Työttömiä jo 424 800
Uusimman työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä oli maaliskuussa jo näin paljon, jos mukaan luetaan työvoimakoulutuksessa ja palkkatukityössä olevat. Tilastokeskus laskee kyselytutkimuksella tunninkin töitä kuukauden aikana tehneet työvoimaan, joten media haluaa aina käyttää näitä494 melkein puolet pienempiä lukuja. Hallituksen lupaamat 100 000 uutta työpaikkaa taitaa olla jo saavutettu miinusmerkkisinä aikoja sitten.
Kommentit (435)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa kansasta alkaa köyhtyä. Kaikkia työttömyystukia on vielä leikattu ja töihin ei pääse, vaikka olisi kuinka motivoitunut. Mikä ihme tätä hallitusta vaivaa??
Silkkaa kiusantekoa tietenkin ei voi olla mitään muuta selitystä.Sanna jätti niin upean talouden hoidettavaksi.
Sanna lisäsi holtittomasti valtion menoja yli puolella 55 mrd eur -> 82 mrd eur. Valtion talous sakkasi. Valtio joutui velkakierteeseen.
Hupakot karkasivat maailmalle pakoon etteivät joudu tilille Suomen taloudelle aiheuttamastaan vahingosta.
Valtion virkamiehet vaativat nyt palkankorotuksia vientialan palkankorotusten päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa kansasta alkaa köyhtyä. Kaikkia työttömyystukia on vielä leikattu ja töihin ei pääse, vaikka olisi kuinka motivoitunut. Mikä ihme tätä hallitusta vaivaa??
Silkkaa kiusantekoa tietenkin ei voi olla mitään muuta selitystä.Sanna jätti niin upean talouden hoidettavaksi.
Sanna lisäsi holtittomasti valtion menoja yli puolella 55 mrd eur -> 82 mrd eur. Valtion talous sakkasi. Valtio joutui velkakierteeseen.
Hupakot karkasivat maailmalle pakoon etteivät joudu tilille Suomen taloudelle aiheuttamastaan vahingosta.
Toivottavasti tuhlaajatytöt eivät tule takaisin ettei Suomi mene vararikkoon koko maa.
Vierailija kirjoitti:
Perinteinen tempputyöllistäminen ei kuulosta ollenkaan huonolta vaihtoehdolta tämän rinnalla. Olisi edes jotain järkevää tekemistä työttömille. Pupukurssillakin sentään tapaa uusia ihmisiä.
Päivästä toiseen kotona makaaminen syrjäyttää ihmisiä.
Jotkut jaksavat toki keksiä kehittävää tekemistä tai pysyvät aktiivisina harrastusten ansiosta, mutta useimmat alkavat jossain vaiheessa väsähtämään työttömyyden tylsyyteen. Jatkuvat torjutuksi tulemiset myös altistavat masennukselle ja heikentävät työkykyä.
Toimeentulotukeen on tulossa työvelvoite kaupungin yksikköihin eli päiväkodit, koulut, museot jne.
Ja potkulaki tulee voimaan 1.1.2026
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ole varakkaasta perheestä kotirouva ja ilmoittaudun työttömäksi, koska tiedän ettei tarvitse joutua töihin. Saapahan vähän shoppailurahaa kun tuo ukko on nykyään kitsas.
Meidän kylällä kaikki kotona muutenkin olevat naiset ovat työkkärin kirjoilla. En usko että monikaan haluaa oikeasti töihin kun on omilla tiluksillaan ihan tarrpeeksi.
Olisi todella hauska tietää kuinka paljin työttömien joukossa on: kotirouvia, juoppoja, pimeän työtekijöitä, työhaluttomia, espanjassa talvehtivia,49 työhön kykenemättömiä (sairaita), tukitehtailijoita ja muita.
Onko tutkittu, ja jos on onko se salaista tietoa?
Hahahaa. Joku alapeukutti tätäkin asiallista kysymystä. Osui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vuotta on etsitty rahaa, kaikki laaritkin tyhjennetty, mutta ei vaan löytynyt.
Sitten Riikka löysi rahakirstun avaimen! Joutilaat eläkerahat pääsivät käyttöön.
" Muistaako kukaan, että myös 1990-luvun alussa olisi otettu " lainaan" eläkerahoja? Minulla on sellainen muistikuva, olikohan se totta?
Noita ei koskaan maksettu takaisin. "
Hallitus pyrkii estämään EU alijäämämenettelyyn joutumista jäljellä olevat 2 vuotta. Seuraava demarihallitus menee EU alijäämämenettelyyn. Se on aivan väistämätöntä.
"Tänä vuonna tuli uudistus, että kaupunki joutuu maksamaan puolet ansiosidonnaisesta tai työmarkkinatuesta jo 100 päivän työttömyyden jälkeen niin kauan, että työtön saa tes-palkkatyön. Työkokeilu ja kuntouttava työtoiminta ei enää kelpaa sakkomaksujen välttämiseen työttömistä."

Lisäksi hallitus leikkaa kuntaosuuksia 70 miljoonaa euroa.
Vierailija kirjoitti:
Mihin vasemmisto ihmiset työllistää, pakkotöihin?
Ongelma ei ole työttömien määrä, vaan palkanmaksajien vähyys.
Edellinen demarihallitus ei ollut työpaikkojen luonnista kiinnostunut. Pakotettiin kansa maailman typerimpään, kunniahimoisimpaan ilmastopolitiikkaan. Turvetuotanto alas, polttomoottorikielto ja pakkoremonttia (EU:n kautta)
Kaikki ed. hallituksen vastuuministerit karkasivat ulkomaille. Eikö se jo kerro teille jotakin?
Hallitus leikkaa kuntaosuuksia 70 miljoonaa euroa, löytyy kehysriihi jutuista netissä.
Satonen järjestää 100000 uutta työpaikkaa. Leikkaukset tehtiin juuri siksi että saadaan työpaikkoja. Kohta tämä toteutuu.
Lehdessä oli, että kaupungit irtisanovat opettajia ja päiväkodin hoitajia. Jostain työttömien sakkomaksurahat on otettava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin vasemmisto ihmiset työllistää, pakkotöihin?
Ongelma ei ole työttömien määrä, vaan palkanmaksajien vähyys.
Edellinen demarihallitus ei ollut työpaikkojen luonnista kiinnostunut. Pakotettiin kansa maailman typerimpään, kunniahimoisimpaan ilmastopolitiikkaan. Turvetuotanto alas, polttomoottorikielto ja pakkoremonttia (EU:n kautta)
Kaikki ed. hallituksen vastuuministerit karkasivat ulkomaille. Eikö se jo kerro teille jotakin?
Turvetuotanto työllisti 12 000 ihmistä. Se jos mikä olisi ollut suomalainen energiatuotanto. Kiinanpanelit ja -tuulimyllyt ei. Mutta näytettiin mallia EU:n Ursulalle ja muille johtonaisille siellä EU:ssa. Kyllä meidänkin naiset osaa.
Vierailija kirjoitti:
Satonen järjestää 100000 uutta työpaikkaa. Leikkaukset tehtiin juuri siksi että saadaan työpaikkoja. Kohta tämä toteutuu.
Satonen lopettaa tukitehtailun Kelassa. Vasurit ja pummit pelkäävät.
Vierailija kirjoitti:
Lehdessä oli, että kaupungit irtisanovat opettajia ja päiväkodin hoitajia. Jostain työttömien sakkomaksurahat on otettava.
Joo, ehkä jossain demari/vasemmistovetoisissa kaupungeissa. Siellä asiat ovat yleensä kuralla. Kuten Kemissä, kommunistien kehdossa.
"Suomi velkaantui yhä lisää."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin vasemmisto ihmiset työllistää, pakkotöihin?
Ongelma ei ole työttömien määrä, vaan palkanmaksajien vähyys.
Juuri näin. Ihmettelen miksi ei yrittäjävelvollisuutta aseteta pitkään työttömänä olleelle ammatinosaajalle?
Todellinen ongelma yrittäjäksi alkamisessa on työntekijän ja yrittäjän erilainen sosiaaliturva. Hallitus voisi halutessaan korjata ko. ongelman.
Hyvin harvalla työttömällä on taloudellisia resursseja tyhjän päälle hyppäämiseen.
Jos teet edes viikon työn laskuttamalla, menetät työntekijän sosiaaliturvan, mutta et saavuta yrittäjän sosiaaliturvaa. Siinä se onkin sitten kiva kärvistellä toimeentulotuen varassa. Sieltäkään ei rahaa saa ennenkuin on myynyt omaisuutensa.
Siinä työntää itsensä sellaiseen kuiluun, josta ei ihan helposti pääsekään ylös. Erityisen kurja tilanne on heillä, jotka ovat ottaneet lainaa yritystoimintaa varten siinä uskossa että töitä riittää. Velat niskassa, tulot nollissa, eikä apua saa mistään.
Jos töitä voisi tehdä joustavasti välillä työntekijänä ja välillä yrittäjän ilman että se tuhoaa sosiaaliturvaa (esim sairastapauksussa), tekisivät monet työttömät innoissaan töitä yrittäjänä, tai edes kokeilisivat nykyistä rohkeammin riittävätkö omat rahkeet yrittäjyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ideologista tuhoamista.
Agenda 2030.
Persujen "isänmaallisuus" nähty. Kokoomus et al. ei enää yllätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehdessä oli, että kaupungit irtisanovat opettajia ja päiväkodin hoitajia. Jostain työttömien sakkomaksurahat on otettava.
Joo, ehkä jossain demari/vasemmistovetoisissa kaupungeissa. Siellä asiat ovat yleensä kuralla. Kuten Kemissä, kommunistien kehdossa.
Noi sakkomaksut on miljoonia. Vantaalla sakkomaksut työttömistä nousee 13 miljoonaa eli ovat jatkossa 42 miljoonaa euroa vuodessa.