Korvataan uupuneet työntekijät motivoituneilla työttömillä. Kaikki voittavat!
Uupuneet pääsevät työttömiksi (joita ovat haukkuneet) ja työttömät pääsevät vihdoin töihin!!
Kommentit (52)
Ainakin joissakin hankalammissa töissä menee aina jokunen vuosi päästä hommiin hyvin sisälle. Sitä ennen asiakas kiukuttelee yrittäjälle, kun se edellinen väsähtänytkin tyyppi hoiti homman päivässä, kun nykyiseltä menee viikko.
Eikä tietenkään tahdottaisi maksaa mitään opiskelusta.
Eli ajatus väsyneiden vaihtamisesta toimii ehkäpä jossain mäkkärin pihvinpaistajan hommassa. Mutta eipä juuri muualla.
Ei korjata niitä ongelmia, jotka aiheuttavat työpaikoilla väsymistä uupumista vaan halutaan uuvuttaa vielä uudetkin työntekijät. Meillähän näitä työttömiä riittää.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin voisi säätää lain jossa pisimpään töissä olleet pitää potkia ulos ja ottaa tilalle työttömiä. Sopii minulle.
Niin kyllä minäkin olin jo uupunut 44 työvuoden jälkeen. Harkitsin muutama vuosi vakavasti aiemmin irtisanoutumista. Eläkeikä pitää laskea 60 vuoteen, että nuoret pääsevät töihin!
Kuka helvetin idiootti on nostanut eläkeiän. Suomalaiset ovat kuolemassa sukupuuttoon, mutta kuka työtön haluaa vielä tehdä lapsia tähän kurjuuteen?
Asfalttia riittää niinkuin tehtaan liukuhihnaa
Ja päivä on pitkä jos vain katuja mittaa
Kasassa jos kestät näin pakko tehdä on
Kun on rahaton
Herrat vain yhteen käsiä hieroo
Niillä aivojen paikalla on mätä liero
Ne vaan sanoo sori aika on ankeaa ja kauppa kankeaa
Mutta ankeempaa on vielä työttömän päivä
Kun elämänilosta on pelkkä häivä.......
sopii minulle, t. uupumuksen takia saikulla 2 kk
Ajatushan toki tuokin, mutta ihan vain yrittäjienkö se pitäisi noin vaihdettavien työntekijöiden osalta substanssiosaamisen ja kontaktiverkoston kehittämiseen menevän ajan osalta lisäkustannuksista vastata? Jos ihmiset jatkuvasti uupuvat töissään, niin olisi varmaan parempi lähteä ensin tarkastelemaan töiden suorittamiseen liittyviä kuormittavia tekijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa! Me ihmisethän olemme kertakäyttöesineitä. Jos menet rikki, otetaan uusi tilalle. Masentuneet, sairaat, vanhenevat ihmiset joutaisivat ongelmajätelaitokselle. Jatkuvan kujluttamisen ja talouskasvun kannalta täysin turhaa väkeä.
Näinhän se plutokratiassa nähdään. Työntekijöiltä vaaditaan ylisuorittamista ja palkkaa maksetaan nihkeästi. Työttömät koitetaan orjuuttaa tavalla tai toisella. Onhan ne halvempia kuin kyseisten töiden tekijät. Lakia voi aina vähän sorvata ettei niinku varsinaisesti rikota lakia kun kivasti orjuutetaan. Jos ei suostu toimenpiteisiin niin katkaistaan tuet. Se on suomeksi sanottuna kiristämistä.
Ei nyt ihan näinkään. Suomessa on paljon ihmisiä, joille sopisi paljon paremmin osa-aikatyö, mutta työnantajat haluavat työntekijän kokoaikatyöhön. Tähän on toki syynsä. Osa joutuu painamaan kokopäiväduunissa ja vaihtoehtona on sitten vaan sairasloma, koska todellista mahdollisuutta tehdä vain osa-aikatyötä ei ole ja Kelan asiantuntijalääkärit katsovat, että jos pystyt vielä silloin tällöin ajattelemaan ja vähän liikuttamaan sormiasi, olet edelleen 100%:sti työkykyinen etkä siis pääse työkyvyttömyyseläkkeellekään.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/