Onko Abreuta jo kehuttu niin paljon Idolsissa, että hänet olisi paras
ihan opetuksen vuoksi heivata ulos, ettei vaan ylpisty liikaa?
Muutekin hölöttää liian paljon eikä osaa olla kunnioittava aikuisia ihmisiä kohtaan.
Kommentit (16)
Kristiankin on nöyrtynyt kummasti. Käy vaan kilpailijoita sääliksi, Kristian ja Anna tuntuu jo ihan hermoraunioilta, kun kisa kovenee. Jännittää varsinkin Annan puolesta, jos viimeksi jo tärisi ihan horkassa, saati sitten seuraavalla kerralla, kun on ollut jo vaarassa pudotakin.
Ei käy tyyppejä kateeksi!
Ihmisen tulee olla jäyhä ja jäykkä, pelokas, eikä saa luulla itsestään yhtään mitään. Vastoinkäymisten tullen pitää olla hiljaa ja vetää naru kaulaan.
" sä et saa laulaa no doubtia,mä laulan sen" ,lapsellista?!!??
Vierailija:
" sä et saa laulaa no doubtia,mä laulan sen" ,lapsellista?!!??
Totta, että laulutkin alkaa tuntua aika samanlaisilta. Eihän tässä etsitä yhden musiikkisuunnan kuninkaallista vaan koko kansan laulusuosikkia.
Mä aluksi tykkäsin siitä Annasta, mutta mitä enemmän olen sitä seurannut, niin sitä ärsyttävämmäksi se on muuttunut. Muakin on alkanut ärsyttään se, että se ei kunnioita vanhempia ihmisiä yhtään vaan rääpii suutansa koska haluaa ja kelle haluaa! Ja kaikkien mielestä se on ihan ok, koska kysessä on pieni ja söpö tyttö. Toiseksi mua on alkanut ärsyttään se, että Anna ei kestä mitään kritiikkiä. Kuitenkin on haluamassa alalle, missä elämä tulee olemaan vain ja ainoastaan sitä! Anna suivaantui Idols-Extran juontajalle, kun tämä paljasti Annan näyttävän 7-vuotta nuoremmalta ilman meikkiä. Taisi osua tyttöä arkaan paikkaan kun alkoi äkkiä haukkumaan juontajaa.
Okei, pitää myös muistaa, että kyseessä on vasta 16-vuotias pikku-tyttö, mutta eikös se Kristiina ole saman ikäinen ja käyttäytyy paljon kypsemmin. Myös jonkin asteista nöyryyttä luulisi tytöltä löytyvän tuossa vaiheessa kisaa (Anna)
Vierailija:
Totta, että laulutkin alkaa tuntua aika samanlaisilta. Eihän tässä etsitä yhden musiikkisuunnan kuninkaallista vaan koko kansan laulusuosikkia.
sillä samalla äänenpainolla kuin edeltäjätkin.
Ja jos enkuksi laulaa, on paras olla suttuinen trukkikuski jostain maaseutumaisesta ympäristöstä. Että on vähän kuin sellainen kotikutoinen naapurintyttö kummiskin.
Sellaisia nuoria toivoisi olevan enemmänkin.
Suomessa pitää ihmisten kasvaa hillittyyn häpeään.
Kristiina on paaaaljon kypsemmän oloinen nuori nainen, jotenkin tosi hillitty.
Siis häh??? Eihän toi Anna ole vielä muuta laulanutkaan. Kaikki niin apinoitua biisien alkuperäisiltä esittäjiltä että huh huh.
Menis kotiin vielä kasvamaan, penikka. Iltalehdessä märisee, kun ei kestä enää... hoh hoijaa
Vierailija:
Menis kotiin vielä kasvamaan, penikka. Iltalehdessä märisee, kun ei kestä enää... hoh hoijaa
Mutta joo, jos joku puukasvo mattivanhanen on seksikäs mies, niin ei kai voi olettaa, että ihminen joka oikeasti elää voisi tuntua miltään muulta kuin kaamealta uhkalta.
äänestyksessä hyvänsä, niin toi tytsy pääsee levyttämään. Eri asia on sitten toi Ari ja Kristian, ja Kristiinankin vinkuminen on aika sietämätöntä. Ari on periaatteessa hyvä, mutta mä en vaan näe sitä minään sooloartistina, että pitäs löytyä bändi selustalle kitaroilla tahkoomaan, ja Kristian on hyvä, mutta ei siitä ihan pirpanoitten idoliksi taida olla...eli tarviis sekin jonkin muun reitin kuin idolikisan voitto. Musta toi Anna on nuorisoidoliksi paras...
Ari haukkui Remun. Se jos kuka on epäkunnioittava.
Varsinkaan joku teini-ikäinen. Anna on vähän epätyypillinen suomalainen, räiskähtelevä, avoin ja sanavalmis. Sen takia hänet nähdään jotenkin ylpeänä ja koppavana.
Ja voiko olla pissa noussut päähän, jos vapisee ja tärisee ennen esitystä. Jos olisi niin leuhka, ei esiintymisetkään tuntuis missään.
annaan kyllästyy hetkessä. jokaisessa kappaleessa sama äänen paino. en osaa oikein sitä selittää, mutta kun on pari kappaletta kuullut, niin on kuullut annasta kaiken. samoin on arin kohdalla. kummallakin hyvä ääni, mutta se ei riitä.
hänen laulunsa ovat aina samanlaisia. Biisi kun biisi on samaa massaa vaikka erittäin hyvän lauluäänen omaakin mutta kun siihen ääneen kyllästyy nopeasti kuten Arinkin ääneen. Molemmat ovat olleet suosikkejani mutta nyt olen siirtynyt Kristianin kannattajaksi hänen laulupuolensa on monipuolinen