Onko teille koskaan käynyt niin että ootte ihastunu tyyppiin, josta ette aluksi pitäneet
Ette pitäneet edes kaverina koko tyypistä, mutta sitten yhtäkkiä nuo tunteet kääntyvätkin ihastumiseksi. Tuliko suhdetta vai jäikö vain haaveen tasolle?
Kommentit (37)
Tätä juuri odotellut.
Jo jonkun aikaa.
En. Yleensä se ensivaikutelma kertoo totuuden. Paitsi jos toinen osaa näytellä hyvin jotain muuta, jolloin totuus paljastuu vasta myöhemmin.
Niin käy vain elokuvissa ja harlekiiniromaaneissa. Oikeasti ei todellakaan kannata ruveta mihinkään ihmisen kanssa, joka on antanut selkeästi huonon vaikutelman.
No en. Jos sut on torjuttu, se on pysyvää.
Kellaripoju on taas opiskellut elämää mummunsa Harlekiinipokkareista.
Tossa kakskyt vuotta sitten ajattelin, että mikähän tuokin. Mutta kun hän tupsahti uudelleen mun elämääni pari vuotta sitten, yhtäkkiä onkin maailman ihanin. Merkit menossa nyt vahvasti siihen suuntaan, että tulen kohta kosituksi.
Ensivaikutelma on tärkeä, mutta siinäkin kannattaa muistaa tilannekohtaisuus. Kaikilla on huonot hetkensä ja jos tapaa toisen kipeänä, juuri suru-uutisen saaneena, potkut töistä tai ihan vaan huono päivä niin kuva voi olla vääristynyt.
Ei ole käynyt.
On käynyt vain niin, että olen ihastunut/kiinnostunut johonkin tyyppiin, ja sitten menettänyt mielenkiintoni.
Ei ole koskaan käynyt. Jos tyyppi ei kiinnosta jo aluksi, ei kiinnosta koskaan romanttisessa mielessä. Kaipa se on jokin luonnon antama intuitio geenien yhteensopivuudesta.
Ei, ei ole käynyt ja hyvä niin, vaistoni on aina ollut oikeassa näiden suhteen.
Todennäköisesti tuollaisista tapauksista muodostuu todella kestäviä suhteita.
Kyllähän niitä lukee välillä että on pitkän ystävyyden jälkeen rakastuttu tms. En tiedä sitten jos on ristiriitaiset fiilikset eli kiinnostaa ja ei kiinnosta niin sitten vaaka voi kai kääntyä mille puolelle tahansa?
Tietysti kannattaa ihastua vain ulkoisiin seikkoihin, tai sopivaan horoskooppimerkkiin." Onko teille koskaan käynyt niin että ootte ihastunu tyyppiin, josta ette aluksi pitäneet" Tuohan voi edellyttää jopa jonknilaista syvempää ihmisen tuntemista, ilman rakkauden huumaa.
Vierailija kirjoitti:
Kellaripoju on taas opiskellut elämää mummunsa Harlekiinipokkareista.
5/5 kommentti.
Syyhän on se, että kellaripoju aloitti dokaamisen 13-vuotiaana. Oli jo 20-vuotiaana siinä kuosissa, ettei kelpaa naisille ja on saanut naisia vaan päihteillä 1 yöksi käymään ja poistumaan.
Ei irl, mutta esim. Draco Malfoy on yks, jonka kans kävi noin 😁
Kirjoissa käy niin. Ensin luimistellaan, sitten revitään kohta vaatteita pois kiihkossa inhan esimiehen/työtoverin/asiakkaan/veljen kaverin/sinkkunaapurin kanssa.
Juu ja kyllähän tukbholma-syndroomassa ihastutaan ihan keneen tahansa, joka on siinä lähellä vaan.
Mitä tavoittelet "suhteella"? Oletko siis perustamassa perhettä kyseisen henkilön kanssa ja onko tämä loppuun mietitty juttu? Jos vastaus kumpaan tahansa on "ei" niin anna olla ja jatka lapsen elämääsi.