Lue keskustelun säännöt.
Äiti kuoli viikko sitten yllättäen
11.04.2025 |
Olen ollut kolme päivää sisällä. En saa itseäni ulos. Nytkin on yöpuku päällä. Pitäisi käydä kaupassa ja apteekissa. Mutta en saa edes suihkuun itseäni. Mikä auttaisi?
Kommentit (152)
Otan osaa. Äidin kuolema on rankka tilanne ja erityisesti kun se tapahtuu yllättäen. Nykyään hautaustoimistot on täydenpalvelun paikkoja. Ne antoi ainakin mun äidin tapauksessa kaikki tarvittavat neuvot, ohjeet ja puhelinnumerot. Järkkäsivät kukat hautapaikan, kappelin, pitopaikan ja papin ja jopa perunkirjoitukset. He väänsivät rautalangasta kaikki mitä piti tehdä.
Olotilasi on ihan ymmärrettävä. Olet vielä shokissa. Kun oma äitini kuoli niin en oikein edes muista sen jälkeistä viikkoa. Ikään kuin muistissa olisi aukko. En hautajaisistakaan muista oikein mitään, se meni ihan sumussa.
Omassa surutyössä itselle tuli tärkeäksi kesämökki. Otin lomaa ja menin sinne haahuilemaan luonnon keskelle. Siellä sai rauhassa vaeltaa aamutakissa tukka takussa ja luonnon läheisyys rauhoitti.
Suru on "viisas". Se tulee aaltoina. Se antaa vähän aikaa "armoa" eli olo paranee hetkeksi kunnes tulee uusi aalto. Pahinta oli tyhjyydentunne, se lamaannuttava tyhjyys kun äiti on lähtenyt ikuisesti pois. Vielä pitkän aikaa äidin kuoleman jälkeen, kun kuulin mielenkiintoisen jutun, niin ensimmäinen ajatus oli että soitanpa äidille sitten vasta muistin että ai niin...
On sanonta että suru hellittää vuodessa. Kun on käynyt vuodenajat ja -juhlat läpi ilman rakasta vainajaa. Ensimmäinen joulu ilman äitiä oli itselläni raskain, koska äiti oli viimeisenpäälle "jouluihminen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 89 v kuolee ei luulisi asian tulevan yllätyksenä. Viiskytvuotiaalle.
Olen 80. Kun kuolen, toivin että lapset nakkaavat uuniin, myyvät asunnon ja jatkavat elämäänsä kuten tähänkin asti.
Se on äidin varhainen poismeno ihan eri asia kun lapset on nuoria ja elämä kesken.
Äiti on aina äiti, oli minkä ikäinen tahansa. Sivullisen on helppo sanoa mitä kylmäävää vaan. Tosin ei fiksut sano.
Sinulle äitisi menettäneelle voimia ja hyvä kun pystyt puhumaan surustasi.
No toisaalta, kiitos etukäteen alapeukuista, mutta jos on 80- vuotias ihminen on varmaan omien vanhempiensa kuoleman jo kokenut ja siitä kokemuksesta voin kertoa miten asiat menee. Tiedän ihmisiä jotka ovat menettäneet kerralla alaikäisinä omat kummatkin vanhempansa onnettomuu
Edelleen, jokainen kokemus läheisen menettämisestä on yksilöllinen. Alaikäisenä molemmat vanhempansa menettäneet eivät ole edes ehtineet luoda vanhempiinsa sellaista aikuisen lapsen ja vanhemman suhdetta, vaan heillä on edelleen se lapsenomainen suhde vanhempaan. Alaikäisenä vanhempansa menettänyt todennäköisesti myös luo uuden vahvemman kiintymyssuhteen niihin aikuisiin joiden kanssa elää lopun lapsuutensa, tämä voi olla vaikka isovanhemmat. Sitäkään ei voi ulkopuolinen tietää kuka ln selvinnyt hyvin ja kuka ei. Joku ei välttämättä saa päätään ikinä kuosiin ja kamppailee katkeruuden kanssa vanhempien menettämisen suhteen vielä aikuisenakin.
Ihmiset surevat kukin omalla tavallaan, mutta mä tein niin, että järkkäsin äidille arkun, arkkuvaatteet, kyydin siunauskappelin kylmiöön ja hautapaikan sekä muistotilaisuusajankohdan ja -paikan kuolemaa seuranneiden kahden arkipäivän aikana. Sekä pitopalvelun ja tarjoilut. Mulla ei ollut aikaa surra sen pitempään. Isän kanssa taiteltiin koivunoksia vesiämpäreihin kasvattamaan hiirenkorvat (tämä oli varhain keväällä). Hautajaispäivän aamuna kävimme tekemässä pöytäkukka-asetelmat hiirenkorvaoksista ja äidille rakkaista keltaisista ruusuista.
Tietenkin surin siten myöhemmin ja suren edelleen 11 vuotta myöhemmin, mutta jotenkin vierastan ajatusta, että pitäisi jäädä kuoppaan makaamaan miettien itseään ja tunteitaan, kun hautaamisessa on hemmetinmoinen työ ja se on jonkun pakko tehdä. Itse laitoin Ketipinoria huuleen, purin hammasta ja suoritin. En väitä, ett tämä olisi paras tapa käsitellä surua, mutta rationaalista toimintaa kuitenkin. Yritin tehdä kaiken äidin kunniaksi.
Koko ajan noiden parin päivän aikana myös soittelin suvulle ja tuttaville ja ilmoitin äidin poismenosta. Oli aika rankkaa kun ihmiset reagoivat tietoon surulla ja sitten minä lohdutin heitä :D
Osanottoni suruusi, ap!
t. "Suorittaja"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 89 v kuolee ei luulisi asian tulevan yllätyksenä. Viiskytvuotiaalle.
Olen 80. Kun kuolen, toivin että lapset nakkaavat uuniin, myyvät asunnon ja jatkavat elämäänsä kuten tähänkin asti.
Se on äidin varhainen poismeno ihan eri asia kun lapset on nuoria ja elämä kesken.
Äiti on aina äiti, oli minkä ikäinen tahansa. Sivullisen on helppo sanoa mitä kylmäävää vaan. Tosin ei fiksut sano.
Sinulle äitisi menettäneelle voimia ja hyvä kun pystyt puhumaan surustasi.
No toisaalta, kiitos etukäteen alapeukuista, mutta jos on 80- vuotias ihminen on varmaan omien vanhempiensa kuoleman jo kokenut ja siitä kokemuksesta voin kertoa miten asiat menee. Tiedän ihmisiä jotka ovat menettäneet kerralla alaikäisinä omat kummatkin vanhempansa onnettomuu
Tuli mieleen muutaman menehtyneen julkkiksen lapsi, fredin tyttärentytär, hiihtäjä nousiasen lapset, sen tv-toimittaja Tommin? lapset. Kaikilta äiti kuollut, onneksi jokaisella hyvät isät. Tilanne tuollaisessa nuorena sairauteen menehtymisessä ihan toinen kuin että 90 v vanhus kuolee.
Toki oli ihan sekaisin kun puoliso yllättäen kuoli (alle 70) 50 vuoden yhteiselon jälkeen mutta kaikesta selviää. Sentään asuin samassa kodissa samalla paikkakunnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä jotka sanovat mitä läheisen kuoleman jälkeen tehdään tai ei tehdä, niin mistä ihmeestä te voitte tietää miten toiset toimii?
Kun toinen äitipuoleni ja pikkusisarukseni kuolivat, kirjoitin paljon, eräällä silloisella nuorten suosimalla keskustelupalstalla, olin silloin 14v. Se oli sellainen helposti saavutettava paikka ja kirjoittaminen tuntui helpottavan ja joitain asioita oli vaan helpompi kirjoittaa vaikka aika paljon puhuinkin läheisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille osanotoista<3.
Suru on niin yksilöllistä. Tämä varmaan senkin vuoksi tuntuu raskaalta, kun edellinen omainen kuoli v 1998 hän oli mummoni. Mutta nyt on ensimmäinen joka lähtee läheltä. Ja äiti on aina äiti. Hän oli hirveän tärkeä myös lapsilleni (jotka ovat jo täysi-ikäisiä). Paljon teki kaikkien eteen ja sen minkä hoksasin, niin hän ei koskaan valittanut mistään.Teki paljon töitä,mutta Piti myös huolen siitä,että itse voi hyvin. Siinä mulla on oppimista :).
Sain nyt käytyä suihkussa, yritän seuraavaksi saada itseni rauhallisesti sinne asioille.
Ap
Eikö sinulla ollut isoisää ja isää? Vai eikö miehiä ole tapana surra? Jos isäsi on elossa ehkä sinun pitäisi tukea häntä, hänen puolisonsa kuollessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsellista ruveta vertaamaan jos pikkulapsen nuori äiti kuolee kuin että jo kypsästi keski-ikäisen iäkäs äiti kuolee.
Lapsellista alkaa verrata yleensäkään. Alunperinhän tuon vertailun aloitti ne jotka väheksyi aloittajan äidin kuolemaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 89 v kuolee ei luulisi asian tulevan yllätyksenä. Viiskytvuotiaalle.
Olen 80. Kun kuolen, toivin että lapset nakkaavat uuniin, myyvät asunnon ja jatkavat elämäänsä kuten tähänkin asti.
Se on äidin varhainen poismeno ihan eri asia kun lapset on nuoria ja elämä kesken.
Äiti on aina äiti, oli minkä ikäinen tahansa. Sivullisen on helppo sanoa mitä kylmäävää vaan. Tosin ei fiksut sano.
Sinulle äitisi menettäneelle voimia ja hyvä kun pystyt puhumaan surustasi.
No toisaalta, kiitos etukäteen alapeukuista, mutta jos on 80- vuotias ihminen on varmaan omien vanhempiensa kuoleman jo kokenut ja siitä kokemuksesta voin kertoa miten asiat menee. Tiedän ihmisiä jotka ovat menettäneet kerralla
Tuli mieleen muutaman menehtyneen julkkiksen lapsi, fredin tyttärentytär, hiihtäjä nousiasen lapset, sen tv-toimittaja Tommin? lapset. Kaikilta äiti kuollut, onneksi jokaisella hyvät isät. Tilanne tuollaisessa nuorena sairauteen menehtymisessä ihan toinen kuin että 90 v vanhus kuolee.
Toki oli ihan sekaisin kun puoliso yllättäen kuoli (alle 70) 50 vuoden yhteiselon jälkeen mutta kaikesta selviää. Sentään asuin samassa kodissa samalla paikkakunnalla.
Tilanne on aina erilainen riippumatta siitä minkä ikäinen kuollut ja tämän mahdolliset lapset olivat. On täysin tilannetajutonta alkaa vertailla eri ihmisten kuolemia niin kuin täällä on tehty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni kuoli 81 vuotiaana, poikani 29 vuotiaana puoli vuotta vaarinsa kuolemasta.
Enpä usko että mikään suru on verrattavissa lapsensa kuolemaan. Näin on ainakin ollut mun tapauksessa.
Äitisi oli todella onnekas! Eli pitkän elämän terveenä ja lähti "saappaat jalassa". Tuollaisen lopun minäkin haluaisin enkä kitua missään hoitolaitoksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä siinä olisi omaisella muka hoitamista kun kaiken luulisi nykyään hoituvan helposti automaatiolla kun ihmisten kaikki tiedot on kuitenkin jossain. Minkä takia omaisen pitää silti kiertää kaikki läpi ilmoittamassa että toinen on kuollut, kunhan halutaan vaan potkia lisää päähän. Ei tarvittais kun yks tieto että kuollut on ja siitä lähtee automaattisesti prosessi eteenpäin missä lopetetaan kaikki tilaukset ja asiakkuudet yms. jne.
Haista paska. Sinä et tiedä mitään. Jumalauta mikä sotku oli pankissa kun lapseni kuoli. En meinannut saada katkaistua sähkösopimustakaan. Ei ole mitään automaatiota saatana.
Vierailija kirjoitti:
Isäni kuoli 81 vuotiaana, poikani 29 vuotiaana puoli vuotta vaarinsa kuolemasta.
Enpä usko että mikään suru on verrattavissa lapsensa kuolemaan. Näin on ainakin ollut mun tapauksessa.
Olen aina miettinyt miten kukaan selviää lapsensa kuolemasta, se on kovin paikka. Olipa pieni lapsi tai aikuinen.
Vanhan ihmisen kuolema on luonnollinen, ei vielä kukaan ole tänne jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma neuvoni on, että tee mikä tuntuu hyvältä? Jos ouhuminen tuntuu hyvältä tee niin, jos kirjoittaminen tuntuu oikealta niin anna mennä. Älä ota paineita siitä mitä muut ajattelee tai mitä toiset tekisi. On ihan normaalia että läheisen kuolema vaikuttaa jaksamiseen ja kykyyn tehdä asioita. Helpota arkeasi siltä osin kuin voit, tilaa ruoat kotiin tai pyydä jotakuta tuomaaan tai osta valmiina jos pystyt itse kauppaan, älä ota paineita kotitöistä jne, ne on toissijaisia. Töihinkin mennessä kannattaa ajatella että sieltä varmasti pääsee myös pois jos ei pystykään olemaan siellä. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa. Äidin kuolema on rankka tilanne ja erityisesti kun se tapahtuu yllättäen. Nykyään hautaustoimistot on täydenpalvelun paikkoja. Ne antoi ainakin mun äidin tapauksessa kaikki tarvittavat neuvot, ohjeet ja puhelinnumerot. Järkkäsivät kukat hautapaikan, kappelin, pitopaikan ja papin ja jopa perunkirjoitukset. He väänsivät rautalangasta kaikki mitä piti tehdä.
Olotilasi on ihan ymmärrettävä. Olet vielä shokissa. Kun oma äitini kuoli niin en oikein edes muista sen jälkeistä viikkoa. Ikään kuin muistissa olisi aukko. En hautajaisistakaan muista oikein mitään, se meni ihan sumussa.
Omassa surutyössä itselle tuli tärkeäksi kesämökki. Otin lomaa ja menin sinne haahuilemaan luonnon keskelle. Siellä sai rauhassa vaeltaa aamutakissa tukka takussa ja luonnon läheisyys rauhoitti.
Suru on "viisas". Se tulee aaltoina. Se antaa vähän aikaa "armoa" eli olo paranee hetkeksi kunnes tulee uusi aalto. Pahinta ol
Ei olemassa mitään surutyötä. Älä latele kliseitä.
Jos ap:llä on jo aikuiset lapset, miten voi vanhan äidin kuolema tulla yllättäen? Etkö ollut koskaan tullut ajatelleeksi että äitisi saattaa joskus kuolla? Miten te olette niin valmistautumattomia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille osanotoista<3.
Suru on niin yksilöllistä. Tämä varmaan senkin vuoksi tuntuu raskaalta, kun edellinen omainen kuoli v 1998 hän oli mummoni. Mutta nyt on ensimmäinen joka lähtee läheltä. Ja äiti on aina äiti. Hän oli hirveän tärkeä myös lapsilleni (jotka ovat jo täysi-ikäisiä). Paljon teki kaikkien eteen ja sen minkä hoksasin, niin hän ei koskaan valittanut mistään.Teki paljon töitä,mutta Piti myös huolen siitä,että itse voi hyvin. Siinä mulla on oppimista :).
Sain nyt käytyä suihkussa, yritän seuraavaksi saada itseni rauhallisesti sinne asioille.
Ap
Eikö sinulla ollut isoisää ja isää? Vai eikö miehiä ole tapana surra? Jos isäsi on elossa ehkä sinun pitäisi tukea häntä, hänen puolisonsa kuollessa.
Ainut ukki kuoli 1991, toki häntä Surin. Isän luona olin onneksi kun saimme tiedon äitin kuolemasta. Ap
Lempäälässä Pirkanmaalla on tapahtunut raideliikenneonnettomuus, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos.
Pelastuslaitos arvioi, että onnettomuus haittaa liikennettä pääradalla Tampereen ja Riihimäen välisellä rataosuudella.
Junayhtiö VR kertoo verkkosivuillaan, että ainakin M-junat Toijalasta Nokialle kello 14.06 ja Nokialta Toijalaan kello 15.05 on peruttu henkilövahingon vuoksi. Lisäksi kello 14.35 Tampereelta Helsinkiin lähtenyt R-juna on myöhässä noin 15 minuuttia.
Kiitos mätä paska Marinin hallitus tästäkin.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap:llä on jo aikuiset lapset, miten voi vanhan äidin kuolema tulla yllättäen? Etkö ollut koskaan tullut ajatelleeksi että äitisi saattaa joskus kuolla? Miten te olette niin valmistautumattomia?
No tottakai se oli tiedossa. Onko sun äiti kuollu? Ap
💗