Juorujen levittelystä kunnianloukkaussyyte!
Työpaikallani on käynnissä kunnianloukkaussyyte jupakka epäasiallisista juoruista.Säikähdin itsekin kun olen ollut kuulemassa noita juttuja joissa ei ole totuuden häivääkään.Kaikkeen se kateus johtaakin.Näissä käy lopulta niin että joku puhuu jos oikeuteen mennään.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään saa olla tarkempi kuin ennen. Jos tulee syyte, voi mennä tai siis menee oma maine lopullisesti. Seurasin yhtä yliopiston tapausta vuosia sitten.
Voi mennä myös työpaikka. Tai siirretään puolikkaalle tai toimipistettä.
Sitten vielä vanhoilla päivillä opiskelemaan
Yksi tuttu joutui aloittamaan jatko-opinnot kun bursasi pahemman kerran sotkuillaan. Narsisti ja huomionhakuinen häiriö. Hiukan simple män.
Olen joutunut kotikaupungissani noin 16 vuotta sitten systemaattisen loanheittelyn uhriksi. Eräs työtoveri halusi savustaa minut työstä pois, koska hän halusi minun työni. Esihenkilöni, vanha eläkeikää lähestyvä höperö, uskoi työtoveriani ja jouduin lähtemään työstä. Ihmeekseni samat juorut heräsivät taas henkiin aivan toisessa paikassa, jossa törmäsin erääseen tuonaikaiseen entiseen työtoveriin. En tiedä, saanko kierrettä koskaan loppumaan.

Eipä muuta kuin syytettä tulille
Ajat ovat muuttuneet näissä asioissa. Vastaavasti kuin naisten taputtelu pyllylle ei ole enää ok.
Vierailija kirjoitti:
Ajat ovat muuttuneet näissä asioissa. Vastaavasti kuin naisten taputtelu pyllylle ei ole enää ok.
muistan yhden ylilääkärin joka vielä 15 vuotta sitten koetteli onko työkavereilla kuukautisside housuissa.onko ok vai tunkkaista?sama pätee p jauhamiseen.jotenkin vaivaannuttavaa ja tekee puhujasta ei-toivotun henkilön työpaikalla.onhan tuosta tutkimuksiakin.mikä tekee henkilöstä kartetun?toksisuus ja p jauhaminen vaikka tekisi sitä muka hyvällä tarkoituksella ja hyvänä tyyppinä (omasta mielestään).näkyy läpi nuo tempaukset.yksi kirurgi sanoi tuossa tilanteessa muutama viikko sitten,että tuki nyt turpasi,kaheli.kukaan ei kestä kuunnella tuota jauhamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään saa olla tarkempi kuin ennen. Jos tulee syyte, voi mennä tai siis menee oma maine lopullisesti. Seurasin yhtä yliopiston tapausta vuosia sitten.
Voi mennä myös työpaikka. Tai siirretään puolikkaalle tai toimipistettä.
Sitten vielä vanhoilla päivillä opiskelemaan
Yksi tuttu joutui aloittamaan jatko-opinnot kun bursasi pahemman kerran sotkuillaan. Narsisti ja huomionhakuinen häiriö. Hiukan simple män.
Miten mies voi toimia näin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajat ovat muuttuneet näissä asioissa. Vastaavasti kuin naisten taputtelu pyllylle ei ole enää ok.
muistan yhden ylilääkärin joka vielä 15 vuotta sitten koetteli onko työkavereilla kuukautisside housuissa.onko ok vai tunkkaista?sama pätee p jauhamiseen.jotenkin vaivaannuttavaa ja tekee puhujasta ei-toivotun henkilön työpaikalla.onhan tuosta tutkimuksiakin.mikä tekee henkilöstä kartetun?toksisuus ja p jauhaminen vaikka tekisi sitä muka hyvällä tarkoituksella ja hyvänä tyyppinä (omasta mielestään).näkyy läpi nuo tempaukset.yksi kirurgi sanoi tuossa tilanteessa muutama viikko sitten,että tuki nyt turpasi,kaheli.kukaan ei kestä kuunnella tuota jauhamista.
Kunpa sosiaalialallakin löytyisi vastaavaa munaa. Yhdelläkään sosiaalitanttamiehellä ei ole munaa naisista puhumattakaan. Vässyköitä kaikki.

Ei kai sentään, sosiaalialalla miehiä😨 Ehkä 1 sadastatuhannesta ja sekin ns mies.
minäki seuraan kauniita ja kuohkeita pitsin nypläys kerholla niin totean et kaikki on totta kuin valehtelen.
samma här
Vierailija kirjoitti:
minäki seuraan kauniita ja kuohkeita pitsin nypläys kerholla niin totean et kaikki on totta kuin valehtelen.
samma här
Oletko ottanut sieniä?
Totta on, että perättömätkin juorut kulkee nopeesti eteenpäin, jopa tuntemattomista joiden kanssa ei ole edes sanakaan vaihtanut, ei se rajoitu vain työpaikoille. Miksi ei voi tarkistaa faktoja, jos kerran niin paljon kiinnostaa.
Herää kysymys, mitä niillä p*skan puhujilla on tavoitteena, yrittääkö vain peitellä omaa huonommuuttaan, ettei se tulisi ilmi. Vai ihanko peri suomalainen kateus, kun ei ole saanut jotain, tai sitten on jäänyt jostain paitsi. Vai eikö heillä ole elämässä sisältöä, että pitää toisten elämiä yritää pilata.
Ihmettelen suuresti miten jokin asia voi koskettaa niin paljon, jos ei koskaan ole ollut missään tekemisissä edes ja miten jokin nobody voi saada niin paljon huomiota ja reaktioita?
Normi elämässä ei ainakaan päde se, että kohtele toisia niin kuin sinä haluaisit sinua kohdeltavan. Totuushan on että, se kertoo enemmän kohtelijasta kuin kohdeltavasta.
Miten me aikuiset ollaan niin hyviä esimerkkejä lapsille ja nuorille, ei tarvitse ihmetellä miksi on mm. koulukiusaamista.
Suurimmalta osalta puuttuu käytöstavat!
Ihan oikein että, juoruihin puututaan ja siitä tulee edes sakkoja, ehkä se muuttaa meidän tapaa kohdella toisia paremmin. Kunnianloukkaus syytteitä vaan tekemään, jos niihin on aihetta.
Kirjoitin samasta aiheesta aikaisemmin kaksi kertaa, mutta ne olivat jollekin aivan liikaa, taisi osua kipuhermoon pahasti ja poistatti ne.
Liekkö poistajalla huono omatunto valheen levittämisestä, kun ei kestänyt kirjoitustani?
Ketään en edes haukkunut tai sormella osoittanut.
Ihmettelin vain miten tuntemattomatkin voivavat levittää valheellista tietoa, eikä edes varmisteta onko se totta, eikä myöskään anneta kertoa omaa versiota asiasta tai asioista. Mietin mitkä olisivat juoruilijan tarkoitusperät, mitä hän haluaa valheellisella juorulla saavuttaa.
Onko tarkoitus levittäjällä peitellä omia juttuja toisten kustannuksella, vai pelkästäänkö kateus on iskenyt? Sekä miksi ei osata vielä vuosisatojenkaan jälkeen kohdella toisia hyvin
Lopuksi totesin että, valheen levitäminen voi vielä joskus kopsahtaa omaan nilkkaan ja silloin sitä ollaan selvittelemässä oikeuslaitoksessa ja hyvä niin.
Sana tarkasti tämä ei ole ensimmäiseen kirjoitukseeni verrattavissa, mutta samat pääkohdat ovat esillä. Katsotaan kauanko tämä saa olla palstalla.
Olkaamme ihmisiä toisillemme, kukaan ei ole virheetön ja jos niin väittää, se on tekopyhyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hyvä ketju!
Niin on ja siksi tämän pitäisi saada huomiota enemmän.