Tutkimus: Äitiys tekee naisista tylsempiä "Sosiaalinen vetovoima romahtaa ensimmäisen lapsen jälkeen"

Luuletteko te että äidin elämä on pelkkää vauva-aikaa? Entä sitten kun lapset ovat isoja ja aikuisia? Eikö äitiydessä ole mitään kiinnostavaa?

Missä umpiossa ihmiset oikein kasvaa? Eikö vanhemmuudesta, lapsen kehityksestä ym.oteta ollenkaan selvää ennen kuin hommaan ryhdytään?

Kaipa se on aika paljon itsestä kiinni, onko elämä kalsaripyykkiä vai ei. Itsellä ainakin kiinnostava työ ja sitä kautta paljon illanviettoja ja matkoja. Aktiivisesti näemme ystäviä ja matkustamme myös lasten kanssa.

Ei ENÄÄ tee naisista vahvoja? Milloin se teki? Silloinko kun oli pakko synnyttää kymmenen kakaraa ja herätä neljältä lypsylle? Silloin varmaan on keskustelunaiheet olleet todella skarppeja kerrassaan.

Kyllä se on ihan totta, että univaje ja oman lapsen kanssa jatkuva ajan viettäminen vaikuttavat väkisinkin siihen, mitä ihmisen päässä liikkuu tai ei liiku. Ei myöskään ole aikaa käydä missään leffoissa, konserteissa tai muualla, mistä sitten voisi puhua fiksusti lapsettomien kanssa. Ei kuitenkaan voi yleistää, että ihminen ei enää koskaan tule ajattelemaan muuta kuin kakkavaippoja lapsen saannin jälkeen.

Mietin, että mihin teillä se aika menee, kun kerran mihinkään ei enää ole aikaa. Oletteko kaikki yh-äitejä?

Mitenköhän tuossa tutkimuksessa oli arvotettu tuo kiinnostava? Kyllähän äidiksi tullessa sosiaaliset verkostot laajentuvat ihan räjähdysmäisesti, kun tulee kokonainen uusi elämänalue mukaan. Äitikavereita, puistotuttuja, vanhempainyhdistyksiä, mokkapalarinkejä. Vanhemmuus yhdistää ja tuo elämään ihan uusia puheenaiheita.

Tietenkin vuorokaudessa on edelleen vain 24 tuntua, niin on vähemmän aikaa jauhaa joutavia työkavereiden kanssa. Joten jos vain heiltä kysytään, niin kyllä, aiemmin empaattinen kuuntelija, joka tuntui olevan olenassa vain työkavereitaan varten muuttuu kiireisemmäksi ja itsekkäämmäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän tuossa tutkimuksessa oli arvotettu tuo kiinnostava? Kyllähän äidiksi tullessa sosiaaliset verkostot laajentuvat ihan räjähdysmäisesti, kun tulee kokonainen uusi elämänalue mukaan. Äitikavereita, puistotuttuja, vanhempainyhdistyksiä, mokkapalarinkejä. Vanhemmuus yhdistää ja tuo elämään ihan uusia puheenaiheita.

Tietenkin vuorokaudessa on edelleen vain 24 tuntua, niin on vähemmän aikaa jauhaa joutavia työkavereiden kanssa. Joten jos vain heiltä kysytään, niin kyllä, aiemmin empaattinen kuuntelija, joka tuntui olevan olenassa vain työkavereitaan varten muuttuu kiireisemmäksi ja itsekkäämmäksi. 

This took me by surprise. While I had a supportive partner and co-parent, family and friends, access to a library and baby groups, and a tendency towards introversion, the isolated arrangement of modern motherhood was a shock. One study found that more than a third of new mothers in the UK spend eight hours a day alone with their babies, and this was often the case for me.

My baby was spectacular, as they all are, but not talking to adults for hours at a time, most days of the week, was a peculiar experience. It gnawed at me. I lost social skills and confidence. I fell silent and, for a while, withdrew. I struggled to ask for, or accept, help. I didnt know how to talk about the chaos of childbirth, the effect on my body and mind which Im sure contributed to periods of depression and anxiety.

https://www.theguardian.com/lifeandstyle/article/2024/aug/21/it-felt-sh…

Useisiin eri yksinäisyyttä käsitteleviin tutkimuksiin.

Mitä siitä? Silloin kun on pieni lapsi talossa, suurin murhe ei ole olla kiinnostava. Saatpa sinäkin ap välillä loistaa kiinnostavuudellasi, kannattaa nauttia.

Miten ne voi olla paksuja ja aliravittuja samaan aikaan?

Mitä ihmeen kalsaripyykkiä? Miksi äidiksi tuleminen velvoittaa naisen pyykkäämään miehen kalsareita, tuleeko siitä miehestäkin vauva sitten? En tajua tätä Ap:n sepustusta lainkaan. Kova yritys päällä, mutta kun ei osaa kirjoittaa, niin ei osaa.

Olen itsekin lapseton nainen eikä lapsia ole tulossa varmaan koskaan itselleni, mutta tämä aloitus on tosi epäkypsää muiden lyttäämistä taas. 

 

Olisiko vika kuitenkin enemmän niissä naisiin ja äiteihin kohdistettavissa asenteissa ja ennakkoluuloissa kuin niissä naisissa, joista tulee äitejä? 

Minulla on äitejä ystävänä ja muuta ongelmaa ei kaveruudessa olisi, muutakuin se että heillä ei kumppanin ja perheen jälkeen kiinnosta samalla tapaa tehdö asioita. Toisinsanoen, eivät jaksa tai eivät vain saa motivoitua itseään tekemään. En sinänsä kritisoi koska itselläni sinkkunakin tuntuu olevan välillä nääntynyt olo jossain siinä opiskeluiden ja töiden rajapinnassa. Tässä toki on poikkeuksiakin, kuten esim vuoroviikkoäidit. Toki tämä sama syndrooma voi koskea ihan ystäviäkin jotka vain menevät parisuhteeseen. Joillakin riittää että on se yksi sama ihminen vain kokoajan työn lisäksi elämässä ja siinäpä onkin elämän sisältö.