Vihdoinkin sain orgasmin vakipanon kanssa!
Tilanne siis se, että kun olin yksin niin saan helposti orgasmin. Ihan vain vaikka sormilla klitorista hieromalla, nykyään käytän joskus lelujakin. Miesten seurassa on kuitenkin vaikeuksia asian suhteen ja tätä ennen olen kaksi kertaa saanut orgasmin erään miehen kanssa. Nautin kuitenkin seksistä ja haluan sitä. Vaikka en saakaan orgasmia niin penis pillussa sisällä tuntuu niin hyvältä ja auttaa panetukseen.
Moni mies on saanut mut kyllä lähelle orgasmia, mutta jotenkin aika jännitän kai sitä tilannetta enkä pääse ns. rajan yli. Vakipanon kanssa nautin erittäin paljon seksistä ja hän on sormillaan löytänyt mun sisältä ilmeisesti g-pisteen. Myös hänen kullinsa tuntuu paremmalta mun sisällä kuin kenenkään muun aikaisemmin.
Kolme viikkoa sitten käytin pientä klitorisvibraa kun vakipano pani mua takaapäin, mutta olin laittanu liikaa liukuvoidetta ja vibra lipsui pois klitorikselta ja oli vaikea pitää sitä sormilla. Lopulta turhauduin ja heitin sivuun koko vibran ja keskityin vain nauttimaan panosta.
No eilen tavattiin vakipanon kanssa taas ja hyvältä tuntui taas. Kun mies pani mua takaapäin, niin otin tuon vibran uudestaan käyttöön ja laitoin kärkeen vain vähän liukuvoidetta. Oman haasteensa tuo toki sekin, että miehen pannessa mäkin liikun ja pitää yrittää pitää vibra oikeassa kohdassa. Olin kyllä muutamaan kertaan lähellä, mutta sitten lisäsin tehoa vibraan ja lopulta sain orgasmin! Vihdoinkin! Ikää kuitenkin yli 40v ja vasta kolmas orgasmin toisen ihmisen läsnäollessa...
Olen siis tosiaan aina nauttinut kyllä seksistä enkä ole jaksanut stressata sillä, että en saa miesten kanssa orgasmia. Olen vain nauttinut siitä mitä saan. Olin kuitenkin 10 vuoden parisuhteessa, mutta en koskaan tämän miehen kanssa saanut orgasmia vaikka seksistä hänen kanssaan nautinkin paljon. Viime aikoina on toki välillä ärsyttänyt ja jopa turhauttanut, että miksi olen näin viallinen. Tullut paha mieli esim. tämän palstan kirjoituksista kun toiset saa helposti ja sitten osa kirjoittaa, että ei huolisi naista joka ei saa orgasmia. Joo tosi kiva juttu.
Mitään takeitahan ei ole siitä, että seuraavilla kerroilla saisin orgasmin, mutta ehkä se olisi nyt helpompaa kun ns. jää murrettu?
Ja ei, mulla ei ole mitään traumoja mikä tämän olisi aiheuttanut joten ei tarvitse alkaa sellaisesta vänkyttämään. Naiset ei vain kaikki saa helposti orgasmia. Jotkut saa yksin kuten mä. Jotkut ei saa edes yksin. Joillakin orgasmi vaatii työtä, mutta pystyy silti saamaan lähes aina toisen ihmisen kanssa. Jotkut taas saa helposti ja jotkut useita orgasmeja. Naiset on erilaisia eikä pitäisi halveksua tämän erilaisuuden vuoksi.
En ole koskaan ymmärtänyt sitä ajatusta, että ei kannata edes harrastaa seksiä jos ei saa orgasmia. No anteeksi nyt vain, mutta mä nautin silti seksistä ja haluan sitä. Himoitsen tätä vakipanoa ja haluan tuntea hänen kosketuksensa ja kullinsa. En voisi kuvitella eläväni ilman seksiä. Mikään lelu eikä itsetyydytys ei korvaa miehen kosketusta ja hänen kulliaan sisällä pillussa. Aito kulli on ihan eri asia kuin joku lelu.
Ja ei, en ole mies vaan yli 40v nainen. Sekin tässä palstassa ärsyttää kun jotkut kuvittelee, että naiset ei voisi kirjoittaa suorasukaisesti seksistä. Tuollaisia kuvitteleva ei oikeasti tiedä naisista mitään. Kuvittelee kaikkien naisten olevan kilttejä siveyden sipuleita jotka ei seksistä puhu.
Kommentit (266)
Vierailija kirjoitti:
Niin, mieshän sen tietää miltä naisen orgasmit tuntuu.
Luultavasti naisetkin kokee orgasminsa eri tavalla. Myös olen kuullut, että miehillä ejakulaatio ja orgasmi olisivat eri asioita kokemuksellisesti. t. nainen 69 v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orgasmi yhdynnässä ja orgasmi suuseksissä on naiselle eri asia, tämä on todettu ihan tutkimuksissa.
Klitoris ulottuu kauemmaksi kuin on luultu, sen paisuvaiskudokset reunustuvat emättimen aukkoa. Se levittäytyy laajalle lantioon, emättimen aukon ympärille saakka. Siksi .yhdynnässäkin klitoris saa kiihotusta. Eräs mies sanoi kerran asian, joka minusta tuntuu todelta: tärkeää on miehen löytää oikea "aurauskulma".
Ihmeen aggressiivinen asenne tätä miestä kohtaan, joka täällä puhuu yhdyntäorgasmista. Minusta hän ei ole halveksinut naisia, jotka eivät sitä saa, vaan tuonut esille faktoja.
Naiset, jotka eivät saa yhdynnässä orgasmia, selvästikin tuntevat, että se on heissä puute, niin kovaa he tässä ketjussa hyökkäävät. Ehkä kannattaa yrittää syvemmin rentoutua ta
Niin hyvä kirjoitus taas!
Opetelkaa tekemään lainaukset. Nyt ei taaskaan tiedä kenen kirjoitusta joku kehui hyväksi. Jos viestiketju on pitkä, niin helposti menee lainaukset pieleen. Pitää painaa enteriä tarpeeksi monta kertaa, että kursori on ihan vasemmassa reunassa. Lisäksi pitää katsoa, että tekee tuon ihan kaiken tekstin jälkeen eikä keskelle toisen tekstiä.
Tai sitten voi kopioida sen tekstin jota haluaa kommentoida ja liittää sen tähän osioon ja vaikka kursivoida tekstin ja oma teksti tavallisella fontilla.
Tämä kaikki onnistuu myös puhelimella eli ihan turha vedota siihen, että käyttää kännykkää. Mä käytän nyt läppäriä, mutta teen noita juttuja myös puhelimella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mieshän sen tietää miltä naisen orgasmit tuntuu.
Luultavasti naisetkin kokee orgasminsa eri tavalla. Myös olen kuullut, että miehillä ejakulaatio ja orgasmi olisivat eri asioita kokemuksellisesti. t. nainen 69 v
Tuo on ihan totta. Varmasti yleisin riidanaiheuttaja tällä palstalla on se, että moni yleistää oman kokemuksensa koskemaan koko omaa sukupuolta, ja suuttuu tulisesti, jos joku muu kokee eri tavalla. Vähintään syytetään että nyt esiintyy mies naisena, tai päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Opetelkaa tekemään lainaukset. Nyt ei taaskaan tiedä kenen kirjoitusta joku kehui hyväksi. Jos viestiketju on pitkä, niin helposti menee lainaukset pieleen. Pitää painaa enteriä tarpeeksi monta kertaa, että kursori on ihan vasemmassa reunassa. Lisäksi pitää katsoa, että tekee tuon ihan kaiken tekstin jälkeen eikä keskelle toisen tekstiä.
Tai sitten voi kopioida sen tekstin jota haluaa kommentoida ja liittää sen tähän osioon ja vaikka kursivoida tekstin ja oma teksti tavallisella fontilla.
Tämä kaikki onnistuu myös puhelimella eli ihan turha vedota siihen, että käyttää kännykkää. Mä käytän nyt läppäriä, mutta teen noita juttuja myös puhelimella.
Tois öllöä seurata jotain ketjua, kun ei tiedä mistä puhe.
Ylipitkät lainaukset ei toimi!
jankuttaa noita juttujaan ketjusta toiseen vuosien ajan. Oikeasti hänen juttuihinsa on moni todella kyllästynyt.
Miten voit sen tietää, kuka mitäkin kirjoittaa? Itse opetan työkseni tekstianalyysiä, enkä pysty päättelemään kovinkaan usein, mitä kukin kirjoittaja on ketjuun aiemmin laittanut. Miten sinä päätteket sen ja luuletko olevasi oikeassa päätelmissäsi?
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikilla naisilla jotka ei saa orgasmia ole taustalla jotakin traumaa. Tuntuu, että moni luulee tuotakin.
Ei välttämättä traumaa, mutta onko keho rentoutunut? Ihminen voi olla liiaksi itseään kontrolloiva ilman traumaakin. Samaistuu liikaa ajatteluunsa, unohtaa kehon.
Vierailija kirjoitti:
jankuttaa noita juttujaan ketjusta toiseen vuosien ajan. Oikeasti hänen juttuihinsa on moni todella kyllästynyt.
Miten voit sen tietää, kuka mitäkin kirjoittaa? Itse opetan työkseni tekstianalyysiä, enkä pysty päättelemään kovinkaan usein, mitä kukin kirjoittaja on ketjuun aiemmin laittanut. Miten sinä päätteket sen ja luuletko olevasi oikeassa päätelmissäsi?
Pate ihan itse tuo esille olevansa Pate.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mieshän sen tietää miltä naisen orgasmit tuntuu.
Onko ihanaa vääntää joka ikinen asia miehet vastaan naiset. Haet riitaa ihan joka kommentissasi.
No kerro sinä sitten naisena, miltä naisen orgasmi tuntuu.
Sä tollo luulet, että tässä kirjoittaa vain yksi nainen. Mä en kirjoittanut tuota kommenttia. Mä olen se joka yrittää takoa Paten kovaan kalloon, että naiset ovat erilaisia eikä hän päätä siitä mistä kukin tykkää.
Mutta olen samaa mieltä kuin tuo toinen kirjoittaja, että jotkut miehet kuvittelee tietävänsä miltä naisen orgasmit tuntuu. Jotkut miehet myös kuvittelee tietävänsä miten kaikki naiset saa orgasmin eikä ole mitään merkitystä sillä mitä nainen itse haluaa ja tuntee. Ei mene millään jakeluun, että nuo ovat asioita joista miehet ei päätä ja ti
Koetan nyt jo rauhottua. Sinä et pysty kenenkään etkä varsinkaan Pano Paten käytöstä muuttamaan. Siihen pystyy vaan sen vaimo, koska kotona mennään vaimon ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
jankuttaa noita juttujaan ketjusta toiseen vuosien ajan. Oikeasti hänen juttuihinsa on moni todella kyllästynyt.
Miten voit sen tietää, kuka mitäkin kirjoittaa? Itse opetan työkseni tekstianalyysiä, enkä pysty päättelemään kovinkaan usein, mitä kukin kirjoittaja on ketjuun aiemmin laittanut. Miten sinä päätteket sen ja luuletko olevasi oikeassa päätelmissäsi?
No sitten et kyllä ole työssäsi kovin kaksinen, jos et Pano Paten kirjoituksia tunnista.
On tämä elämä mieskeskeistä jokatapauksessa. Lähtökohta on, että mies nai, ja sitten se nainen joko saa tai ei saaorgasmia, mutta jokatapauksessa miehen on saatava naida.
Kaikki muu mitä sitten joko tekee tai ei, siis mies naiselle, on ihan miehen thdosta kiinni.
Ei kovin tasa-arvoinen lähtökohta.

Hyvää pohdintaa. Miksi mies on aina se, jonka pitää naida. Miksi nainen ei voisi sitä tehdä miehelle? Olisiko sulla antaa vastausta, kun niin paljon tunnut kaikesta tietävän?
On sulla aika kurja elämä, jos kertomasi pitää paikkansa. Ja jos et puhu omasta elämästäsi, niin mistä v.tusta voit tietää, miten asiat muilla oikein menee. No et voikkaan vaan ajatus on vain sinun omassa pikku päässäsi. Täällä sitten jauhat sitä jonain ultimaattisena faktana. Kuhan vaan saat edes pienenkin syyn haukkua miehiä. No tommosia te angstiset lepakot sitten olette.
Vierailija kirjoitti:
On tämä elämä mieskeskeistä jokatapauksessa. Lähtökohta on, että mies nai, ja sitten se nainen joko saa tai ei saaorgasmia, mutta jokatapauksessa miehen on saatava naida.
Kaikki muu mitä sitten joko tekee tai ei, siis mies naiselle, on ihan miehen thdosta kiinni.
Ei kovin tasa-arvoinen lähtökohta.
Ymmärrän, että lesbo ei ymmärrä tuota naimisjuttua ollenkaan. Ihan ymmärrettävää.
Lisäksi lesboilla ei ikinä ole vastaavia ongelmia ja kaikki on aina täysin tasa-arvoista. Jos näin oikeasti on, luulisi lesboja olevan reilusti enemmän, kuin oikeasti on.
Siis miksi se yhdyntä on normi? Sehän on karkeasti puolelle väestöstä se orgasmin tuoja, eli miehille. Miksei normaali ole orgasmi naiselle, ja jos nainen sitten olis armollinen saisi mieskin sitten panna. Asiat ovat aina ajateltavissa toisinkin päin!

Yli puolelle. Koska osa naisista saa ihan naimalla ja osa miehistä on homoja.
Eipä ole mun vikani, jos sulle on sattunut sellaisia hoitoja, jotka eivät ole välittäneen sun orkuistasi. Itse kuitenkin seurasi olet valinnut ja joskus tietyt ihmiset vetävät puoleensa tietynlaisia ihmisiä. Mikä se sun ongelma nyt oikeasti sitten olikaan?
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi se yhdyntä on normi? Sehän on karkeasti puolelle väestöstä se orgasmin tuoja, eli miehille. Miksei normaali ole orgasmi naiselle, ja jos nainen sitten olis armollinen saisi mieskin sitten panna. Asiat ovat aina ajateltavissa toisinkin päin!
Luitko aloitusta lainkaan?
Tässähän nainen nimenomaan sai sen orkun naimalla. Sekö sua nyt loukkaa?
Vierailija kirjoitti:
On tämä elämä mieskeskeistä jokatapauksessa. Lähtökohta on, että mies nai, ja sitten se nainen joko saa tai ei saaorgasmia, mutta jokatapauksessa miehen on saatava naida.
Kaikki muu mitä sitten joko tekee tai ei, siis mies naiselle, on ihan miehen thdosta kiinni.
Ei kovin tasa-arvoinen lähtökohta.
Sinä muuten olet täysin väärä henkilö käyttämään sanaa tasa-arvo.
Miksi kerrot siitä täällä. Kerro sille ukollesi.Ei kiinnosta sun orkut.
Ette taida tajuta lainkaan tätä pointtia. Ei ole kysen minun tai jonkun munkaan orgasmista, paitsi siitä, että se on normi miehille. Ajattelua voi laajentaa, ja miettiä eri kantilta kuin yleisesti ajateltu, eli miehen kantilta.
Kovin agressiivisa ihmisiä nyt palstalla.
Ja miksei seksipalstalla saa puhua seksistä, vaan sanotaan "sun orgasmisi ei kiinnosta"..ei niin, vaan oma orgasmi kyllä kiinnostaa, ja siitä saa ja voi puha loputtomiin, miten ja mistä kulmasta ja mihin saa panna. Eikö? Oletteko aivan silmät ummessa täällä putkeen ajattelevia.
Ja etten ole sovelias puhmaan tasa-arvosta, kuinka niin en? Epätasa-arvostahan tässä kyse onkin. Yrittäkää, edes hiukan laajentaa ajatteluanne.
Miksi aina kuvitellaan naisen olevan aggressiivinen ja verenpaine nousee, jos nainen kehtaa kertoa omia näkemyksiään ja ojentaa miehiä jotka luulevat tietävänsä kaiken. Miksi edelleen on tuo asenne, että nainen ei saa puhua ilman, että saa syytöksiä osakseen aggressiivisuudesta yms. Todella säälittävää ja huvittavaa yhtä aikaa tuollainen todella vanhanaikainen asenne. Katsos kun me kaikki naiset ei olla hiljaisia hissukoita jotka tekevät kiltisti kuten miehet käskee vaan me osataan sanoa ihan itse mitä me halutaan. Lisäksi kun kerrotaan tosiasioita kuten sellaisia, että monikaan nainen ei saa pelkällä yhdynnällä eikä hän ole yhtään sen vähempi nainen, niin on todella lapsellista alkaa väittämään vastaan. Luulisi aikuisten ihmisten jo nykypäivänä tietävän, että monelle naiselle orgasmin saaminen on vaikeampaa kuin miehille.