"Kysely: Sosiaaliturvan leikkaukset ajaneet ihmisiä kodittomiksi, itsetuhoisiin ajatuksiin ja nälkään."
"Ahdistus, asunnottomuus ja nälkä ovat lisääntyneet sosiaaliturvan leikkausten myötä, raportoivat Kela ja hyvinvointialueet. Sosiaalitukien leikkaukset ja heikentynyt taloustilanne tuntuvat jo merkittävästi pienituloisten suomalaisten arjessa usealla elämän osa-alueella. Suomen sosiaali ja terveys ry Sosten tekemän kyselyn ennakkotiedoista selviää, että huoli, ahdistus ja stressi ovat lisääntyneet. Myös vuokrarästien ja häätöjen sekä ylivelkaantumisen ja maksuvaikeuksien määrä on kasvussa." Iltasanomat 9.4 2025."
Kuvitteleeko hallitus tosissaan, että ihmisten ajaminen kodittomiksi kadulle kerjäämään ei tulisi valtiolle mitään maksamaan?? Samaan aikaan hallitus antaa hyvätuloisille isot veronalennukset valtion piikkiin. Velaksi, tietenkin. Miten tämä on mahdollista? Eikös ne rahat pitänyt olla loppu???
Kommentit (428)
Juttuvinkki medialle. Tutkikaapa, miten paljon työssäkäyvien ostovoima on heikentynyt sen vuoksi, että vanhemmat joutuvat elättämään täysi-ikäisiä lapsiaan, joille ei ole töitä.
Kuule, jos puoliso tienaa 2200 brutto - verot ja on 2 lasta ja puoliso työtön niin hän saa pelkän 595 työmarkkinatuen. Ei saa asumistukea eikä toimeentulotukea noilla tuloilla.
Työttömällä ei ole työterveyshuoltoa ja puoliso tarvitsee auton jotta pääsee vuorotöihin, koska linja-autoja ei kulje aikaisin aamulla eikä myöhään illalla eikä viikonloppuna eikä juhlapyhinä.
Moni perhe oli tiukilla jo ennen leikkausta.
Vierailija kirjoitti:
Käsi pystyyn jos Suomesta löytyy yksikin tukiloinen joka kysyttäessä ei ruikuttaisi siitä miten haluaisi lisää tukia.
Mitään arvoa tuollaiselle kyselylle ei voi tuosta syystä antaa.
Varmaan myös lapsisiliä saavat ottaisi ihan mielellään lisää tukiaisia, kyy seuraavaksi heiltä.
Ei tietenkään kenenkään mielestä pitäisi leikata mitään. Mutta jos kysytään, mistä sitten ne rahat otetaan, niin ei ole muuta vastausta, kuin että varastetaan niiltä jotka käyvät töissä.
No lisää velkaa tietysti voi ottaa, mutta se pitäisi kyllä sijoittaa sellaiseen toimintaan, innovaatioihin ja yrityksiin, etä saataisiin töitä työttömille ja vientiä aikaan ja rahaa tulisi maahan.
Jokainen tuottavaan tuohon saatu työtön on pieni lottovoitto valtiolle. Se vaurastuttaisi valtiota ja sitten tukienkin määrää olisi mahdollista nostaa niitä tarvitseville.
Ansiosidonnaista leikattiin ja laitoin auton pois eli nyt en voi tehdä enää vuorotyö sijaisuuksia, koska linja-autoja ei kulje aikaisin aamulla eikä myöhään illalla eikä viikonloppuna eikä juhlapyhinä.
Ansiosidonnaisen keräysaika pidentyi 12 kuukauteen eikä moni saa sitä enää kerättyä.
Autoa ei pidetä 595 netto kuukaudessa työmarkkinatuella, kun pitää maksaa myös vuokraa ja ruokaa.
Sitten on auki jopa kaupungin 6 kuukautta töitä jossa edellytetään oman auton käyttöä. No can do.
Meidän varakkaassa perheessämme on koettu ruoan maistuvan nyt paremmalta, kun tiedämme, ettei sitä kaikilla ole samalla tavalla. Olemme nauttineet. Hyvä hallitus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysely: (vain demaripunikeilta kysytty)
"Haluatko lojua kämpillä muiden selkänahkojen piikkiin samalla elintasolla kuin vähintään 40h/vko. työskentelevät?"
Vastausprosentti 150%, joista 150% vastasi Kyllä. "Kyselyn" tuloksesta ullattuneita oli tasan 0%.
Kylläpä oli aivotonta persuilua jälleen. Mistä tuo suunnaton viha omaa kansaa kohtaan kumpuaa? Ettekö olekaan enää isänmaallisia?
Voi nyt saatana!
Minä en käy jumalauta perse ruvella kädestä suuhun töissä ja maksa pää märkänä veroja siksi että, joku vtun elämäntapa demariloinen ulisee että "on niin saatanan väsynyt ettei jaksa töissä käydä kun ei saa hapentuhlauksesta vähintään 6000€ käteen kuussa, SOHVALLE!"
Niin silloin "ei ole töitä eikä töihin kannata mennä kun tuet on samat"
Just tällaisten vihapurkausten vuoksi moni ei halua työelämään enää koskaan. Ilmapiiri on niin myrkyllinen ja vihamielinen. Vittuillaan ja nälvitään, oikein nautitaan uusien työntekijöiden kiusaamisesta, "otetaan luulot pois ja kokeillaan kuinka paljon vittuilua kestää ".
Kukaan ei osta autoa 6 kuukauden sijaisuuden takia, kun ei saa enää ansiosidonnaista vaan 595 netto kuukaudessa työmarkkinatuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne häädöt olisi tullut joka tapauksessa, muutaman kympin kuukaudessa maksaa itse enemmän kuin aiemmin. Kyllä häätö tulee kun ei edes yritä maksaa tai elää epäsosiaalista elämää. Kannattaa se asuminen aina maksaa ensimmäisenä
Monet on kommentoineet 200-500€ leikkauksista kuukaudessa. Kyllä siinä on jo iso hätä että saa kodin pidettyä ja lapsille ruokaa.
KUKA KÄSKI HANKKIA KERSOJA, KERRAN NIIDEN ELÄTYKSEEN, SAATIKA EDES OMAAN ELÄTYKSEEN EI RIITÄ RAHKEET??????!!!!!!!!!!
Aivan saatana turha ulista ja naukua kun ei itsellä ole edes alkeellistakaan impulssikontrollia tekemisiinsä. Ne kersat jumalauta EI EDELLEENKÄÄN OLE MIKÄÄN VTUN IHMISOIKEUS YHDELLEKÄÄN AKALLE, JOTKA PITÄÄ PÖNGÄTÄ TULEMAAN, OLI NIIDEN ELÄTYKSEEN RAHKEITA ELI EI.
Saatana että katkeaa suoni päästä kuunnella vuodesta toiseen demarifemakkoämmien jatkuvaa ulinaa ja naukumista kun ei saa päättömästi monistua muiden piikkiin, töissäkäymättä ja vähintään 160h/kk tekevien elintasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysely: (vain demaripunikeilta kysytty)
"Haluatko lojua kämpillä muiden selkänahkojen piikkiin samalla elintasolla kuin vähintään 40h/vko. työskentelevät?"
Vastausprosentti 150%, joista 150% vastasi Kyllä. "Kyselyn" tuloksesta ullattuneita oli tasan 0%.
Kylläpä oli aivotonta persuilua jälleen. Mistä tuo suunnaton viha omaa kansaa kohtaan kumpuaa? Ettekö olekaan enää isänmaallisia?
Samaa ihmettelen. Hirveä viha omia kohtaan. Olemme pieni kansakunta ja oikeisto haluaa tuhota puolet pois.
Suomalaisista on tullut pelkkiä narsisteja. He kuvittelevat, että voivat seistä piiska kourassa vaatimassa paljon tekemätti itse mitään. Minä ja minun tunteet. Ja syyllinen
Hyvätuloinen ihminen tosiaan on paha narsisti ja onhan tätä ilmeisesti tutkittu että mitä varakkaampi ihminen, sitä empatiakyvyttömämpi hän on. On hyvät tulot joilla elää leveästi mutta silti itketään mediassa miten "joutuu elättämään muita, köyhiä" ja koko bruttopalkka kuuluu hänelle. Lisää pitää saada koska hän on niin erinomainen ihminen, paljon parempi kuin köyhemmät.
Empatia ei ole sitä, että antaa vähemmistöille erityisetuja. Empatian toivominen muitla on pohjimmiltaan perin itsekästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne häädöt olisi tullut joka tapauksessa, muutaman kympin kuukaudessa maksaa itse enemmän kuin aiemmin. Kyllä häätö tulee kun ei edes yritä maksaa tai elää epäsosiaalista elämää. Kannattaa se asuminen aina maksaa ensimmäisenä
Monet on kommentoineet 200-500€ leikkauksista kuukaudessa. Kyllä siinä on jo iso hätä että saa kodin pidettyä ja lapsille ruokaa.
KUKA KÄSKI HANKKIA KERSOJA, KERRAN NIIDEN ELÄTYKSEEN, SAATIKA EDES OMAAN ELÄTYKSEEN EI RIITÄ RAHKEET??????!!!!!!!!!!
Aivan saatana turha ulista ja naukua kun ei itsellä ole edes alkeellistakaan impulssikontrollia tekemisiinsä. Ne kersat jumalauta EI EDELLEENKÄÄN OLE MIKÄÄN VTUN IHMISOIKEUS YHDELLEKÄÄN AKALLE, JOTKA PITÄÄ PÖNGÄTÄ TULEMAAN, OLI NIIDEN ELÄTYKSEEN RAHKEITA ELI EI.
Saatana että katkeaa suoni pää
Mene vessaan oksentamaan ja pysy siellä.
"Irtisanomissuojaa heikennetään. Alisuoriutuminen lisättäisiin uudeksi irtisanomisperusteeksi.
Esimerkiksi Teollisuusliiton lausunnossa esitetään huoli siitä, että esityksestä ei rajata alisuoriutumisen ulkopuolelle ikääntymisestä johtuvaa heikompaa kykyä suoriutua töistä.
-Erityisesti ruumiillista työtä tekevillä työntekijöillä ikä hidastaa suoriutumista ja aiheuttaa muutoinkin terveyteen perustuvia haasteita suoriutumisessa, Teollisuusliiton lausunnossa huomautetaan."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9e9930a8-6f6d-4df2-bdd5-ed8b114d0…
Vierailija kirjoitti:
Mutta silti on heitä, jotka pärjää sillä rahalla. Se vain on niin, että niillä tuilla ei ole tarkoitus ostaa tupakkaa tai muita päihteitä.
Niin millä rahalla, noin 500 euron peruspäivärahalla vai? Etkö tosiaan tajua, että joku voi "pärjätä" siksi, että hänellä on puoliso, joka auttaa? Joku voi pärjätä siksi, että hän on pienikokoinen nainen, joka syö vähemmän kuin isokokoinen mies, jolla lisäksi huollettavana lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Sömppu äityleille ja afgaanipojille kyllä riittää rahaa! Suomalaisista viis.
Ne on persujen tarkoitus leikata. Vasemmisto taistelee vastaan.
"Potkulaki tulee voimaan 1.1.2026.
Painavan syyn poistamisen lisäksi esitys sisältää heikennyksiä muun muassa irtisanomisiin liittyvään kokonaisarvioon, varoituksen antamisen periaatteisiin sekä työnantajan velvollisuuteen selvittää, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön. "
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5ed8fe11-59d8-40e1-b3e3-66a15efd5…
Kokoomusta äänestävänä globalistina minua ei köyhien suomalaisten nälkään kuoleminen kiinnosta pätkän vertaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuule, jos puoliso tienaa 2200 brutto - verot ja on 2 lasta ja puoliso työtön niin hän saa pelkän 595 työmarkkinatuen. Ei saa asumistukea eikä toimeentulotukea noilla tuloilla.
Työttömällä ei ole työterveyshuoltoa ja puoliso tarvitsee auton jotta pääsee vuorotöihin, koska linja-autoja ei kulje aikaisin aamulla eikä myöhään illalla eikä viikonloppuna eikä juhlapyhinä.
Moni perhe oli tiukilla jo ennen leikkausta.
Kuule, kun mulla ei ole yhtään lasta. Elämä ei oikein ole edennyt, kun ei ole kuin pätkätöitä.
- 90-luvulla syntynyt
Potkulaki koskee myös julkisen työpaikkoja ja valtion.
Haluatteko linkin, missä lukee, että hallitus haluaa palomiehiä ulkomailta Suomeen töihin?
Tuossa on montakin väärää oletusta. Ensinnäkin ihmisen elinikää lyhentää ja elämänlaatua heikentää fyysisesti raskas työ, josta ei paljoa makseta. Palavereissa käsien heiluttelu ja tietokoneen näppäinten näpyttely sen sijaan on yhteydessä lähinnä pidempään elinikään, parempaan terveyteen ja moninkertaiseen tulotasoon. Useimmat tekisivät mieluummin siistejä sisätöitä, vaikka niistä tienasi yhtä vähän kuin raskaista ulkotöistä.