Lue keskustelun säännöt.
Muita joita ärsyttää nämä 50+ vuotiaat, joilla on mennyt kaikki aina elämässä putkeen!
17.04.2025 |
Minulla on eräs uusi tuttavuus ollut nyt kolme vuotta. Joo ei hänessä muuten ole mitään vikaa, mutta hänen elämänsä on mennyt kuin oppikirjasta ja hän "halveksii" kaikkea muuta. Hänen kaikki ystävänsäkkin ja sisarukset ovat kuulemma kaikki pariutuneet jo teini-iässä (ihan normaali kuvio hänen mielestään) Lapsia on 4 (ihan normaali määrä hänen mielestään) Hänellä ja vaimolla on maksettu omakotitalo (ihan perus hänen mielestään) Kaikki lapset on menestyneitä ja lentäneet omilleen (taas ihan normi hänen mielestään) Koiria on 2, kuten uusia autoja. Mökkikauppoja on suunnitelmissa ( Ihan normia hänen mielestään). Päivääkään eivät ole olleet kukaan työttömänä (ihan normaalia hänen mielestänsä). Itselläni kaikki on mennyt täysin päinvastoin. Lopputulos on, että olen sinkku, lapseton, asun vuokralla, rahaa ei ole, ikivanha auto löytyy. Eläimille olen allerginen, niin ja olen toista vuotta työttömänä. Ikinä ei ole ollut mitään "varmaa" työpaikkaa ja elämä on heitellyt kuin Mikki Hiirtä myrskyssä.
Työtön ja perheetön 53v.
Kommentit (580)
Ei ole mitään normaalia elämää, vain jokaisen omaa elämää.
Toiset vuosikymmenet on helpompia kuin toiset.
60-80 luvuilla suomi eli vaurauden aikaa.
40-luvulla oli sotaa ja 90-luvulla lama sekä 2020 covid.
Varmaan se perhe-elämä, talon ylläpito ja mökin huoltokin hermoja toisinaan rassaa.
Penskat oottaa valmista ja vaimo ei anna vaan kitisee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mua oikeastaan ne ärsytä, mutta aina kun joudun olemaan sellaisten seurassa, alkaa surettaa se miten tämä oma elämä on mennyt, vaikka muuten en sitä vatvo ja olen ihan kohtuu tyytyväinen elämääni. Mutta jos vertailukohtia tulee lähelle, sitten alkaa tuntua että jotain puuttuu. Mä olen 50-vuotiaana lapseton sinkku, koska ei kukaan mies huolinut rumaa ja autistipiirteistä naista, ei ole säästöjäkään kertynyt ja vuokralla asun, ei ole yhtään kaveria eikä ystävää, lemmikkiä en voi ottaa koska olen allerginen jne. Elän vaan vuokrakaksiossani tylsää tavallista elämää, tehden työtä jota inhoan mutta olen sentään oppinut vuosikymmenten myötä sietämään.
ainakin "rumuuteesi" voisit vaikuttaa itse, 100%:sesti., jos vain on halua. EI kukaan ole syntymäruma, tai kaunis. Jokainen ilman laittautumista on melko tavallisen näköinen.
Vierailija kirjoitti:
Toiset vuosikymmenet on helpompia kuin toiset.
60-80 luvuilla suomi eli vaurauden aikaa.
60 -luvulla sähkötön talo oli normaalitilanne Itä- ja Pohjois-Suomessa. Työttömiä komennettiin suoraan raskaille tienrakennus ym. työmaille, josta sai pienen päiväkorvauksen; jos kieltäytyi, ei saanut mitään. Köyhempien lapsia ei ollut usein varaa laittaa oppikouluun, jolloin kansalaiskoulun käyneinä näistä ei ollut taitojensa puolesta kuin fyysisiin töihin. Miesten elinajanodote oli vähän yli 60 vuotta.
Toiset vuosikymmenet ovat helpompia kuin toiset, nyt elämme yhtä helpoimmista vuosikymmenistä koko Suomen historiassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään normaalia elämää, vain jokaisen omaa elämää.
Toiset vuosikymmenet on helpompia kuin toiset.
60-80 luvuilla suomi eli vaurauden aikaa.
40-luvulla oli sotaa ja 90-luvulla lama sekä 2020 covid.
Varmaan se perhe-elämä, talon ylläpito ja mökin huoltokin hermoja toisinaan rassaa.
Penskat oottaa valmista ja vaimo ei anna vaan kitisee.
Mutta mies on täydellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vaan. Eivät nuo ymmärrä oikeasta elämästä mitään...
Tuo elämä on heillä oikeaa elämää.
Minä tartun nyt tähän. Miksi tuon ensimmäisen kommentoijan kaltaiset on niin hanakoita määrittelemään "oikean elämän"? Mun tietämyksen mukaan feikkielämää on vain fiktiivisissä elokuvissa, tv-sarjoissa ja kirjoissa, kaikki muu on jonkun ihan oikeaa elämää.
Mun yksi tuttu jatkuvasti vihjaili, kuinka en tiedä oikeasta elämästä mitään. Hän oli itse eronnut, minä en. Jokaisessa parisuhteessa on ongelmansa ja hyvät ja huonot ajat. Eikö sekin ole elämää, että ne vaikeatkin ongelmat saadaan kovalla työllä ratkottua ilman eroa? Miksi juuri "oikeassa elämässä" päädytään eroon?
Kukaan ei myöskään voi valita läheisten tai omia sairauksia, tai läheisten ennenaikaista kuolemaa. Se, että arpa osuu omalle kohdalle, ei tee kenenkään elämästä oikeampaa kuin sen, jonka kohdalle arpa ei vielä ole osunut. Kukaan ei myöskään itse voi valita lapsuudenperhettään, sekin on ihan arpapeliä, minkälaisen lapsuuden saa tai joutuu elämään. Arpapeliä on myös lasten saaminen, osittain myös elämänkumppanin löytäminen ja työelämässä onnistuminen.
Kukaan ei ole nähnyt sisäisiä kamppailujani. Kaikki nykyiset ihmiset elämässäni eivät ole nähneet menneisyyttäni. Menneisyyteni ihmiset eivät tienneet silloin kaikkea, eikä nykyiset ihmiset elämässäni tiedä nyt kaikkea. Edes itse en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
On aika rajua alkaa määritellä kenenkään koko elämää sen perusteella, mitä siitä nyt näkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen luuseri ns. hyvästä ja rikkaasta suvusta, jossa kaikki sukulaiset ja kummin kaimat ovat vähintäänkin maistereita. Minä olen huonosti koulutettu, ruma, ei ole perhettä. Olen myös ainoa sinkkunainen koko suvusta( kyllä, luit oikein). Olen myös ulkonäöllisesti täysin eri kastia muun suvun kanssa. En tiedä, miksi tämä on tapahtunut minulle, mutta nyt en enää hirveästi välitä aiheesta. Tiedän, että vanhempani häpeävät minua ainakin vähän. Sisarukseni ja serkkuni ovat kaikki pariutuneet nuorina, yliopistoissa, harrastuksissa jne. Kaikki oman sosiaaliluokan sisällä. Tunnen paljon vihaa ja katkeruutta, mutta loppupeleissä se ei auta. Pitää vaan hyväksyä ne kortit, mitkä sinulle on annettu ja toimia parhaansa mukaan.
Elämä on osin arpapeliä ja tuuri käy paremmin joillekin. Se mihin voi vaikuttaa on oma asenne omaan elämään ja empaattinen suhtautuminen muihin, mieluummin keskittyy siihen. Tässä tapauksessa särähti tuo halveksuminen vähempiosaisia kohtaan, silloin puuttuu empatia ja oikeastaan heidän elämänsä taloineen ja perhe-elämineen sen myötä tuntuu surulliselta ja sellaiselta jota en missään nimessä kahdehtisi ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen luuseri ns. hyvästä ja rikkaasta suvusta, jossa kaikki sukulaiset ja kummin kaimat ovat vähintäänkin maistereita. Minä olen huonosti koulutettu, ruma, ei ole perhettä. Olen myös ainoa sinkkunainen koko suvusta( kyllä, luit oikein). Olen myös ulkonäöllisesti täysin eri kastia muun suvun kanssa. En tiedä, miksi tämä on tapahtunut minulle, mutta nyt en enää hirveästi välitä aiheesta. Tiedän, että vanhempani häpeävät minua ainakin vähän. Sisarukseni ja serkkuni ovat kaikki pariutuneet nuorina, yliopistoissa, harrastuksissa jne. Kaikki oman sosiaaliluokan sisällä. Tunnen paljon vihaa ja katkeruutta, mutta loppupeleissä se ei auta. Pitää vaan hyväksyä ne kortit, mitkä sinulle on annettu ja toimia parhaansa mukaan.
Sä olet vapaa. Et ole kiinni siinä verkossa, missä muut, et katso maailmaa kultaisen häkin kalterien välistä.
Olen elänyt vaikean ja haastavan elämän. Silti rakastan ja arvostan itseäni. Toisissa olosuhteissa olisin voinut päästä pitkälle menestyksen tikkailla.
Nyt on mennyt aika elämässä kaikenlaiseen hengissä pysymisen räpistelyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että työttömyys vaivaa, mutta tuo kaikki muuhun on just hyvä ja tämä 5-kymppisen tuttavasi elämä kuulostaa ihan hirveältä ja taustalla on varmasti nielty paljon p*skaa.
Jaa. Minä olen tuollainen 50+ ihminen, jolla on velaton talo ja mökki, koiria ja ihanat lapset, ja mukava hyvinpalkattu työ alalla, jonka itse valitsin. Mieskin on se nuoruuden mies ja edelleen se rakas kumppani ja paras ystävä. Mikähän tuossa on sitä hirveää ja mitä minun on pitänyt niellä? Olen mielestäni ollut onnekas elämässäni. Toki muut saa elää miten haluavat, ja sairauksia ym ei kukaan valitse, mutta en ymmärrä kyllä sitäkään, että hyvin sujunut elämä olisi jotenkin huono juttu.
Luulenpa, että ap:tä ärsyttää, se miten kirjoitti tuttu halveksii, muita joilla ei ole kaikki mennyt putkeen.
Miksipä et antaisi niiden ressukoiden ja pärjääjien elää sitä säälittävää kulissielämäänsä ihan rauhassa ja eläisit vain itse kunnollista oikeaa elämääsi kaikkien vaikeuksiesi ja tekemättä jättämistesi kanssa. Ole tyytyväinen itseesi ja unohda surkeat viisikymppiset menestyjät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulissielämä on varsinkin joissakin suvuissa välttämättömyys vanhempien ja sululaisten hyväksynnälle. Kyllä minäkin heidänlaisiaan tiedän. Varsinkin maaseudulla on saatettu naida se naaputin tyttö ihan vain siksi, koska isät on hyviä tuttuja jne. Rakennettu talo suvun maille ja eletty sitä elämää, joka on ilman omaa päätäntävaltaa annettu. Työkin on luultavasti suhteilla hankittu.Tuo halveksunta on ikävää, mutta ei kerro muuta kuin, että hänellä itsellä ei ole ollut ehkä vapautta valita ja on katkera ja kapeanäköinen. Luultavasti pakottavat omatkin lapsensa samaan muottiin.
Miksi hyvä elämä ja sen eteen tehty työ olisi kulissielämä?
Onko wt-elämä jotenkin aidompaa elämää?
Olen eri, mutta tässä ehkä tarkoitettiin sitä, että kaikki elämän valinnat on jäänyt yksilöltä tekemättä. Kaikki on annettu valmiina. Vähän kuin ennen aina, että suku päätti aviopuolison ja kuka jatkoi tilaa jne. Tällöin liitto on järkiavioliitto ja ammatti voi olla muu kuin mitä haluaisi. Tähän on helppo mennä, mutta se on kuitenkin muiden valinta. Sisimmässään ihminen tuntee menettäneensä jotain oleellista.
Harva pystyy myöntämään itselleen, ettei elä haluamaansa elämää. Hän korvaa pettymyksen ulkoisilla menestyksen merkeillä. Hän haluaa sillä sanoa: Näin hyvin meillä on.
Tulee mieleen kaksi julkista kohtaloa. Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa on kertonut, että olisi halunnut olla puutarhuri, mutta syntyi kuninkaaksi. Yksi Henrik VIII:n vaimoista Catherine Howard sanoi mestauslavalla: Kuolen kuningattarena, mutta mieluummin kuolisin Culpepperin (rakastajansa) vaimona. Pakkonaitettiin aikoinaan kuninkaalle.
Toisaalta ei siinä ole mitään pahaa, jos joku on elää kulissielämää, eikä se kuulu muille. Kulissiliitto voi myös toimia hyvin eivätkä kaikki muuta odotakaan. Pari voi olla hyvä työpari.
Nykyisenä jatkuvien toistuvien erojen ja avioitumisten aikana, voi myös miettiä, ovatko äkki-ihastumiseen perustuvat tunnekuohun vallassa sovitut liitot senkään vertaisia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vaan. Eivät nuo ymmärrä oikeasta elämästä mitään...
Päinvastoin, ovat ymmärtäneet ja tehneet oikeat valinnot
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaikki keskiluokkaisen elämän kliseet, mistä olen joskus kuullut vttuilua. Nämä ihmiset vaan eivät näe sitä, että mulla on ahdistuneisuushäiriö, huono äitisuhde, ei läheisiä sukulaisia, olen ollut rankasti koulukiusattu ja nuorena työpaikkakiusattu, olen kokenut neljä perheenjäsenen vakavaa sairautta ennen kuin täytin 16, myös lapseni on ollut vakavasti sairas. Toki ymmärrän elämää enkä ihmettele, miksi joku on vaikka sinkku tai asuu vuokralla.
Everyone you know is fighting a battle you know nothing about.
Ei pidä paikkaansa tämä mietelause. On myös oikeasti ihmisiä joilla ei ole elämässä mitään taisteluja.
Tuo on vain ulkopuolisen näkökulma. Ihmisen mieli on rakennettu niin, että se löytää aina jotain korjattavaa tai tavoitetta.
Kun kaikki aineelliset tavoitteet on saavutettu moninkertaisesti eikä sillä saralla tarvi mitään toimenpiteitä, vaan rahaa virtaa sijoituksista tasaisesti, alkaa toisenlaisten asioitten tavoittelu. Ihminen voi vaikka tavoitella yhä suurempaa valtaa ja stressaantua ja kirota siinä taistelussa epäonnistumisiaan.
Vierailija kirjoitti:
En ole ärsyyntynyt, hyvä että ihmisillä menee hyvin ja ovat onnellisia.
Ärsyyntynyt, surullinen, voimaton olen joidenkin harhasta siitä, että kaikki on itse ansaittua ja ne joilla ei mene hyvin, ovat laiskoja, tyhmiä, saamattomia.
Yksilö ei itse voi vaikuttaa perintötekijöihin, synnynnäiseen temperamenttiin, neuropsykologisiin ominaisuuksiin, millaiseen perheeseen tai maailmantilanteeseen hän syntyy. Ei siihen, kiusataanko häntä, tekeekö joku pahaa tai sairastuuko vakavasti, listaa voi jatkaa pitkäänkin.
Vastapainona on asioita, mihin voi vaikuttaa tai voi ainakin yrittää. Mutta kuinka paljon perustuukaan sattumaan tai hyvään tuuriin, toki myös ahkeruuteen ja kovaan työhön, mutta myös siihen, että sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Tämä. Ja kuinka paljon nämä esim. lapsuudessa koetut kiusaaminen, kaltoin kohtelu jne vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen, esim. itsetuntoon, mielenterveyteen, kumppanin valintaan jne. Silloin ei välttämättä ole voimakkaan yrittää vaikuttaa asoihin samalla tavalla, kuin niillä jotka on syntynyt ehjään perheeseen vanhemmille jotka loivat tasapainoisen kasvuympäristön ja lapsille hyvän itsetunnon.
t. Vasta nelikymppisenä itseään rakastamaan ja arvostamaan oppinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miehet puhuvat, että sillä on isot häppärit.
Olisipa! Minä tykkään lehtevistä sisemmistä häpyhuulista.
Omilla vanhemmilla on suuri merkitys. Kaveri sai helposti töitä samasta firmasta missä isä oli projektipäällikkönä. Asuntoon sai vanhemmilta takauksen. Kerran kävi muualla töissä ja joutui työttömäksi. Töitä sai jälleen kerran isänsä entisen työkaverin kautta. Muutti omakotitaloon, jonka sai alle markkinahintaan, koska yllätys yllätys isänsä talo ja isä muutti pienempään rivariin. Kehuskelee kuinka on sijoituksia 100.000€, hyvä palkka ja jne. Itse olen ollut työttömän yli 1,5 vuotta, asunut vuokralla, saanut säästöön 15.000€ ja työn saanti ollut aina ihan helvetin vaikeaa. Molemmilla sama tutkinto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse väsyin yrittämiseen 43 vuotiaana. Silloinen mies väsyi keskenmenoihin ja lapsen yritykseen ja lähti. Kyllähän se sattui, kun monella oli tuolloin jo lapset tehty ja minä en saanut ainuttakaan. Lapsettomuushoidot vei viime vaiheessa kaikki säästöni. Erossa muutin vuoralle ja itsemurhakin olisi ollut tuolloin mielekkäämpi vaihtoehto. Ymmärrän kyllä hyvin, että ihmisten kertomukset helposta ja täydellisestä elämästä saa palan nousemaan kurkkuun. Typerintä on saoa, että kaikkeen voi vaikutta itse.
N 55
Moneen asiaan voi. Sinä esim. olisit voinut lopettaa lapsettomuushoidot ajoissa ja pelastaa avioliittosi ja omaisuutesi. Sen sijaan keskityit tavoittelemaan vain yhtä asiaa.
Valintoja.
Helppo sivusta huutaa, että lopeta haaveiden tavoittelu. Jos lasta toivoo, on vaikeaa tietää milloin lopettaa hoidot. Entä jos seuraava kerta onnistuu..tai seuraava
Jos kiiltävä ja mammona kuitenkin kiinnostavat mutta ei ole syntynyt rahasukuun, niin mitäköhän pitäisi tehdä? Opiskelu ja työnteko tulevat minulle ensimmäisenä mieleen. Yleensä edellä mainitut parantavat myös tässä keskustelussa usein esiintynyttä tuuria.
Harvassa valtiossa maksetaan opiskelijalle tai työttömälle kovinkaan paljoa, yleensä ei mitään, Suomen ollessa tässäkin suhteessa kevyesti parhaassa kymmenyksessä koko maailmassa. Kuten on myös opiskelun laita, muualla yliopistopolku on usein käytännössä katki jos et kuulu maan varakkaampaan väestönosan. Rahasta ja kulisseista pitäville Suomella ei ole myöskään tuottavuutensa puolesta varaa jakaa vapaaherran virkoja, kuten tilanne käytännössä on joissakin öljyvaltioissa.
Mutta jos ei vain jaksa ja vanhat traumatkin jarruttavat tekemistä, niin ei huolta, joku samassa elämäntilanteessa oleva varmasti jaksaa. Ja sitä pitää taas melko suurella todennäköisyydellä kadehtia muutaman vuoden päästä.