Onko kukaan keskustelijoista elänyt aikana, jolloin oli puhelinkopit eikä mitään kännyköitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, ja oli kova syömään markkoja puhelin puhelinkopissa, että eipä sillä halunnut oikein soitella.

Lisäksi oli kylmiä ne kopit  syksyllä/talvella.

Eipä puhistu pitkään puhelimessa, sormet kohmettui.

Muistan kun 1996 opiskelija-asunnossa oli talon alakerrassa kolikkopuhelin. 

Vierailija kirjoitti:

Varmasti suurin osa, eihän tuosta kauaa ole, kun katosivat katukuvasta.

""""""""""Muistaako kukaan kun se puhelun numerovalinta levy oli pyöreä jossa oli 10 reikää joka numerolle omansa... sitä sitten veivattiin  tämä on kyllä pöytäverdio mut samallaisella kiekolla.

Helsinki  vuonna 68 mut en muista kuin paljon ennemmin olis ollut kopit...

Mutta muistan sen ajan kun nostit luurin jpyöräytit nollan  keskusneiti välitti puhelun eteen päin paikkakunnan keskustaan siellä taas vastas keskusnainen ja siitä eteen päin välitti sit viimeisen etaapin....

Vierailija kirjoitti:

Muistan kyllä ja muistan miten ällöttävää oli soittaa kopissa, jossa joku oli tupakoinut. Hyi helv!

No se oli pientä verrattuna siihen että siellä oli kustu. Ja usein oli. 

Kun minä oli nuori piti hiihtää kesät talvet ylämäkeen molempiin suuntii puhelinkopille joka oli kattoa myöten kusessa ja paskassa mutta sen oli kelvattava yösijaksi opiskelijalle koska vuokrat oli niin kalliita.

Tällainen juttu muistui mieleeni, olimme Torniossa opiskelemassa, yksi oli löytänyt kesällä  Ruotsissa asuvan poikaystävän. Soittaminen oli 1970 kallista puhelinkopista yleensäkin ja Ruotsiin tietysti vielä kalliimpaa. Silloin kuitenkin Ruotsin kruunun kolikko oli Suomen 50 pennin kolikon kanssa aivan saman kokoinen, joten ennen "hellulle" soittamista kerättiin kaikki viisikymmenpenniset hänelle soittamista varten. Ja kolikoiden kanssa Haaparannalle soittamaan. En muista silloista kruunun kurssia, mutta se oli ehkä noin 0,80-0,90, joka tapauksessa enemmän kuin 0,50 penniä. (Rikos 55 vuotta,  lienee vanhentunut)

Kun olin teini, meillä ei ollut kotona lankapuhelinta. Kylän ainoasta puhelinkioskista soittelin kavereille ja tyttöystäville. Yksi heistä asui toisessa maakunnassa, jonne piti ottaa kaukopuhelu suuntanumerolla. Siis samaan tapaan kun nykyäänkin on näppäiltävä numeron eteen maatunnus, jos soittaa ulkomaille. Kaukopuheluihin piti olla varattuna aika kasa kolikoita, koska kioskin puhelin söi rahaa suunnilleen markan minuutissa.

Meilläpäin oli yksi koppi josta pystyi soittelemaan 20 pennillä niin kauan kuin huvitti.

Vierailija kirjoitti:

Koppeja oli vielä 90-luvullakin. 

Oli vielä 2000-luvullakin.

Oi ihanat kusenhajuiset puhelinkopit, käytettiin yleisinä vessoina ja oli aika inhottavaa, jos jouduit mennä niihin soittamaan jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Tällainen juttu muistui mieleeni, olimme Torniossa opiskelemassa, yksi oli löytänyt kesällä  Ruotsissa asuvan poikaystävän. Soittaminen oli 1970 kallista puhelinkopista yleensäkin ja Ruotsiin tietysti vielä kalliimpaa. Silloin kuitenkin Ruotsin kruunun kolikko oli Suomen 50 pennin kolikon kanssa aivan saman kokoinen, joten ennen "hellulle" soittamista kerättiin kaikki viisikymmenpenniset hänelle soittamista varten. Ja kolikoiden kanssa Haaparannalle soittamaan. En muista silloista kruunun kurssia, mutta se oli ehkä noin 0,80-0,90, joka tapauksessa enemmän kuin 0,50 penniä. (Rikos 55 vuotta,  lienee vanhentunut)

 

Vielä kun olisitte olleet koneistuksen opiskelijoita, niin olisitte voineet metallitangoista sorvailla kolikoita soitteluja varten. Pysäköintimittareihin oli aikoinaan tungettu vaikka mitä kolikon korviketta ja pysäköity kadunvarsiin ilmaiseksi.