Ruoka italiassa on pettymys
Olen ollut monta kertaa italiassa ja sen saarilla, ruoka on valitettavasti ollut pertymys. Joka päivää kaikki ihan samaa: pastaa, pizza ja tomaatti-mozzarella salaataatti. Kuka jaksaa syödä päivä tätä samaa?
Kommentit (463)
Vierailija kirjoitti:
Seurustelin aikoinaan italialaisen kanssa ja heidän perheessä syötiin ihan älyttömästi kasviksia ja hedelmiä omasta puutarhasta.
Pastaa ja pizzaa syötiin hyvin harvoin. Heillä oli pizzauuni pihalla, mutta tyyliin kerran kuukaudessa sitä vain käytettiin.
He söivät siis tosi terveellisesti. Oliiviöljykin oli puristettu heidän omista oliivipuista.
Tuo on vähän sama kuin se, ettei Suomessakaan syödä joka päivä poronlihaa tai kalakukkoa ja salmiakkia.
Italiaan kaikki maukkaat ruuat ovat kulkeutuneet arabien mukana. Silti ollaan kaukana siitä kirjosta, mikä on Välimeren eteläpuolella.
Vierailija kirjoitti:
Menee hyvätasoiseen ravintolaan jost saa monenlaista ruokaa.
Paras mennä Italiassakin Michelintähdin palkittuun ravintolaan, niin on kokit pohjoismaista. Italialaiset ovat siellä apumiehiä.
Italialainen ruoka perustuu hyviin raaka-aineisiin. Mutta italialainen keittotaito on todella yliarvostettua. Suomessa saa keskimäärin paljon parempaa pizzaa kuin siellä. Ja suomalaisella ravintolalla on paljon vaikeampaa saada Michelin-tähtiä kuin Italiassa. Olen syönyt tähtipaikoissa molemmissa maissa (ja toki muuallakin). Yhden tähden paikka esimerkiksi Bolognassa oli iso pettymys. Ja kaikkiaan, Ranskassa, Espanjassa sekä Portugalissakin ravintoloiden taso on selvästi parempi.
Italia on ainoo paikka missä olen jättänyt ruuvan syömättä. Pizza oli niin huonosti tehty että aattelin että ehkä myös merenelävätäytteet saattaa olla huonosti säilytetty enkä halunnut viettää viikkoa ripulissa. Mitään en menettänyt, maistui pahalle se yksi haarukallinen.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma italiassa on se että siellä ei ole missään mitään muuta tarjolla kuin italialaista keittiötä. Kuka jaksaa viikon putkeen mättää niitä samoja italosafkoja?
Mä olen esimerkiksi Pariisissa syönyt hyvää kiinalaista ja Malagassa hyvän dönerin, mutta Italiassa on mahdotonta edes löytää mitään muita kuin ns. kotimaisia ravintoloita
Missä tuppukylässä mahdat olla käynyt. Kyllä Italiasta löytyy kaikkia etnisiä ravintoloita kuin muualtakin ja kaupan päälle vielä fuusiota. Pitää vain osata etsiä ja sehän älysovellusten aikakaudella ei ole edes vaikeaa. Taso toki vaihtelee kuten muuallakin.

Tuppukylissä välttää ne parjatut turistirysät, vaikka ruoka ei sen kummempaa olekaan. Niissä saa sitä aitoa italialaisjankkia nonnan reseptillä. Italialainen tilliliha on siellä hyvää, kun se ei maistu tillille.
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama fiilis. Liikaa kermaa pastoissa ja pizzaa ei jaksa syödä kuin kerran pari kuussa. Japani on mun mielestä ruokamaana ehdottomasti paras! Oli aivan älyttömän hyviä erilaisia ruokia ja annoskoot hillittyjä.
Mä syön mielummin vaikka mautonta pizzaa kuin sushia. musta tuntuu, että suurin osa tykkää siitä tai sanoo tykkäävänsä, koska on trendikästä tykätä siitä ja , koska sillä on jotenkin hienon ruuan asema. Vaikka oikeasti se on japanilainen pikaruoka.
Mutta riisiä ja kalaa.. jokin siinä koostumuksessa ei omaa suuta miellytä ja kerran tosin maistanut vaan jotain pakaste sushia, niin en varmaan tiedä miltä se oikeasti maistuu. Mutta en tykkää kalasta muutenkaan kauhean paljon.
Ramenia voisin syödä se on herkullisen näköistä .
Mitä muuta ruokaa Japanissa suosittelisit?
Vierailija kirjoitti:
Ap on niin tietämätön juntti, että hävettää
Aika moni näyttää AP:ta tässä komppaavan
Vierailija kirjoitti:
Italialainen ruoka perustuu hyviin raaka-aineisiin. Mutta italialainen keittotaito on todella yliarvostettua. Suomessa saa keskimäärin paljon parempaa pizzaa kuin siellä. Ja suomalaisella ravintolalla on paljon vaikeampaa saada Michelin-tähtiä kuin Italiassa. Olen syönyt tähtipaikoissa molemmissa maissa (ja toki muuallakin). Yhden tähden paikka esimerkiksi Bolognassa oli iso pettymys. Ja kaikkiaan, Ranskassa, Espanjassa sekä Portugalissakin ravintoloiden taso on selvästi parempi.
Mä luulen, että se on tottumus kysymys.
Me ollaan totuttu syömään aika suolaisia ja rasvaisia pizzoja missä on paljon täytettä ja turkkilaiset niitä vääntää ai, että on hyvää.
Mutta italiailaiset ei tee rasvaista pizzaa ja ne ei kauhean mielellään laita yli kahta täytettä pizzaan ja suolaa eivät laita tomaattikastikkeeseen. Heidän mielestään meidän pizzat on varmaan liian suolaisia ja liikaa täytteitä.
Kulttuuri ero, mutta olen sitä mieltä, että Suomessa saa melkein missä vaan ihan hyvän perus pizzan kertaakaan ei ole vielä missään tarvinnut lautasliinaan sylkeä.
Paitsi Kotipizza on ihan pilalla ne ei maistu enään samalta ne pizzat.. ne on varmaan muuttanut sen coca cola pois siitä reseptistä .
Mun täytyy yhtyä myös tähän, että huonoimmat ruokakokemukset matkoilta ovat Italiasta. Sitä luulisi saavansa hyvää italialaista ruokaa kun menee Italiaan, mutta pettymys oli. Olen kolme kertaa käynyt Italiassa ja eri kaupungeissa.
Varmaan yksi syy on, että perusturrena tullut eksyttyä turistipaikkoihin. Mutta hei, pitsaa ja pastaa, luulisi, että pitsasta ja pastasta on helppo tehdä hyvää. Pohjanoteeraus Roomassa oli kun söin ravintolassa pastaa, joka maistui aivan jollekin valmispussipastalle. Luulen tämän johtuvan pitkälle siitä, että turistien kusettaminen Italiassa kuuluu asiaan. Tehdään huonoa ruokaa, otetaan siitä kunnon hinta ja hihitellään tyhmälle turistille. Muutenkin Italiassa saa olla turistina tarkkana joka paikassa. Pitää etukäteen katsoa mitä kaikkea ylimääräistä pöytäliinamaksua, pöytään tuotava leipäkori maksaa erikseen jne. Varsinkin Roomassa oli laskussa joka kerta jotain ylimääräistä juomaa, annosta, tuplamaksua tai ainakin viimeistään vaihtorahat tulivat väärin takaisin. Alkoi todella ärsyttää jatkuvat kusetusyritykset.
Turistin palveleminen tuntui olevan myös joillekin vaikeaa. Jäätelöbaarissa tyttö pyöritteli turhautuneena silmiään kun en tyhmänä turistina osannut ostaa ensin kuppia kassalta ja vasta sitten tulla valitsemaan jäätelöä.
Italian nähtävyydet on onneksi nähty, joten sinne ei tarvitse enää mennä.
Italialaiset ruuat ovat hyviä vain Italian ulkopuolella, jossa ne on osattu jalostaa hyviksi. Italiassa paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama fiilis. Liikaa kermaa pastoissa ja pizzaa ei jaksa syödä kuin kerran pari kuussa. Japani on mun mielestä ruokamaana ehdottomasti paras! Oli aivan älyttömän hyviä erilaisia ruokia ja annoskoot hillittyjä.
Mä syön mielummin vaikka mautonta pizzaa kuin sushia. musta tuntuu, että suurin osa tykkää siitä tai sanoo tykkäävänsä, koska on trendikästä tykätä siitä ja , koska sillä on jotenkin hienon ruuan asema. Vaikka oikeasti se on japanilainen pikaruoka.
Mutta riisiä ja kalaa.. jokin siinä koostumuksessa ei omaa suuta miellytä ja kerran tosin maistanut vaan jotain pakaste sushia, niin en varmaan tiedä miltä se oikeasti maistuu. Mutta en tykkää kalasta muutenkaan kauhean paljon.
Ramenia voisin syödä se on herkullisen näköistä .
Mitä muuta ruokaa Japanissa suosittelisit?
Niin, että kun sinä et tykkää sushista niin muutkaan ei voi tykätä. Kaikki muut vain feikkaavat tykkäävänsä. Jepjep.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama fiilis. Liikaa kermaa pastoissa ja pizzaa ei jaksa syödä kuin kerran pari kuussa. Japani on mun mielestä ruokamaana ehdottomasti paras! Oli aivan älyttömän hyviä erilaisia ruokia ja annoskoot hillittyjä.
Mä syön mielummin vaikka mautonta pizzaa kuin sushia. musta tuntuu, että suurin osa tykkää siitä tai sanoo tykkäävänsä, koska on trendikästä tykätä siitä ja , koska sillä on jotenkin hienon ruuan asema. Vaikka oikeasti se on japanilainen pikaruoka.
Mutta riisiä ja kalaa.. jokin siinä koostumuksessa ei omaa suuta miellytä ja kerran tosin maistanut vaan jotain pakaste sushia, niin en varmaan tiedä miltä se oikeasti maistuu. Mutta en tykkää kalasta muutenkaan kauhean paljon.
Ramenia voisin syödä se on herkullisen näköistä .
Mitä muuta ruokaa Japanissa suosittelisit?
En syönyt Japanissa sushia ollenkaan. Suosittelen tonkatsua eli leivitettyä possua. Hiroshimassa suosittelen paistettuja ostereita. En muuten pidä ostereista, mutta nuo oli todella hyviä ja Japanissa jokaisella alueella on se oma ruokansa niin osterit on juuri Hiroshimassa. Kobe-härkää, se on Koben alueen paikallinen (kallis) herkku. Japanilaiset munakkaat on hyviä. Jopa junan bentoboxi, jossa oli lihaa ja riisiä ja vihanneksia oli taivaallisen hyvää ja joka paikassa näkee kuvan annoksesta ennen kuin tilaa. Sitä kaipaan länsimaihinkin. :)
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy yhtyä myös tähän, että huonoimmat ruokakokemukset matkoilta ovat Italiasta. Sitä luulisi saavansa hyvää italialaista ruokaa kun menee Italiaan, mutta pettymys oli. Olen kolme kertaa käynyt Italiassa ja eri kaupungeissa.
Varmaan yksi syy on, että perusturrena tullut eksyttyä turistipaikkoihin. Mutta hei, pitsaa ja pastaa, luulisi, että pitsasta ja pastasta on helppo tehdä hyvää. Pohjanoteeraus Roomassa oli kun söin ravintolassa pastaa, joka maistui aivan jollekin valmispussipastalle. Luulen tämän johtuvan pitkälle siitä, että turistien kusettaminen Italiassa kuuluu asiaan. Tehdään huonoa ruokaa, otetaan siitä kunnon hinta ja hihitellään tyhmälle turistille. Muutenkin Italiassa saa olla turistina tarkkana joka paikassa. Pitää etukäteen katsoa mitä kaikkea ylimääräistä pöytäliinamaksua, pöytään tuotava leipäkori maksaa erikseen jne. Varsinkin Roomassa oli laskussa joka kerta jotain ylimääräistä juomaa, annosta, tu
Suosittelen Espanjaa! Olen syönyt Espanjassa aivan uskomattoman hyvin sekä pohjoisessa että etelässä eikä ikinä harmita ravintolassa kun saa laskun. Ihan yllättyy positiivisesti, että huikea illallinen juomineen joku 60€ kahdelta. Ja siinä oli tosiaan viinit ja konjakit mukana. Italia on todella kallis turistille ja varsinkin ravintolat ei varmaan panosta kauheasti, kun ajattelevat että hei italialaisen keittiön maine ja turret tulee joka tapauksessa.
Sen ruokalistan lukemista kannattaa jatkaa primi-osioon jälkeenkin.
Italiassa on ihanaa ruokaa jos viitsisi mennä yhtään kauemmas kuin sitä suosituinta turistirysää vastapäätä.
En tainnut viime Italian reissulla syödä ainuttakaan pizzaa.
Minä taas olen käynyt kerran Roomassa ja syönyt siellä todella hyvin: muutakin kuin pizzaa. Aivan jumalaista bruschettaa, mereneläviä sisältävää pastaa mikä ei ollut kermaa nähnytkään, risottoa, vasikkaa, Osso Buccoa jne. Teen myös itse kotona pastaa, johon ei kerma kuulu ja jota haudutellaan 4h. Kannattaa kokeilla muutakin kuin sitä pizzaa
Siellähän on mäkkäreitä ja muita kv pikaruokaloita joka kulmalla. Kuka pakottaa niitä ruokia syömään?
Miehen kanssa kun olimme Roomassa, niin viimeiset päivät käytiin ostamassa päivän pitsat niistä pikkukiskoista, jossa joku vanhempi fabu myi pitsaa levyinä.
Ravintoloissa taso vaihteli paljon, joten piti netistä etsiä ja lukea arvosteluja. Oli hyvää ruokaa ja sitten ei, tai ihan ok. Meni paljon aikaa tällaiseen hyvän ruokapaikan etsintään, sinne kulkemiseen jne. Ei sitten jaksettu ja ostettiin pitsapalat näiden fabujen pitsakiskoista. Aina oli hyvää.
Menee hyvätasoiseen ravintolaan jost saa monenlaista ruokaa.