Lue keskustelun säännöt.
Äiti kuoli viikko sitten yllättäen
11.04.2025 |
Olen ollut kolme päivää sisällä. En saa itseäni ulos. Nytkin on yöpuku päällä. Pitäisi käydä kaupassa ja apteekissa. Mutta en saa edes suihkuun itseäni. Mikä auttaisi?
Kommentit (152)
Eikö sinunkaan äitiä rytkäytetty? Orpon vika
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasva aikuiseksi. Rahvas mies tai nainen...
Lämmin osanotto suuren suruusi .
Toiset menee toimintakyvyttömäksi, toiset ylitoimiviksi. Harmiksi elämästä ei saa sairaslomaa. Suru voi silti viedä vuosia sun elämästä. Ole armollinen itsellesi
Vierailija kirjoitti:
Jos 89 v kuolee ei luulisi asian tulevan yllätyksenä. Viiskytvuotiaalle.
Olen 80. Kun kuolen, toivin että lapset nakkaavat uuniin, myyvät asunnon ja jatkavat elämäänsä kuten tähänkin asti.
Se on äidin varhainen poismeno ihan eri asia kun lapset on nuoria ja elämä kesken.
Millä tavalla se on eri asia?
Jokainen kokemus läheisen menettämisestä on yksilöllinen, ihan turhaa niitä on yrittää vertailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 89 v kuolee ei luulisi asian tulevan yllätyksenä. Viiskytvuotiaalle.
Olen 80. Kun kuolen, toivin että lapset nakkaavat uuniin, myyvät asunnon ja jatkavat elämäänsä kuten tähänkin asti.
Se on äidin varhainen poismeno ihan eri asia kun lapset on nuoria ja elämä kesken.
Millä tavalla se on eri asia?
Jokainen kokemus läheisen menettämisestä on yksilöllinen, ihan turhaa niitä on yrittää vertailla.
Lapset, teinit, nuoret aikuiset tarvitsevat vielä enemmän äitiä. 90-vuotiaan on aika lähteä. Pitää nyt sentään olla realistinen. Aikuinen kantaa vastuun omista lapsistaan kun äidin on aika löhteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänhän eli tosi pitkän elämän, pääset varmasti tuosta surutyöstä yli helposti. Ihmiset näet kuolevat vanhana väistämättä. Itse olin 30- v kun äitini kuoli yllättäen 54- vuotiaana, siinä surin voimakkasti sitä, että olisi voinut elää vielä vuosikymmeniä ikänsä puolesta, ja ettei lapsillani tule olemaan mummia puoleltani yms. Surutyö kesti pidempään kun oli hyväksyttävä asioita.
Ei suruun auta ettei käy edes suihkussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 89 v kuolee ei luulisi asian tulevan yllätyksenä. Viiskytvuotiaalle.
Olen 80. Kun kuolen, toivin että lapset nakkaavat uuniin, myyvät asunnon ja jatkavat elämäänsä kuten tähänkin asti.
Se on äidin varhainen poismeno ihan eri asia kun lapset on nuoria ja elämä kesken.
Millä tavalla se on eri asia?
Jokainen kokemus läheisen menettämisestä on yksilöllinen, ihan turhaa niitä on yrittää vertailla.
Lapset, teinit, nuoret aikuiset tarvitsevat vielä enemmän äitiä. 90-vuotiaan on aika lähteä. Pitää nyt sentään olla realistinen. Aikuinen kantaa vastuun omista lapsistaan kun äidin on aika löhteä.
Toisaalta varsinkin lapset ja teinit saavat yleensä paljon enemmän tukea vanhemman kuollessa ja heillä on turvanaan aina joku huoltaja.
Se on niin yksilöllistä. Itselleni äidin kuolema oli iso huojennus. Ehkä jotain suruakin hiukan koin mutta oikeastaan paras aika elämästäni alkoi silloin.
Muulle suvulle järjestin hautajaiset sun muut kauniisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikani oli 31 kun isänsä kuoli. Tuli työmatkalta suomeen, aikaerorasituskin, meni työpaikkalääkärille josko ois saanut pari päivää lomaa. Isän kuolema ei sairaus.
Kälyni oli 24 kun äitinsä kuoli. Hänen lapsensa eivät koskaan nähneet mummoaan.
sitten vaan lepäät,älä pakota, oleile,tee vain mitä jaksat,itket vaikka, soittele jollekin,,kysy onko aikaa kunnolla. olet nyt vähän shokkivaihe päällä,sitten alkaa suoritusvaihde,,silloin ihminen ei tee vielä surutyötä,se pelmahtaa hautajaisten jälkeen. kestää kovana noin 3v, sitten muuttaa muotoaan ikäväksi,kaipuuksi jos ollut hyvä suhde.
muuten -juttele nyt äipälle. ennen hautajaisia sielu kiertää oleilee lähipiirissä,sitten alkaa pidempi siirtyminen jota häiritsee jos tänne jäävät -liikaa- surevat,se vaikeuttaa siirtymää. ole vaikka ihan hiljaa,katsele maisemia, muten onko joku jonkan haluast kotiisi kylään jopa yökylään,..olisiko siitä apua. jos hän laittaisi jotain ruokaakin sulle ja kipasisi sinne apteekkiin valtakirjalla jos reseptilääke. mikään pakota ulosei nyt toimi. anna aikaa. pitää osata hiljentyä,ilman mitään,möllöttää,loikoilla. hyvä olisi saada sinne suuhun kyllä jotain herkkuja ,mutta tuskin maistuu,niin edes ja suotavaa-voimia antavaa ruokaa,koska kehosi kuluttaa nyt kaiken hivenaineet,vitamiinit stressissä.
yöksi banaani tai pikku annos huom kaurapuuroa,maitoa. vain pikku annos,koska aivojen on levättävä ja ei puhelinta,sähköisiä laitteita unihuoneeseen. niin nuo mainitut ruuat antaa syvän unen. vältä sokeria ,kuten jäätelö tms lähelläkään nukkumaanmenoa, ne hikoiluttaa valvottaa, toki herkkuja päivällä.
kuuntele onko äitisi lähellä. mun kaveri sanoi, tunsi kuin viileä viima tuli viereensä ja kaikki kodinturvalaitteet pamahti päälle,se energia laukaisi.
voi hyvin. haluatko kertoa miten tapahtui,kotona, sairaalassa, kadulla.. yksinkö oli.. missä sinä olit silloin,tuliko ennakkoaavistus.
mun toiselle tutulle kävi niin kun äitinsä kuoli saunaan, niin hän sai etiäisen nenäänsä töihin,tuli kuulema sairaalanhaju nenään, jotenkin aavisti nyt ei kaikki hyvin,mutta puun takaa että se olikin äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mieti olisiko äitisi halunnut sinun jatkavan elämääsi vai ei. Mene nyt ensin suihkuun sitten ihmettelemään ulos pikku lenkille.
Vierailija kirjoitti:
Puet vaan vaatteet päälle ja menet ulos.
Tuo on todella typerä kommentti. Et varmaan ole itse koskaan kokenut surua/masennusta? Älä sitten kirjottele täällä!
Otan sydämestäni osaa Äitisi poismenoon. Pakkopaperitöitä yms sellasia tulee mutta voit soittaa seurakunnalle ja pyytää apua. Ja ne ei todellakaan katto että onko Sinulla puhdas tukka/vaatteet. Itke surusi, se auttaa. Kun isäni kuoli niin äitini soitti monen kuukauden ajan monta kertaa päivässä. Jotenkin oli onnistunut järjestämään hautajaiset (asutaan eri kaupungeissa). Kuullostaa nyt julmalta mutta aika auttaa. Mutta nyt keskity itseesi ja jaksamiseesi. Halaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 89 v kuolee ei luulisi asian tulevan yllätyksenä. Viiskytvuotiaalle.
Olen 80. Kun kuolen, toivin että lapset nakkaavat uuniin, myyvät asunnon ja jatkavat elämäänsä kuten tähänkin asti.
Se on äidin varhainen poismeno ihan eri asia kun lapset on nuoria ja elämä kesken.
Millä tavalla se on eri asia?
Jokainen kokemus läheisen menettämisestä on yksilöllinen, ihan turhaa niitä on yrittää vertailla.
Lapset, teinit, nuoret aikuiset tarvitsevat vielä enemmän äitiä. 90-vuotiaan on aika lähteä. Pitää nyt sentään olla realistinen. Aikuinen kantaa vastuun omista lapsistaan kun äidin on aika löhteä.
Toisaalta varsinkin lapset ja
No onhan aloittajakin päässyt työpaikan lääkärille ja psykologille. Kai aikuisella on jo elämänkokemus isompi käsitellä vanhuksen kuolema kuin lapsella äitinsä varhainen kuolema.
Ei minusta ole yhtään sama, lapsi 15, äiti 40. Kuin suhdeluku 52/89.
Olen kai kova ja kylmä mummu.
Vierailija kirjoitti:
Poikani oli 31 kun isänsä kuoli. Tuli työmatkalta suomeen, aikaerorasituskin, meni työpaikkalääkärille josko ois saanut pari päivää lomaa. Isän kuolema ei sairaus.
Kälyni oli 24 kun äitinsä kuoli. Hänen lapsensa eivät koskaan nähneet mummoaan.
Ok
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen äitisi oli?
89v olis täyttänyt ensi kuussa. Ap
ainahan se on yllätys silti,mutta takaraivossa tietoisuus on ollut kaitloppu lähenee.
Yleensä vaa trollailen täällä, mut nyt en halua. Otan osaa. Karsee tilanne eikä siihin auta ku aika. 😔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 89 v kuolee ei luulisi asian tulevan yllätyksenä. Viiskytvuotiaalle.
Olen 80. Kun kuolen, toivin että lapset nakkaavat uuniin, myyvät asunnon ja jatkavat elämäänsä kuten tähänkin asti.
Se on äidin varhainen poismeno ihan eri asia kun lapset on nuoria ja elämä kesken.
Millä tavalla se on eri asia?
Jokainen kokemus läheisen menettämisestä on yksilöllinen, ihan turhaa niitä on yrittää vertailla.
Lapset, teinit, nuoret aikuiset tarvitsevat vielä enemmän äitiä. 90-vuotiaan on aika lähteä. Pitää nyt sentään olla realistinen. Aikuinen kantaa vastuun omista lapsistaan kun äidin on aika löhteä.
No onhan aloittajakin päässyt työpaikan lääkärille ja psykologille. Kai aikuisella on jo elämänkokemus isompi käsitellä vanhuksen kuolema kuin lapsella äitinsä varhainen kuolema.
Ei minusta ole yhtään sama, lapsi 15, äiti 40. Kuin suhdeluku 52/89.
Olen kai kova ja kylmä mummu.
Ammattiapu ei ole sama asia kuin läheisiltä saatu tuki. Aikuisen menettäessä vanhempansa voi jäädä todella yksin. Se että käy työterveyshuollossa puhumassa ei mitenkään vastaa sitä että kotona on läheisiä joilta saa tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 89 v kuolee ei luulisi asian tulevan yllätyksenä. Viiskytvuotiaalle.
Olen 80. Kun kuolen, toivin että lapset nakkaavat uuniin, myyvät asunnon ja jatkavat elämäänsä kuten tähänkin asti.
Se on äidin varhainen poismeno ihan eri asia kun lapset on nuoria ja elämä kesken.
Millä tavalla se on eri asia?
Jokainen kokemus läheisen menettämisestä on yksilöllinen, ihan turhaa niitä on yrittää vertailla.
Lapset, teinit, nuoret aikuiset tarvitsevat vielä enemmän äitiä. 90-vuotiaan on aika lähteä. Pitää nyt sentään olla realistinen. Aikuinen kantaa vastuun omista lapsistaan kun äidin on aika löhteä.
Eihän se sitä surua vähennä. Päinvastoin, yhteisen elämän myötä muutos voi olla paljon suurempi ja kaipaus syvempää kun on itse aikuinen.
Lämpöiset osanotot ja kevyet mullat!