Miksi täällä kirjoitetaan, että yleistukea saadakseen pitäisi myydä ensin omaisuus
Yleistukea koskevissa valtioneuvoston teksteissä puhutaan tarveharkinnasta. Tällä tarkoitetaan muita kuin ansiotuloja, mm. pääomatuloja. Omaisuus ei ole sama asia kuin tulot.
Esim. 30 000 euroa osinko-osakkeissa on omaisuutta, 3000 euroa/vuosi on pääomatuloa joka laskee yleistuen määrää, mutta sekin laskee sitä vasta ~311 euron jälkeen.
Pahoittelen jos kirjoitan hieman epäselvästi, mutta asia on näin. Ärsyttää kun palstalla uskotaan ihan mitä tahansa puheita ja aloitetaan saman tien vouhotus. Hakekaa itse tietoa hakukoneella.
Kommentit (220)
Vierailija kirjoitti:
Tiedotteessa sanotaan näin: Työttömyysturvan yhdistämisen jälkeen vuorossa on perusturvaetuuksien yhtenäistäminen sekä asumisen tukien sisällyttäminen asteittain yleistukeen.
Tuo tarkoittaa kokoomus-suomi sanakirjan mukaan sitä, että tarveharkinta laajenee koko Kelan yleistukea koskevaksi samalla perusteella kuin se on toimeentulotuessa nyt. Eli ensin otetaan pikkusormi vakuuttelemalla, että mikään ei muutu ja sitten totuus paljastuu, kun on jo liian myöhäistä. Työttömät viedään saippuan kanssa kammion eteen ja arpa ratkaisee tuleeko vettä vai höyryä.
Juuri niin. Yhtenäistäminen tarkoittaa, että tuet yhdistetään ja ehdot muuttuvat toimeentulotuen mukaisiksi, ns. yleistueksi.
Ap yritä vähän tutustua aiheeseen, ennen kuin teet oletuksia.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tehdyt muutokset ovat isoja ja niin vahvasti ideologisia, etten usko yhdenkään vasemmistohallituksen vastaavasti tehneen Suomen historiassa. Vai onko
Eivät toki koskaan näin suurta huononnusta ole tehneet myöskään edelliset oikeistohallituksetkaan.
Marinin hallitus huononsi iäkkäiden työttömien asemaa poistamalla eläkeputken.
Miten vasemmisto kommentoi yleisturvaesitystä?
Vierailija kirjoitti:
Päivittäinen tuki itku menossa taas.
Yhdys sana osaaja heräsi aamu puurolleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
LUOTTAMUS on kaiken a ja o, mikä tulee politiikan tekoon. Jos ei voi luottaa, ei ole äänestäjiä.
Minulle on ihan sama mitä soopaa syötetään, jos en enää luota tiettyjen puolueiden sanaan, en äänestä.
Samaa mieltä, mutten kyllä luota enää minkään puolueen lupauksiin.
Ja se, mikä on saatu runnottua läpi, ei muutu, tuli valtaan sitten miten vasemmistolainen hallitus tahansa.
Melkoinen väite. Jos nyt runnotaan jotakin läpi, miksei toinen halllitus muka voisi runnoa toiseen suuntaan?
Tietysti voi muuttua ja muuttuukin kun pääsemme tästä nassehallituksesta. Ihmisille palaa taas toivo ja motivaatio.
Toivotaan että kokoomus saa persuille taottua järkeä päähän. Persujen idea on että tukia ei saa, jos on rahaa tai omaisuutta myytävänä.
Vierailija kirjoitti:
Yleistuki poistaa täysin peruspivärahan, jossa ei ole tarveharkintaa.
Tarveharkinta puolestaan on, no,, harkintaa. Sitä toteuttavat virkatehtävissään kaikenkirjavat yksilöt. Ei kovin luottamusta herättävää.
Onhan niillä normit mitkä teoriassa ovat samat kaikille. Eli 5000 euron auto, kymppitonni rahaa ja vuokra-asunto. Noilla voi saada tähän tietoon työmarkkina- ja asumistukea. Viimekäden tukea ei sitten saa jos on rahaa yhtään tai rahaksi vaihdettavaa omaisuutta. Eli jos on sähköauto, voi saada vain 590€ kuussa, tai jos omistat jostain Kuhmosta tuhannen euron arvoisen rivitaloyksiön, niin siihen samaan on tyytyminen.
Vierailija kirjoitti:
Päivittäinen tuki itku menossa taas.
Niinpä, ja ajattele, moni meistä työssäkäyviä.
Mutta ajattelevia ihmisiä, joita ei voikaan puijata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivittäinen tuki itku menossa taas.
Yhdys sana osaaja heräsi aamu puurolleen.
Työtön äikän ope kusipää on itkeny jo klo 7 asti.se puuro ja makaroni on sun juttuja kaikki ei kato ole rahattomia.
Venäjän trolli levittää disinformaatiota. Ehkä Team Tynkkynen.
Persut tykkää pelotella, uhkailla, mustamaalata, valehdella.
Vierailija kirjoitti:
Toivotaan että kokoomus saa persuille taottua järkeä päähän. Persujen idea on että tukia ei saa, jos on rahaa tai omaisuutta myytävänä.
Ai, nyt se onkin totta, mutta syyllinen onkin persut.
:DD
Naapurimaan provoja, koettavat levittää vallankumousta ja levottomuuksia tyhmille, jotka uskovat niihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivittäinen tuki itku menossa taas.
Yhdys sana osaaja heräsi aamu puurolleen.
Pilkun viilaaja homo heränny kans.
Yhdestä asiasta voi kuitenkin olla varma. Huononnus se joka tapauksessa on.
Vierailija kirjoitti:
Päivittäinen tuki itku menossa taas.
Ei, vaan persujen levittämän paskan torjunta.
Mene opettelemaan suomen sanakirjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tehdyt muutokset ovat isoja ja niin vahvasti ideologisia, etten usko yhdenkään vasemmistohallituksen vastaavasti tehneen Suomen historiassa. Vai onko
Eivät toki koskaan näin suurta huononnusta ole tehneet myöskään edelliset oikeistohallituksetkaan.
Marinin hallitus huononsi iäkkäiden työttömien asemaa poistamalla eläkeputken.
Miten vasemmisto kommentoi yleisturvaesitystä?
Eläkeputken poisto oli oven avaus tälle ryöstölle. Marin jätti 55 vuoden suojaikärajan ja velvoitteen työllistää vanhemmat työttömät, jotta ansiosidonnainen olisi mahdollista ylläpitää. Nyt nämä suojat ovat tuhkaa tuulessa.
Vierailija kirjoitti:
Naapurimaan provoja, koettavat levittää vallankumousta ja levottomuuksia tyhmille, jotka uskovat niihin.
Jos tulisi sota, olisin loppuun asti hallituksen takana. Niin kauan, kuin on rauhan aika, kritisoin hallituksen toimia jos ja kun on aihetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivittäinen tuki itku menossa taas.
Ei, vaan persujen levittämän paskan torjunta.
Mene opettelemaan suomen sanakirjaa.
OPettele muita sanoja kusipää jankuttaja ku persu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
LUOTTAMUS on kaiken a ja o, mikä tulee politiikan tekoon. Jos ei voi luottaa, ei ole äänestäjiä.
Minulle on ihan sama mitä soopaa syötetään, jos en enää luota tiettyjen puolueiden sanaan, en äänestä.
Samaa mieltä, mutten kyllä luota enää minkään puolueen lupauksiin.
Ja se, mikä on saatu runnottua läpi, ei muutu, tuli valtaan sitten miten vasemmistolainen hallitus tahansa.
Melkoinen väite. Jos nyt runnotaan jotakin läpi, miksei toinen halllitus muka voisi runnoa toiseen suuntaan?
Tietysti voi muuttua ja muuttuukin kun pääsemme tästä nassehallituksesta. Ihmisille palaa taas toivo ja motivaatio.
Ei ole vasemmistolla halua muuttaa asiaa,koska rahaa ei ole. Ja tuskin saavat enemmistöhallotusta pelkällä vasemmistolla.
Päivittäinen tuki itku käynnissä taas.
Päivittäinen tuki itku menossa taas.