Työkyvytön kaveri
Kaverini sanoo olevansa täysin työkyvytön nyt ja tulevaisuudessa ja hakee työkyvyttömyyseläkettä hieman alle 5-kymppisenä. On ollut kuntoutustuella jo pari vuotta masennuksen ja ahdistuneisuuden takia. Varmistaakseen työkyvyttömyyseläkkeen saamisen hän on alkanut sanoa olevansa myös toimintakyvytön.
Kuitenkin hän näyttää sivusta seuraten viettävän aika lailla täyttä elämää. Hänellä on puoliso, perhe ja ystäviä, joita hän tapaa monta kertaa viikossa, käy kahvilassa, kirpputoreilla, ravintolassa, ratsastustallilla, hieronnassa, jalkahoidossa. Hänellä on kaunis rivikotitaloasunto, joka on tyylikkäästi sisustettu ja aina tiptop kunnossa. Hän on innokas puutarhanhoitaja ja ostaa pihallleen uusia kasveja ja valtavasti kesäkukkia. Hän hoitaa myös sukulaisensa pieniä lapsia innokkaasti. Hän on innokas lenkkeilijä ja käy joka päivä pitkillä lenkeillä. Hän harrastaa myös käsitöitä ja kuuntelee musiikkia ja äänikirjoja, lukee kirjoja ja viettää aikaa sosiaalisessa mediassa julkaisten kuvia, videoita ja pohtivia tekstejään.
Mutta eläkeläiseksi nyt on aktiivisesti pyrkimässä ja ilmeisesti pääsemässä, koska kognitiivisissa testeissä ei kuulemma ollut saanut tehtyä juuri mitään. Ei kai siinä sitten mitään. Onko muilla havaintoja tällaisista työ- ja toimintakyvyttömistä henkilöistä?
Kommentit (39)
Arjessa voi pärjätä mutta töissä ei
Kongnitiiviset testit. Itselle on tehty, kesti kolme tuntia. Ei voi feikata niissä. Hän joko valehtelee käyneensä tai sitten oikeesti kuormittuu nopeasti.
Luonnollisesti teet hänestä ilmiannon Kelalle
Paljon harrastuksia jaksoit luetella. Ettei jotain jääny uupumaan? Nauttiiko vielä viinistä juustojen kera takkatulen ääressä?
Sivusta seuraajan on helppo uikuttaa.
Tiedän yhden joka ei ole lähellekään vielä edes 40. Kilpaillut urheilun saralla, (yli)aktiivinen deittielämä, harrastaa ja pyörii kavereiden kanssa, rakentelee yms. Silti eläkkeellä nupin takia, ja hänellä syy on erittäin validi.
Työkyvyttömyyseläkettä ei saa helposti. Kokeile itse.
Oletko kaverillesi kateellinen? Kukaan ei tarvitse kaltaistasi ihmistä lähelleen.
Olet paska kaveri ja katkera vanha akka. Pidä huoli omista asioistasi kyylä.
Niin, muut voi aina kuvitella asioita muista.
Mikset itse hae? Vähän niinkuin perustulo nykyään.
Ymmärrän kaveriasi. Olen itse ollut aina työpaikka kiusattu. Kyllä siinä rupeaa pää leviämään niin että jossain vaiheessa keksii sitten vaikka itselleen syyt että pääsisi pois siitä.
Kyllähän tuo hieman ristiriitaiselta vaikuttaa. Itse olen ollut muutaman vuoden jo työkyvyttömänä psyykkisistä syistä ja sen on kyllä huomannut.
Olen joutunut olemaan osastolla, en ole jaksanut tehdä muuta kuin välttämättömät asiat asuntoni ja itseni suhteen, en todellakaan vietä rikasta elämää...
Vierailija kirjoitti:
Mikset itse hae? Vähän niinkuin perustulo nykyään.
Pysyvän eläkkeen saa vasta vuosikausien sairaslomien ja kuntoutus/uudelleenkoulutus/työkokeilu yritysten jälkeen.

Tai siis, sitten sitä vasta voi hakea. Pl ehkä joku vaikea skitsofrenia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo hieman ristiriitaiselta vaikuttaa. Itse olen ollut muutaman vuoden jo työkyvyttömänä psyykkisistä syistä ja sen on kyllä huomannut.
Olen joutunut olemaan osastolla, en ole jaksanut tehdä muuta kuin välttämättömät asiat asuntoni ja itseni suhteen, en todellakaan vietä rikasta elämää...
Ota huomioon että katkera ap saisi kuvailtua sinunkin elämäsi yhdeksi juhlaksi. Kaverilla voisi olla hieman toisenlainen näkemys elämästään.
Vaihda kaveria jos jonkun elämä noin kovasti ärsyttää. Muut tekevät mitä lystäävät eikä tarvitse sinun mielipiteitäsi ja arvostelemista.
Kaikki aapeen mainitsemat toiminnot ja harrasteet ovat sellaisia, joita voi tehdä tunnin tai puoli tuntia silloin kun jaksaa. Mutta töitä pitäisi pystyä tekemään 8 tuntia joka arkipäivä. Se on aika lailla eri asia.
Työkyvyttömyyseläke on useimmilla niin pieni, etten todellakaan kadehdi niitä jotka joutuvat sillä toimeen tulemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo hieman ristiriitaiselta vaikuttaa. Itse olen ollut muutaman vuoden jo työkyvyttömänä psyykkisistä syistä ja sen on kyllä huomannut.
Olen joutunut olemaan osastolla, en ole jaksanut tehdä muuta kuin välttämättömät asiat asuntoni ja itseni suhteen, en todellakaan vietä rikasta elämää...
Ota huomioon että katkera ap saisi kuvailtua sinunkin elämäsi yhdeksi juhlaksi. Kaverilla voisi olla hieman toisenlainen näkemys elämästään.
Nii, no hankala sitten ottaa kantaa kun ei tunne tätä kaveria henkilökohtaisesti.
Olen tk-eläkkeellä masennuksen takia. Muisti ja kognitiiviset taidot on niin ja näin, sekä jaksamisen kanssa suuria ongelmia. Mäkin harrastan monenlaista, mutta kaikki harrastukseni ovat sellaisia, että ne eivät ole aikaan tai paikkaan sidottuja. En pysty sitoutumaan mihinkään. Kaikki poikkeava rasittaa kovasti. Nyt tein täytekakun veljelleni ja olen ihan poikki, kun piti muistaa kaikki tarvikkeet ostaa ja kakun piti olla valmis tiettynä ajankohtana. Mitään uutta en tee mielellään, koska menen heti ylikierroksille. Yritän pitäytyä tässä pienessä elämässäni.
Saan takuueläkkeen ja eläkeläisen asumistuen. Ne ovat kohtuullisen suuruisia, mutta ei niillä kuuhun mennä.
Korjaus otsikkoon: Työhaluton kaveri