Kelpuutaisitko adhd tai asperger ihmisen kumppaniksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adhd, lääkkeetön, keski-ikäinen. Pitkäaikainen kumppani on samaa sorttia. Aspergerin tai neuronormaalin kanssa en jaksaisi, olen jo tarpeeksi pingottanut.

Sinulla voi (esi) vaihdevuosissa romahtaa koko jaksaminen ja työkyky, kun estrogeenin romahdus sotkee muutenkin puutteellisen dopamiinin vielä vähemmäksi. 

Se teki sen jo. 2 vuotta hormonikorvauksella, olen 46.

Mikset ota lisäksi dopamiinilääkitystä? 

Tottakai kelpuuttaisin, siitä ei ole kyse. Mutta kärsivällisyys ei riittäisi adhd:n kanssa, se on vaan fakta. Olen hidas ja rauhallinen.

En, koska saan normaaleja kumppaneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adhd, lääkkeetön, keski-ikäinen. Pitkäaikainen kumppani on samaa sorttia. Aspergerin tai neuronormaalin kanssa en jaksaisi, olen jo tarpeeksi pingottanut.

Sinulla voi (esi) vaihdevuosissa romahtaa koko jaksaminen ja työkyky, kun estrogeenin romahdus sotkee muutenkin puutteellisen dopamiinin vielä vähemmäksi. 

Se teki sen jo. 2 vuotta hormonikorvauksella, olen 46.

Mikset ota lisäksi dopamiinilääkitystä? 

Alapeukuttajille toteaisin, että itselläni avautui silmät keski-iässä siihen, että ihminen ihan oikeasti tarvitsee dopamiinia. Vastaa ihan insuliini- tai tyroksiinilääkitys tä. Oleellinen vaikutus terveyteen ja elämän sujumiseen. 

Vierailija kirjoitti:

En, koska saan normaaleja kumppaneita.

Samanlaiset tosiaan viihtyvät parhaiten yhdessä. Olen lievä asperger, hyvissä ystävissä on muutama samanlainen. On myös lieviä ADHD -ihmisiä. 

Adhd-kumppanin ottaisin koska vaan, jos oireisiin ei kuulu älytön sotkuisuus ja raivarit. Aspergerin kanssa en varmaan jaksaisi sen joustamattomuuden takia. Mulla on yksi autistinen kaveri ja vaikka hän on ihana ystävä, elämänkumppanina olisi liian haastava. 

Vierailija kirjoitti:

Adhd-kumppanin ottaisin koska vaan, jos oireisiin ei kuulu älytön sotkuisuus ja raivarit. Aspergerin kanssa en varmaan jaksaisi sen joustamattomuuden takia. Mulla on yksi autistinen kaveri ja vaikka hän on ihana ystävä, elämänkumppanina olisi liian haastava. 

Niin ne ollaan erilaisia. Minä taas autistina olen ylikiltti ja joustan kaikessa missä suinkin pystyn. Ihmettelen aina, miksi niin harva ihminen on valmis joustamaan - siis ihan "normaaleista". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adhd, lääkkeetön, keski-ikäinen. Pitkäaikainen kumppani on samaa sorttia. Aspergerin tai neuronormaalin kanssa en jaksaisi, olen jo tarpeeksi pingottanut.

Sinulla voi (esi) vaihdevuosissa romahtaa koko jaksaminen ja työkyky, kun estrogeenin romahdus sotkee muutenkin puutteellisen dopamiinin vielä vähemmäksi. 

Se teki sen jo. 2 vuotta hormonikorvauksella, olen 46.

Mikset ota lisäksi dopamiinilääkitystä? 

Alapeukuttajille toteaisin, että itselläni avautui silmät keski-iässä siihen, että ihminen ihan oikeasti tarvitsee dopamiinia. Vastaa ihan insuliini- tai tyroksiinilääkitys tä. Oleellinen vaikutus terveyteen ja elämän sujumiseen. 

No nyt pääsin vastaamaan. Mulla esivaihtareiden työkykyongelmat liittyivät unettomuuteen ja nivelkipuihin ja ovat korjaantuneet estrogeenilla. Ainoa dopaongelma on ollut se, etten ole enää hiprakassa mukava, mutta käytän niin vähän alkoholia, että se on merkityksetöntä. Mieliala ja elämänlaatu ovat kohdallaan. Mulla on siitä kiitollinen työ, että se on muokattu päähän sopivaksi. Pääni kanssa viihdyn, dg:n sain vajaat 10 v sitten silloin teini-iän myrskyissä pyöriskelleen lapsen myötä.

Jännä lukea näitä, mun näkökulmasta usea neuronormaali on suppea ja kaavoihin kangistunut ja assit töykeitä. Onneksi jokaiselle on joku, jossain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adhd, lääkkeetön, keski-ikäinen. Pitkäaikainen kumppani on samaa sorttia. Aspergerin tai neuronormaalin kanssa en jaksaisi, olen jo tarpeeksi pingottanut.

Sinulla voi (esi) vaihdevuosissa romahtaa koko jaksaminen ja työkyky, kun estrogeenin romahdus sotkee muutenkin puutteellisen dopamiinin vielä vähemmäksi. 

 

No mä olen 68 v ja syön hormonikorvaushoitoa, tosin osteoporoosiin. Ei lääkitystä ADHD:hen.Mutta hyvin jaksan, ja kämppä on siisti ja itsekin olen oppinut ADHD:n kanssa elämään. Rutiinit on mun pelastus, aina samana päivänä koko kodin siivous, ruuat toistuu samoina ja elämä on rutiinien kanssa helppoa. Olen hauska ja energinen, pappani rakastaa minua kovin vieläkin 50 vuoden jälkeenkin. Hän on rauhallinen ja  me täydennämme toisiamme.

ADHD ilman hyperaktiivisuutta kyllä, aspergeria en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adhd, lääkkeetön, keski-ikäinen. Pitkäaikainen kumppani on samaa sorttia. Aspergerin tai neuronormaalin kanssa en jaksaisi, olen jo tarpeeksi pingottanut.

Sinulla voi (esi) vaihdevuosissa romahtaa koko jaksaminen ja työkyky, kun estrogeenin romahdus sotkee muutenkin puutteellisen dopamiinin vielä vähemmäksi. 

 

No mä olen 68 v ja syön hormonikorvaushoitoa, tosin osteoporoosiin. Ei lääkitystä ADHD:hen.Mutta hyvin jaksan, ja kämppä on siisti ja itsekin olen oppinut ADHD:n kanssa elämään. Rutiinit on mun pelastus, aina samana päivänä koko kodin siivous, ruuat toistuu samoina ja elämä on rutiinien kanssa helppoa. Olen hauska ja energinen, pappani rakastaa minua kovin vieläkin 50 vuoden jälkeenkin. Hän on rauhallinen ja  me täydennämme toisiamme.

Ei kuulosta ADHD:lta.

Tietysti! En edes haluaisi ns "normaalia". Itselläni ei ole diagnosoitu autismia, mutta miehelläni on ja sitä edellisellä pitkäaikaisella seurustelukumppanilla myös.

En. En jaksa draamaa ja ylimääräistä sähellystä.

No jos kaivattuni olis sellainen, ni kyllä 😍

Vierailija kirjoitti:

En ottaisi enää adhd-naista, koska heillä on tapana käyttää adhd:ta tekosyynä sille, että kämppä on likainen ja työnteko ei onnistu. En ole ollut aspergerin kanssa, mutta antaisin mahdollisuuden ainakin.

Huono tuuri sulla. Voin kertoa ettei kaikki addut ole tuollaisia. Moni hyvinkin tarmokas ja kämppä tip top ja työssään menestystä riittää. Jopa ilman lääkkeitä. Luonne se on mikä ratkaisee. Moni nuori addu saa kaikki lääkkeet, tuet etc mutta silti mistään ei tule mitään. Eli ei pelkkä diagnoosi sitä selitä. Huono kasvatus? Nythän näitä turhia diagnooseja on alettu purkamaan. 

No niinhän sanoitkin: käyttäneet tekosyynä. 

Oma puoliso on lääkkeetön addu eikä kyllä laiskaksi voi moittia. Keski-ikäinen. Minua joutuu joskus patistaa sen sijaan. Ei ole tarvinnut lääkkeitä kun elämä sujuu näinkin. 

Käyttää kovasti muistutuksia kotona ja työssään joten pärjää. Ja muistuttelee minuakin vaikka muistan kyllä ilman niitäkin. Hellyttävää :) 

Kohta täysi-ikäinen poikamme on samanlainen. 

Kyllä, olen kenties itsekin joko autisti tai välttelevä persoonallisuushäiriö tai molempia. Ainakin ylitän rajan 50 kohdan aq-testissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adhd, lääkkeetön, keski-ikäinen. Pitkäaikainen kumppani on samaa sorttia. Aspergerin tai neuronormaalin kanssa en jaksaisi, olen jo tarpeeksi pingottanut.

Sinulla voi (esi) vaihdevuosissa romahtaa koko jaksaminen ja työkyky, kun estrogeenin romahdus sotkee muutenkin puutteellisen dopamiinin vielä vähemmäksi. 

 

No mä olen 68 v ja syön hormonikorvaushoitoa, tosin osteoporoosiin. Ei lääkitystä ADHD:hen.Mutta hyvin jaksan, ja kämppä on siisti ja itsekin olen oppinut ADHD:n kanssa elämään. Rutiinit on mun pelastus, aina samana päivänä koko kodin siivous, ruuat toistuu samoina ja elämä on rutiinien kanssa helppoa. Olen hauska ja energinen, pappani rakastaa minua kovin vieläkin 50 vuoden jälkeenkin. Hän on rauhallinen ja  me t

 

Mä siis pakotan itse rutiineihin, muuten en pärjää. Ja olen saanut diagnoosin.

 

Vaatii toiseltakin omanalaisensa luonteen jotta pärjää näiden tyyppien kanssa vuodesta toiseen. Helppo sanoa että ihanaa erilaisuutta, mutta arkielämä on pidemmän päälle raskasta. Mutta onneksi heidän kannaltaan maailmasta löytyy lehmänhermot omaavia ihmisiä.

Toisen autistipiirteisen kanssa jutut menee yleensä paremmin yksiin. ADHD ei häiritse, voi olla hyväkin vastapari.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai kelpuuttaisin, siitä ei ole kyse. Mutta kärsivällisyys ei riittäisi adhd:n kanssa, se on vaan fakta. Olen hidas ja rauhallinen.

Eikö tässä ole paradoksi?