Inhimillisestä tekijästä

ohjelman kuvauksisssa minä, äiti, olin kuumeessa ja tosi kipeänä. Lääkittynä kaikella mitä kuvitella saattaa, antibiooteista silmätippoihin ja yskänlääkkeeseen ja se näkyy kyllä naamasta. Väsymyksenä ja alistuneena ilmeenä.



Mies on hyvin ujo eikä uskaltanut avata juuri suutaan, toimittaja ei oikein saanut häntä rohkaistumaan.



Suhdettamme rasittaa jatkuva väsymys ja suru, mutta se oikea rakkaus asuu syvällä ja näkyy arjessa. Se ei tosiaan näkynyt ohjelmassa, se oli minusta muutenkin melko epätodellinen kuva siitä millaista elämämme, suhteemme ja "päämme tila" on.



Itsestään ja vaikeista ja hävettäistä asioista on vaikeata puhua, melkein mahdotonta se on tehdä aidosti ja luontevasti TV-kameroiden tuijotuksessa. Haluan siis hiukan korjata; suhteemme kestää, kakkos-, kolmos- ja kuutossuunnitelmiakin on. Niin talouden kuin lasten sairaudesta luovimisen suhteenkin. Tarkoitus ei ollut ruikuttaa vaan kertoa, että ei ollut tarpeeksi potkua. Silti selvittiin hengissä.



Toivon tämän herättävän keskustelua yleisellä tasolla siitä, että sairaiden lasten vanhemmat eivät aina jaksa, vaikka kuinka pitäisi. Toivon, ettette tartu yksittäisiin sanavalintoihin, koska ohjelma on kuvattu likipitäen yhteen putkeen. Vuorosanoja ei ole kirjoitettu eikä harkittu. Toivon, ettette tartu epäoleellisuuksii kuten keskinäiset katseemme jne. Ne ovat editointitekniikkaa.



Halusimme itse valoisamman näkökulman, mutta aiheen lähestymistapa oli toimittajan/ tuottajan valitsema. Hän halusi nostaa esille mielestäni vähän sosiaalipornomaisia aiheita.



Kiitos kaikille, jotka olette kirjoittaneet kauniisti! En käy tällä palstalla juuri koskaan, mutta nyt uteliaisuus voitti, kieltämättä ;)



Hyvää jatkoa kaikille ja ottakaa yhteyttä te, jotka tahtoisitte vaikka vertaiskaveria.