Miksi nukahtamislääkkeitä on markkinoilla, jos niitä ei haluta määrätä?
Mulla vaikean elämäntilanteen aiheuttamaa nukahtamisvaikeutta, minkä seurauksena taas psyykkisen voinnin ja toimintakyvyn laskua. Olen viimeisten viikkojen ajan useamman kerran käynyt työterveyslääkärissä ja saanut nukahtamiseen mm.
1) Doksepiini (masennuslääke) pienellä annostuksella, ei vaikuttanut mitenkään
2) mirtazapin (masennuslääke) pienellä annoksella, aiheutti kamalan tokkuran koko seuraavaksi päiväksi
3) ketipinor (psykoosilääke?) pienellä annoksella, aiheutti myös ihan käsittämättömän tokkuran koko seuraavaksi päiväksi
4) atarax (allergialääke), ei vaikuttanut mitenkään
5) dormix (allergialääke) ei vaikuttanut mitenkään
Mietin, että olisikohan ihan mahdoton ajatus saada jossain vaiheessa oikeaa nopeavaikutteista nukahtamislääkettä, jolla saisin unta vaikka edes klo 22-4 ilman seuraavan päivän tokkuraa? Aiemmin vuosia sitten mulla näin toiminut mm nukahtamislääke Stillnoct. Ymmärrän nukahtamislääkkeiden riippuvuus- ja toleranssin liittyvät riskit, mutta minkä ihmeen takia niitä on markkinoilla, jos niitä ei voi määrätä? Uskon, että jos olisin heti alkuun saanut vaikka viikon kuurin nukahtamislääkettä ja sillä edes jossain määrin nukuttua, tilanne ei olisi päässyt kroonistumaan näin pahaksi. Nyt mennyt viikkoja siinä, että säädetään lääkitystä työterveydessä. Samalla vointi menee koko ajan huonommaksi niin fyysisen kuin psyykkisen kunnon osalta.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Miten ois vaan melatoniini reseptillä.
Kas kun s-ryhmän kaupasta saa käsikaupalla halvemmalla, 60tbl 2,69€.
Jep, sinulla on näyttöä, että käyttö pysyy 30 kappaleessa puolentoista vuoden aikana. Jollain toisella tuo ei onnistu, vaan toleranssi nousee herkemmin ja kehittyy riippuvuus. Kyseessä ei ole välttämättä ihan tahdonvoimaan perustuva asia, vaan geenit, fyysiset ominaisuudet, aineenvaihdunta yms. vaikuttavat.