Sukulaisilla väärä mielikuva lapsen luonteesta
Ärsyttää, kun puolelle suvusta on muodostunut sellainen mielikuva, että meidän kuopus on todella vaikea luonne. Kaikki juontuu siitä, kun lapsi oli puolivuotias ja vierasti kovasti.
Kuopus on 1,5-vuotias ja edelleen kaikki on sitä mieltä, että se on tosi vaikea luonne. Lapsi on mun mielestä paljon rauhallisempi, iloisempi ja hellempi kuin esikoinen, näitä piirteitä ei kuitenkaan tunnu kukaan huomaavan. Sen sijaan muka-huomataan, kuinka vahva tahto lapsella on, kuinka jääräpäinen se on ja kuinka se ei ole ollenkaan sosiaalinen. Onhan se aika jääräpäinen, eikä niin helposti "huijattavissa" kuin esikoinen, mutta ei se missään nimessä ole niin vaikea tapaus kuin muut kuvittelevat. Eikä kukaan ota kuuleviin korviinsa, kun yritän väittää muuta ja pitävät joka kerta jotenkin erikoisena ihmeenä sitä, kun kuopus on normaali iloinen oma itsensä :( Ihan kun ne ei näkis ollenkaan, millainen lapsi on suurimman osan ajasta, sen sijaan pieninkin pirahdus tulkitaan mahdollisimman negatiivisesti.
Ärsyttää ja tympii kuopuksen puolesta, esikoista kaikki lellii jo muutenkin.