Löytyykö oikeasti heitä, jotka ovat onnellisia perhe-elämässään tai parisuhteessa?

Vierailija kirjoitti:

"Melkoinen lottovoitto, jos elämän aikana tarvinnut vain viisi ihmistä tavata löytääkseen sen todellisen rakkauden ja kunnioittavan parisuhteen."

Onhan se. Mutta ei se tarkoita että siinä ei olisi mitään osaa eikä arpaa omalla käytöksellä. Itse ainakin jouduin ihan aktiivisesti painamaan taka-alalle omia epävarmuuksiani ja kaikkia "ei tästä kuitenkaan mitään tule" kelauksia. Siis asioita jotka olivat vaikeuttaneet aikaisemmin tosi paljon sitä kumppanin löytämistä. Piti uskaltaa laskea kerrankin ne omat suojamuurit alas ja vain heittäytyä. Sehän ei riitä että tapaa sen itselle sopivan kumppanin, se suhde pitää saada myös siitä kehittymään eteenpäin ja rakkaus syttymään. Onneksi se riskin otto sitten todellakin kannatti.

Niin no, omat suhteeni olisivat päättyneet aika äkkiä, jos en olisi ollut juurikin se suhdetta kannatteleva ja suhteeseen uskova.

Minulle kun ristiriitatilanteissa lähinnä todettu, että "ei sinun ole pakko minua ja suhdetta sietää, sitten vain erotaan jos on liian vaikeaa".

Nykypäivänä toki toteaisin tuohon, että näinhän me sitten teemme. 

Vierailija kirjoitti:

"Niin, eli on tullut niin paljon treffikutsuja, että niistä voi karsia ne kaikkein mieleisimmät :D"

Ei vaan että ennen TInderiä niitä treffikutsuja ei nyt vain sadellut suurimmalle osalle ihmisistä kuin tosi harvoin. Baareissa iskettiin niitä muutamia kauneimpia ja muita ei ollenkaan. Tai saattoi sitä sitten ennen valomerkkiä joku urpo käydä sitten vonkaamassa epätoivoisena yöseuraa.

 

Kiinnostaisi tietää, että miten siinä kohtaa päädytty tilanteeseen, että voi valikoida tarkkaan kenen kanssa lähtee treffeille? Jos siis kerran ei kuulunut niihin muutamaan kauneimpaan?

"Niin no, omat suhteeni olisivat päättyneet aika äkkiä, jos en olisi ollut juurikin se suhdetta kannatteleva ja suhteeseen uskova. Minulle kun ristiriitatilanteissa lähinnä todettu, että "ei sinun ole pakko minua ja suhdetta sietää, sitten vain erotaan jos on liian vaikeaa".

Nykypäivänä toki toteaisin tuohon, että näinhän me sitten teemme. "

No ainakin olet selvästi jotain noista oppinut. Sekin on jo paljon että et enää mene huonoon suhteeseen toisensa perään. Niinkin liian moni tekee ja ihmettelee joka kerta uudestaan että mikä menee pieleen.

Vierailija kirjoitti:

"Mutta edelleen, se kauneus tuo mahdollisuuden siihen parisuhteeseen. "

Jos sitä pitää itseisarvona niin kyllä. En vain oikein tiedä mitä sillä parisuhteella tekee jos se ei ole aidosti hyvä.

Eihän se sitä nyt tarkoita.

Vaan, että se kauneus tuo mahdollisuuden. Eli on monia sinusta kiinnostuneita, joista sitten lähteä tarkkaan harkitsemaan, että kenen kanssa parisuhde olisi kaikkein onnistunein.

Vierailija kirjoitti:

"Niin no, omat suhteeni olisivat päättyneet aika äkkiä, jos en olisi ollut juurikin se suhdetta kannatteleva ja suhteeseen uskova. Minulle kun ristiriitatilanteissa lähinnä todettu, että "ei sinun ole pakko minua ja suhdetta sietää, sitten vain erotaan jos on liian vaikeaa".

Nykypäivänä toki toteaisin tuohon, että näinhän me sitten teemme. "

 

No ainakin olet selvästi jotain noista oppinut. Sekin on jo paljon että et enää mene huonoon suhteeseen toisensa perään. Niinkin liian moni tekee ja ihmettelee joka kerta uudestaan että mikä menee pieleen.

Näinhän sitä juu olen oppinut. Nykyään olen ollut vuosikausia yksin. Koska se tosiaan on se ainoa vaihtoehto huonon parisuhteen lisäksi.

Sitä tässä juuri haen takaa. Eli se ei vaan ole aina valinta, että valikoin sen toimivimman parisuhteen, jossa olen varmasti onnellinen. Vaan voipi olla tilanne, jossa on joko yksin, taisitten kelpuutetaan suhteeseen parempaa odotellessa. Ja lopputulos juuri tuollainen, ettei toista suhde niin paljoa kiinnosta että sen eteen jaksaisi yhdessä asioita työstää.

Löytyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Niin, eli on tullut niin paljon treffikutsuja, että niistä voi karsia ne kaikkein mieleisimmät :D"

Ei vaan että ennen TInderiä niitä treffikutsuja ei nyt vain sadellut suurimmalle osalle ihmisistä kuin tosi harvoin. Baareissa iskettiin niitä muutamia kauneimpia ja muita ei ollenkaan. Tai saattoi sitä sitten ennen valomerkkiä joku urpo käydä sitten vonkaamassa epätoivoisena yöseuraa.

 

Kiinnostaisi tietää, että miten siinä kohtaa päädytty tilanteeseen, että voi valikoida tarkkaan kenen kanssa lähtee treffeille? Jos siis kerran ei kuulunut niihin muutamaan kauneimpaan?

Kyllähän sitä silti ihmisiä tapaa elämässä paljonkin niin että kyse ei ole mistään iskemisyrityksestä. Opiskelussa, työssä, kaveripiirissä, baareissa jne. Ja siellä sitten miettii että onko se toinen niin kiinnostava että siitä voisi yrittää jotain vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Itsehän sitä on vastuussa omasta elämästään. Käytin siis nuorempana aikaa huolelliseen parinvalintaan ja nyt 25v myöhemmin ei ole valittamista.

Minäkin valitsin puolisoni eri kriteereillä kuin yleensä naiset tekevät ja yli 50 v ollaan oltu yhdessä ja meidän kriteereillä olemme onnellisa. Ihanat aikuiset kapset ja ihanat teinit lapsenlapset.😘

Valitsin lyhyen, köyhän tavallisen näköisen, mutta miehekkään puolison. Tein siihen aikaan mallintöitäkin ja tarjokkaita oli, mutta oksettavia tyrkkyjä suurin osa.

"Vaan, että se kauneus tuo mahdollisuuden. Eli on monia sinusta kiinnostuneita, joista sitten lähteä tarkkaan harkitsemaan, että kenen kanssa parisuhde olisi kaikkein onnistunein."

Kuten sanoin, kauneuden ongelma on se että helposti ne sinua lähestyvät tekevät sen nimenomaan ulkonäkösi takia. Ja ne ehkä kumppaneina parhaimmat eivät taas uskalla edes lähestyä. Eli tarjonnan määrä ei takaa sen laatua. Ei monenkaan kiinnostuneen joukossa ole automaattisesti ketään sopivaa jos se tarjonta on valikoitunut väärien motiivien perusteella.

Olen 35 vuotta elänyt onnellista elämää puolisoni kanssa, josta 30 vuotta olen ollut myös äiti lapsillemme. Sain elämältä juuri sen mistä nuorena unelmoin.

Minäkin ihmettelen, miten ihminen voi muka tavata useampia ihmisiä, joiden kanssa voisi mennä parisuhteeseen? Vai onko parisuhde teille järkiasia? Tyyliin tämä henkilö täyttää kriteerini, joten tämän kanssa alan seurustelemaan.

Minä olen tavannut elämässäni vain kolme: 

ensimmäinen oli 19-vuotiaana ja onneksi se ei toiminut. En vain nuorena itse tajunnut toisen olevan kävelevä katastrofi.

Ekan aviomieheni tapasin 21-vuotiaana. Se toimi 20 vuotta, kunnes ei yksi vuosi enää toiminutkaan.

olin sinkkuna kolme vuotta, kunnes 45-vuotiaana tapasin toisen aviomieheni. 

Minä! Oikein mukava elämä ollut ainakin tähän asti. Hyvä parisuhde 34 vuotta jo yhdessä. Kaksi ihanaa aikuista lasta. Ei mitään valittamista.

"Minäkin ihmettelen, miten ihminen voi muka tavata useampia ihmisiä, joiden kanssa voisi mennä parisuhteeseen? "

Kysyt tätä ja sitten luettelet kolme omaa parisuhdettasi? Selvästikin olet siis tavannut useampia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Niin, eli on tullut niin paljon treffikutsuja, että niistä voi karsia ne kaikkein mieleisimmät :D"

Ei vaan että ennen TInderiä niitä treffikutsuja ei nyt vain sadellut suurimmalle osalle ihmisistä kuin tosi harvoin. Baareissa iskettiin niitä muutamia kauneimpia ja muita ei ollenkaan. Tai saattoi sitä sitten ennen valomerkkiä joku urpo käydä sitten vonkaamassa epätoivoisena yöseuraa.

 

Kiinnostaisi tietää, että miten siinä kohtaa päädytty tilanteeseen, että voi valikoida tarkkaan kenen kanssa lähtee treffeille? Jos siis kerran ei kuulunut niihin muutamaan kauneimpaan?

Kyllähän sitä silti ihmisiä tapaa elämässä paljonkin niin että kyse ei ole mistään iskemisyrityksestä. Opiskelussa, työssä, kaveripiirissä, baareissa jne. Ja siellä sitten miettii että onko se toinen niin

Niin. Ja aiemmassa kommentista mainitsin, että kaikkialla minut on nähty lähinnä "hyvänä jätkänä", jolle kerrottu kuinka on ihastunut johonkin kaunottareen. Kyllähän sekin jotain vaatii, että tuttavapiiristä niitä treffikutsuja tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen todella onnellinen ja kiitollinen miehestäni ja ydinperheestämme. 21 vuotta ollaan tänä vuonna mieheni kanssa oltu yhdessä. 

Eilenkin juuri mietin asiaa, ja tunsin syvää herkistävää onnea, kun istuttiin koko perhe sohvalla, teinit ja me vanhemmat, oli leppoisaa, naurettiin ja vitsailtiin jotain hölmöjä juttuja yhdessä. 

Varsinkin siitä olen kiitollinen, että jaksettiin mieheni kanssa vaikeuksien yli, jaksettiin antaa molemminpuolin anteeksi, ja jaksettiin vielä jopa asumiseron jälkeen palata yhteen. Käytiin katsomassa onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella tai sinkkuna. Ei se ollut, alun vapaudenhuuman jälkeen.

 

Hoitakaa parisuhdetta. Antakaa toisillenne anteeksi. Nähkää myös omat vikanne, niin kipeää kuin se tekeekin ja laittaa oikeasti nöyrtymään. Mutta hyvä perhe-elämä on kaiken sen arvoista! 

"Meidän parisuhde on kestänyt kaiken muun vaikeuden, lapsen kuolemaa myöten. Nöyrtymään tai nöyryytetyksi en suostu, eikä puolisokaan. Ei pidä hakea vauhtia rakkaudenliekkiin aidan toiselta puolen. Veikkaan, että olemme huomattavasti vanhempi pariskunta. Eri arvot on."

Nöyryytys on eri asia, kuin nöyrtyminen. Sanana nöyryys missä tahansa muodossa kuitenkin aiheuttaa nykyihmiselle sätkyn, ymmärrän, se on nykymaailman "arvojen" kauhistus, että ihminen ylpeydessään ja itseriittoisuudessaan joutuisi nöyrtymään. 

Raakaan rehellisyyteen ja itsetutkiskeluun kykenevä ihminen kuitenkin ymmärtää, että ei ole täydellinen, ymmärtää ja näkee että tekee virheitä, ja kohtelee puolisoaankin joskus väärin ja ajattelemattomasti. Moni kuitenkin esim. eroa pohtiessa vierittää syyn täysin toisen harteille. Katsoo omat vikansa sormien läpi tai löytää niille sina "hyvän selityksen" ja oikeutuksen, mutta puolison viat ruoditaan ja tuomitaan täysin säälittä, armottomasti. Niitä ei oikeuta mikään. 

Nöyrtymisellä tarkoitin kykyä ja uskallusta(!) katsoa peiliin, ja tunnistaa ja tunnustaa omat viat ja virheet, ja tuomita ne samalla mittarilla kuin puolisonkin.

Yleensä, mitä paremmin tajuaa omat vikansa, heikkoutensa ja inhimillisyytensä, sitä helpompi on suhtautua toisenkin vikoihin ja virheisiin armollisemmin ja anteeksiantavammin. Ja tämä kyky rakentaa parisuhdetta, ja sen puute taas vastaavasti hajottaa sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Niin no, omat suhteeni olisivat päättyneet aika äkkiä, jos en olisi ollut juurikin se suhdetta kannatteleva ja suhteeseen uskova. Minulle kun ristiriitatilanteissa lähinnä todettu, että "ei sinun ole pakko minua ja suhdetta sietää, sitten vain erotaan jos on liian vaikeaa".

Nykypäivänä toki toteaisin tuohon, että näinhän me sitten teemme. "

 

No ainakin olet selvästi jotain noista oppinut. Sekin on jo paljon että et enää mene huonoon suhteeseen toisensa perään. Niinkin liian moni tekee ja ihmettelee joka kerta uudestaan että mikä menee pieleen.

Näinhän sitä juu olen oppinut. Nykyään olen ollut vuosikausia yksin. Koska se tosiaan on se ainoa vaihtoehto huonon parisuhteen lisäksi.

Sitä tässä juuri haen takaa. Eli se ei vaan ole aina valinta, että valikoin sen toimivimman parisuhteen, jossa olen varmasti onnellinen. Vaan voipi olla

No silloin sun kohdalla vastaus otsikon kysymykseen on että olet onnellisempi sinkkuna. Parisuhde on niin iso osa elämässä että siinä on syytäkin olla nirso, muuten hukkaa itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

""Minä tein oikein! Minä onnistuin!""

Mitäänhän ei voi varmistaa sataprosenttisesti mutta kyllä onnistumisen mahdollisuuksia voi parantaa ihan huomattavasti tekemällä järkeviä ja vastuullisia valintoja.

 

Luuletko että eroparit valitsi huonosti?! Tajuatko elämästä yhtään mitään? Ainakaan mitään kykyä ajatella oman kuplan ulkopuolelle ei ole. Älä ainakaan juttele kenenkään eronneen kanssa.

Jokainen yrittää varmasti parhaansa, mutta kyllä sivusta näkee ja kuulee parisuhteista joiden ongelmat myöhemmin ei tule kenellekään yllätyksenä. Tietysti voi käydä niinkin että ajan myötä vain kasvetaan erilleen eikä välttämättä kukaan ole syyllinen mihinkään.

Aiheessa kuitenkin kysyttiin onko onnellisia parisuhteita ja kyllä niitäkin on. 

"Niin. Ja aiemmassa kommentista mainitsin, että kaikkialla minut on nähty lähinnä "hyvänä jätkänä", jolle kerrottu kuinka on ihastunut johonkin kaunottareen. Kyllähän sekin jotain vaatii, että tuttavapiiristä niitä treffikutsuja tulee."

Aika harva tavis saa ihan suoria treffikutsuja ilman että itsekin mitenkään osoittaa kiinnostusta toiseen. Varmasti minusta on ollut jollain tasolla kiinnostunut useampikin mies kuin mitä on treffeille kutsunut mutta koska en ole mitään vastakaikua juuri heille millään tavalla osoittanut niin eivät sitten ole uskaltaneet.

Ne harvat kerrat kun minua mies on selkeästi lähestynyt niin ovat kyllä sitten olleet ihan kunnolla kiinnostuneita.

Vierailija kirjoitti:

"Vaan, että se kauneus tuo mahdollisuuden. Eli on monia sinusta kiinnostuneita, joista sitten lähteä tarkkaan harkitsemaan, että kenen kanssa parisuhde olisi kaikkein onnistunein."

Kuten sanoin, kauneuden ongelma on se että helposti ne sinua lähestyvät tekevät sen nimenomaan ulkonäkösi takia. Ja ne ehkä kumppaneina parhaimmat eivät taas uskalla edes lähestyä. Eli tarjonnan määrä ei takaa sen laatua. Ei monenkaan kiinnostuneen joukossa ole automaattisesti ketään sopivaa jos se tarjonta on valikoitunut väärien motiivien perusteella.

Juu, minäkin joskun nuorena ja naiivina uskoin tuohon, ettei uskalleta lähestyä kun olen niin kertakaikkisen kaunis :)

Paljon kauniimpia ja tyylikkäämpiä kavereitani jostain mystisestä syystä lähestyivät niin ne komeat ja itsevarmat, kuin ujot ja hiljaisetkin. Minua ei lähestynyt kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen onnellinen, löysin kumppanin jota aidosti rakastan ja joka rakastaa myös minua ja haluamme toisillemme vain hyvää. Meillä on ihanaa yhdessä.

Toki olisin vielä onnellisempi jos esimerkiksi ei tarvitsisi käydä töissä tai hoitaa mitään muuta velvollisuuksia, mutta pääasiallisesti olen onnellinen ja se onnellisuus johtuu siitä, että on tämä vaimo ja ihana elämä yhdessä.

Ei töissä tarvitse käydä. Naisesi hyvä tahto voisi tosin lähteä laskusuuntaan, jos ottaisit lopputilin. Tällaisena työttömänä sinkkumiehenä elämä on kevyttä.