Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys ja sen kestäminen
12.04.2025 |
Olen 44v työssäkäyvä nainen, kahden teinin vuoroviikkoäiti. Hyviä ystäviä lasken mulla olevan 8. Lapsuudesta ja ekoista työpaikoista elämääni tulleita. Olen toista vuotta etäsuhteessa ulkomailla asuvan miehen kanssa. Sitä ennen olin myös pari vuotta etäsuhteessa, ja sitä ennen pitkään sinkkuna aika traumaattisen avioeron jälkeen.
Koen aika painavaa yksinäisyyttä ja olen usein surumielinen. Olen huomannut, että suurimmassa osassa ihmissuhteitani olen se, joka ottaa yhteyttä ja ehdottaa tapaamista. (Juuri äsken laitoin yhdelle hyvälle ystävälle viestiä että onko kiireinen ja nähtäiskö, hän on lukenut viestin muttei vastaa, tästä sain kimmokkeen tänne ajatuksiani kirjoittaa).
Äidistäni en ole kuullut pariin viikkoon (hän on myös henkilö keneen pitää itse aina olla ensin yhteydessä). Hän ei koskaan soita tai tekstaa kysyäkseen miten mulle menee.
Miesystäväni asuu toisessa maassa, näemme harvoin ja kommunikoimme viestein, sillä hän ei tykkää soitella. Sovimme että tänään soittaisin hänelle, olen nyt 3x yrittänyt, ei vastaa. Tosi harmi sillä soitan hänelle ehkä kahden viikon välein (jos sittenkään).
Olen tottunut viettämään aikaa yksin, sillä lapsivapaina viikkoina olen pääsääntöisesti yksin kaiken vapaa-ajan. Eli kyse ei ole siitä että pakonomaisesti haalisin itselleni menoa tai seuraa.
Vaan siitä, että olisi kiva ääneen puhua toisen ihmisen kanssa. Että joku huomaisi. Että olisin jollekin (aikuisellekin) tärkeä.
En tiedä mikä tähän auttaisi. Ulkoilen yksin, käyn museoissa yksin, teen ruokaa yksin, syön yksin.
Aattelin että olen fiksu ja huumorintajuinen nainen, ja olen surullinen että mun "parhaat" vuoteni menee yksin asioita tehden.
Kommentit (57)
Teillä miehesi kanssa on eri asiat joita parisuhteelta tarvitsette. Olisi hyvä, että parisuhteissa haluttaisiin samoja asioita, eivät kai ne muuten parisuhteita ole. Miehesi tarpeet tyydyttää muutaman kuukauden välein tapahtuva fyysinen kontakti eikä henkiselle ole hänen persoonallaan tarvetta. Yleensä ihmiset eivät muutu, joten voisi olettaa että suhde tulee olemaan sellainen, kuin se nyt on niin kauan, kuin sinä siedät tilannetta.
Tämä taitaa päteä muihinkin suhteisiin, joita sinulla on. Ihmiset ympärilläsi tarvitsevat suhteilla erilaisia asioita, kuin sinä tarvitset.
Minullakin on kokemusta yksinolosta. Minulla on viimeksi ollut ystävä 21 vuotta sitten. Meilläkin oli eri käsitykset ystävyydestä. Puhelimeni on tyhjä, ainoa soitto siinä on Tilastokeskukselta kahden viikon takaa.
Jossain vaiheessa aloin puhua ajatuksiani ääneen kotonani, koska en puhu ääneen ikinä. Ei ole työtä, joten ei työkavereitakaan.
Toivottavasti löydät parempua ystäviä ja paremman miehen. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhelut pystyy puhumaan naamatusten, paitsi jos ei koskaan kuullu videopuheluista
Tämä yhden kimppa on mukavaa. Ei tarvitse keksiä puheenaiheita tai syödä jonkun mässyttäjän kanssa. Ei tarvitse sietää Sohvaperunat-ohjelmaa tai jotain muuta vähä-älyisille suunnattua. Kalun näplääminenkin sujuu häiriöttä.Ja tarvitsee vain yhden pullon Jallua/vrk.
Jos raajat ja pää toimivat, ihmisen yksinäisyys on itseaiheutettua. Ei kuulosta kivalta mutta on totta.
Kaikki yksinäiset odottavat kädet ristissä kotona, että tulee joku muu ja poistaa hänen yksinäisyytensä, kun oikeasti se poistetaan ryhtymällä itse poistamaan sitä.
Jos ystävät kaikkoavat, sussa on jo jotain vialla. Olet liian vaativa etkä huomioi ystävien elämäntilannetta. Joten hanki isompi tuttavapiiri äläkä roiku yksissä ja samoissa, varsinkin jos elät toisenlaista elämää.
Ystävyyssuhteet syntyvät tietyssä elämänvaiheessa tiettyyn tarpeeseen ja ystäviä yhdistää usein sama koulu, työpaikka, yhteiset muut ystävät ja harrastukset, mutta on täysin normaalia, että ystävyydet myös hiipuvat ja loppuvat. Pitääkin ajatella niin, että jatkaa elämäänsä ja etsii uusia ystäviä nykyisessä elämäntilanteessa.
Elämässä mikään ei ole varmaa ja pysyvää paitsi se, että se kestää syntymästä kuolemaan ja kuolema lähestyy joka päivä. Mä lähden karkottamaan yksinäisyyttäni ja kuolemanpelkoani konserttiin illalla. Ihan ypösen yksin. Parempikin niin, koska haluan nauttia viola da gambasta ja ranskalaisesta barokkimusiikista.
Ja voihan olla, etten mä joudu olemaan siellä yksin :D koska sinne tulee muitakin kirkkosali tupaten täyteen. Luultavasti tuttavia myös.
Hyvin kestän siitä pelosta, että ympäristössä lymyäisi ehkä perussuomalaisia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä yhden kimppa on mukavaa. Ei tarvitse keksiä puheenaiheita tai syödä jonkun mässyttäjän kanssa. Ei tarvitse sietää Sohvaperunat-ohjelmaa tai jotain muuta vähä-älyisille suunnattua. Kalun näplääminenkin sujuu häiriöttä.Ja tarvitsee vain yhden pullon Jallua/vrk.
Aika kallista tuo sun elämä. Ja lyhyeksi jää mutta se kai on tarkoituskin? MIksi heitin kirveen kaivoon ja hautasit itsesi elävänä?
Yksinäisyys on välillä hieno juttu, kunhan se on vapaaehtoista eikä pelota ja ahdista.
Hyvin valitettavaa, että miehet hoitaa pääkoppaansa liuottimilla. Mä hoidan omaani toisin keinoin, vanhenen hitaammin ja voin aika hyvin. Enkä ole yksin, vaan mulla on noin sadan hengen porukka tuttavia ja tapaan heistä joitakuita viikottain. En ole ihan ekana dementoitumassa ja sänkyyn paskomassa kun vanhenen.
Miksi ystäväsi eivät vastaa? Kerro heille mitä kaipaat ja kysy onko jokin vialla kun ei halua olla yhteyksissä? Jos kyselet sitä jatkuvasti, niin he kaipaavat tilaa/oma elämä raskasta jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrot olevasi lapsivapaina viikkoina enimmäkseen yksin. Yritätkö kuitenkin ehdottaa noihin ajankohtiin ystävillesi tapaamisia, vai odotatko, että he olisivat yhteydessä suhun? Entä kuinka monena päivänä viikossa haluaisit tavata ystäviäsi?
Olen sinua muutaman vuoden nuorempi, mutta minusta ystävän tapaaminen max. kerran viikossa on ns. normaali määrä tai ainakin sopiva. Ystäviä minulla on myös huomattavasti vähemmän kuin sinulla, ja tapaan heistä aktiivisesti vain kahta. Yhtä yhteisen harrastuksen puitteissa ja toista milloin missäkin. Äitini on minuun yhteydessä viikoittain, mikä on mielestäni liikaa. Toisin sanoen kuulostat minun makuuni hiukan vaativalta ystävältä, joka ei osaa viihtyä itsekseen. Ehkä odotuksesi ovat ikääsi nähden hieman epärealistiset...?
Myös tuo särähtää korvaan, että kysyt ystävältä, onko hän kiireinen, vai ehtisittekö näkemään. Aika harvalle aikuiselle käy treffata noin lyhyellä varoitusajalla. Vähintään viikkoa ennen pitää jo sopia.
Mietin myös tuota, kun sanoit, että haluaisit olla jollekin aikuiselle tärkeä. Sinä koet, ettei sinusta välitetä, kun ystäväsi eivät pidä yhteyttä eivätkä ehdi tapaamaan niin usein kuin toivoisit. Mutta oikeastihan odotustesi täyttymättömyys ei välttämättä ole merkki siitä, ettet olisi heille tärkeä. Elämäntilanteenne tai luonteenpiirteenne vain ovat sellaiset, etteivät toiveenne ja odotuksenne kohtaa. Esimerkiksi itse haluan introverttina olla enimmäkseen omissa oloissani, mutta kyllä minä silti ystävistäni välitän, ja he ovat minulle tärkeitä.
Olet kovin käpertynyt itseesi ja omiin tulkintoihisi, joissa kaiken keskipisteenä olet sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ja muut yksinäiset! Voin olla väärässä, mutta luulen, että yksinäisyys ei ole (ensisijaisesti) ihmissuhteiden puutetta vaan eräänlainen mielen maisema.
Jotkut kokevat yksinäisyyttä, vaikka ovat ihmisten ympäröimiä, heille "ei mikään riitä", toiset eivät koe yksinäisyyttä, vaikka ovat yksin.
Itsellä ei ole kolmasosaakaan tuosta ihmissuhdemäärästä, mitä ap:llä, mutta en koskaan tunne yksinäisyyttä. Päinvastoin, joskus toivoisin etteivät ihmiset hakautuisi seuraani niin usein.
Pohtisinkin myös sitä, miksi tuo yksinäisyyden tunne on ja voisiko sille itse tunteelle tehdä jotain.
Et ole missään suhteessa jos mies asuu jossain nevadassa. Ota joku paikkakunnaltasi tavis mies niin voitte viettää aikaa ja tehdä kivoja juttuja. Jätä se nevadassa asuva mies jota et koskaan näe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sinä ole yksinäinen vaan huomionhakuinen teinin mielimaailmaan jäänyt naislapsi. Kasva aikuiseksi. Et edes tiedä mitä aito yksinäisyys on.
Ei kuulosta sellaiselta yksinäisyydeltä mitä joillakin voi olla että ei ole yksinkertaisesti ketään. Eli joku kaupankassa on ainoa kontakti tms. Eli sinulla on ap vielä aika hyvin pullat uunissa. En vähättele, mutta oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä traumatisoiduin erosta niin pahasti, että yksin oleminen on välillä todella raskasta, vaikka olenkin syntymäintrovertti. Myös eron jälkeiset päättyneet suhteet ovat pahentaneet tilannetta. Olen siis aina se jätetty osapuoli suhteissa jotka ovat edenneet tunnetasolla. Deittailessa olen antanut pakkeja silloinkin, kun olen kärsinyt yksinäisyydestä.
Olin kuitenkin yli vuoden suhteessa, jossa en vain onnistunut syventämään tunteitani naiseen, vaikka meillä oli mukavaa yhdessä ja tunsin oloni turvalliseksi ensimmäistä kertaa eroni jälkeen. Nyt olen taas tolkuttoman ihastunut ja ehkä jopa rakastunutkin tapailemaani naiseen, mutta en koe oloani turvalliseksi, koska näemme niin harvoin ja tulevaisuus hänen kanssaan on muutenkin hataralla pohjalla hänen ailahtelevaisuutensa vuoksi. Ehkä hän ei vain tunne yhtä vahvasti kuin minä. Tunnen itseni usein yksinäiseksi, mutta haluan olla tässä suhteessa, koska en vain pysty enää sellaiseen suhteeseen jossa en itse koe suurta vetoa. En halua siis tyytyä, vaikka turvallisuushakuinen olenkin.
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksinäinen sinua muutaman vuoden vanhempi nainen. Tosin mulla ei ole lapsia, miesystävää ja työkin on 100% etätyötä. Paras ystävä hylkäsi pari vuotta sitten löytäessään ilmeisesti parempaa seuraa. Koville ottaa, itsekin ajattelin joskus, että olen ihan hauskaa seuraa jne. mutta nykyään on kyllä itsetunto niin pohjamudissa, että ajattelen väkisinkin olevani kai sitten aika mälsä tyyppi tai jotain. Ja lopen kyllästynyt tekemään kaiken yksin, siksi en enää jaksa edes käydä missään, vaan olen hautautunut kotiini.
Minä myös. Lapseton n. 50-vuotias sinkku. Joku voisi perustaa jonkun ryhmän, josta ehkä löytäisimme ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksinäinen sinua muutaman vuoden vanhempi nainen. Tosin mulla ei ole lapsia, miesystävää ja työkin on 100% etätyötä. Paras ystävä hylkäsi pari vuotta sitten löytäessään ilmeisesti parempaa seuraa. Koville ottaa, itsekin ajattelin joskus, että olen ihan hauskaa seuraa jne. mutta nykyään on kyllä itsetunto niin pohjamudissa, että ajattelen väkisinkin olevani kai sitten aika mälsä tyyppi tai jotain. Ja lopen kyllästynyt tekemään kaiken yksin, siksi en enää jaksa edes käydä missään, vaan olen hautautunut kotiini.
Minä myös. Lapseton n. 50-vuotias sinkku. Joku voisi perustaa jonkun ryhmän, josta ehkä löytäisimme ystäviä.
Onhan noita yksinäisten ryhmiä esim Facessa vaikka kuinka ja paljon. Jännästi vaas yksinäisille ei kelpaa seuraksi toinen yksinäinen
Kas noin jäädään yksin. Sua vaivaa joko autismi tai yleinen ahdistuneisuus (vitsi, jossa osa tottakin). Kumpaankin saa apua. Ahdistuneisuutta helpottaa fyysinen toiminta ja raitis ilma, päivärytmin normalisoiminen, rutiinit, stressaavien asioiden jäsentely ja hoitaminen osa kerrallaan.
Kuka nyt puhelimeen puhumisesta tykkää, en minä tunne ketään. Mutta pointti on, että otat yhteyttä kaveriin ja sovit tapaamisen. Käytte syömässä, kaupassa tai uimassa, ilmaisessa konsertissa tms, mutta älä jää kotiin yksin piehtaroimaan yksinäisyydessä. Koska yksinäisyydessä muuttuu höperöksi, menettää suhteellisuudentajun ja realistisen minäkuvan ja dementoituu kun ei aivot ja kuuloaistikaan saa töitä.