Erikan ilmaisema seksuaalisuus ei ole naisellista
Se on pornografista, tyrkyttävää. Ei hän ilmaise kaikkien naisten seksuaalisuutta todellakaan.
Kommentit (989)
Voihan tuon koko kuvaston jättimikkeineen, sehän symboloi jättifallosta, jonka päällä Erika seisoo, nähdä campina. Jotenkin huolestuttavaa, että parodiaulottuvuus menee monella ohi, ja otsa rutussa arvostellaan esitystä ja sen liikaa silmille tulemista. Siinä nainen tulee silmillenne. Toinen taso on naisen nautinto, nainen voi sujahtaa tuollaiseen rooliin ja ottaa siitä ilon irti, pilke silmäkulmassa, tai vakavasti, miten Erika sen itse näkee. Yksi tärkeä ulottuvuus on myös erottaa artisti ja henkilö shown takana, sekin tuottaa monelle ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kuuntelemassa Cha Cha Chan pitkästä aikaa ja edelleen se toimii. Energinen, hauska, tarttuva. Esitystä on katsottu kahdessa vuodessa 42 miljoonaa kertaa. Tuomariston suosikki Loreenin Tattoota 28 miljoonaa kertaa.
Näin asian vierestä.
Käärijääkin trollioikeisto inhosi, kun artisti ei mitenkään sopinut niiden käsitykseen alfasta.
Lyhyt, tanakka, hassu nuori mies, joka uskaltaa panna itsensä aidosti likoon ja on juuri sen takia Suomen seksikkäin mies.
Sekä Käärijä että Erika ovat erittäin älykkäitä ja määrätietoisia artisteja, jotka ovat itse raivanneet tiensä unelma-ammattiinsa ja tekevät rahaa sillä mistä nauttivat: esiintymisellä.
Se on vaikea laji, koska pitää saada kontakti ja vuorovaikutus yleisöön. Sen nämä todellakin osaavat: 10000-päinen yleisö syö heidän kädestään.
Nämä vihapojat eivät saa k
Joillakin on sentään itsearvostusta ja häveliäisyyttä. Totta, itse en pystyisi moiseen koska en kyllä kehtaakaan. En halua tulla tunnetuksi pornopommina ja että tekisin sitä rahan eteen.
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset Erikan vihaketjut tänään. Olette sairaita.
Erika on. Toivottavasti vielä löytää itsensä ja saa mielenrauhan. Jotain pahaa hänelle on selkeesti tapahtunut. Tapahtuu jatkossakin tuolla tyylillä viihdemaailmassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erika esittää millaisia suomalaiset naiset ovat; halpoja, röyhkeitä, suoria eikä heillä ole mitään luokkaa.
Me ollaan kovempia ja vahvempia kuin sinä. Ylivoimaisia ja upeita.
just just... no sit ei muuta ku vaa hutsahtavat nahkakuteet päälle ja kyykkimään ja heiluttamaan ahteria baaaaariiiiiinnnnnn, you go girl
Yritätkö edelleen itku silmässä selittää, miten minun tulee olla ja elää, setämies?
Setämiehellä ei ole mitään sitä vastaan, päinvastoin. Runsaasti silmäniloa ja runkkumatskua tarjolla, ei mitään syytä itkeä.
Setämiehelle kaikki on runkkumatskua.
Setämies on siis pakonomaisesti runkkaava luuseri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erika esittää millaisia suomalaiset naiset ovat; halpoja, röyhkeitä, suoria eikä heillä ole mitään luokkaa.
Me ollaan kovempia ja vahvempia kuin sinä. Ylivoimaisia ja upeita.
just just... no sit ei muuta ku vaa hutsahtavat nahkakuteet päälle ja kyykkimään ja heiluttamaan ahteria baaaaariiiiiinnnnnn, you go girl
Yritätkö edelleen itku silmässä selittää, miten minun tulee olla ja elää, setämies?
Setämiehellä ei ole mitään sitä vastaan, päinvastoin. Runsaasti silmäniloa ja runkkumatskua tarjolla, ei mitään syytä itkeä.
Setämiehelle kaikki on runk
No ei sentään kaikki :/
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä hullua, kun kysymys on kuitenkin euroviisuista, niin kaikki puhuvat vain Erikan seksuaalisuudesta ja kukaan ei puhu musiikista, kaikki puhuvat vain kappaleesta tai laulusta ja Googlestakin saa etsimällä etsiä mistä laulusta on kysymys, kuka säveltänyt, kuka sanoittanut, vaan pääpaino ei ole musiikissa, vaan erootisesta/pornahtavasta esityksestä, vaan ihan kuin tapahtuma oli eroottiset messut.
Joo, tämäpä. Kun vertaa vaikka Käärijään, joka loisti äänellään ja huikealla teknisellä laulutaidollaan, sekä on selvästi yksi aikamme lahjakkaimmista säveltäjistä, niin onhan tuo Erikan esitys ennemminkin sirkusesitys kuin vakavasti otettava musiikillinen kokemus.
Vierailija kirjoitti:
"Tee ku haluut ja ku tuut
Tuun sun mukana
Ja ennen ku tullee, se huutaa mulle"
Mitä muuta tässä tehdään, kun palvellaan miestä tulemaan?
-eri "
Kumppanin huomioiminen on valtavan hieno juttu. Ja tässäkin hän on kuitenkin tilanteen kuningatar jolla on ohjat käsissään
Ja siitähän juuri miehet tykkäävät, joten?

😁
Vierailija kirjoitti:
Voihan tuon koko kuvaston jättimikkeineen, sehän symboloi jättifallosta, jonka päällä Erika seisoo, nähdä campina. Jotenkin huolestuttavaa, että parodiaulottuvuus menee monella ohi, ja otsa rutussa arvostellaan esitystä ja sen liikaa silmille tulemista. Siinä nainen tulee silmillenne. Toinen taso on naisen nautinto, nainen voi sujahtaa tuollaiseen rooliin ja ottaa siitä ilon irti, pilke silmäkulmassa, tai vakavasti, miten Erika sen itse näkee. Yksi tärkeä ulottuvuus on myös erottaa artisti ja henkilö shown takana, sekin tuottaa monelle ongelmia.
Muistapa, että ketjun miehistä harvalla edes sanavarasto saati äly riittää noihin näkökulmiin ja tasoihin. Sensijaan me naiset ollaan järjestään korkeakoulutettuja ja harjaantuneita pohtimaan ilmiöiden filosofisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia.
Poislukuen sovinismin kyllästämät, joita yhdistää keskimääräistä matalampi sivistys ja älykkyys.
OnlyFans-tili ja muu prostituutio: tekee naiselle hyvää. Feminististä, voimauttavaa ja kaikin puolin suotavaa!
Kotiäitiys, pullan leipominen jne.: tekee naiselle pahaa. Se on antifeminististä ja toksista sisäistettyä misogyniaa.
(Lähde: jokainen tämän maan punavihreä poliitikko ja "vaikuttaja")
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erika esittää millaisia suomalaiset naiset ovat; halpoja, röyhkeitä, suoria eikä heillä ole mitään luokkaa.
Me ollaan kovempia ja vahvempia kuin sinä. Ylivoimaisia ja upeita.
just just... no sit ei muuta ku vaa hutsahtavat nahkakuteet päälle ja kyykkimään ja heiluttamaan ahteria baaaaariiiiiinnnnnn, you go girl
Yritätkö edelleen itku silmässä selittää, miten minun tulee olla ja elää, setämies?
Setämiehellä ei ole mitään sitä vastaan, päinvastoin. Runsaasti silmäniloa ja runkkumatskua tarjolla, ei mitään syytä itkeä.
Setämiehelle kaikki on runk
Totta. Mitä sitä häpeilemään? Naisten runkkaaminen on voimaannuttavaa, miesten säälittävää?
Vierailija kirjoitti:
Biisi on kamala ja tuollainen peruspornolook - lateksia, blondiperuukki, lipfillerit ja tekokynnet - on niin last season. Mitä seuraavaksi? Erika on vähän juuttunut tuohon samaan ja seuraavaksi pitää varmaan riisua vielä lisää että saa näkyvyyttä.
OnlyFans pystyyn ja rahnat taskuun.
Vierailija kirjoitti:
OnlyFans-tili ja muu prostituutio: tekee naiselle hyvää. Feminististä, voimauttavaa ja kaikin puolin suotavaa!
Kotiäitiys, pullan leipominen jne.: tekee naiselle pahaa. Se on antifeminististä ja toksista sisäistettyä misogyniaa.
(Lähde: jokainen tämän maan punavihreä poliitikko ja "vaikuttaja")
Paitsi jos se kotiäiti pukeutuu burkhaan, niin silloin se on naisen oma valinta ja ihanaa monikulttuurisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tee ku haluut ja ku tuut
Tuun sun mukana
Ja ennen ku tullee, se huutaa mulle"
Mitä muuta tässä tehdään, kun palvellaan miestä tulemaan?
-eri "
Kumppanin huomioiminen on valtavan hieno juttu. Ja tässäkin hän on kuitenkin tilanteen kuningatar jolla on ohjat käsissään
Ja siitähän juuri miehet tykkäävät, joten?
Hän ei tee siitä tulokulmasta, että yrittää miellyttää miestä. Vaan hän hakee itse nautintoa. Puhtaasti oman nautinnon takia. Nainen on miehestä irti oleva ja erillinen fyysisesti ja psyykkisesti elävä olento. Jos kumppani (yksi mies, ei miehet) nauttii myös, sehän on vielä parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kuuntelemassa Cha Cha Chan pitkästä aikaa ja edelleen se toimii. Energinen, hauska, tarttuva. Esitystä on katsottu kahdessa vuodessa 42 miljoonaa kertaa. Tuomariston suosikki Loreenin Tattoota 28 miljoonaa kertaa.
Näin asian vierestä.
Käärijääkin trollioikeisto inhosi, kun artisti ei mitenkään sopinut niiden käsitykseen alfasta.
Lyhyt, tanakka, hassu nuori mies, joka uskaltaa panna itsensä aidosti likoon ja on juuri sen takia Suomen seksikkäin mies.
Sekä Käärijä että Erika ovat erittäin älykkäitä ja määrätietoisia artisteja, jotka ovat itse raivanneet tiensä unelma-ammattiinsa ja tekevät rahaa sillä mistä nauttivat: esiintymisellä.
Se on vaikea laji, koska pitää saada kontakti ja vuorovaikutus yleisöön. Sen nämä todellakin osaavat: 10000-päinen yleisö syö heidän kädestään.
Nämä vihapojat eivät saa k
Lordiakin paheksuttiin ja hävettiin, ei kuulemma sopivaa niin korkeakulttuuriseen kisaan kuin euroviisut. Tomi Metsäketo olisi kuulemma pitänyt valita.
Ja Lordi sai siihen astisten viisujen kaikkien aikojen korkeimmat pisteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä hullua, kun kysymys on kuitenkin euroviisuista, niin kaikki puhuvat vain Erikan seksuaalisuudesta ja kukaan ei puhu musiikista, kaikki puhuvat vain kappaleesta tai laulusta ja Googlestakin saa etsimällä etsiä mistä laulusta on kysymys, kuka säveltänyt, kuka sanoittanut, vaan pääpaino ei ole musiikissa, vaan erootisesta/pornahtavasta esityksestä, vaan ihan kuin tapahtuma oli eroottiset messut.
Joo, tämäpä. Kun vertaa vaikka Käärijään, joka loisti äänellään ja huikealla teknisellä laulutaidollaan, sekä on selvästi yksi aikamme lahjakkaimmista säveltäjistä, niin onhan tuo Erikan esitys ennemminkin sirkusesitys kuin vakavasti otettava musiikillinen kokemus.
Hienoa sarkasmia. Kiitos 😂 tosin epäilen ettei tuo, jolle kommentoit, tajunnut.
Vierailija kirjoitti:
OnlyFans-tili ja muu prostituutio: tekee naiselle hyvää. Feminististä, voimauttavaa ja kaikin puolin suotavaa!
Kotiäitiys, pullan leipominen jne.: tekee naiselle pahaa. Se on antifeminististä ja toksista sisäistettyä misogyniaa.
(Lähde: jokainen tämän maan punavihreä poliitikko ja "vaikuttaja")
Persulan paskaa näköjään ahdistaa. Miten työbnhaku sujuu?
Kyllä miehet kokevat vetoa juuri tuollaiseen avoimeen ja räväkkään seksikkyyteen. Vaikka muuta väittävät. Itse olen ruskeatukkainen hissukka. Voitte arvata, kummankaltaiseen miehet tunsivat aikanaan vetoa. Mun juttu ei vaan koskaan ollut seksuaalisuus, niin molemmat voittivat, kun epäkiinnostus oli molemminpuolista.
Vierailija kirjoitti:
Voihan tuon koko kuvaston jättimikkeineen, sehän symboloi jättifallosta, jonka päällä Erika seisoo, nähdä campina. Jotenkin huolestuttavaa, että parodiaulottuvuus menee monella ohi, ja otsa rutussa arvostellaan esitystä ja sen liikaa silmille tulemista. Siinä nainen tulee silmillenne. Toinen taso on naisen nautinto, nainen voi sujahtaa tuollaiseen rooliin ja ottaa siitä ilon irti, pilke silmäkulmassa, tai vakavasti, miten Erika sen itse näkee. Yksi tärkeä ulottuvuus on myös erottaa artisti ja henkilö shown takana, sekin tuottaa monelle ongelmia.
Anteeksi kauheasti sinä älykkä siellä, kun me kaikki huobommat ihmiset ei nyt vaan ymmärretä ja nähdä tuota Erikan megalomaanista taiteilijaneroutta, minkä sinä näet.
Ymmärretään kyllä ettei Erika ratsasta siviilissä jättidildoilla tms, mutta ei se tee tästä viisusta yhtään sen hauskempaa, eikä siinä ole muuta ulottuvuutta kuin tunkkainen seksismi, joka taas ei ole koskaan itseäni naurattanut. Ja mikä ihmeen "naisen nautinto". Uskotko että pornossakin on jotain nautinnollista niille naisille jotka niissä esiintyy, kun teeskentelevät saavansa orkun. Missä todellisuudessa oikein elät.
Naisen nautintoja ovat uni, ruoka, suklaa jne, ei lateksit päällä kökkiminen makkarahuulena.
Vierestä: käsityksesi seksistä on säälittävän ahdas.