Apua kaivataan temperamenttisen 2,5-vuotiaan kanssa :(

Sitten aina kun tulee jotain ei-toivottavaa riehumista muiden lasten kanssa niin nosta lapsi heti pois siitä tilanteesta, menkää kotiin tai omaan huoneeseen tai rattaisiin jäähylle tai leikkipuiston aidan taakse jäähylle tai mikä nyt siinä tilanteessa on sopivaa. Sen ei tarvi olla pitkä jäähy kunhan se toistuu johdonmukaisesti vaikka tuhat kertaa päivässä, joka kerta kun alkaa leluilla hakkaaminen jne. Jos puhe tepsii niin yhden varoituksen taktiikkaa voi käyttää mutta älä varoittele sen enempää vaan toimi.

kaksi vanhempaa veljeä ei ole käyttäytynyt koskaan tuolla tavalla,mutta nyt tämä kuopus pistää ihan ranttaliksi. Hyviä neuvoja otetaan vastaan?

Toimi johdonmukaisesti. Kun vie tavaran kädestä, niin tavara palautetaan. Jos lyö toista, niin anteeksipyyntö (ei kauheasti tarkoita tän ikäisellä vielä mitään, mutta katkaisee toiminnan). Jos hajoittaa/häiritsee, niin jäähylle 2-3min tai äidin syliin holdingiin, kumpi paremmin toimiikaan.

Tärkeintä on olla johdonmukainen ja toistaa tosiaan vaikka tuhat kertaa, mikäli on tarve. Kyllä lapsi oppii, mutta tarvitsee toistoja ja selkeän EI-sanan käytön. Ja hiukan voi jo selittääkin tuon ikäiselle, ei kuitenkaan kovin pitkästi.



Jos alat välttelemään hankalia tilanteita, niin teet vain karhunpalveluksen, sillä tynnyrissa ei voi kasvaa...

Äidin täytyy vaan olla vielä kovapäisempi.

mutta suoraan sanottuna kauhistuttaa jo mennä ihmisten ilmoille, kun käytös on aina yhtä kamalaa. Olen toiminut johdonmukaisesti eli kädestä viety tavara on pitänyt palauttaa, anteeksi on pyydetty aina kun siihen on ollut aihetta, välillä olen napannut tiukasti syliin rimpuilevan lapsen, välillä poistanut kokonaan tilanteesta esim. toiseen huoneeseen. Mutta ei, mistään noista ei ole ollut apua, vaan sama meno jatkuu aina vaan.



ap

niin kauan että olet valmis pyytämään anteeksi" x 101.



Joka kerta on lopuksi se anteeksipyyntö ja halaus tullut, mutta kovillehan se ottaa.

Vaan se toiminta on saatava loppumaan.



Lapsella ei ilmeisesti ole sisaruksia, jolloin pääsisi kotona harjoittelemaan tuota yhdessä leikkimistä. Sitten on tosiaan aika kiusallista, kun ihmisten ilmoilla tulee tuollainen tilanne eteen, mitä ei kotona ole ollut. Ala siinä sitten kasvattamaan, kun yleisöä riittää. Ei kivaa.



Mutta ei siinä muukaan auta. Sitä nyt kaikkein vähiten ne muut kaipaa, ettei äiti reagoi mitenkään.



Mutta sun täytyy nyt olla haukka. Et voi katsoa pienintäkään kaltoinkohtelua läpi sormien, tai se ei lopu, Ja sulla ei juuri nyt ooo sellaista mahdollisuutta, että sä istuskelet sohvalla muiden äitien kanssa ja aikuiset juttelee keskenään ja lapset leikkii matolla. Ei tapahdu.



Vaan sun on oltava siellä matolla kanssa koko ajan, jotta oot lapsesta kosketusetäisyydellä ja pääset reagoimaan nopeasti ja jopa ennen kuin lapsi ehtii tehdä kiellettyjä juttuja. Ja sitten selkeä reagointi, eli sivummalle vieminen, silmiin katsominen, kieltäminen lyhyesti esim. toisia ei saa lyödä.



Älä unohda myöskään kehuja. Vähintäänkin kiittämistä siinä leikin lomassakin, jotta lapsi oppii mikä on suotavaa. Tarrataulukko on hyvä, jolloin saa tarran, kun vierailu on mennyt hyvin, ja täydestä tarrataulukosta saa palkinnon. Tosin meillä noi tarrat alkoi toimimaan vasta kolmen vuoden paikkeilla.



Ja sitten voisit yrittää kutsua vieraita teille. Omassa kodissa voi kuitenkin olla helpompi kasvattaa kuin muualla. Ja tsemppiä sulle. Joidenkin asioiden kanssa sitä äidin pinnaa vaaditaan todella paljon, kuten meillä se, että autotielle ei mennä. Kolme kuukautta pidin lapsesta koko ajan kiinni ulkona ollessamme, sillä mikään kielto ei tehonnut, vaan tielle meno oli fyysisesti estettävä. Ja kyllä se sitä yritti kymmeniä kertoja päivässä, ja koko kesä meni ennen kuin uskoi. Ja tiedätkö - kyllä inhosin koko ulkoilua.

eli lapsen huonokäytös olisi jollain tavalla saatava loppumaan. Mitään uusia vinkkejä en ole vielä saanut, kaikki edellä mainitut keinot on jo kokeiltu. Mitä ihmettä teen seuraavaksi?



ap

samalla linjalla tarpeeksi pitkään. Kyllä lapsi oppii. =)

Toisille lapsille riittää tusina toistoa, toiset tarvii tuhat, toiset vielä senkin päälle tuhat.



Yks ongelmanne voi just olla se, että jos kokeilet jotain keinoa ja se ei heti lopeta kaikkea ongelmakäyttäytymistä niin alat pikapuoliin miettiä että mitä ihmettä teen seuraavaksi ja kokeilet seuraavaksi jotain muuta. Tällöin toiminta ei ole niin johdonmukaista että lapsi tajuaisi todella että kun teen näin niin siitä seuraa tuo.

että jos kerran tartut tilanteeseen napakasti ja joka ikinen kerta, niin sitten vain uskot itseesi, että teet aivan oikein, ja jatkat sitä, kunnes lapsi on oppinut. Ja se ei tosiaan aina tapahdu käden käänteessä, vaan aikaa voi kulua kuukausia. Toivo vain, että ennen kouluikää osaisi suurin piirtein käyttäytyä.



Ja varaudu tekemään töitä vielä vuosikymmenet. Lapsethan eivät synny valmiina paketteina, vaan vanhemmat joutuvat ne kasvattamaan yhteiskuntakelpoisiksi, ja se on vanhemman velvollisuus.

jossa parivuotias reagoi uuteen vauvaan alkamalla taistelemaan nukkumaan menosta. Vanhemmat veivät lapsen takaisin sänkyyn muutaman kymmenen kertaa ja totesivat, että keino ei toimi. Seuraavana keinona jättivät lapsen makuuhuoneeseen lukkojen taakse huutamaan, ja lapsi huusi pari tuntia ennen kuin nukahti.



Jos tää oli totta, niin oli järkkyä, kuinka nopeasti vanhemmat menettivät uskon takaisin kantamiseen ja päätyivät kiusaamaan lastaan noin järkyttävällä tavalla. Kun se takaisin kantaminen oli juuri hyvä keino, ja sitä olisi vain pitänyt jatkaa, kunnes se toimii. Vanhemmat eivät vain tainneet tietää, että joskus se vaatii sen tuhat ja taas tuhat kertaa, ja että vanhemman on vain oltava sinnikkäämpi kuin lapsi.

puutun siihen, joten en kaipaa moraalisaarnaa vanhempien velvollisuuksista. Tilanne on vaikea jo muutenkin.

ap

Ja varaudu tekemään töitä vielä vuosikymmenet. Lapsethan eivät synny valmiina paketteina, vaan vanhemmat joutuvat ne kasvattamaan yhteiskuntakelpoisiksi, ja se on vanhemman velvollisuus.

Pitääkö siis sen lapsen jota on mahdollisesti lyöty tms odotella kärsivällisesti vieressä kunnes pahantekijä antaa periksi?? Miksi halaus? Ymmärrän sen sisarusten kesken, mutta en puolituttujen puistokavereiden kesken.

niin kauan että olet valmis pyytämään anteeksi" x 101.

Joka kerta on lopuksi se anteeksipyyntö ja halaus tullut, mutta kovillehan se ottaa.

Toi viimeinen lausahdus ei tainnut olla ihan onnistunut.

Tarkoitin sillä vain kirkastaa sitä ajatusta, että lapsethan tosiaan ovat tuossa iässä vielä hyvin keskeneräisiä. Ja kun sinä olet nyt todennut tuollaisen ongelman, niin ikävä kyllä ympäristö odottaa, että saat sen kitketyksi lapsesta sormia napsauttamalla.

Eli itse olen vastaavassa tilanteessa toivonut, että ympäristö ymmärtäisi, että ongelman ilmestyttyä vaaditaan tietty aika sen korjaamiseksi. Ja sillä aikaa kun sitä yhdessä leikkimistä opetellaan, niin siinä väkisinkin jonkun kädestä lähtee lelu ennen kuin lapsi oppii sen, että äiti on tosissaan, että se on kiellettyä.

Älä turhaan koe tilannetta vaikeaksi, sillä vaikka lapsesi onkin temperamenttinen, niin tuo on kyllä täysin normaalia. Ja varmastikaan joku äiti ei sitä ymmärrä, jos hänen lapsensa on sitä lajia, joka tottelee heti, kun äiti rauhallisella äänellä sanoo. Mutta jos hän ei ymmärrä, niin sehän on vain hänen häpeänsä, ei sinun. Sinähän teet jo kaiken mitä tehdä voi.

puutun siihen, joten en kaipaa moraalisaarnaa vanhempien velvollisuuksista. Tilanne on vaikea jo muutenkin.

ap

Ja varaudu tekemään töitä vielä vuosikymmenet. Lapsethan eivät synny valmiina paketteina, vaan vanhemmat joutuvat ne kasvattamaan yhteiskuntakelpoisiksi, ja se on vanhemman velvollisuus.

Lapsi oppii että huono käytös aiheuttaa leikistä poistamisen. Näin pienelle ei kannata liikaa monimutkaistaa asioita, anteeksipyyntö (jos suostuu, voi käydä pyytämässä myöhemminki) ja pelin poikki viheltäminen riittää. Lapsen ollessa rauhallinen voi selitellä juurta jaksaen asiaa. Tärkeintä on välitön reagointi että lapsi ymmärtää mistä rangaistaan. Toiset lapset tosiaan tarvii enemmän toistoa, jotku uskoo vähemmälläkin.

Tsemppiä, älä luovuta tai hermostu.

taisin ymmärtää väärin :)



ap

ole velvollisia odottelemaan. Sisaruksetkin saavat puuhata ihan rauhassa omia juttujaan sillä välillä kun odotellaan että yksi kovapää on valmis taas elämään ihmisiksi, heidän ei tarvitse pistää omia touhujaan jäähylle siksi aikaa. Tarkoitin nyt lähinnä sitä, että jos ollaan 101 kertaa jo jankattu anteeksipyynnöstä niin sekä lapsella että kasvattajalla on paha mieli ja anteeksipyynnön jälkeen halataan ja asia on sovittu. Jos sisaruksia tai muita ihmisiä on loukattu ja he ovat vielä paikalla niin heiltäkin tietysti pyydetään anteeksi ja halataan jos ollaan sellaisissa väleissä että se on sopivaa, mutta ei sen ympärillä kenenkään tarvitse jäädä pyörimään jos mieluummin tekee muuta kun uhmiksen kasvatus on kuitenkin vanhemman ja lapsen välinen asia. Anteeksipyynnön idea on se, että lapsi ymmärtää mitä on tehnyt väärin, ja halaus sitten se, että hänestä tykätään kaikesta huolimatta.

Pitääkö siis sen lapsen jota on mahdollisesti lyöty tms odotella kärsivällisesti vieressä kunnes pahantekijä antaa periksi?? Miksi halaus? Ymmärrän sen sisarusten kesken, mutta en puolituttujen puistokavereiden kesken.

niin kauan että olet valmis pyytämään anteeksi" x 101.

Joka kerta on lopuksi se anteeksipyyntö ja halaus tullut, mutta kovillehan se ottaa.

se riippuu tietysti lapsen kielellisestä ja ymmärtämisen tasosta mitä voi vaatia.



Kaikki 2,5-vuotiaat eivät vielä siihen pysty, että osaisivat sanoa että anteeksi että löin tms. mutta jos vaatii anteeksipyyntöä niin kasvattajalla on oltava käsitys siitä, että lapsi tietää mitä hän on tehnyt ettei hän koe että vaan turhaan kiusataan tajuamatta miksi.

Kieltäytyi pyytämästä anteeksi. Heittäytyi maahan ja huusi kuin riivattu. Puoli tuntia hoin, että menet pyytämään anteeksi. Aina vaan kieltäytyi, verukkeilla kuten "minulla on nälkä, mennään kotiin syömään", "en jaksa, en osaa puhua" ja ties ja mitä.



Hokemisen ja jankkaamisen jälkeen sanoi yht'äkkiä, että "nyt menen pyytämään anteeksi". Käveli 3 kerrosta sen toisen lapsen ovelle, soitti kelloa, pyysi naapurin siihen, halasi ja pyysi anteeksi.

Tuntui jokseenkin turhauttavalta jankata ja jankata, mutta oman lapseni tuntien tiesin, että jossain vaiheessa toteaa kuitenkin periksiantamisen helpommaksi... Näitä tahtojentaisteluita meillä on kertynyt varmasti jo useampien kuukausien verran...