Ollaan muuttamassa toiseen kaupunkiin kesäkuussa. 13-vuotias on alkanut itkemään joka ilta.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka perusteellisesti muuttokuvio on keskusteltu lapsen kanssa? Mikä pelottaa tai jännittää? Voivatko vanhat kaverit tulla kylään? Voiko hän käydä heidän luonaan..?

Olen kertonut ihan faktat, miksi me muutetaan. Häntä harmittaa, että kaverit ja joukkue jää. Kertoi pelkäävänsä, että ei saa kavereita ja uuteen kouluun meneminen pelottaa. Ollaan menossa vikalla kouluviikolla käymään uudessa kaupungissa ja hän menee tutustumaan uuteen luokkaan. Toivottavasti se menee hyvin. Kaverit voi tulla käymään ja lapsi voi käydä heidän luonaan -tietty ei samalla tavalla kuin ennen. Ap

Haastava ikä teinille muutenkin, saati luoda kaverisuhteet uudelleen. Välimatka vanhoihin kavereihinkin on harmittavan pitkä mutta ehkä nyt kesäloman alkaessa kuitenkin vähän helpompi muuttaa kuin kesken lukuvuoden. Tsemppiä teidän perheelle uusiin kuvioihin ja uuteen kotikaupunkiin.

No anna jonkin aikaa prosessoida asiaa. Onhan se raskasta, jos kaverit (ja mahdolliset ihastuksen kohteet tms.) jää taakse ja joutuu aloittamaan uudessa paikassa alusta. Kyllähän tuossa oletettavasti jotain muutakin pahaa oloa tai teini-iän myllerrystä on, jos jo ihan oppitunneilla pitää häiriköidä ja karkailla. Jos olisi kaikki täysin tasapainossa, niin ei ehkä reagointi olisi ihan noin näkyvää ja voimakasta. Tuo muuttoasia varmaan oli vain viimeinen pisara, joka sai kupin nurin. Aikaa ja tilaa, mutta myös rajoja ja välittämistä kaivannee asian käsittelyyn. 

mitäs ap olisit itse meinannut tuossa iässä jos olisit tutun ympäristön ja kaverit joutunut jättämään. ongelmat ovat taatu

Ikävä juttu. Mutta 13-v. on jo kypsä yökyläilemään kavereiden luona. Voi käydä vkonloppuisin ja lomilla. Sekä kaverit voi tulla teille. Varmaan bussit/junat kulkee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi muutatte?

Töiden takia. Mun nykyinen työpaikka lopettaa ja sain siirron toiseen yksikköön, mutta se on 120 kilometrin päässä. En muuttaisi, jos ei olisi pakko. Ap

Irtisanoudu

Huono neuvo. Nykyään on todella vaikeaa saada töitä. Työttömyyshän on nousussa. Ymmärrän, että on lapsen kannalta vaikea tilanne, mutta ei työpaikkaa kannata jättää, jos ei ole toista tilalle. Tuon ikäisen kanssa asiasta voi varmasti keskustella ja selittää tilanteen. Varmaan lapsikin haluaa myös pitää totutun elintason eikä ajautua köyhyyteen. Lapsi tarvitsee tukea tilanteeseen, mutta valitettavasti joskus elämässä tulee vaikeita asioita eteen eikä muuta voi nyt kuin muuttaa.

Miksi ei voi tehdä jotain muuta työtä? Mikä pakko roikkua vanhassa ja tuhota lapsen sosiaalinen elämä? 

Vierailija kirjoitti:

Voi taivas mitä lumihiutaleita! Muuttaminen on normaalia elämää. Eihän se aina kivaa ole, mutta elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. 

Ei ihme ettei lapset kestä mitään kun vanhemmat totuttaa ne kiellottomaan elämään, turha varmaan kuvitella että mitään kotitöitä ym. velvollisuuksia olisi? 

Jos perhe muuttaa, niin se muuttaa. 

Ei ole normaalia elämää. Lapsi jää helposti ulkopuoliseksi tuollaisissa muuttorumbissa.

Hän tarvitsee jeesiä asian käsittelyyn tunnetasolla. Nyt edessä häämöttää vain menetys ja tuntematon.

Käykää paikan päällä katselemassa ja tutustumassa paikkaan, selvittäkää mitä harrastusmahdollisuuksia siellä on. Älä tee asiasta liian suurta shokkia. 

Vierailija kirjoitti:

Muuttaminen on elämää. Se voi tuoda mukanaan enemmän hyvää kuin pahaa, myös lapselle.

Me muutettiin aikanaan, kun haluttiin lapsi lähemmäksi hyvää lukiota.

Nii-in, muutto voi olla nuorelle rankka ja traumatisoiva kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi taivas mitä lumihiutaleita! Muuttaminen on normaalia elämää. Eihän se aina kivaa ole, mutta elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. 

Ei ihme ettei lapset kestä mitään kun vanhemmat totuttaa ne kiellottomaan elämään, turha varmaan kuvitella että mitään kotitöitä ym. velvollisuuksia olisi? 

Jos perhe muuttaa, niin se muuttaa. 

Ei ole normaalia elämää. Lapsi jää helposti ulkopuoliseksi tuollaisissa muuttorumbissa.

Minä komppaan tätä tavallaan, mutta toisaalta en. Taustalla lapsuus jossa muuttoja tapahtui usein, missään en ollut "kotonani" kun aina vahitui kulttuuri asuinpaikan myötä. Vanhempi muutti rakkauden perässä ja eli omassa rakkauskuplassaan, joten ei edes huomannut näitä kulttuurimuutoksia.

Lapsuusajoilta ei jäänyt käteen yhtäkään ystävää, mutta toisaalta olen oppinut todella itsenäiseksi enkä oikein kaipaakaan seuraa enää. Voin asua siellä, missä se on kätevintä. Jos vertaa ihmisiin, jotka ovat eläneet koko elämänsä samalla paikkakunnalla, heille muutto on todella paljon vaikeampaa.

"Miksi ei voi tehdä jotain muuta työtä? Mikä pakko roikkua vanhassa ja tuhota lapsen sosiaalinen elämä?" 

Varmasti voikin, mutta ei töihin noin vain mennä. Maa on täynnä työttömiä eikä työpaikkoja ole. Aloittajalla on varma työpaikka. Ei kenenkään kannata tyhjän päälle hypätä tässä maailman tilassa. 

Meidän perhe muutti kun oli 12-vuotias. Vanhat kaverisuhteet laimenivat yhteydenpidosta huolimatta ja vastaavia ystäväsuhteita en enää saanut hankittua, koska kaikilla oli jo omat kaveripiirit. 

Vierailija kirjoitti:

Hän tarvitsee jeesiä asian käsittelyyn tunnetasolla. Nyt edessä häämöttää vain menetys ja tuntematon.

Käykää paikan päällä katselemassa ja tutustumassa paikkaan, selvittäkää mitä harrastusmahdollisuuksia siellä on. Älä tee asiasta liian suurta shokkia. 

Ollaan menossa. Hän menee tutustumaan uuteen luokkaan ja kouluun ja käydään tutustumassa uuteen asuinalueeseen ja uuteen kotiin. Toivon että se vähän helpottaa muutossa. Ap

Muistan kun meidän perhe muutti uudelle paikkakunnalle ysärin laman aikana. Olin noin neljätoista.

Kaikki kaverit jäi ja oikeastaan se muutto syrjäytti minut pian. Myöhemmin ajauduin rikolliseksi tai pikkuiseksi.

Hyvän arvosanat putosivat reippasti huonoiksi. Vanhemmat erosi parin vuoden päästä muutosta.

Taas työttömyyttä ja isä kuoli kolarissa. Ilmeisesti oli ajanut auton tahallaan kallioon.

Se muutto teki sen että mun elämä meni raiteiltaan. Molemmat veljetkin kuoli. En nyt paljasta miten ne kuoli mutta kyllä ne kuoli vuosikymmeniä myöhemmin isättöminä. Minä elän vielä ja hengitän. Hengitys on alkanut muuttua hitaammaksi ja tuntuu että iho hengittäisi enemmän kuin keuhkot. Iho on nahkea ja keltainen. Iho limanen ja haisee nahkasaletilta tai hapansuolakurkulta, mutta sitruunaiselta kuin vanha maito. Vaikea kuvailla. Jos panen koivunlehen iholle, niin se jää siihen kuin liimattuna. Äidillä oli tapana liimailla iholleni päivänkakkaran terälehtiä ja juoksin nurmella päivänkakkarapoikana. Poimin kukkia ja hän liimaili niitä ihooni. Olin vaaleankeltainen luonteeltani kuin aamun omeletti.

Sipuli on yksi tärkein ominaisuushajuni. Voit haistaa minut metrossa.

Haistat mut ja suljet silmäsi, niin kuulet kuinka kikatan äitini kanssa päivänkakkarapoikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi taivas mitä lumihiutaleita! Muuttaminen on normaalia elämää. Eihän se aina kivaa ole, mutta elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. 

Ei ihme ettei lapset kestä mitään kun vanhemmat totuttaa ne kiellottomaan elämään, turha varmaan kuvitella että mitään kotitöitä ym. velvollisuuksia olisi? 

Jos perhe muuttaa, niin se muuttaa. 

Ei ole normaalia elämää. Lapsi jää helposti ulkopuoliseksi tuollaisissa muuttorumbissa.

Minä komppaan tätä tavallaan, mutta toisaalta en. Taustalla lapsuus jossa muuttoja tapahtui usein, missään en ollut "kotonani" kun aina vahitui kulttuuri asuinpaikan myötä. Vanhempi muutti rakkauden perässä ja eli omassa rakkauskuplassaan, joten ei edes huomannut näitä kulttuurimuutoksia.

Lapsuusajoilta ei jäänyt käteen yhtäkään ystä

Olen asunut lähes koko elämäni samassa paikassa eikä siltikään ole lapsuuden ystäviä. Ei se samassa paikassa pysyminen takaa kestäviä ystävyyssuhteita.

Minusta aikuisen on helpompi vaihtaa työpaikkaa kuin nuoren koulua ja kaveripiiriä. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän perhe muutti kun oli 12-vuotias. Vanhat kaverisuhteet laimenivat yhteydenpidosta huolimatta ja vastaavia ystäväsuhteita en enää saanut hankittua, koska kaikilla oli jo omat kaveripiirit. 

Näin siinä tulee käymään. Tuo "kaverit voivat vierailla" on ihan höttöä ja tulee tekemään lapsesta vielä katkeramman.

120 ei ole paljon, osa ajaa päivittäin 100km töihin

tuossa iässä mä olin muuttanut jo viisi kertaa, selvisin hengissä. Itse asiassa musta oli kivaa ja jännää, etten ollut jumittanut vain yhdellä paikkakunnalla, vaan asunut eri puolilla Suomea.