Nyt apua naapureiden suhteen!!
Yläkerrassamme asuu kaksi juoppoa. Mies meni tänään sanomaan yhdeltätoista että olisivat hiljempaa, hänellä alkaa työt kolmelta. Eilen joutui menemään myös, kahdeltatoista huudattivat niin lujaa musiikkiaan että vauva heräsi. Silloin olivat nöyrää poikaa, pyysivät anteeksi jne. No nyt oli vähän eri ääni kellossa; uhkasivat hakata mieheni porukalla jos tämä vielä tulee oven taakse!! :O Kuulin keskustelun sillä ulko-ovi oli jäänyt raolleen ja ihan asiallisesti mies pyysi heitä olemaan hiljaa, selitti tuon työaikansa ja että meillä on pieni lapsi ym. Miehet kielsivät ensin että musiikki kuuluu heiltä (luulevatko että mieheni on kuuro?), sitten alkoivat selittämään jotain "ihmisen oikeudesta elää vapaasti". Sitäkö se on se vapaus, että huudatetaan musiikkia ja öykkäröidään kännissä puoliltaöin kerrostalossa??
Alue on muuten aivan ihana, meillä on hyvät suhteet naapureihin eikä kyseessä muuten ole mikään halpa, kaupungin omistama vuokratalo. Tuntuu uskomattomalta että koko kesän jaksoimme kuunnella örinää parvekkeella naapurisovun nimissä ja nyt uhkaavat jo käydä käsiksi vaikka itse rikkovat järjestyssääntöjä..! :( Soitan isännöitsijälle heti aamusta (outoa mutta juopot käskivät meidän tehdä näin, ovatkohan lentäneet ulos ennenkin??) ja poliisille on tehty ilmoitus metelistä. Mutta kuinka tälläiset asiat yleensä ratkeavat, pitääkö meidän tosiaan harkita muuttamista parin ääliön takia..?
Kommentit (11)
älä turhia murehdi, soitat aamulla isännöitsijälle ja kerrot kaiken, eiköhän ne sitten rauhoitu tai lennä ulos elleivät tajua itse.
viralliset tiet, isännöitsijä joka lähettää varoituksen. Tarvittaessa nimilistaa muilta jotka myös kärsii häiriköinnistä.
Omistusasunnostakin voi lentää ulos. Onko yläkerran väki vuokralla vai omistaako asunnon? Vuokralaiset voi saada häädön tuollaisesta käytöksestä.
mm. maksamattomien vastikkeiden, häiritsevän elämän tai toisten talon asukkaiden terveyden vaarantamisen vuoksi 2 vuodeksi, jos omistaja ei suostu muuttamaan/myymään. Asiasta pitää olla todisteita eli tehkää uhkailusta ja metelistä rikosilmoitus poliisille ja ilmoitus isännöitsijälle sekä taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle. Taloyhtiön hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle ja sinne onkin sitten syytä mennä, jos haluaa että äänestystulos on toivottu. Isännöitsijätoimisto hoitaa homman siitä eteenpäin tarvittaessa vaikka oikeuden päätöksellä ja ulosottomiehen avulla, jos asukkaan järki ei sitä ennen älyä laittaa kämppää myyntiin. Ei omistuskämpässäkään ole vapaus tehdä mitä huvittaa.
Tiedän lukemattomia tällaisia tapauksia
terv. isännöitsijätoimiston sihteeri.
häiriöntuottamusilmoitus pitää tehdä jonkun muun naapurin kanssa. nyt jos teette ilmoituksen, niin tietävät kuka on valittaja.
joten voitte olla varuillanne, jos lähtevät kostamaan.
ja sitten valitusta isännöitsijälle kunnes jotain tapahtuu. Ja ilmoitusta poliiseille myös noista uhkailuista.
että videokuvaa ja ääninäytettä ottamaan, esim. kännykällä.
Joka kerrasta, kun taloyhtiön sääntöjen mukaisen hiljaisuuden aikana kuuluu todella häiritsevää mekkalaa, niin mahd. ilmoitus poliisille. Ja aamulla tietysti isännöitsijälle kirjallisena (sähköpostilla tai kirjeitse). Kannattaa haastaa muut naapurit myös valittamaan, niin teho on parempi. Älkää enää soitelko ovikelloa - se voi olla vaarallista.
Kannattaa olla sitkeä, kyllä niistä häiriköistä eroon pääsee :)
Kun möly jatkuu järjestyssääntöjen mukaisen hiljaisuuden yli soitat vaan poliisit ja kerrot että et uskalla mennä itse sanomaan kun naapurit on uhkailleet ennenkin. Poliisien aka käyntikin VOI auttaa mutta vielä tärkeämpää on että jatko toimenpiteitä varten on sitten merkintä poliisien tiedoissa että kyseisessä osoitteessa on käyy. isännöitsijäkin on aika kädetön ilman todisteita. Isännöitsijä voi antaa varoituksen jo yhdestä kerrasta, useammasta varoituksesta häätö (myös omistusasunto voidaan ottaa haltuun). Siihen tosiaan pitkä matka, vaaditaan oikeudenkäynti, henkilötodistajat yms.
Meillä joskun monta vuotta sitten yläkerrassa oli toistuvaa riitelyä ja lopulta yhtenä vappuna hermoistuin ja soitin poliisit. Saivat myös varoituksen (isännöitsijältä) ja mölyämiset loppui kuin seinään.
poliisit ja muut naapurit mukaan, isännöitsijälle vain aina ilmoitusta mekkaloinnista ja häiriköinnistä, niin kyllä lähtevät äkkiä
Ensiksi haluan sanoa että mielestäni ei ollut virhe käydä sanomassa metelistä koska poliisit, isännöitsijä jne. kysyvät ensimmäisenä että olemmeko käyneet sanomassa. Soitin isännöitsijälle ja ilmeisesti miehistä on ollut haittaa ennenkin, sillä tämä totesi "kerta vielä niin lentävät ulos". Poliisi on saanut tietoonsa eiliset tapahtumat, siis on merkattu ylös ja entisetkin ovat vielä tallella.
Olemme tässä vain vuokralla ja uskoisin että miehetkin ovat, sillä asunnot ovat alueella todella kalliita eivätkä ukot ainakaan käytöksensä suhteen voi olla duunaria kummempia (kotona päivätkin, koko ajan remppaamassa ja bilettämässä). Siitä en välitä jos tietävät että ilmoitimme heistä, sillä itse kehoittivat niin tekemään.
..jotenkin vaan olen niin ärsyyntynyt tuollaisesta kun itse yritän elää sovussa :(.
Ap