Miksi ihmiset lukee kaunokirjallisuutta?
Olen yrittänyt aloittaa lukuharrastuksen ja lukenut ehkä 50 kirjaa tähän mennessä, kaikki sellaisia joita on hehkutettu mestariteoksiksi, kirjailijat saaneet Nobelin tms. Vain ehkä 3 kirjaa olivat sellaisia että kannatti käyttää se aika lukemiseen. Siis että oikeasti kiinnosti mitä tapahtuu seuraavaksi. Muut olivat joko ajanhukkaa tai sitten sieltä löytyi (harvoin) 1 tai 2 mielenkiintoista/uutta ajatusta tai tapaa ilmaista jotain, jotka tosin olisi voinut esittää sellaisinaan ilman sitä satojen sivujen kehystarinaa.
En siis tajua yhtään mitä kaikki hehkuttaa? Miten jaksatte lukea jonkun toisen keksimää tarinaa päivässä toiseen? En ole oppinut melkein mitään uutta, viihtynyt enkä sivistynyt mielestäni yhtään lukiessani kaunokirjallisuutta. Toisin on kun luen vaikka filosofian teoriakirjoja. Muuttuuko tämä jossain vaiheessa jos luen vaikka 100 tai 1000 kirjaa?
Kommentit (373)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika noloa ainakin kahdelle teistä että olette kirjoittaneet viestiketjuun noin kymmenen kertaa "autisti" . Haluatteko samalla heitä pilkata, sitähän se juuri on eikä edes liity aiheeseen (enkä edes viitsi noin typerää juttua tähän edelleen kopioida sivistyneempi kun olen).
Mutta huomaanpa kuiten että useammalle kilahti omaan nilkkaan tai nuppiin ainakin oma kokemukseni sellaisista lukuharrastajista, jotka tärkeilevät varsin keveällä lukemissisällöllään. Olen siis ihan itse tavannut koulutettujakin ykstotisia naisia jotka keräilevät hyllyynsä Steeliä ja mitä näitä nyt on Plainia, Moyes etc hömpänpömppää, ja jotka pitävät itseään kulttuurisesti tietoisina ja sivistyneinä, eivätkä vähiten lukuharrastuksensa vuoksi. Ulvomisnaurua en tilanteessa tieten viitsinyt esittää 😆 joten siksi mainitsen asian tässä aloituksessa jota olen itsekin ihmetellyt (että ottaako ihmiset lukemiset
Kun normaail ihminen avaa ketjun hän jättää sen itsekin parin sivun jälkeen. Ap täällä vaan jankkuroi ja autisteilee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaunokirjallisuuden lukeminen on minustakin ihan täydellistä ajanhukkaa. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Jos jotain kannattaa lukea niin ilman muuta vain tietokirjallisuutta. Muutenkin sanoisin pitkällä elämänkokemuksella että ihmiset joiden ainoa tai merkittävin "harrastus" on kaunokirjallisuuden lukeminen tai lukeminen ylipäänsä ovat perusluonteeltaan laiskoja ja saamattomia vätyksiä. Ahkera ihminen ei uhraa aikaa lukemiseen vaan tekee ihan jotain muuta elämässään ja tällaisten ihmisten kanssa minä haluan kaveerata.
Tiktok-videoiden katsojat ovat kieltämättä hyvin reippaita, yhteiskunnan kermaa.
No miten luokittelet minut, akateemisen kuuskymppisen, joka Ei katsele tiktokkeja Eikä lue kaunokirjalli
Ihan rehellisesti sinulla on todennäköisesti jonkinasteinen aivovamma, joka estää sinua samaistumasta toisten tunteisiin. Autismi ainakin, mutta ehkä jotakin muutakin. Mahdollisesti ainakin sosiopatiaa, ehkä psykopatiaa, ja ilmeisesti sadismia kun nautit siitä että saat toiset ärsyyntymään typeryydelläsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaunokirjallisuuden lukeminen on minustakin ihan täydellistä ajanhukkaa. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Jos jotain kannattaa lukea niin ilman muuta vain tietokirjallisuutta. Muutenkin sanoisin pitkällä elämänkokemuksella että ihmiset joiden ainoa tai merkittävin "harrastus" on kaunokirjallisuuden lukeminen tai lukeminen ylipäänsä ovat perusluonteeltaan laiskoja ja saamattomia vätyksiä. Ahkera ihminen ei uhraa aikaa lukemiseen vaan tekee ihan jotain muuta elämässään ja tällaisten ihmisten kanssa minä haluan kaveerata.
Tiktok-videoiden katsojat ovat kieltämättä hyvin reippaita, yhteiskunnan kermaa.
No miten luokittelet minut, akateemisen kuuskymppisen, joka Ei katsele tiktokkeja Eikä lue kaunokirjallisuutta? Juurikin samoista syistä, mitä ap on tuonut esiin.
Luin paljon lapsena. Olin kirjast
Minustakin omaelämänkerrat ovat mielenkiintoisimpia. Eikä niiden tarvitse olla mitään älykköpipulin mittailua, vaan se vaan on mielenkiintoista, miten henkilö reagoi jos tapahtuu vaikkapa x. Toki tämä on kyllä myös persoonakysymys, jos reaktiot ovat epämiellytäviä niin sitten kirjakin on epämiellyttävä. Mutta miellyttävän ihmisen havaintoja elämästä on yksinkertaisesti mukava kuunnella.
Ap ei ole miellyttävä.
Vierailija kirjoitti:
En ole tiktokissa tai instassa tai facessa tai mitä näitä nyt on. Luen paljon haastavaa tietokirjallisuutta ja nautin siitä. Osaan hyvin keskittyä, olen korkeasti koulutettu ja nimenomaan aloitin tämän harrastuksen jotta voisin haastaa aivojani/syventyä johonkin mielenkiintoiseen, mutta tähän mennessä tuntuu kuin olisin katsonut jotain telenovelaa 47 kirjan edestä, eli hukannut aikaani. Mitä missaan?
Siis olet lukenut jotain hömppäkirjoja tuon perusteella? Kaunokirjallisuuttakin on monenlaista. Minä tykkään Gogolin Nenästä esimerkiksi. Siinäpä sinulle miettimistä. Ehkä olet autismin kirjolla tai muutoin luonteesi puolesta sinun on vaikea samaistua mihinkään keksittyihin tarinoihin, henkilöhahmoihin tms. Eli mieluummin lueskelet teoriaa, kun se ei vaadi minkäänlaista mentalisaatiota sinulta lukijana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tiktokissa tai instassa tai facessa tai mitä näitä nyt on. Luen paljon haastavaa tietokirjallisuutta ja nautin siitä. Osaan hyvin keskittyä, olen korkeasti koulutettu ja nimenomaan aloitin tämän harrastuksen jotta voisin haastaa aivojani/syventyä johonkin mielenkiintoiseen, mutta tähän mennessä tuntuu kuin olisin katsonut jotain telenovelaa 47 kirjan edestä, eli hukannut aikaani. Mitä missaan?
Et sä varmaan mitään missaa.
Toivottavasti lukuintosi ei häiriinny tiedosta, että melkoisella todennäköisyydellä osa lukemastasi tietokirjallisuudesta muuttuu sadassa vuodessa kaunokirjallisuudeksi, kun tiede edistyy...
Tarkoitin tiedekirjoilla esim filosofisia, psykologisia ja sosiologisia teoksia. Eihän ne "tiedot" mitään kiveen hakattuja ole, suurin osa varmasti virheellistä olettamaa, mutta niistä saa uusia näkökulmia ja ne kehittävät ajattelua. Samaa en saa kaunokirjallisuudesta kuin aivan poikkeustapauksissa.
Näiden filosofien ajatuksia löytyy hyvin usein sieltä kaunokirjallisista teksteistä. Tekstin pohjavireenä, viittauksina tai kirjailijan esim. henkilöhahmojensa luonteisiin ja ominaisuuksiin istutettuina.
Itse en lähtisi asettamaan tiedettä ja fiktioita toistensa vastakohdiksi.
Vierailija kirjoitti:
"Kuulostaa siltä, ettet ole vielä ymmärtänyt empatian käsitettä. Matkusta vähän ja lue lisää, tsemppiä."
Haluaisitko perustella heittosi? Ymmärrän kyllä mitä empatia on, olen hyvin empaattinen ja herkkä ihminen. En vain ehkä ymmärrä miksi minun pitäisi nimenomaan itkeä jonkun keksityn hahmon keksittyjä tilannetta ollakseni empaattinen, kun maailmassa on miljardi aitoakin tilannetta jonka vuoksi itkeä.
Olet ylimielinen ja ilkeä. Nämä eivät ole empaattisen ihmisen piirteitä, sillä olisit aivan varmasti elämäsi aikan humannut monet monituiset kerrat loukkaavasi ja satuttavasi toisia, jos olisit empaattinen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku katsoo televisiota? Miksi joku kuuntelee musiikkia? Miksi ihmiset käyvät taidenäyttelyissä?
Niin. Siinäpä pulma.
Tätä varmaan mietitään tässä ketjussa vielä pitkään. Jos piti 47 kirjaa lukea tullakseen edes kysymään asiaa, niin montako sivua veikkaatte menee aihetta puidessa?
Sinnikäs provo kyllä, mutta ihan mielenkiintoinen aihe. Jännästi ap jätti vastaamatta siihen oikeasti kattavaan kommenttiin kaunokirjallisuudesta nimenomaan taiteenlajina.
Ap:n kaltaiset ihmiset eivät ymmärrä sanataidetta, sen estetiikkaa ja sanojen kauneutta.
Mitä tulee siihen, että lukeminen sivistää ja/tai kannattaa aina, tai että kirjoja kuvaillaan ylitsevuotavin sanoin, niin nämähän ovat siis markkinointikikkoja. Sivistyksestä tosin sen verran, että kyllä kaunokirjallisuuteen tutustuminen toki aina sivistää siinä missä muihinkin taiteenlajeihin tutustuminen. Klassikot ovat myös pala historiaa. Henkilökohtaisesti pidän suurinta osaa klassikoista tylsinä. Nobel taas jaetaan koko kirjallisen uran perusteella, ei yhdestä kirjasta.
Viihdekirjallisuus on sitten erikseen. Usein genrekirjallisuus kuuluu tähän. Näissä on monesti myös enemmän hahmo- ja juonivetoisuutta, joskin niitä voi olla myös korkeakirjallisuudessa.
Lisäksi ap tuntuu pitävän lukemista vaivalloisena ja siksi turhauttavana/turhana, kun siihen menee niin paljon aikaa. Lukemisesta pitävälle lukeminen ei ole ajanhukkaa, ja omasta mielestään huonot kirjat voi jättää kesken. Lukunopeuskin kehittyy lukemisen myötä. Itse nautin myös hitaasti lukemisesta, jos teksti on kaunista.
Lukeminen kehittää lukutaitoa ja kieliopin hallintaa. Molemmista on hyötyä, kun on tarve tunnistaa provot - tai toisaalta kirjoittaa onnistunut provo. Jälkimmäisessä Ap tarvitsee vielä apua. Samoin sanan elämäkerta tahallinen väärinkirjoitus on melko lattea provoyritys.
Tämä olisi ollut oikein hyvä keskustelunaihe, elleivät kommentoijat olisi alkaneet nälviä ap:n ja häntä tukevien persoonaa!
Kysynkin, tuoko on sitä empaattisuutta, mitä olette (muka) oppineet lukemalla?
Huh huh.
Itse aiheeseen sanon, että kk voidaan lukea ns. taiteisiin. On hyvää, huonoa ja keskinkrrtaista, mitäänsanomatonta taidetta. En itsekään osaa sanoa, onko kaikki arvostettu taide oikeasti hyvää. Taiteen arviointi ja kritikointi on henkimaailman asioita; varmasti usein perustuu myös joidenkin taloudellisiin intresseihin ja massahurmioon.
Kk, teatteri, elokuvat, kuvataide ovat samaa jatkumoa. Jostsin syystä viihteellisyys ja kaupallinen menestys useimmiten laskee teoksen taiteellista arvoa. Massojen suosikit eivät ole enää taidetta. 😏
Vierailija kirjoitti:
Lukeminen kehittää lukutaitoa ja kieliopin hallintaa. Molemmista on hyötyä, kun on tarve tunnistaa provot - tai toisaalta kirjoittaa onnistunut provo. Jälkimmäisessä Ap tarvitsee vielä apua. Samoin sanan elämäkerta tahallinen väärinkirjoitus on melko lattea provoyritys.
Sun kohdalla lukeminen ei ole lisännyt ainakaan ymmärrystä luetusta, kun sorkit asian vierestä, metatasolla. Älykkyys ei varmaankaan lisäänny lukemalla, joskin jo olemassa olevaa älykkyyttä se voi kehittää. Harmi, että sinulle ei ole kuin kahvilusikalla annettu.
Vierailija kirjoitti:
Sinnikäs provo kyllä, mutta ihan mielenkiintoinen aihe. Jännästi ap jätti vastaamatta siihen oikeasti kattavaan kommenttiin kaunokirjallisuudesta nimenomaan taiteenlajina.
Ap:n kaltaiset ihmiset eivät ymmärrä sanataidetta, sen estetiikkaa ja sanojen kauneutta.
Mitä tulee siihen, että lukeminen sivistää ja/tai kannattaa aina, tai että kirjoja kuvaillaan ylitsevuotavin sanoin, niin nämähän ovat siis markkinointikikkoja. Sivistyksestä tosin sen verran, että kyllä kaunokirjallisuuteen tutustuminen toki aina sivistää siinä missä muihinkin taiteenlajeihin tutustuminen. Klassikot ovat myös pala historiaa. Henkilökohtaisesti pidän suurinta osaa klassikoista tylsinä. Nobel taas jaetaan koko kirjallisen uran perusteella, ei yhdestä kirjasta.
Viihdekirjallisuus on sitten erikseen. Usein genrekirjallisuus kuuluu tähän. Näissä on monesti myös enemmän hahmo- ja juonivetoisuutta, joskin niitä voi olla myös korkeakirjallisuudes
...
Hyvin kiteytetty!
Mä ainakin nautin jo siitä että lukiessani pääsen johonkin muualle, vieraiden ihmisten ja asioiden luokse. Kohta ne henkilöt ei olekaan enää vieraita. Eläytyminen vaatii toki sitä että kirjailija on taitava niin ihmisten, ajatuksien kuin ympäristönkin kuvailussa.
Luen koska haluan ymmärtää maailmaa ja ihmisiä.
Sen sijaan että luet hampaat irvessä vaan Nobel-palkittuja niin mitä jos valitsisit kirjat takakannen tai arvosteluiden perusteella? Löytäisit mieluisampaa luettavaa.
"Ap:n kaltaiset ihmiset eivät ymmärrä sanataidetta, sen estetiikkaa ja sanojen kauneutta. "
Lukion äidinkielenopettajani oli valaistunut ja tiedostava vasemmistolainen. Hän oli julkaissut (omakustanteena, mikä siihen aikaan oli harvinaista) yhden runoteoksen ja useita pamfletteja ym. esim. Kanava- ja Parnasso-aikakausjulkaisuihin.
Opettajani ei yhtäään tykännyt, kun valitsin esseen aiheeksi William Wordsworthin loppusoinnullista runoutta, joka keskittyy ihastelemaan luontoa.
Eli hänkään ei ymmärtänyt arvostaa sanataidetta sellaisenaan, kun sisältö ei ollut ns. yhteiskunnallisesti osallistuvaa. Nykyään tietysti WW olisi myös kannanotto luontoarvojen puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Mä ainakin nautin jo siitä että lukiessani pääsen johonkin muualle, vieraiden ihmisten ja asioiden luokse. Kohta ne henkilöt ei olekaan enää vieraita. Eläytyminen vaatii toki sitä että kirjailija on taitava niin ihmisten, ajatuksien kuin ympäristönkin kuvailussa.
Nykyään pääsee netissä helposti ja nopeasti 'vieraiden ihmisten ja asioiden luokse', vain taivas on rajana. Tykkään esim. Apu- ja Anna-lehtien henkilökuvista, joita julkaistaan myös taviksista. He kertovat asioista ja elämänsä käänteistä omalla suullaan, kuvat täydentävät autenttisuutta. Mielestäni mukavampaa kuin fiktiivisen kirjan lukeminen.
Mulle on kyllä olennaista tietää, onko kerrottu _oikeasti_ tapahtunut, vai mielikuvituksen tuotetta. Jotenkin en osaa suhtautua fiktioon samalla tavalla.
Esim. eräs henkilö oli kirjoittanut dokumentaarisen kirjan pitkästä vaelluksestaan Australian alkuasukkaiden parissa. Myöhemmin kävi ilmi, että kirjan sisältö olikin fiktiota, eikä esim. monia ihmeeksi kuvattuja juttuja oikeasti koskaan tapahtunut. Samalla kirja kuvasi minä-henkilön henkistä kasvua luonnon ehdoilla eläen ja luonnosta voimaa saaden.Tämmöinen, jos mikä, on lukijan aliarviointia ja suurta huijausta.
Eli fakta ja fiktio ehdottomasti ja selkeästi omaan luokkaansa. Muinoin joku Kaari Utrio nautti suurta suosiota(?) historiallisilla rakkausromaaneillaan. Enpä tiedä; historiallisten tosiseikkojen rjnkoon oli punottua satoja, jopa tuhansia sivuja fiktiivistä kuvitelmaa. En ole lukenut yhtään Utrion tiiliskiveä, mutta minulla on tutina, että ne pitkälti toistavat itseään. Samaa lavertelua vähän eri ympäristössä, henkiöhahmojen nimet vaihtaen.
Vierailija kirjoitti:
Luen koska haluan ymmärtää maailmaa ja ihmisiä.
Sen sijaan että luet hampaat irvessä vaan Nobel-palkittuja niin mitä jos valitsisit kirjat takakannen tai arvosteluiden perusteella? Löytäisit mieluisampaa luettavaa.
Ei noin. Kirjaa pitää selailla sieltä täältä ja lukea lyhyitä otteita. Aika nopeasti käy ilmi, jaksaako itse kahlata läpi saati nauttia/oppia lukemastaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulle on kyllä olennaista tietää, onko kerrottu _oikeasti_ tapahtunut, vai mielikuvituksen tuotetta. Jotenkin en osaa suhtautua fiktioon samalla tavalla.
Esim. eräs henkilö oli kirjoittanut dokumentaarisen kirjan pitkästä vaelluksestaan Australian alkuasukkaiden parissa. Myöhemmin kävi ilmi, että kirjan sisältö olikin fiktiota, eikä esim. monia ihmeeksi kuvattuja juttuja oikeasti koskaan tapahtunut. Samalla kirja kuvasi minä-henkilön henkistä kasvua luonnon ehdoilla eläen ja luonnosta voimaa saaden.Tämmöinen, jos mikä, on lukijan aliarviointia ja suurta huijausta.
Eli fakta ja fiktio ehdottomasti ja selkeästi omaan luokkaansa. Muinoin joku Kaari Utrio nautti suurta suosiota(?) historiallisilla rakkausromaaneillaan. Enpä tiedä; historiallisten tosiseikkojen rjnkoon oli punottua satoja, jopa tuhansia sivuja fiktiivistä kuvitelmaa. En ole lukenut yhtään Utrion tiiliskiveä, mutta minulla on tutina, että ne pitkälti toistavat itseään. Sa
huono yritys morkata utriota
Vieläkö sinä täällä jankkaat.
Sinulle on sanottu jo, se mitä missaat on se, etteivät kaikki nauti kaikesta.
Jotkut harrastavat neulomista, toiset ampumista ja kolmannet ratsastusta. Yksi keräilee perhosia, kolmas meditoi.
Ihmisillä on eri mieltymyksiä ja sopivuuksia.
Lopeta jankutus, hullu.