Kahden pojan äidit!!!!

Enkä siis tarkoitakaan että 2 poikaa olis negatiivinen juttu mutta on vain hieman haikea olo kun toisaalta olis halunnut kokea ns. äiti-tytär suhteen. Ja entäs sitten kun ovat isompia? Eikös tytöt käy enemmän vanhempiaan YLEENSÄ katsomassa kuin pojat, tuovat lapsenlapsia eri lailla jne!? Ja harvoin vanhempana äiti ja poika käy missään yhdessä, äiti ja tytär sen sijaan useinkin. Ajattelenko jo liian pitkälle? :) Onko kukaan miettinyt tälläisiä? Nythän se toki on mukavaa kunhan tuo vaavi kasvaa.



Ap

tyytyväinen että toinen poika tuli. Ovat parhaat kaverit toisilleen ja kaikki tavarat saa suoraan kierrätettyä. Leikit menevät mukavasti yksiin jne.



Sitten tuohon pelkoon että tyttö ja äiti olisi läheisempiä kuin äiti ja poika niin minulla ihan toinen kokemus. Tytär on enemmän isän tyttö ja taas pojat ovat äidin poikia. Pojat ovat kovia hellittelemään ja halimaan ja tulemaan syliin mutta tyttö ei juurikaan tästä perusta. Poikien kanssa minulla luonteet osuu paremmin yksiin kuin tytön kanssa samoin mielenkiinnon kohteet. Rakastan toki tyttöäni ja teen hänen kanssaan paljon asioita mutta välillä prinsessa elkeet turhauttaa kun itse olen aina ollut poikamaisempi. Uskon myös että pojat tulevat pysymään läheisinä myös kasvaessaan. Mikäs sitä muuttaisi. Miehenikin on enemmän tekemisissä vanhempiensa kanssa kuin mitä sisarensa ovat eli kaipa tuo on kiinni myös siitä mihin lapset tottuu omassa perheessään.

tuoko hän lastenlapset usein käymään jne. rakennetaan pohja omilla teoilla ja tavoilla. Toki on ehkä yleisempää että äidit ja tyttäret ovat läheisiä, mutta uskon että omalla toiminalla ja aktiivisuudella kyllä äidit ja pojatkin ovat läheisiä vanhemmallakin iällä.



Itse olen läheinen äitini ja isäni kanssa, mutta myös anoppini. Soittelen hänen kanssaan, ehkä enemmän kuin mieheni. Lapsemme ovat viikottain tekemisissä sekä minun että mieheni vanhempien kanssa että meillä ei ole ainakaan eroa siinä että kumpien kanssa lapset on enemmän. Oma lähtökohtani on se, että isovanhemmat ovat tärkeä osa lasten elämää ja minun puolestani anoppini tai äitini saa tulla koska vaan (kunhan soittavat ensin) hakemaan meidän pojat leikkimään. Ja lapset eivät aseta isovanhempiaan paremmuusjärjestykseen.



Älä ap huoli, kyllä pojat on ihania =)

Nuo ovat asioita, joihin et välttämättä voi vaikuttaa itse. Lapsesi eivät esimerkiksi aikuisena välttämättä edes asu samalla paikkakunnalla tai edes samassa maassa kuin itse asut. Näin ollen se, miten usein näette, voi olla riippuvainen tällaisista olosuhdetekijöistä. Itse (ja lapseni myös) näemme enemmän appivanhempiani juuri tästä syystä.

Tuttavapiirissä minulla on aikuisia miehiä, joilla on ihania perinteitä vanhempiensa kanssa (käyvät perheineen syömässä viikottain heillä) ja vastaavasti aikuisia naisia, jotka näkevät vanhempiaan noin 2 krt/vuosi.

Eli ei kannata hirveästi murehtia asioita, jotka ovat edessä vasta 20 vuoden päästä ja mihin et kuitenkaan välttämättä voi vaikuttaa kauheasti. Sen verran voit toki tehdä, että luot itsellesi ja lapsillesi lämpimät suhteet. Silloin he todennäköisemmin pitävät yhteyttä usein aikuisenakin.

Loppukaneettina vielä se, että lapsilta ei voi olettaa sellaista, että hoitaisivat vanhempiaan kun nämä ovat vanhoja. Eli vanhuuden turvaksi lapsia ei voi tehdä, sillä he eivät ole kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen.

Sitä vain näköjään miettii KAIKENLAISTA :). Huolehtii etukäteen tulevasta vaikka eipä sitä todellakaan niin pitkälle tiedä mistään mitään.



Silti on hassua että hieman kaihertaa se, että tyttö jäi saamatta. ja silti rakastaa näitä poikia niin paljon! Eikä niitä todellakaan tyttöön vaihtaisi!



Taidan olla hullu ajatuksineni! Kehtaako muut tunnustaa?



Ap :)

Itse näen äitiäni ehkä pari kertaa vuodessa enkä enemmästä perustaisi.

Vaikka ilmainen lastenvahti olisikin ok, niin parempi silti asua kauempana.

Veljeni pitää tiiviisti yhteyttä äitiin.

Itsekin tunnen itseni läheisemmäksi poikieni kanssa kuin tytön. Eli meillä ei se äiti-tytär ketju toimi, mutta en perään haikaile!

Kinasteluja toki tulee, mutta se kuuluu asiaan sisarusten välillä. Lämmittää todella mieltä, kun näkee kuinka tärkeitä veljekset ovat toisilleen. Ja kuinka suuri esikuva isoveli on jo nuoremmalle; hänestä otetaan mallia niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta sekin kuuluu asiaan ;)



Olen todella onnellinen ja ylpeä pojistamme!

ja ihania vesseleitä ovatkin. Mä voin kyllä tunnustaa ap:lle että mietin noita ihan samoja juttuja välillä. Juuri, mites sitten kun toivottavasti jos olen mummi, näenkö lastenlapsiani jne. Mutta sitten huomaan että ihan hulluja ajatuksia. Toivon nimittäin että minä osaan olla samanlainen anoppi joskus kuin omani. Minä soittelen anopin kanssa mitä pojille kuuluu ja nyt kun odotan vauvaa niin kerron tasapuolisesti niin äidilleni kuin anopilleni neuvolakuulumiset jne.



Ja olen sitä mieltä että ainakin meidän suhteen on ollut anopista kiinni että meistä tuli läheisiä. Hän ei ikinä ole minua arvostellut, ei tyrkytä apua mutta auttaa kun pyydetään, ei tuppaudu kylään, mutta tulee kun kutsutaan jne. Eli eiköhän mekin ap saada lastenlapset kyläilemään kun otetaan ne tulevat miniät arvostelematta vastaan sellaisina kun ovat =)

Oma veljeni ei juurikaan pidä äitiimme yhteyttä tai ole muutoin kiinnostunut hänen elämästään. Juuri taannoin keskustelimme äitini kanssa hänen vanhenemisestaan ja tulimme kumpikin siihen tulokseen, että minun " harteillenihan" äidin mahdollinen hoito sitten jää.



Mieheni pitää omaan äitiinsä harvoin yhteyttä, jos anopilla on asiaa tai haluaa muuten kysellä kuulumisia hän soittaa poikkeuksetta aina minulle.



Tässä nyt kaksi esimerkkiä, mutta ei kuitenkaan koske kaikkia maailman miehiä.

nuorempi nyt 1v ja vanhempi 6v. Tosi kiva ikäero ja mukavaa olla kahden pojan äiti. Vanhempi näyttää pienemmälle esimerkkiä, myös huonoa sellaista aika-ajoin ja tykkää pikkuveljestä kovasti. Kyllä kaksi poikaa on iso ilo

läheisempi vanhempiensa kanssa kuin sisarensa eli äitini ja tämän vanhempi sisko. Enoni asuu vanhempiensa lähellä ja hoitaa heitä nyt kun he ovat jo vanhoja. Tätini asuu ihan eri maassa ja näkevät ehkä kerran vuodessa jossain juhlissa. Oma äitini asuu naapurikunnassa ja käy vanhempiaan katsomassa kun niillä on jokin hätä tai juhlat mutta harvoin muutoin. Enoni siis on lapsista se joka jäi lähellle ja jaksoi olla kiinnostunut myös vanhempiensa elämästä.

Eli pojat viiden vuoden ikäerolla ja sitten kun aloin kolmatta odottamaan niin olin aivan varma, että hänkin on poika.. Mutta todella iloinen yllätys olikin tyttö. Kyllä oli kiva saada tyttö. Hänen kanssaan on aivan erilaista vaikka pojissa ei ole mitään vikaa.



Eikun kolmatta yrittämään ja tyttöä toivomaan. =)

heistä on toisilleen varmasti enemmän iloa jne kuin jos olisi tyttö ja poika.



t. kahden pojan äiti (lisää saa tulla jos on tullakseen)

On todella tavallista, että aikuiset pojat käyvät tapaamassa isejään ja äitejään. Miehet ovat mielestäni usein jopa herkempiä kuin naiset näissä asioissa. Oma vanhempi ei ole niin kritiikin kohteena. Yleistäen siis. Mä sain pojan jälkeen tytön ja tajusin, miten pinnallisesti olin tyttöä toivonut. Ei tavarat ja vaatteet saa olla syynä toivoa tyttöä. Pojat ja tytöt ovat YHTÄ ihania mielestäni. Meillä kyllä tyttö on " isän tyttö" ja poika mun sieluntoveri. Tytön kanssa taistellaan enemmän. Kahdesta pojasta taitaa muuten olla miehellesi kivat kaverit, kun kasvavat. Me naiset kun omistamme yleensä muutenkin kavereita enemmän. Vähän hajanaisia ajatuksia, mutta minä ainakin nauttisin kahdesta pojasta yhtä paljon kuin tytöstä ja pojasta.



ps. pojatkin voi pukea upeasti!

Uskon että saman sukupuolen edustajat kasvavat keskimäärin läheisimmiksi kuin eri sukupuolta olevat. Ja on yhteiset leikit, lelut, vaatteet ja muut tavarat. Meille oli kolmas lapsi tulossa ja vähän toivoin tyttöä. Poika sieltä kuitenkin tuli, syntyi raskausviikolla 19. Tämän jälkeen sukupuoli on tuntunut aika merkityksettömältä, mielelläni minä olisin sen kolmannen pojankin ottanut, jos elävänä olisin saanut.

Tätä toivoisin yli kaiken. Mulla on vaan veljiä ja tiedän miten kivoja pojat on ja leikkivät hyvin yhteen hiileen. Sä voi ostaa itsellesi nukkekodin ja laitella sitä vaikka, meissä kaikissa naisissa asuu se pikku tyttö...



Mä vaan haaveilen kahdesta pojasta lippalakeissaan, ehkä joskus...

ja minä olen tosi paljon tekemisissä äitini kanssa, mutta oikeesti ihan yhtä paljon on veljeni äitimme kanssa tekemisissä! :)



ja pojat tuo sitten tyttöjä perheeseen ja miniä käy sitten teitä katsomassa :)

on vanhin poika ja sitten kaksi tyttöä. Ykkösen ja kakkosen ikäero 1,5 vuotta, ja poika ja tyttö siis ovat. Hyvin nuo ovat aina leikkineet ja tapelleet keskenään ja samassa huoneessa asuneet, nyt ovat jo iältään 7 ja pian 6 vee. Kun poika menossa kouluun, niin oman huoneen saa ja tytöt muuttavat yhteen.



Minusta tuollainen tytön toivominen on ihan luonnollista. Tiedän, että jos minulla olisi kolme poikaa voisin vielä neljättä yrittää, että tyttö tulisi. Eikä tämä tarkoita, että tykkäisin lapsistani eri tavalla ovatko tyttöjä vai poikia. Minä rakastan kaikkia lapsiani sukupuolesta riippumatta, niin kuin kaikki normaalit vanhemmat, mutta ainakin yhden tytön olen vaan halunnut itselleni, vaikka kaksi niitä on nyt tullut. Jos tyttöä ei olisi tullut, niin tuskin se olisi iloa pojista vienyt, mutta silti olisin vähän surrut! Tiedän sen ja voin sen ääneen sanoa (siis myös oikeassa elämässä enkä vain täällä virtuaalielämässä).



Kaikilla ihmisillä on toiveita ja unelmia (myös lasten sukupuolesta), eikä se poistu sillä " että hyvä kun ovat terveitä" . Sillä sipuli.

Ajatelkaa Kiinaa ja Intiaa, kun tytöt hävitetään! Ruotsalainen kirjailija Katerina Janouvich on julkaissut tytön toivomisesta kirjan, julkaistaan Suomessakin kuulemma. Aihe on tabu ja siksi kirjailija ei heti saanut kirjaansa edes painetuksi.



Minäkin haluan talon meren rannalta, mutta en saa. Kaikkea elämässä ei voi saada ja tämä on aikuisuutta, kun kohtaa sen kypsästi.



Pitää nauttia siitä mitä on, eikä surra vaan sitä mitä ei ole. Silloin on oikeasti rikas!

Vierailija:

Eli pojat viiden vuoden ikäerolla ja sitten kun aloin kolmatta odottamaan niin olin aivan varma, että hänkin on poika.. Mutta todella iloinen yllätys olikin tyttö. Kyllä oli kiva saada tyttö. Hänen kanssaan on aivan erilaista vaikka pojissa ei ole mitään vikaa.

Eikun kolmatta yrittämään ja tyttöä toivomaan. =)

No onpas edesvastuuton kommentti. Mitäs jos tulisikin sellainen katastrofi kuin kolmas poika? Minne se pitäisi palauttaa? Lapsia ei hankita sukupuolen toivossa, vaan lapsen toivossa. Miltä tuntuisi lapsesta, jos hän tietäisi olevansa ei-toivottua sukupuolta?

Se on varmasti totta, että tyttöjen ja poikien kanssa on erilaista. Eläköön erilaisuus! Kertoo nyky-yhteiskunnan kieroutumisesta, että kaikkea pitäisi saada, kaikkimulleheti. Tytöt ja pojat, naiset ja miehet ovat kaikki ihania, tarpeellisia ja arvokkaita. Maailmassa ei voi eikä tarvitse saada kaikkea. Jo se että on äiti, on monille saavuttamaton unelma.

t. Kahden pojan aidosti onnellinen äiti