Mikä tämä nykyinen tapailu on?

Ihmiset eivät uskalla edes tutustua.

Kuulostaa hirveän haalealta ja kädenlämpöiseltä verrattuna kasarin aikoihin. Kasarilla oltiin sängyssä muutama tunti ensi tapaamisesta, ja harvoin miehen aloitteesta.

Kukaan ei uskalla sitoutua enää. Kumppanista pitää pystyä tarvittaessa pääsemään samantien eroon.

Ennen ja ennen . . . Eikö muka ole nykyään hyvä, jos ensin vain tapailee? Siinä selviää, onko yhteisiä kiinnostuksen kohteita, sopivatko päivärytmit yhteen, mitä ajatellaan vanhemmista ja sisaruksista, minkälaista asumismuotoa pidetään parhaana jne. Selviää myös tapailukumppanin asenne työhön, rahaan, lapsiin ja uskontoon. Parhaimmillaan tätä seuraa seurustelu (joka muun muassa tarkoittaa, että muita ei tapailla) ja avo- tai avioliitto. 

Kun tiedetään, miten monet liitot päättyvät eroon, pidän tapailua / deittailua erittäin hyvänä asiana kumppaniin tutustumisen kannalta. 

terv. Äitimummianoppi

se on seurustelun esiaste. Aika ennen seurustelua.

"Eikö muka ole nykyään hyvä, jos ensin vain tapailee? Siinä selviää, onko yhteisiä kiinnostuksen kohteita, sopivatko päivärytmit yhteen, mitä ajatellaan vanhemmista ja sisaruksista, minkälaista asumismuotoa pidetään parhaana jne. Selviää myös tapailukumppanin asenne työhön, rahaan, lapsiin ja uskontoon. Parhaimmillaan tätä seuraa seurustelu (joka muun muassa tarkoittaa, että muita ei tapailla) ja avo- tai avioliitto. "

No ennen sitä "tapailua" tehtiin ihan hetki ja sen jälkeen seurusteltiin. Tapilu oli sitä että katsottiin että onko riittävästi kemiaa, seurustelulla selvitettiin sitten se muunlainen yhteensopivuus.

Nykyään tapailu tuntuu olevan tapa olla suunnilleen yhteenmuuttoon tai naimisiin menoon saakka joka on kyllä minusta outoa.

Vierailija kirjoitti:

se on seurustelun esiaste. Aika ennen seurustelua.

Se vain tuntuu pidentyneen huomattavasti siitä mitä se yleensä ennen oli. Juuri yhdessä toisessa ketjussa puhuttiin viiden vuoden tapailusta.

Pitäähän se ensin selvittää, että halutaanko seurustella. Varmaan se joissain tapauksissa selviää hyvin nopeastikin. Toiset ovat sitten hitaammin lämpeneviä.

Me tapailimme tulevan kumppanini kanssa 6kk ennen seurustelusuhteen virallistamista. Se oli meille sopiva vauhti ja kyllä siinä ehti selvitä minkälaisen tyttö/poikaystävän olisi saamassa itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei uskalla sitoutua enää. Kumppanista pitää pystyä tarvittaessa pääsemään samantien eroon.

Jos itse tapaan jonkun deittisovelluksen kautta, ja haluan tavata hänet uudelleen.

Niin millä nimityksellä häntä noilla toisilla treffeillä kutsuisit? Kun seurustelemaan en ole kenenkään kanssa ikinä alkanut ekalla tapaamisella (vaikka olisi tavattu opiskeluiden tai muun kautta).

Tapailu tarkoittaa mielestäni sitä seurustelun esivaihetta, jossa tutustutaan toisiimme katsoen, olisiko tästä seurustelusuhteeksi.

Tapailu kuulostaa epämääräiseltä sanana. Taitaa olla kopio jostain "suuresta" maailmasta.

Ap

En ole harrastanut tapailua. 

Kun "jouduin" etsimään seuraa netistä niin mukamas kiinnostuneita miehiä oli heti useita satoja ensimmäisen parin päivän aikana. Luonnollisestikaan kaikki heistä eivät olleet oikeasti kiinnostuneita tai tosissaan. Törpöt, selkeästi jo omankin profiilinsa perusteella täysin yhteensopimattomat, liian hätäiset (ei jakseta kirjoitella vaan heti pitäisi hypätä jonnekin kahville ilman edes puhelua täysin vieraan kanssa että nähdään onko ""kemiaa""??) piti kaikki karsia samantien. 

Jäljelle jäi vain muutama mies joka osasi kirjoittaa pitkiä, järkeviä viestejä ja oli oikeasti kiinnostunut minusta ja tarpeeksi valikoiva. Ei mitään ylisanoja tai toinen käsi housussa kirjoitettua vihjailuviestiä vaan oikeaa keskustelua. Yhden kanssa todettiin hyvässä hengessä heti ekassa puhelussa ettei haeta samaa. 

Olin koko ajan selkeä että kirjoittelen useamman kanssa mutta kun siirryttiin puhelimeen niin pistin muut viestittelyt heti tauolle. Kiinnostunut ja kiinnostava mies ajoi sitten koko illan pituisen puhelun päätteeksi reilut kuusisataa kilometriä suoraan mun luokse kahville :D  ..eikä tosiaan panemaan vaikka välimatkan takia annoin jäädä yöksi. Tuli useamman päivän treffit kunnes työt kutsuivat molempia<3

Vuosi myöhemmin asutaan yhdessä.

Jos tämä joskus päättyisi (toivottavasti ei) niin käyttäisin samaa metodia vaikka sainkin paljon negailua ja sättimistä miehiltä etten muka löydä ketään kun en hyppää johonkin kahville tai baariin tai lähetä kuvia ja vaadin liikoja kun haluan ensin tutustua ja vähän haastatella että mies hakee oikeasti suhdetta eikä mitään "katsellaan.......". Haluan ehdottomasti myös että miehellä on vaatimuksia minulle ja naiselle yleensäkin! Mutta että jos olen kiinnostava niin tehdään omat aikeet selväksi ja ollaan kanssa sitten kiinnostuneita. 

Mielestäni ihan hyvällä tavalla kasarimeininkiä, vaikken silloin ollut edes olemassa vielä, saati seurusteluiässä 

Joo, itse olen 1970-luvulla syntynyt, ja ikävä on niitä vanhoja aikoja, jolloin ei edes tämmöistä deitteilua tunnettu, koska sitä ei tarvittu. Ihmiset tapasivat toisiaan arjessa ja rakastuivat. Sitten kun johonkin rakastui ja oli niin onnellisesti, että tunne oli molemminpuolinen, alettiin seurustella. Ei siinä mitään tapailuja tarvittu välissä, se seurustelu oli juuri sitä, kun kaksi toisiinsa ihastunutta ihmistä kokeilee, toimisiko käytännössä syvempikin suhde.

ihmiset tapailee

sotilaat kaatuu

maataan yhdessä

on sutinaa (maalareilla?)

kiertoilmauksia piisaa!

Vierailija kirjoitti:

Pitäähän se ensin selvittää, että halutaanko seurustella. Varmaan se joissain tapauksissa selviää hyvin nopeastikin. Toiset ovat sitten hitaammin lämpeneviä.

Me tapailimme tulevan kumppanini kanssa 6kk ennen seurustelusuhteen virallistamista. Se oli meille sopiva vauhti ja kyllä siinä ehti selvitä minkälaisen tyttö/poikaystävän olisi saamassa itselleen.

Mielestäni tässä ei ole sinänsä mitään outoa, vaikka itselleni tämä ei sopisi. Mikä on outoa on jos tällaisia tapailuja on useita päällekkäin ja kaikki ei tiedä missä mennään. Koska kai sen sentään tietää että malttaa laittaa muut sivuun siksi aikaa kun tutustuu tarpeeksi kiinnostavaan tyyppiin. 

Vierailija kirjoitti:

Joo, itse olen 1970-luvulla syntynyt, ja ikävä on niitä vanhoja aikoja, jolloin ei edes tämmöistä deitteilua tunnettu, koska sitä ei tarvittu. Ihmiset tapasivat toisiaan arjessa ja rakastuivat. Sitten kun johonkin rakastui ja oli niin onnellisesti, että tunne oli molemminpuolinen, alettiin seurustella. Ei siinä mitään tapailuja tarvittu välissä, se seurustelu oli juuri sitä, kun kaksi toisiinsa ihastunutta ihmistä kokeilee, toimisiko käytännössä syvempikin suhde.

Nykyään pidetään parisuhteessa koeaika kuten työpaikoilla ja se on järjetöntä!

Aiemmin nimenomaan tavattiin arjessa ja satunnaisissa kohtaamisissa, katsottiin oliko mukavaa yhdessä, oliko vetovoimaa ja kiinnostusta, tavattiin pari kolme kertaa ja jos kaikki natsasi, alettiin seurustelemaan. Mutta seurustelu ei tarkoittanut, että heti oltiin lakanoiden välissä tekemässä asumissuunnitelmia tai perhekuvioita vaan annettiin aikaa ja tutustuttiin rauhassa, mutta sitoutuneina seurusteluun. Ei niin, että on kymmenen tapailukumppania, joilta testataan kaikki ominaisuudet ja katsellaan potentiaalista lottovoittoa, jota ei sitten kuitenkaan saavuteta. Ei kenelläkään voi olla niin kiire elämässään, ettei ehdi tavata yhtä ihmistä muutamaa kertaa todetakseen onko potentiaalia vai ei. Jos ei, niin sitten uutta matoa koukkuun ja eteenpäin.

Ei kukaan ole toiselleen täydellinen kumppani heti alkuun vaan täydellisiksi kasvetaan ajan kanssa yhdessä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, itse olen 1970-luvulla syntynyt, ja ikävä on niitä vanhoja aikoja, jolloin ei edes tämmöistä deitteilua tunnettu, koska sitä ei tarvittu. Ihmiset tapasivat toisiaan arjessa ja rakastuivat. Sitten kun johonkin rakastui ja oli niin onnellisesti, että tunne oli molemminpuolinen, alettiin seurustella. Ei siinä mitään tapailuja tarvittu välissä, se seurustelu oli juuri sitä, kun kaksi toisiinsa ihastunutta ihmistä kokeilee, toimisiko käytännössä syvempikin suhde.

Nykyään pidetään parisuhteessa koeaika kuten työpaikoilla ja se on järjetöntä!

Aiemmin nimenomaan tavattiin arjessa ja satunnaisissa kohtaamisissa, katsottiin oliko mukavaa yhdessä, oliko vetovoimaa ja kiinnostusta, tavattiin pari kolme kertaa ja jos kaikki natsasi, alettiin seurustelemaan. Mutta seurustelu ei tarkoittanut, että heti oltiin lakanoiden välissä tekemässä asumissuunnitelmia tai perhekuvioita

Mutta miten tutustua toiseen, jos ei tapaile? Aiemmin tosiaan oli niin, että toista ihmistä tavattiin arjessa ja satunnaisissa kohtaamisissa, mutta sellaistahan ei ole enää. Mun nuoruudessani kasarilla käytiin aika samoissa discoissa ja yökerhoissa, joten sen saman kivan tyypin tapasi seuraavana viikonloppuna siellä. Ihan ilman erillistä sopimista, että molemmat tulee sinne. Ja muistan kyllä, miten harmitti, jos toinen ei tullutkaan. Ja jos tulikin sitä seuraavana lauantaina, oli taas kiva jutella. Eli ennen mentiin discoihin ja yökerhoihin tapailemaan, nykyisin ei vissin enää mennä, joten tapaileminen ja siis tutustuminen pitää hoitaa jotenkin muuten. 

Jos uusi tuttavuus kertoisi tapailevansa lisäkseni muitakin ihmisiä, käskisin jatkaa heidän tapailua ja jättää minut ulkopuolelle.En halua olla merkattuna kalenteriin herra maanantaiksi, herrojen keskiviikko, perjantai ja lauantai lisäksi.

Ja jos tapailut sisältää vielä fyysistä toimintaa makuuhuoneessa, niin todellakin voi unohtaa tälläiset ihmiset. En ole mikään auto, jota koeajetaan. Sen verran on omanarvontuntoa ja en halua sitoutua loppuelämäksi vuokra-autoon, jota lukemattomat ihmiset ovat ajaneet.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, itse olen 1970-luvulla syntynyt, ja ikävä on niitä vanhoja aikoja, jolloin ei edes tämmöistä deitteilua tunnettu, koska sitä ei tarvittu. Ihmiset tapasivat toisiaan arjessa ja rakastuivat. Sitten kun johonkin rakastui ja oli niin onnellisesti, että tunne oli molemminpuolinen, alettiin seurustella. Ei siinä mitään tapailuja tarvittu välissä, se seurustelu oli juuri sitä, kun kaksi toisiinsa ihastunutta ihmistä kokeilee, toimisiko käytännössä syvempikin suhde.

Nykyään pidetään parisuhteessa koeaika kuten työpaikoilla ja se on järjetöntä!

Mutta miten tutustua toiseen, jos ei tapaile? Aiemmin tosiaan oli niin, että toista ihmistä tavattiin arjessa ja satunnaisissa kohtaamisissa, mutta sellaistahan ei ole enää. Mun nuoruudessani kasarilla käytiin aika samoissa discoissa ja yökerhoissa, joten sen saman kivan tyypin tapasi seuraavana viikonloppuna siellä. Ihan ilman erillistä sopimista, että molemmat tulee sinne. Ja muistan kyllä, miten harmitti, jos toinen ei tullutkaan. Ja jos tulikin sitä seuraavana lauantaina, oli taas kiva jutella. Eli ennen mentiin discoihin ja yökerhoihin tapailemaan, nykyisin ei vissin enää mennä, joten tapaileminen ja siis tutustuminen pitää hoitaa jotenkin muuten. 

Kuten aiemminkin, mutta hankalampaa se on kun ei ole niitä diskoja ja baareissa ja yökerhoissa käydään vähemmän. Mutta vastaavasti harrastuksien kautta on mahdollisuutta tutustua samanhenkisiin tyyppeihin. Esimerkiksi konsertit, teatterit, kuntosalit, erilaiset harrastekurssit ja jopa lasten harrastukset ovat mahdollisia tapailupaikkoja. Yleensäkin se, että uskaltaa avata suunsa ja keskustella ilman taka-ajatuksia mukavien ihmisten kanssa voi johtaa vaikka mihin. Mutta jos jää sinne sohvan nurkkaan selaamaan Tinderiä, niin harva sieltä onnen löytää. Osa, jos on malttia kahlata sen viidakon läpi, mutta hyvin usein sieltä tulee vastaan vain pettymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Tapailu kuulostaa epämääräiseltä sanana. Taitaa olla kopio jostain "suuresta" maailmasta.

Ap

Samaa mieltä. Jo ennen omaa aikaani Trumppilandiassa deittailtiin (dating) jo hyvin nuorena. Poikkeuksiakin oli mutta ajattelen että puuha oli hyvin "siistiä", käytiin leffassa tai jätskillä ja miesoletettu saattoi naisoletetun kotiin. Oli luontevaa pyytää vaikka koulukaveria deitille ja jos ei ollut ainakaan alkuun romanttista kiinnostusta sovittiin että kumpikin maksaa omat kulut (go dutch). Suomessa tämä tapailu ja seurustelu on jotain ihme räpellystä ja omistushaluisia ollaan jo melkein alakoulussa (sä katoit sitä ja se on niinku mulle varattu mä en sitten enää oo sun kaveri). 

Sinällään ajattelen että sinkut voivat varsin hyvin deittailla kunhan on rehellinen ja kertoo deittailevansa useita ihmisiä yhtä aikaa. Tuntuu kyllä siltä että se tapailu on peitesana sille että verrataan vehkeitä ja mukacoolisti Sinkkuelämää tyyliin vaihdetaan kokemuksia. Deittailu voisi nykyäänkin olla enemmän tutustumista, keskustelua, vapaa-ajan viettoa yhdessä vaikka onhan se ihanaa jos joku saa ihastumaan jo pelkästä katseesta <3

Kyllä se materialismi ja ateismi ja kulttuurimarxismi on hienoa ja hyväksi ihmisille.