Opiskelu ja päiväkodin asenteet

Ehkä enemmän kuitenkin se ongelmallinen asenne on itselläni. Poden edelleen huonoa omaatuntoa kun vien lapsen päiväkotiin ja olen päivän kotona. Tietysti ihan eri asia, jos koko päivän on luentoja, mutta lukupäivinä kyllä tuntuu, että päiväkodissa katsotaan pitkään kun verkkareissa vien ja verkkareissa haen.

Ei minusta vaan ole tuolta tuntunut. Tosi asiallisesti suhtautuvat, myös pitkiin päiviin.

suhtauduttiin tosi arvostavasti pk:n puolesta. Kerran pk:n täti jopa sanoi, että "on se hienoa, että jaksat yksinhuoltajuuden ohella vielä opiskella noin haastavaa alaa". Koskaan ei suhtauduttu pitkiinkään päiviin mitenkään kummallisesti.



Mitä se muuten pk:n henkilökunnalle edes kuuluu, mitä lapsen äiti tekee lapsen ollessa hänelle osoitetulla hoitopaikalla? Mistä ne edes muuten saa tietää, mitä vanhemmat työpäivän aikana tekevät? Siis onko siellä jossain jotkut avoimet tietolomakkeet, joista pk:n hoitohenkilökunta näkee äidin ja isän ammatin ja työpaikan, ja voivat sitten näitä arvostella ja arvottaa?

Vihjailua saa kuulla. Hirveän kiinnostuneita ovat pk:ssa luentojen määrästä etc. Mutta olen yrittänyt kovettaa nahkani ja teen niin kuin parhaaksi näen. Eihän se hoitajille kuulu, olenko ollut luennoilla 4 vai 8 tuntia päivässä, kirjoitanko työpapereita/raportteja yöllä vai päivällä...

Meilläkin vain hyviä kokemuksia, jutellaan aina niitä näitä hoitajien kanssa kun haen lapset ja ovat myönteisesti suhtautuneet opiskeluuni. Aivan loistava päiväkoti meillä muutenkin, on hyvä mieli viedessä että hakiessa :)

että heillä on kokemuksia opiskelijavanhemmista, jotka tuovat lapsen hoitoon ja menevät sitten kotiin tai kahvilaan tai johonkin- eivätkä suinkaan kouluhommia tekemään, vaan muuten vain. Minun kohdalleni näitä on osunut useampia- eikä näitä ole edes mitenkään nolottanut, vaan ovat itse avoimesti kertoneet, ettei huvita mennä kouluun/ ei jaksanut herätä ajoissa/ tms. Ovat usein nuoria äitejä. Toki kokemusta on toisenlaisistakin opiskelijavanhemmista, jotka ottavat opiskelut tosissaan.



lastentarhanope

Eli osa oli jopa kannustavia, osa ilmeisesti piti minua vähän luuserina tai laiskana. Kovin monen kanssa en asiasta edes puhunut, mutta toisinaan oli pakko mainita opiskeluista siksi, että hoitoajat olivat epätavallisia (esim. iltalabroja tms.)



Siinä vaiheessa, kun hoitopaikassa kävi ilmi, että valmistuin yliopistosta vähän alle kolmessa vuodessa (lapset silloin noin 3 ja 5 v.), niin suhtautuminen oli näillä minua "alta lipan" katselleiden puolelta vähän välttelevä. En tiedä, nolottiko heitä. Nyt teen jatko-opintoja, ja lapset edelleen pk:ssa. Nyt ei ole kertaakaan enää tarvinnut sietää opiskelujen vähättelyä kenenkään taholta. Ehkäpä yritteliäisyyteni on vihdoin noteerattu!



Tsemppiä kaikille opiskeleville äideille!

on muuttunut kovasti omien lasten myötä: Ennen ihmettelin ihaillen huippusuorituksia tyyliin 'neljä alle kouluikäistä lasta ja lääketieeteen opinnot', mutta nykyisin tunnen lähinnä sääliä niin äitiä kuin lapsiakin kohtaan. Äidin näen täyttävän vain epätoivoisesti omaa pätevyydentarvettaan ja lasten kieppuvan yhteiskunnan kasvatteina...(kärjistettynä).

on muuttunut kovasti omien lasten myötä: Ennen ihmettelin ihaillen huippusuorituksia tyyliin 'neljä alle kouluikäistä lasta ja lääketieeteen opinnot', mutta nykyisin tunnen lähinnä sääliä niin äitiä kuin lapsiakin kohtaan. Äidin näen täyttävän vain epätoivoisesti omaa pätevyydentarvettaan ja lasten kieppuvan yhteiskunnan kasvatteina...(kärjistettynä).

Älähän jauha potaskaa! Opinnot joustavat lastenhoidon suuntaan. Yliopisto-opiskelijana voin viedä lapset hoitoon klo 8-9 ja hakea 6-7 hoitotunnin jälkeen. Itse olen ainakin hyödyntänyt joustavan opiskelun, en vie lapsia joka päivä päiväkotiin. Eli ei tässä nyt mistän huippusuorituksista voi puhua :D Ennemminkin täyttä työpäivää tekevät äidit joutuvat venymään huippusuorituksiin ;)

Ihan kuin äidin kunnianhimo tms. olisi este normaalin vanhempi-lapsi-suhteen syntymiselle. Mun kohdallani kyseessä ei ollut pelkkä pätevyydentarpeen täyttäminen, vaan mun oli vähän pakko opiskella toinen ammatti, kun entisellä koulutuksella ei voinut jatkaa (allergiat). Ja olen kieltämättä nauttinut uusista opinnoista ja uudesta ammatista, sitä en kiellä! Haaveeni toteutui!

Vaikka mun omat FM-opiskelut meni vajaassa 3 vuodessa, niin en joutunut laittamaan lapsiani "yhteiskunnan kasvateiksi" kuin 3 pv/vko. Lisäksi pystyin, juuri opiskelun tuoman vapauden ansiosta, hoitamaan molemmat lapseni kotona 3-vuotiaiksi asti, he menivät vasta sen jälkeen päiväkotiin. Jos olisin jatkanut aiemmassa työssäni, olisivat lapset olleet noin vuoden vanhasta 5 pv/vko päiväkodissa.

Opiskeluni oli joutuisaa siksi, että opettelin tietoisesti tarkaksi ajankäyttäjäksi. Opiskelin myös kesät (jokunen kirjatentti tai muu kurssi/kesä + harjoittelut + opinnäytetyöt tein kahden kesän aikana). Lisäksi heräsin joka aamu klo 6 lukemaan (tunnin ehdin päntätä ennen lasten heräämistä ja aamutoimia), lasten kotipäivinä käytin lasten päiväuniajat (nukkuivat yleensä 2 - 3 tunnin päikkärit) vain opiskeluun ja joka päivä opiskelin lasten mentyä nukkumaan noin klo 21 - 23. Viikonloppuisin saatoin käyttää vähän enemmän aikaa opiskeluun, kun mies ja isovanhemmat olivat lasten kanssa. Ja 3 pv/vko lapset siis olivat hoidossa, jolloin olin kokonaiset päivät yliopistolla tai kotona opiskelemassa.

Kotona lasten kanssa ollessa teimme ihan samoja juttuja, joita nytkin. Oltiin ulkona, leivottiin, siivottiin, laitettiin ruokaa, levättiin, luettiin jne. Päiväkodissa (ja nyt eskarissa) on koko ajan tullut viestiä, että lapset ovat tasapainoisia, joten en ole tainnut pahoja kärsimyksiä aiheuttaa heille opiskelullani. Lisäksi sanon sen, että meillä lapsilla on myös ISÄ ja isovanhemmat, rikas ja laaja perhe siis.

on muuttunut kovasti omien lasten myötä: Ennen ihmettelin ihaillen huippusuorituksia tyyliin 'neljä alle kouluikäistä lasta ja lääketieeteen opinnot', mutta nykyisin tunnen lähinnä sääliä niin äitiä kuin lapsiakin kohtaan. Äidin näen täyttävän vain epätoivoisesti omaa pätevyydentarvettaan ja lasten kieppuvan yhteiskunnan kasvatteina...(kärjistettynä).

t: olinkohan 8...

Kiitos kommenteista! Kiva kuulla että monissa päiväkodeissa suhtaudutaan hyvin,koskaköykäistä tämä ei tosiaan ole. Eikä kyllä oman itsetunnon pönkittämistäkään (vai miten se nyt oli ;-) sillä ammattiin olisi kiva pätevöityä. En ole nuori äiti - päälle 30 - ja opiskelun lisäksi teen noin 20 tuntia töitä viikossa. Tämän lisäksi pakolliset luennot, seminaarit ja harjoitusryhmät, plus sitten ne lukemiset. Korkeakoulututkinto siis kyseessä.



Eihän se niille päiväkodissa tietysti kuulukaan, mitä päivilläni teen, mutta sen verran paljon ollaan tekemisissä ja asutaan keskikokoisella paikkakunnalla jossa joka toinen tuntee toisensa, että turha valehdellakaan kun hoidosta suoraan kysytään "että missäs olet töissä?". Ja ihan ok pk muuten, lapset vihtyy ja mukavat hoitajat, mutta kommenttia ja vihjailua kyllä tulee.