Lue keskustelun säännöt.
Ollaan muuttamassa toiseen kaupunkiin kesäkuussa. 13-vuotias on alkanut itkemään joka ilta.
11.05.2025 |
Ihan lohdutonta itkua, että hän ei halua muuttaa. Pari kertaa olen yöllä herännyt hänen itkuunsa. Eilen hän oli tunnin omilla teillään kun hän osoitti mieltään siitä, että hän ei halua muuttaa. Tuo vaikuttaa hänen mielialaankin ja koulusta on tullut viestiä, että meno on muuttunut levottomaksi ja lapsi häiriköi oppitunteja.
Kommentit (390)
Vierailija kirjoitti:
Elämässä pitää oppia kestämään vaikeuksia ja niistä selviytyminen kasvattaa resilienssiä. Nyt psykologista apua lapselle ja lähestytte sitä kautta, että vaikeistakin asioista selvitään.
Ei sitä voi luvata. Mun isoveli ei saanut ainuttakaan kaveria uudella paikkakunnalla. Tuli kuvioihin päihteet ja pikkurikokset.
Itselläni oli helpompaa kun olin nuorempi ja sosiaalisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttämättä kaverisuhteet eivät kuivu.
On ollut eri asia joskus ennen, nyt on uudet viestimismuodot tätä päivää ja snäpit kulkee. Tapaamisia voi sopia vaikka viikonloppuihin.Totta kai kuivuu. Ei välineet auta siihen kun toinen ei vaan ole enää mukana koulun inside-jutuissa. Nuorille ne on tärkeitä. Meillä kävi noin, kun muutettiin 5 vuotta sitten.
Ap, mieti vielä. Meillä lapset ei koskaan päässeet yli siitä, että heistä tuki hylkiöitä sosiaalisesti. Poika masentui ja tytär alkoi olemaan siinä mittakaavassa itsetuhoinen, että meni laitoshoitoon. Muutettiin 600 km.
Saan kuvan, että te juttelette ja halaatte, ja sä uskot että kaikki kääntyy paremmaksi. Entä jos oikeasti pilaat lapsiesi itsetunnon ja uskon elämään?
Muuttaminen meidän kohdalla oli iso virhe ja aina kun katon lapsia, tiedän että minä tuhosin heidät. Sen
No nyt!!
Itse olin kanssa 13v, kun muutimme Helsingistä paljon pienemälle paikkakunnalle. Se oli kamalaa, voin pahoin ja olin todella katkera vanhemmilleni. Se ikävä ja kaipuu takaisin Helsinkiin ja kavereiden luo oli suunnaton. En ole ikinä antanut vanhemmilleni anteeksi tätä, sillä se osaltaan pilasi koko nuoruuteni.
Niinpä muutin heti kun oli vain mahdollista takaisin Helsinkiin ja vieraannutin itseni vanhemmistani. Ne reilut 4v toisella paikkakunnalla oli kuin painajaista, joka on nyt onneksi taakse jäänyttä.
Ei terapia auta jos ongelma on se ettei saa kavereita kun piirit ovat jo muodostuneet. Persoona muokkautuu sen mukaan, miten elää teininä eli yksinäisyys seuraa mahdollisesti läpi elämän..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse jouduin lapsena muuttamaan vanhempien valintojen vuoksi. Yhdeksän vuoden peruskoulua kävin kuudessa eri koulussa. Joten yhden vaihdon osalta ihan turhaa tipanvääntöä. Käske sen tsempata.
Vierailija kirjoitti:
Vertailun vuoksi: ystäväni isä oli diplomaatti. Ystäväni muutti yhtenään, vuoden parin välein maasta toiseen isän työn mukaan. Hänen äinkielensä on suomi, mutta hän oppi kun oli pakko, myös ranskaa, englantia ja italiaa.
Hirveetä draamaa väännetään jostain sadan kilsan muutosta. Se on kiinni siitä miten asiat esittää. Vanhat kaverit voi tulla kyläilemään viikonloppuina. Jne.
Diplomaateilla on varaa.
Kyllä kannattaa muuttaa jos tulotasot nousee niin hyväksi että on varaa. Enemmistöllä muuttaminen työn parissa on sellaista ettei autoon ole varaa ja ei ole varaa käydä kotipaikkakunnalla välttämättä edes kerran vuoteen, koska matkat maksaa niin paljon ja se vie energiaa siitä kun pitäisi töistä palautua ja levätä.
Ehdottomasti työn perässä kannattaa muuttaa jos se parantaa elämänlaatua taloudellisesti ja tuntuvasti.
Pieni vähemmistö joita kannattaa muutto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsella on nyt kaikki hyvin ja kaveripiiri on hyvä ja "kunnollinen" niin ei kannata muuttaa tässä vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsella on nyt kaikki hyvin ja kaveripiiri on hyvä ja "kunnollinen" niin ei kannata muuttaa tässä vaiheessa.
Haluaisin painottaa myös koulun merkitystä. Jos koulu on sattumoisin hyvä tai kohtuullinen nykyaikana, niin se on todella suuri asia ja arvostettava juttu.
Lapsen koulu ja miten onnekasta voi olla jos asiat on jotenkin kohdillaan. Koulu ja ystävät.
Kun ihminen kasvaa, niin koulu vaihtuu kuitenkin. Näissä vaiheissa on mahdollisuus muuttaa. Lukio tai yläasteelle siirtyminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi parka oireilee ja kukaan ei huomaa...
Vierailija kirjoitti:
Missä pojan isä?
Eronneet eivätkä ole tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nii-in, muutto voi olla nuorelle rankka ja traumatisoiva kokemus.
Kyllä 13-v. pystyy jo käsittelemään aika paljon, kun tutustellaan rauhassa uuteen paikkaan ja tarjontaan. Erikoislukioiden takia 15-vuotiaat vahtaa paikkakuntaa yksin, itse muutin 15-v. toiselle paikkakunnalle lukioon.
Majapaikka oli sukulaisella mutta muuten piti hoitaa kaikki itsenäisesti. Ei lapset säry, vaikka elämä tuo haasteita. Thats life.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsella on nyt kaikki hyvin ja kaveripiiri on hyvä ja "kunnollinen" niin ei kannata muuttaa tässä vaiheessa.
No miten ap sitten elättää lapsensa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutimme pois Suomesta, kun lapsemme olivat 13-,11- ja 7-v.
He ovat aina olleet fiksuja, avoimia ja kaikkien kanssa toimeen tulevia lapsia. Ja vaikka ummikkona joutuivat vieraskieliseen kouluun, kaikki sujui hyvin. Nuorimmainen oli ollut uudessa koulussa kolme päivää, kun hän kotiin tullessaan kertoi, että hänellä oli jo kaksi kaveria, vaikkei ymmärtänytkään, mitä he sanoivat. Siitä parin viikon kuluttua hän oli jo yökylässä. Keskimmäisellä oli hiukan vaikeampaa sopeutua, sillä hänen paras kaverinsa oli juuri ennen meidän muuttoamme muuttanut lähellemme asumaan, kun ennen etäisyyttä oli muutama kymmenen km, mutta parin kk jälkeen hänkin oli hyvin sopeutunut.
Vanhoihin kavereihin yhteydenpito onnistuu eri maastakin, lentokoneet lentää ja jo 7-v. pärjää lentoyhtiöiden saattopalveluiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muutatte?
Töiden takia. Mun nykyinen työpaikka lopettaa ja sain siirron toiseen yksikköön, mutta se on 120 kilometrin päässä. En muuttaisi, jos ei olisi pakko. Ap
Tuon ikäiselle nuorelle tuollainen juurilta repiminen on ihan valtavan kova paikka, ja se saattaa vaikuttaa traumatisoivasti koko loppuelämään.
Kaikki menisi kerralla uusiksi: kaverit, koulu, koti, harrastukset.... ja vielä vastentahtoisesti. En suosittele. Koeta keksiä joku muu järjestely, joko toinen työpaikka tai sitten lapsen sijoittaminen sukulaisille, jos sellainen on mitenkään mahdollista.
Älä muuta lasta väkisin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olin kanssa 13v, kun muutimme Helsingistä paljon pienemälle paikkakunnalle. Se oli kamalaa, voin pahoin ja olin todella katkera vanhemmilleni. Se ikävä ja kaipuu takaisin Helsinkiin ja kavereiden luo oli suunnaton. En ole ikinä antanut vanhemmilleni anteeksi tätä, sillä se osaltaan pilasi koko nuoruuteni.
Niinpä muutin heti kun oli vain mahdollista takaisin Helsinkiin ja vieraannutin itseni vanhemmistani. Ne reilut 4v toisella paikkakunnalla oli kuin painajaista, joka on nyt onneksi taakse jäänyttä.
Me muutimme pieneltä paikkakunnalta Helsinkiin. Se oli hirveää! Pilkkaa, naurua, murteen matkimista. Yksinäisyyttä eristäytymistä ja suurta surua ja ikävää.. Jos Ap jotenkin pystyt järjestämään, niin älä muuta ennen kuin lapsesi on päässyt peruskoulusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono ikä muuttaa.
Tiedän. Sano se päättäjille. Ap
Eiköhän se ole oma asiasi sanoa "päättäjille" mitä sitten haluatkaan sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Itse jouduin lapsena muuttamaan vanhempien valintojen vuoksi. Yhdeksän vuoden peruskoulua kävin kuudessa eri koulussa. Joten yhden vaihdon osalta ihan turhaa tipanvääntöä. Käske sen tsempata.
Vaikutat hyvin kylmältä, katkeraltakin. Johtuukohan se puuttumaan jääneistä läheisistä kaverisuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsella on nyt kaikki hyvin ja kaveripiiri on hyvä ja "kunnollinen" niin ei kannata muuttaa tässä vaiheessa.
Pakkohan sen on, kun yh-mutsi ei saa mistään muualta työtä kuin julkisen suojatyöpaikastaan.
Tuo on kyllä ihan totta. Ei ketään kiinnosta muualle lähtenyt ex-luokkakaveri tai ex-joukkuekaveri tuossa iässä.