Lue keskustelun säännöt.
Ollaan muuttamassa toiseen kaupunkiin kesäkuussa. 13-vuotias on alkanut itkemään joka ilta.
11.05.2025 |
Ihan lohdutonta itkua, että hän ei halua muuttaa. Pari kertaa olen yöllä herännyt hänen itkuunsa. Eilen hän oli tunnin omilla teillään kun hän osoitti mieltään siitä, että hän ei halua muuttaa. Tuo vaikuttaa hänen mielialaankin ja koulusta on tullut viestiä, että meno on muuttunut levottomaksi ja lapsi häiriköi oppitunteja.
Kommentit (390)
Vierailija kirjoitti:
mitäs ap olisit itse meinannut tuossa iässä jos olisit tutun ympäristön ja kaverit joutunut jättämään. ongelmat ovat taatu
Minä olisin ollut innoissani. Olisin ottanut sen seikkailun kannalta. Tilaisuus kokeilla ihan toisenlaista minää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mammat tietävät että lapsi on lopullisesti seonnut ja joutuu mielisairaalaan ihan varmasti, jos muutetaan uuteen osoitteeseen.
Et kai aloittaja ihan tosissasi ota tämän palstan diagnooseja?
Mitkä helvetin mammat??
Av-mammat. Sinäkin.
Vertailun vuoksi: ystäväni isä oli diplomaatti. Ystäväni muutti yhtenään, vuoden parin välein maasta toiseen isän työn mukaan. Hänen äinkielensä on suomi, mutta hän oppi kun oli pakko, myös ranskaa, englantia ja italiaa.
Hirveetä draamaa väännetään jostain sadan kilsan muutosta. Se on kiinni siitä miten asiat esittää. Vanhat kaverit voi tulla kyläilemään viikonloppuina. Jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kulkisin 120 km päivittäin siihen saakka kun saisin uuden työpaikan lähempää.
Saa olla hyväpalkkainen työ, että kannattaa.
Toiseksi, ap sanoi työn olevan kolmivuorotyö.
Yövuorosta 120km auton rattiin...
Onnettomuusriski olisi aika suuri.
Jos/kun lapsella on NYT kaikki hyvin (kavereita, harrastus mihin sitoutunut, koulu menee hyvin?) on sulaa typeryyttä muuttaa, 13 vuotta on varman pahin ikä muuttaa (teini-iän myllerrykset jne.)
Kyse on loppujen lopuksi muutamasta vuodesta, lukioikäisenä homma on jo eri mitä nyt tuon ikäisenä.
Jos olisi AP, jäisin asumaan nykyiselle paikkakunnalle muutamaksi vuodeksi, ja selvittäisin KAIKKI tavat tehdä työt vanhasta kodista käsin. Esimerkiksi:
-Mahdollisuus tehdä viikossa 4 pidempää 10h päivää, jolloin raskas kulkeminen menisi ehkä helpommin kun ei ole 5 päivää/vko
-Mahdollisuus tehdä lyhyempää työviikkoa, toki näkyy palkassa, mutta verotuksen takia ei välttämättä niin paljoa nettopalkka tipu suhteessa bruttopalkkaan
-Asuisin työpaikkakunnalla osan viikosta, esim. 2yötä/vko helpottaisi paljon kulkemista. Ei välttämättä tarvitse edes kokonaista vuokra-asuntoa, jos vaikka jollain työkaverilla on vapa huone pariksi yöksi/vko vuokrata edullisesti (esim. lapset vuoroviikoin pois, aikuinen lapsi opiskelee muualla tmv. 'hukkatilaa' kotona) ja toki erilaisia soluja ym. myös saatavilla. Myös hotelleilla usein diilejä tiskin alla, jos majoitus pidempiaikaista, esim. joka viikko 2yötä vuoden ajan, niin voi saada halvemmalla mitä julkisilla sivuilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäs ap olisit itse meinannut tuossa iässä jos olisit tutun ympäristön ja kaverit joutunut jättämään. ongelmat ovat taatu
Minä olisin ollut innoissani. Olisin ottanut sen seikkailun kannalta. Tilaisuus kokeilla ihan toisenlaista minää.
Alter egoja kehittävät lapset ovat aikuisena usein hyvin narsistisia ja henkisesti äärimmäisen väkivaltaisia läheisilleen.
On luonnollista, ettei lapsi haluaisi muuttaa. On luonnollista, että se pelottaa, jännittää, itkettääkin.
Mutta aina ei elämässä mene niin kuin haluaisi, ja muuttaminen nyt kuitenkin on sellainen asia, mitä lapset ei päätä, vaan aikuiset.
Työn takia on monien pakko muuttaa, sille ei mahda mitään.
Tsemppiä, ap. Kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakaratko teillä määräilee, huh huh?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäs ap olisit itse meinannut tuossa iässä jos olisit tutun ympäristön ja kaverit joutunut jättämään. ongelmat ovat taatu
Minä olisin ollut innoissani. Olisin ottanut sen seikkailun kannalta. Tilaisuus kokeilla ihan toisenlaista minää.
Alter egoja kehittävät lapset ovat aikuisena usein hyvin narsistisia ja henkisesti äärimmäisen väkivaltaisia läheisilleen.
Hyviä ja osuvia havaintoja!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tietysti poika?
Haista kanan paska
Poikiahan nämä itkijät täällä on. Tytöt hoitavat vaivansa ja murheensa itse.
Jep, myymällä itseään onlyfansissa.
Ohis,
Diblomaatteihin vertaaminen hieman ontuu, noissa piireissä tuo on normaali tapa elää.
On helppo verkostoutua ja luoda pysyäviäkin kaveruuksia, kun samassa tilanteessa on usein koko joukko. Monesti on tietyt koulut jne. missä käy sitten useiden diblomaattien ja muiden väliaikaisesti maassa olevien lapsia koulussa, eli jopa koko luokka voi olla samassa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On luonnollista, ettei lapsi haluaisi muuttaa. On luonnollista, että se pelottaa, jännittää, itkettääkin.
Mutta aina ei elämässä mene niin kuin haluaisi, ja muuttaminen nyt kuitenkin on sellainen asia, mitä lapset ei päätä, vaan aikuiset.
Työn takia on monien pakko muuttaa, sille ei mahda mitään.
Tsemppiä, ap. Kyllä se siitä.
Ei ole pakko aina. Se on valinta. Elämässä loppu viimein lähes kaikki on omia valintoja. Siksi on vastuun välttelyä sanoa muuta.
Opastetaanko täällä nyt AP:tä heittäytymään sossun elätiksi? Siinäpä lapselle esimerkkiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kulkisin 120 km päivittäin siihen saakka kun saisin uuden työpaikan lähempää.
Etkä kulkisi. Älä valehtele.
Joo. Muutto on tosi rankka juttu lapselle. Hän oireilee sitä jo vaikeasti. Se ei kuitenkaan ole syy olla muuttamatta. Elämässä pitää oppia kestämään vaikeuksia ja niistä selviytyminen kasvattaa resilienssiä. Nyt psykologista apua lapselle ja lähestytte sitä kautta, että vaikeistakin asioista selvitään.
Aika herkkä muksu sulla. Tuohan on elämää. Ei sen takia mitään psykologia tarvita.
Jos on normaali, sosiaalinen lapsi, niin sopeutuu kyllä. Jos jotain hankaluutta jo tähän mennessä kaverisuhteiden muodostumisessa, harkitsisin vakaasti ja monta kertaa. Mikäs lapsen isän tilanne muuten on, muuttaako hän mukana vai onko jäämässä nykyiselle paikkakunnalle (jolloin lapsi voisi jäädä asumaan hänen kanssaan)?
Onko uusi koulu ollut yhteydessä? Jossain on sellainen malli, että joku tulevista luokkatovereista on yhteydessä ja toivottaa tervetulleeksi ettei eka koulupäivä mene ventovieraiden joukossa. On edes yksi tuttu odottamassa
Voin hyvin samaistua lapsesi tilanteeseen. Muutimme 300 km päähän ollessani 9-vuotias. Se kirpaisi, koska jätimme kotipaikan lisäksi turvallisen suvun verkoston. Uusi paikka oli aluksi outo, mutta sain uusia kavereita ja harrastuksia. Neljän vuoden kuluttua muutimme Vantaalle, tällä kertaa välimatkaa oli yli 400 km. Se oli oikeasti 13-vuotiaalle shokki. Minulla oli murre ja kaikki. En sopeutunut ikinä. Vanhempani eivät auttaneet ja tukeneet mitenkään.
Missähän taas niin sanottiin? Eiköhän aloittaja ole lastaan mennyt lohduttamaan kun on lapsen itkuun herännyt, kerta sen asian tässä mainitsi.