Onko ok että mies komentelee näin?

Jos ennen hyvä mies muuttuu ärtyneeksi kusipääksi, eikö se yleensä johdu toisesta naisesta?

Luulen että miehesi käyttäytyy näin koska hän ei kestä sitä että hän on epäonnistunut ja häntä todennäköisesti hävettää että hän joutuu olemaan vaimonsa elätettävänä. Osalle miehistä tämmöinen tilanne on henkinen kuohinta ja hän yrittää pönkittää omaa asemaansa alistamalla ja vähättälemällä sinua. Olen nähnyt tällaisen tapauksen eikä tilanne korjaantunut vuosienkaan jälkeen. Kun ongelma on toisen pään sisällä niin toinen ei pysty sitä mitenkään parantamaan tai saada katoamaan. On ihan sama kuinka usein sanoo tai vakuuttaa. 

Sinuna tekisin miehelle selväksi että et siedä tuollaista käytöstä ja sen on loputtava. Jos miehesi jatkaa aina vain niin sitten miettisin kyllä vakavasti vaihtoehtoja. Se ihminen joka hän oli ennen tätä ei todennäköisesti koskaan palaa, ainakaan teidän suhteeseen. Pahimmassa tapauksessa hän pitää sinua jatkuvana muistutuksena omasta epäonnistumisestaan.

Vierailija kirjoitti:

Älkää nyt ihan tyhmänä pitäkö minua. Tietenkään ennen lapsia ei ollut tällaista. Viimeisen vuoden aikana alkanut. Muutenkin karmea stressi elämäntilanteesta johtuen, joten asia nyt liukunut tällaiseen malliin. Kun on lapsia ja takana 10 hyvää vuotta ennen tätä, ei sitä nyt ensimmäisestä virheestä ole eroamassa. Mutta eikö ole hyvä että nyt olen havahtunut että tämä alkaa olla uusi normaali? Ap 

Nyt pitäisi hälytyskellot soida. Jos on 10 hyvää vuotta ennen tätä, niin jotain on pahasti pielessä. Miehesi on joko uskoton ja haluaa erota tai sitten hän on masentunut.

Mun vanhemmat eli ihan järkyttävässä liitossa mun koko lapsuuden. Mulla siis hälvenee raja millainen parisuhteen kuuluu olla. Mies oli siis ne ekat 10 vuotta mulle kuin lottovoitto - sain ihmissuhteen jossa keskustellaan ja nauretaan yhdessä, on yhteiset arvot. Muiden näkökulmasta silloin ehkä siis "normaali" vähin taso mitä voi odottaa. Oon aina ollut hirveän tyytyväinen että me ei olla juurikaan riidelty koskaan ja ylipäätään ollaan puheväleissä. Vanhempien näyttämä malli avioliitosta oli kaikkea muuta. Tiedän mitä on rankka henkinen väkivalta ja se tuhosi osan minusta lapsena. Nyt tuntuu kamalalta lukea teidänkin kommentteja, onko tilanne todella näin paha? Että mitä, aiheutanko mä nyt jotain peruuttamatonta omalle lapselle kun en ole lähtenyt ensimmäisestä huonosta merkistä? Ap 

Mies halusi koiran ja nyt kohtelee sinua koirana.

Entä jos on nainen, joka käyttäytyy vastaavan tyylisesti, mutta lisäksi esim. ei keksi mitään yhteistä tekemistä, ei kuuntele, kyselee aina samoja asioita, ei halua yhteistä lomaa, ja motkottaa tyhjistä asioista.

Ensiksi, olen tosi pahoillani, että sinulle, lapsille ja miehellekin on käynyt noin suuri elämänmuutos, ei varmasti ole ollut helppoa kenellekään.



Sen lisäksi: selviytyminen ja paluu kukoistukseen ei ole vain sinun vastuullasi, vaan perheen molempien aikuisten vastuulla. Nyt toinen aikuisista viis välittää vastuustansa ja itse asiassa tekee sinunkin vastuunkannostasi vaikeampaa aktiivisella ikävällä käytöksellään. Se vaikuttaa paitsi sinuun, todennäköisesti myös lapsiin. Terapiasta voi olla apua, jos mies on motivoitunut, mutta jos hän menee sinne vain sinun mieliksesi, ei siitä ole muuta kuin rahanhukkaa. Jos et niin välitä siitä, millaista oma elämäsi on, pelasta lapset. 



Itse muistan omasta lapsuudesta samantyyppistä tilannetta ja dynamiikkaa omien vanhempien välillä. Avioero tuli heille kuitenkin, mutta vasta sen jälkeen, kun lapset olivat traumatisoituneet. Yhden sisaruksen olemme haudanneet, joi itsensä kuoliaaksi. Toinen on pelastettu useampaan otteeseen yliannostuksista. Itse sain onnekkaasti terapiaa ajoissa, mutta en muistele lapsuutta kuin terapiassa. En pysty.



 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää nyt ihan tyhmänä pitäkö minua. Tietenkään ennen lapsia ei ollut tällaista. Viimeisen vuoden aikana alkanut. Muutenkin karmea stressi elämäntilanteesta johtuen, joten asia nyt liukunut tällaiseen malliin. Kun on lapsia ja takana 10 hyvää vuotta ennen tätä, ei sitä nyt ensimmäisestä virheestä ole eroamassa. Mutta eikö ole hyvä että nyt olen havahtunut että tämä alkaa olla uusi normaali? Ap 

Voithan sinä toki kirjoittaa noita vaikka ylös, laittaa lapset hoitoon ja pitää kunnon puhutteuln miehelle. Sanot että hakee välittömästi self helppiä tai menee terapiaan, mieluummin se vaihtoehto mihin ei uppoa 100 - 10 000 euroa rahaa että hän alkaa käyttäytymään kuin normaali ihminen. Ja jos ei onnistu niin sinun on pakko lähteä itsesi ja vastuusi vuoksi yhteiskunnalle, että lapsia ei kasvateta kohtelemaan naisia ja äitejä noin.

Muuten hyvä, mutta se on mies, joka lähtee yhteisestä kodista, ei nainen ja lapset. Koti on lasten. Mies menköön omaan rauhaansa, jos ei muita siedä.

Jätä tollanen narsisti ja pjaskiainen. Ite tekisin ainakin niin. Mitä edes näit siinä aikaisemmin ? Ei se todellakaan ole ok, jos kumppani komentelee ollenkaan ! Etenkään tylysti. Tai sano, et hae itte, en oo sun palvelijasi ! Tollanen kuulostaa aika huolestuttavalta. 

Toivottavasti nämä on keksittyjä. Miksi nää aina on tämmöisiä että "mies nyt hakkaa lapiolla joka kolmas päivä mutta on muuten ok".

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti nämä on keksittyjä. Miksi nää aina on tämmöisiä että "mies nyt hakkaa lapiolla joka kolmas päivä mutta on muuten ok".

Koska yllättävän nopeasti hämärtyy se, mikä on normaalia. Yllättävän nopeasti myös alkaa takertua toivoon, kun hyviäkin päiviä välillä on. Yllättävän nopeasti alkaa katsoa ohi, kun ei jaksa enää tarttua epäkohtiin. Yllättävän nopeasti alkaa pitää itseään huonona, kun kohdellaan huonosti, ja alkaa ajattelemaan, että ehkä se on mun vika, kun olen niin huono.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat eli ihan järkyttävässä liitossa mun koko lapsuuden. Mulla siis hälvenee raja millainen parisuhteen kuuluu olla. Mies oli siis ne ekat 10 vuotta mulle kuin lottovoitto - sain ihmissuhteen jossa keskustellaan ja nauretaan yhdessä, on yhteiset arvot. Muiden näkökulmasta silloin ehkä siis "normaali" vähin taso mitä voi odottaa. Oon aina ollut hirveän tyytyväinen että me ei olla juurikaan riidelty koskaan ja ylipäätään ollaan puheväleissä. Vanhempien näyttämä malli avioliitosta oli kaikkea muuta. Tiedän mitä on rankka henkinen väkivalta ja se tuhosi osan minusta lapsena. Nyt tuntuu kamalalta lukea teidänkin kommentteja, onko tilanne todella näin paha? Että mitä, aiheutanko mä nyt jotain peruuttamatonta omalle lapselle kun en ole lähtenyt ensimmäisestä huonosta merkistä? Ap 

Ei tietenkään tarvitse lähteä ensimmäisestä huonosta merkistä. Mutta nyt on se aika että mieti tarkkaan tilannetta myös lapsesi kannalta. Tilanne pitää saada muutettua ja pian. Et voi jäädä tuohon tilanteeseen vuosiksi ihmettelemään että jos ne vanhat hyvät ajat joskus vielä palaisi. Valitettavasti ne eivät yleensä enää palaa. Kun suhteessa jokin nyrjähtää niin sitä on vaikea saada korjatuksi, varsinkin jos toinen ei ole valmis edes tunnustamaan ongelmaa.. Tuo teidän velkahelvettikään tuskin korjaantuu seuraavan vuoden aikana niin miksi sen seuraamuksetkaan korjautuisi?

Oletko koskaan ajatellut että vanhempasi tekivät todennäköisesti juuri kuten sinä. Kestivät vain hammasta purren ja kuvittelivat että tilanne korjaantuu ja vanhat hyvät ajat palaavat. Tuskin heidänkään suhde oli huono heti alusta alkaen vaan jokin muuttui jossakin vaiheessa. 

Ap, kun luet kommettaja ota huomioon, että suurin osa ei ole lukenut kuin aloituksesi. Miehen käytös johtuu veloista, ulosotosta, muutosta omakotitalosta pieneen kerrostaloasuntoon, epäonnistumisen tunteesta, häpeästä ym. Mies on varmaan masentunut ja adistunut. Mutta ei hän silti saa kohdella sinua niin kuin kohtelee. Mieti rauhassa, miten tilanne vaikuttaa sinuun ja lapsiin. Voisit hyvin käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa tilanteestasi ja pohtia vaihtoehtoja. Miehelle kannattaa sanoa suoraan, että kestät köyhyyden mutta et haukkumista.

Vierailija kirjoitti:

Ap, kun luet kommettaja ota huomioon, että suurin osa ei ole lukenut kuin aloituksesi. Miehen käytös johtuu veloista, ulosotosta, muutosta omakotitalosta pieneen kerrostaloasuntoon, epäonnistumisen tunteesta, häpeästä ym. Mies on varmaan masentunut ja adistunut. Mutta ei hän silti saa kohdella sinua niin kuin kohtelee. Mieti rauhassa, miten tilanne vaikuttaa sinuun ja lapsiin. Voisit hyvin käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa tilanteestasi ja pohtia vaihtoehtoja. Miehelle kannattaa sanoa suoraan, että kestät köyhyyden mutta et haukkumista.

Kyllä, olen suodattanut näitä kommentteja. Harva on lukenut kaikkia viestejäni ja eikä niistäkään kukaan tiedä mitä kaikkea tässä on taustalla. Haluan ymmärtää puolisoani, vaikka se ei juuri nyt tunnu oikeudenmukaiselta. Mä todella elättelen toiveita että me selvitään tästä kaikesta vielä yhdessä. Kun tiedän ettei tuo ole mieheni luonne. Toki vaikeat kokemukset voi muuttaa ihmistä pysyvästi, mutta en tässä vaiheessa suostu uskomaan että tämä on lopullista. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää nyt ihan tyhmänä pitäkö minua. Tietenkään ennen lapsia ei ollut tällaista. Viimeisen vuoden aikana alkanut. Muutenkin karmea stressi elämäntilanteesta johtuen, joten asia nyt liukunut tällaiseen malliin. Kun on lapsia ja takana 10 hyvää vuotta ennen tätä, ei sitä nyt ensimmäisestä virheestä ole eroamassa. Mutta eikö ole hyvä että nyt olen havahtunut että tämä alkaa olla uusi normaali? Ap 

Nyt pitäisi hälytyskellot soida. Jos on 10 hyvää vuotta ennen tätä, niin jotain on pahasti pielessä. Miehesi on joko uskoton ja haluaa erota tai sitten hän on masentunut.

Kannattaa muistaa, että narsistit pudottavat maskiaan tietyissä kohdin, kun kohde on ankkuroitu. Erittäin yleinen kohta on lastensaanti. Naimisiinmeno, talon osto jne. 

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat eli ihan järkyttävässä liitossa mun koko lapsuuden. Mulla siis hälvenee raja millainen parisuhteen kuuluu olla. Mies oli siis ne ekat 10 vuotta mulle kuin lottovoitto - sain ihmissuhteen jossa keskustellaan ja nauretaan yhdessä, on yhteiset arvot. Muiden näkökulmasta silloin ehkä siis "normaali" vähin taso mitä voi odottaa. Oon aina ollut hirveän tyytyväinen että me ei olla juurikaan riidelty koskaan ja ylipäätään ollaan puheväleissä. Vanhempien näyttämä malli avioliitosta oli kaikkea muuta. Tiedän mitä on rankka henkinen väkivalta ja se tuhosi osan minusta lapsena. Nyt tuntuu kamalalta lukea teidänkin kommentteja, onko tilanne todella näin paha? Että mitä, aiheutanko mä nyt jotain peruuttamatonta omalle lapselle kun en ole lähtenyt ensimmäisestä huonosta merkistä? Ap 

Sitä ei voi kukaan tietää, mitä kukakin lapsi mistäkin saa ja miten pitkäksi aikaa. Älä käytä energiaasi sen murehtimiseen. (En ole kirjoittanut ketjuun lasten traumatisoinnista, mutta toki olen sitä mieltä, että kannattaa lapset erottaa toksisesta vanhemmasta, jos se suinkin onnistuu.

Minulla on myös käynyt niin, että olen elänyt järkyttävissä oloissa ja olin todella tyytyväinen mieheen ensimmäiset 17 vuotta. Sitten siinä vaiheessa, kun minä olisin tarvinnut itse häneltä tukea, homma kosahti. Minä olin tajuamattani kannatellut koko juttua sen 17 vuotta ja ollut tyytyväinen. Koska se oli parempaa kuin mikään koskaan ennen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kun luet kommettaja ota huomioon, että suurin osa ei ole lukenut kuin aloituksesi. Miehen käytös johtuu veloista, ulosotosta, muutosta omakotitalosta pieneen kerrostaloasuntoon, epäonnistumisen tunteesta, häpeästä ym. Mies on varmaan masentunut ja adistunut. Mutta ei hän silti saa kohdella sinua niin kuin kohtelee. Mieti rauhassa, miten tilanne vaikuttaa sinuun ja lapsiin. Voisit hyvin käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa tilanteestasi ja pohtia vaihtoehtoja. Miehelle kannattaa sanoa suoraan, että kestät köyhyyden mutta et haukkumista.

Kyllä, olen suodattanut näitä kommentteja. Harva on lukenut kaikkia viestejäni ja eikä niistäkään kukaan tiedä mitä kaikkea tässä on taustalla. Haluan ymmärtää puolisoani, vaikka se ei juuri nyt tunnu oikeudenmukaiselta. Mä todella elättelen toiveita että me selvitään tästä kaikesta vielä yhdessä. Kun tiedän ettei tuo ole mieheni luonne. Toki vaikeat kokemukset voi muuttaa ihmistä pysyvästi, mutta en tässä vaiheessa suostu uskomaan että tämä on lopullista. Ap 

Ei sinun tarvitsekaan uskoa, mutta usko edes se ettei tilanne tule muuttumaan jos joku ei laita sitä muuttumaan. Uskomalla, luottamalla ja odottamalla ei tilanne yhtäkkiä palaa ennalleen. Raskaassa arjessa hyvä käytös vaatii ponnisteluja, huono käytös tulee vaivattomasti. Siksi huono käytös ei lopu ellei sitä lopeteta. Ehkä sinun kannattaisi hetki miettiä sitä että miehesi puhuu totta. Sinä ärsytät häntä pelkällä läsnäolollasi ja hänen mielestä haiset pahalle. Kaikki asiat ja sanat sisältävät aina vähintään hivenen totuutta. Kuinkakohan kauan kestää kunnes myös lapsesi alkaa ärsyttämään miestäsi ja hän alkaa saamaan samaa kohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää nyt ihan tyhmänä pitäkö minua. Tietenkään ennen lapsia ei ollut tällaista. Viimeisen vuoden aikana alkanut. Muutenkin karmea stressi elämäntilanteesta johtuen, joten asia nyt liukunut tällaiseen malliin. Kun on lapsia ja takana 10 hyvää vuotta ennen tätä, ei sitä nyt ensimmäisestä virheestä ole eroamassa. Mutta eikö ole hyvä että nyt olen havahtunut että tämä alkaa olla uusi normaali? Ap 

Voithan sinä toki kirjoittaa noita vaikka ylös, laittaa lapset hoitoon ja pitää kunnon puhutteuln miehelle. Sanot että hakee välittömästi self helppiä tai menee terapiaan, mieluummin se vaihtoehto mihin ei uppoa 100 - 10 000 euroa rahaa että hän alkaa käyttäytymään kuin normaali ihminen. Ja jos ei onnistu niin sinun on pakko lähteä itsesi ja vastuusi vuoksi yhteiskunnalle, että lapsia e

Ei ketään voi esittää menemään terapiaan. Sinne mennään ihan itse ja pitää olla todella motivoitunut, että siitä on mitään hyötyä. Ja on muistettava sekin, että toksisen ihmisen temppurepertuaariin kuuluu myös eron lähetessä "mennä terapiaan" = käy muutaman kerran eikä mikään muutu, mutta terapiassa on oltu. 

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti nämä on keksittyjä. Miksi nää aina on tämmöisiä että "mies nyt hakkaa lapiolla joka kolmas päivä mutta on muuten ok".

Dissosiaatio.

On jo lapsena oppinut siihen, että elinympäristö on liian sietämätön paikka, jotta voisi pitää vaikeina hetkinä tunteet mukana. Se mekanismi on sitten rakentunut aivoihin. 

Kun tulee se "paha hetki" niin mieli menee dissosiaatioon eikä sitä koe tunnetasolla, eikä siitä välttämättä jää edes muistoakaan, ainakaan mitään sellaista, että se tuntuisi elävänä, kun ei se tuntunut tapahtuesaankaan. 

Vierailija kirjoitti:

Entä jos on nainen, joka käyttäytyy vastaavan tyylisesti, mutta lisäksi esim. ei keksi mitään yhteistä tekemistä, ei kuuntele, kyselee aina samoja asioita, ei halua yhteistä lomaa, ja motkottaa tyhjistä asioista.

Sama vastaus kuin ap:lle. Miten se sukupuoli siihen liittyy?