Lue keskustelun säännöt.
Muita joita ärsyttää nämä 50+ vuotiaat, joilla on mennyt kaikki aina elämässä putkeen!
17.04.2025 |
Minulla on eräs uusi tuttavuus ollut nyt kolme vuotta. Joo ei hänessä muuten ole mitään vikaa, mutta hänen elämänsä on mennyt kuin oppikirjasta ja hän "halveksii" kaikkea muuta. Hänen kaikki ystävänsäkkin ja sisarukset ovat kuulemma kaikki pariutuneet jo teini-iässä (ihan normaali kuvio hänen mielestään) Lapsia on 4 (ihan normaali määrä hänen mielestään) Hänellä ja vaimolla on maksettu omakotitalo (ihan perus hänen mielestään) Kaikki lapset on menestyneitä ja lentäneet omilleen (taas ihan normi hänen mielestään) Koiria on 2, kuten uusia autoja. Mökkikauppoja on suunnitelmissa ( Ihan normia hänen mielestään). Päivääkään eivät ole olleet kukaan työttömänä (ihan normaalia hänen mielestänsä). Itselläni kaikki on mennyt täysin päinvastoin. Lopputulos on, että olen sinkku, lapseton, asun vuokralla, rahaa ei ole, ikivanha auto löytyy. Eläimille olen allerginen, niin ja olen toista vuotta työttömänä. Ikinä ei ole ollut mitään "varmaa" työpaikkaa ja elämä on heitellyt kuin Mikki Hiirtä myrskyssä.
Työtön ja perheetön 53v.
Kommentit (580)
Onpa muuten helvetin lapsellinen aloitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kaupungissa ei onneksi ole hyttysiä eikä paarmoja mitä kesämökeillä on. Ja nykyään on myös hirveästi punkkeja eikä voi mennä uimaan, kun tulee sinilevää.
Moni kävelee onniensa ohi nuorena. Se on niin, että jos haluaa perheen, kannattaa idea tähän saada jo heti 25-vuotiaana. Pitää katsella sopiva kumppani ajoissa, käydä hankitaanko lapsia -keskustelu ajoissa eli viimeistään kolmansilla treffeillä. Aloitetaan myös se vauvojen värkkääminen ennen kolmea kymppiä.
Uran kanssa sama. Mietitään jo heti kaksikymppisenä, halutaanko ura ja millainen. Pitääkö opiskella mitä. Mitä se vaatii, että pääsee opiskelemaan? Hommataan harkkapaikat opiskeluaikana siten, että ne tukevat työllistymistä oointojen jälkeen.
Minulla on nämä kaikki mainitsemasi: on paljon lapsia, koulutusta, rahaa ja tavaraa, työpaikka, puoliso. Yhtä minulla ei ole ja se on onnellinen avioliitto. Enkä tarkoita sellaista väljähtynyttä avioliittoa vaan liittoa, jossa voin todella huonosti. Voisin rahat ja tavarat ja työelämän vaihtaa hyvin onnelliseen avioliittoon ja rakastavaan aviopuolisoon. Mutta sitä kun ei rahalla saa.
Älä kadehdi ketään, et tiedä hänen salaista suruaan. Jokaisella on sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Mistä arvelet toisten ns. putkeen menneen elämän johtuvan?
Olisko tehty paljon töitä sen eteen? Tuhansia ja tuhansia tylsiä tunteja kun on puurrettu, tehty valintoja, opiskeltu, jaksettu painaa töissä vaikka vtttuttaa.
On todella ärsyttävää kun ajatellaan menestyksen vain putoavan jotenkin taivaasta jonain ihmeellisenä onnenkantamoisena. Ja sitten kadehditaan kun on helppo elämä. Ilmaiseksi se ei ole tavan pulliaiselle tullut. Helpon ja kivannäköisen elämän takana on paljon työtä ja valintoja.
Kyllä valtiolla on töissä ihmisiä joilla on isi samassa työpaikassa eli suhteilla menty töihin.
Ja nykyään on 58000 korkeakoulu tutkinnon suorittanutta työttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi muiden menestys ärsyttäisi minua? Ei ole minulta muiden menestys pois.
Ei menestys, vaan ylenkatse toisia kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika lailla kuvailit minut aloituksessa, tosin meillä on jo kaksi mökkiä. Itsestä silti tuntuu, että köyhiä ollaan, kun ei ole purjevenettä, asuntoautoa, eikä varaa joka vuosi kaukomatkoihin.
Omassa tuttavapiirissäni muut ovat paljon parempi palkkaisissa töissä. Opettajan palkalla elelee, mutta ei sillä ylellisyyksiä saa. Lomat tosin ovat luksusta.
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias. En tunne yhtäkään ihmistä, jolla on mennyt kaikki putkeen.
On rankkaa lapsuutta, rakkaiden läheisten vakavia sairauksia tai vakavia/ kroonisia sairauksia itsellä, on töiden loppumista ja uudelleen kouluttautumista, on eroja ja taloudellisia menetyksiä jne. Me 50 + ollaan opittu puremaan hammasta ja sisukkaasti korjaamaan elämän tuomia tuhoja tavalla tai toiselle.
Ja kun on paljon vastoinkäymisiä niin ei reagoi enää mihinkään.
Joku soittaa, että sukulainen on kuollut, jaa ei itketä yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No enpä kadehtisi sellaista ihmistä, joka halveksii muita ihmisiä ts. on luonteeltaan empatiakyvytön k*sipää, vaikka yhteiskunnan ihannemittapuulla hän olisikin elämässä menestynyt.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tuollainen, ja kaikki suvussani ovat. Kaikki ovat töissä, akateemisia, on talot, autot, mökit, lapset. Niin onhan se selvää, että tämä kaikki on mun mielestäni ihan perus. Ei tässä mitään ylimaallisia ponnisteluja ole vaadittu, toki esim paljon ahkeruutta. Itsestä se on kiinni. Jos vaan katsoo tiktokkia, niin ei sillä mitään saavuta.
Olet vaan harvinaisen tyhmä ja oman kuplasi vanki, ollaksesi akateeminen. Miten tuollainen noin kapeakatseinen ihminen on voinut muka elämässä menestyä, ihmetelen vain. Minäkin olen menestynyt, mutta sentään ymmärrän, että ei se aina kaikille samalla onnistu, vaikka kuinka yrittää ja on ahkera, niin välillä vaan pskaa sataa niskaan. Odotahan, sinullekin voi vielä niin käydä. Esimerkiksi työpaikkasi voi mennä yt:n seurauksena, tai jonain päivänä yksi akateemisista lapsistasi ilmoittaakin, ettei enää ole parisuhteessa vaan eronnut. En tietenkään juuri noita sinulle henkilökohtaisesti toivo, mutta esimerkiksi tuollaisten vastoinkäymisten kautta ehkä kasvat ajattelemaan, ettei se aina olekaan sinun oman toimintasi vaikutusta. Mieti tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos on lapsia tulee ,automaattisesti satoja euroja tilille lapsilisät ,kelan tuet jne.lapseton taas maksaa itse kaiken,ei kerry asuntorahoja.
siis on ok jos jollain kiva elämä.itsellä ollut vaikeeta ,mutta luulen et en jaksais paataa ylitöitä niin paljon et kertyis jotain massia,haluan elää,ajatella ja nauttia pienistä hetkistä.ei ole lapsiakaan mut toisaalta en ole perheenemäntä tyyppikään et hyvä näin.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä niillä omilla valinnoillaankin voi vaikuttaa tosi paljon. Itse olen 44-vuotias, kaksi lasta, velaton talo, parit autot, talous kunnossa, ei päivääkään työttömyyttä. Tiedän toki olevani onnekas, mutta kyllä mä väitän että myös omat valinnat merkinneet paljon. Nuorena ei törsäilty jonnin joutavaan, vaan käytettiin raha asuntolainan maksuun. Autoa en silloin vielä ostanut, kun ei ollut rahaa, kuljin pyörällä tai julkisilla Auton ostin vasta kun talous sen salli. Työelämä on itselleni ollut ajoittain todella raskasta, mutta silti en ole luovuttanut, jatkanut vaan. Itselläkin näitä oman ikäisiä kavereita, jotka valittaa köyhyyttä, mutta kyllä ne valinnat välillä ihmetyttää: kampaajalle 200 euroa, tatskaan tonni, koiraan toinen mokoma. Tällaisia prioriteetteja kun on koko elämä tehty, niin ei ihme, ettei säästötilille ole kertynyt yhtään mitään.
Tuntuu, että semmoinen pitkäjänteisyys puuttuu monelta
Ei vaan se menee niin, että kun teet vuorotteluvapaa sijaisuuksia niin töitä ei sen jälkeen jatketa.
Kiitoksena uusien töiden opettelusta on ansiosidonnaisen leikkaus ja menkää töihin sossupummit huudot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajan kannattaa mennä vanhempiensa / isovanhempiensa luokse ja vaatia osaansa vaikkapa tylsällä voiveitsellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias. En tunne yhtäkään ihmistä, jolla on mennyt kaikki putkeen.
On rankkaa lapsuutta, rakkaiden läheisten vakavia sairauksia tai vakavia/ kroonisia sairauksia itsellä, on töiden loppumista ja uudelleen kouluttautumista, on eroja ja taloudellisia menetyksiä jne. Me 50 + ollaan opittu puremaan hammasta ja sisukkaasti korjaamaan elämän tuomia tuhoja tavalla tai toiselle.
Ja kun on paljon vastoinkäymisiä niin ei reagoi enää mihinkään.
Joku soittaa, että sukulainen on kuollut, jaa ei itketä yhtään.
Jos Suomeen tulee sota niin osa on tavallaan koulutettu sitä varten, ei reagoi enää mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllä niillä omilla valinnoillaankin voi vaikuttaa tosi paljon. Itse olen 44-vuotias, kaksi lasta, velaton talo, parit autot, talous kunnossa, ei päivääkään työttömyyttä. Tiedän toki olevani onnekas, mutta kyllä mä väitän että myös omat valinnat merkinneet paljon. Nuorena ei törsäilty jonnin joutavaan, vaan käytettiin raha asuntolainan maksuun. Autoa en silloin vielä ostanut, kun ei ollut rahaa, kuljin pyörällä tai julkisilla Auton ostin vasta kun talous sen salli. Työelämä on itselleni ollut ajoittain todella raskasta, mutta silti en ole luovuttanut, jatkanut vaan. Itselläkin näitä oman ikäisiä kavereita, jotka valittaa köyhyyttä, mutta kyllä ne valinnat välillä ihmetyttää: kampaajalle 200 euroa, tatskaan tonni, koiraan toinen mokoma. Tällaisia prioriteetteja kun on koko elämä tehty, niin ei ihme, ettei säästötilille ole kertynyt yhtään mitään.
Tuntuu, että semmoinen pitkäjänteisyys puuttuu monelta
Mullakin oli 44-vuotiaana kaikkea, mitä ei nyt ole. Avioliitto, vakituinen työ, asuntolaina rivitaloon jne. Ei ole enää 52-vuotiaana.
Silloinkin työ ja laina oli uusia asioita. En ole tyytymätön nykyiseen elämääni, mutta se on ihan muuta kuin silloin osasin odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias. En tunne yhtäkään ihmistä, jolla on mennyt kaikki putkeen.
On rankkaa lapsuutta, rakkaiden läheisten vakavia sairauksia tai vakavia/ kroonisia sairauksia itsellä, on töiden loppumista ja uudelleen kouluttautumista, on eroja ja taloudellisia menetyksiä jne. Me 50 + ollaan opittu puremaan hammasta ja sisukkaasti korjaamaan elämän tuomia tuhoja tavalla tai toiselle.
Ja kun on paljon vastoinkäymisiä niin ei reagoi enää mihinkään.
Joku soittaa, että sukulainen on kuollut, jaa ei itketä yhtään.
Jos Suomeen tulee sota niin osa on tavallaan koulutettu sitä varten, ei reagoi enää mihinkään.
Pystyy kriisi tilanteessa toimimaan, kun ei reagoi enää mihinkään. Ei ole enää tunteita niin sanotusti.
Vierailija kirjoitti:
Aika lailla kuvailit minut aloituksessa, tosin meillä on jo kaksi mökkiä. Itsestä silti tuntuu, että köyhiä ollaan, kun ei ole purjevenettä, asuntoautoa, eikä varaa joka vuosi kaukomatkoihin.
Omassa tuttavapiirissäni muut ovat paljon parempi palkkaisissa töissä. Opettajan palkalla elelee, mutta ei sillä ylellisyyksiä saa. Lomat tosin ovat luksusta.
Juu, ei Suomessa pelkällä palkalla rikastu. Osa rahoista täytyy ansaita sijoittamalla. Opettajan palkka on ihan hyvä, kyllä siitä pystyy osan sijoittamaankin. Eikä opettajan työkään ole tänä päivänä enää mikään varma leipäpuu, hyvä on olla jotain varalta sukan varressakin. Tunnen ainakin kaksi 50+ opettajaa, jotka ovat joutuneet viimeisen vuoden aikana työttömiksi, nuorempiakin toki, mutta noille vanhemmille se on vaikeampi juttu, kun tuskin enää pääsevät töihin eikä eläkettä kerrykään kuten olivat ajatelleet. Toinen heistä tosiaan ne 4 lastakin tehnyt ja ollut uransa alussa kotona, sillä ajatuksella että jatkaa pitkään töissä, ja toisella on puoliso vakavasti sairas.
Vierailija kirjoitti:
Jos ovat omalla työllään ja asenteella kaiken saavuttaneet niin miksi olet kateellinen? Olivatko he parempia koulussa? Jos ovat vaan fiksumpia niin niele se.
Kyllä, työttömänä olen aina kotona, nukun pitkään ja juon rauhassa aamukahvia.
Teen käsitöitä, luen kirjoja, katson telkkaria ja käyn kävelyllä ja nautin elämästä ja nautin elämästä vielä vuokra-asunnossa. Sekös monia harmittaa, kun joku pystyy nauttimaan vuokra-asunnossa asumisesta.
Siellä ne lääkärit ja hoitajat on pääsiäisenä töissä, kun me työttömät nautitaan auringosta ja juodaan kahvia.
Joo, itse kuuntelin juuri työpaikan kahvipöydässä näitä paheksuvia naisia. "On se kamalaa, kun ihmiset masentuvat, menisivät lenkille, ottaisivat itseään niskasta kiinni yms.
Minullakin menee nykyään aika hyvin. Mutta helppo tie elämäni ei ole ollut. Nuorena sairastuin paniikkihäiriöön ja hirveästi olen joutunut itseni kanssa töitä tekemään. Ymmärrän alkoholisteja, masentuneita ja muita. Kaikilla elämä ei vaan mene putkeen ja joskus jokainen voi olla pohjalla.
Pidän tyhmyytenä sitä, ettei osaa asettua muiden asemaan ja pönkittää omaa egoaan muita paheksumalla.
Kävin työkkärissä, tuli vain kaksi työpaikan hakua kuukaudessa. Virkailija sanoi, että töitä ei ole, joka puolella yt-neuvottelut.
Eli olen koko kesän kotona. Käyn uimassa, nukun ja juon kaffeeta.
Olen yli 50-vuotias. En tunne yhtäkään ihmistä, jolla on mennyt kaikki putkeen.
On rankkaa lapsuutta, rakkaiden läheisten vakavia sairauksia tai vakavia/ kroonisia sairauksia itsellä, on töiden loppumista ja uudelleen kouluttautumista, on eroja ja taloudellisia menetyksiä jne. Me 50 + ollaan opittu puremaan hammasta ja sisukkaasti korjaamaan elämän tuomia tuhoja tavalla tai toiselle.