Lue keskustelun säännöt.
Narsismi ei ole hirviöyttä jos haluaa parantua. Käyn terapiassa ja osallistun vertaiskeskusteluihin esim redditissä
06.04.2025 |
Uskon että vasta tämä nykyajan julkisuusryöpytys on mahdollistanut että tunnistaa piirteitä itsessään jotka ei ole normaaleja ja terveitä ja kuinka ne johtaa pahaan oloon, sosiaalisten suhteiden tuhoutumiseen jne.
Redditissä on hyvä ryhmä ja sieltä viimeisin kovaa iskenyt ajatus on että on ehkä liian nopeasti tajunnut mikä itsessä on vikana ja se tavallaan vie enemmän siihen itseinhoon joka ruokkii käytöstä.
Minulla pääasialliset piirteet on hierarkkinen ajattelu, mietin että kuka on hierarkiassa korkeammalla ja kuinka pääsen sen ihmisen piiriin ja suosioon, kuka on minun alapuolella ja miten pidän sen siellä. Eniten kitkaa tulee samantasoisten kanssa koska sitä ei voi olla, ärsyynnyn jos sellaiset pärjää paremmin ja teen kaikkeni painaakseni ne alapuolelle.
Fantasioin ja dissosioin suuruudesta, siitä että joku päivä kaikki tajuaa kuinka poikkeuksellinen olen ja tietenkin myös ansaitsen sen. Jos jokin muuttaa tätä mielikuvaa niin vajoan syvään itseinhoon. Sitten haluan validointia ja huomiota sille pahalle olollekin. Mustavalkoisesti minun pitää olla suurin ja hienoin tai sitten saada paljon sääliä surkeuksistani..
Kehuskelen paljon, mutta olen oppinut hillitsemään sitä. Ylipäätään tunnen että olen oppinut elämään narsisimin kanssa mutta oikeasti olen oppinut vain maskaamaan, olen umpiraivona sisältä jos joku saa paremman työpaikan tms mutta en vain näytä sitä. Koska eniten haluaisin että minulla on ystäviä, tavallaan koska sekin on jotain mikä minulle kuuluisi mutta myös koska tuntuu että minun pitää oppia uusia tapoja.
Minua on pahoinpidelty huonoissa oloissa lapsena, opin valehtelemaan, hakemaan huomiota älyttömillä jutuilla jotta minusta pidettäisiin jne jne. Sieltä tämä kumpuaa.
Toivottavasti mekin alkaisimme saamaan hyväksyntää sille että tarvitsemme ja haluamme apua jos vaan ymmärrämme sen
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Minua on pahoinpidelty huonoissa oloissa lapsena, opin valehtelemaan, hakemaan huomiota älyttömillä jutuilla jotta minusta pidettäisiin jne jne. Sieltä tämä kumpuaa.
Se johtuukin äitisuhteesta. Kuten epävakaa ja riippuvainen persoonallisuuskin, jotka on narsismin kehitysvaiheita.
miksi oletat että kyse on äidistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Narsisti EI PARANE!
Oikeastaan muutu. Diipimmällä levelillä. Tuo kun ei ole sairaus. Narsisti oppii erilaisia käytösmalleja, koska hyötyy (jälleen) niistä paremmin, mutta kyse on _aina_ subjektiivisesta hyödystä hänelle itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on pahoinpidelty huonoissa oloissa lapsena, opin valehtelemaan, hakemaan huomiota älyttömillä jutuilla jotta minusta pidettäisiin jne jne. Sieltä tämä kumpuaa.
Se johtuukin äitisuhteesta. Kuten epävakaa ja riippuvainen persoonallisuuskin, jotka on narsismin kehitysvaiheita.
miksi oletat että kyse on äidistä?
isä
ap
Kyllä musta tuntuu että tää paraneminenkin on asia josta haluan validaatiota ja huomiota. Yksi toinen keskustelu jossa eräs sanoi että ei voi pitää päiväkirjaa ajattelematta että joku joskus lukee ne ja pitää niitä mahtavina, on tärkeimpiä syitä motivoitua pitämään niitä ja jos sitä mahdollisuutta ei ole niin mielenkiinto menee. Nämä ajatus- ja toimintamallit vaan on aika syvällä ja lisäksi kaikki ei ole pelkkää negatiivista. Mä esimerkiksi olen hemmetin aikaansaava koska haluan olla paras ja haluan saada siitä sen palkinnon.
Mutta esim töissä (olen vaihtanut muutamia kertoja kun en ole saanut ylennyksiä tai olen tullut targetoiduksi ominaisuuksieni vuoksi) ajaudun konflikteihin koska mielestäni mun pitäisi saada se tunnustus ja asema kyvyistäni jotka ensin kyllä huomataan mutta sitten joku aina muutaman kuukauden päästä muuttuu. Ilmeisesti paras ei ole sopiva johtaja jos joku muu on samaa pestiä odotellut, jonkun sopivan kaveri tms. Ja niitä tilanteita en kestä.
Kaverisuhteissa olen myös hukassa, vaikka kuinka kutsun muita ihmisiä kotiini ja järjestän kaikkea niin se ei synnytä hirveästi mitään vastavuoroista. Eräs jonka kutsuin sanoi joskus että puhun vain itsestäni tai aiheista jotka liittyy itseeni saatan kysyä, jotta voin puhua itsestäni. Sanoi että en anna muiden ihmisten tutustua liikaa keskenään koska hallitsen narratiivia enkä halua että henkilö a saa tietää että henkilö b omistaa esimerkiksi omakotitalon, koska se on minun hierarkiassa tärkeää. Tämä analyysi järkytti minua joskus ja ehkä sen tarkkanäköisyys oli se mikä ajoi minut viikoiksi aivan sekaisin ja mustamaalasin ja tein kaikkeni saadakseni tuon ihmisen jutut katoamaan. Unohdin (ihan kuin muistini olisi pyyhkinyt koko asian) koko jutun kunnes tämä henkilö muutama kuukausi näytti minulle viestejäni.
Olen sairas ja sekaisin vaikka pidän itseäni erinomaisena. Olen lapsen tasolle jäänyt vaikka haluan johtaa muita. Elämässäni kaikki on jotenkin vinossa ja pilalla ja huonoa
Tunnistan itsessäni tuon saman, että terapiassakin halusin olla paras. Narsismia mulla ei, mutta sitä hyväksynnän/tunnustuksen tarvetta. Ja toki myös halusin depiksestä nousta. Ja nousinkin lopulta. Pitkä tie se mullakin on ollut, mutta kyllä siinä on oppinut paljon. Toisten kun ei ole koskaan tarvinnut mitään kelatakaan ja ponnistella hyvinvointinsa eteen. Ja lukea lan tutkimuksia ja lopulta tehdä väitöskirjaa niistä kuvioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itsessäni tuon saman, että terapiassakin halusin olla paras. Narsismia mulla ei, mutta sitä hyväksynnän/tunnustuksen tarvetta. Ja toki myös halusin depiksestä nousta. Ja nousinkin lopulta. Pitkä tie se mullakin on ollut, mutta kyllä siinä on oppinut paljon. Toisten kun ei ole koskaan tarvinnut mitään kelatakaan ja ponnistella hyvinvointinsa eteen. Ja lukea lan tutkimuksia ja lopulta tehdä väitöskirjaa niistä kuvioista.
mitä tutkimuksia?
Tunnistan pelottavan monta samaa piirrettä itsestäni. Minä en tosin ole kiinnostunut kenenkään huomiosta enkä oikeastaan muista ihmisistä muutoinkaan, mutta tuo kuvailemasi sisäinen maailma on varsin tuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan pelottavan monta samaa piirrettä itsestäni. Minä en tosin ole kiinnostunut kenenkään huomiosta enkä oikeastaan muista ihmisistä muutoinkaan, mutta tuo kuvailemasi sisäinen maailma on varsin tuttu.
Oletko joskus epäillyt olevasi narsisti tai kärsiväsi jostain personaallisuushäiriöstä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitä tutkimuksia?
Psykologisia, psykiatrisia ja kasvatustieteen tutkimuksia. Myös eri terapioista. Lisänä tietenkin myös ryhmädynamiikkaa ja sosiologia ja filosofiaa ja teologiaa ymym.
Miksi tuo hierarkiajuttu on niin älyttömän tärkeä - se ihmetyttää ja vaivaa minua? Osaako joku selittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kerran tuntenut tyypin, joka ihan tosissaan puhui ihmisistä sisä- ja ulkokehillä. Sanattomaksi veti. Samoin hänellä oli erikoisia mielipiteitä ihmisten oikeuksista noin muutenkin; esimerkiksi poliittisesti ei _kaikilla_ saisi olla sananvaltaa vaan sitä pitäisi rajoittaa, ja noin ylipäätään joidenkin mielipiteillä ei ole mitään merkitystä, koska he ovat - hänen mielestään - ihmisinä merkityksettömiä. Kirjoittelin näitä jopa ylös, ja yön pimeinä tunteina mietin.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin on mahdollista, mutta pitkä ja vaikea tie on luvassa. Isäni on narsistinen, hankki useita lapsia eri naisten kanssa, vietti aikaa vankilassakin, varasti muilta, oli väkivaltainen henkisesti ja fyysisesti. Viimein nyt 70v+ iässä hän on alkanut pohtia elämäänsä, on muuttunut ihan oikeasti paljon. On pyytänyt anteeksi tekojaan, ja ihan sen kautta että on tajunnut vääryyttään.
Itse ajattelen niin, että ihmisellä ei ole mitään tasoja tai hierarkioita oikeasti. Ne ovat vain pintaa, mutta eivät oikeasti objektiivisesti merkkaa yhtään mitään, hautaan päädytään kuitenkin kaikki. Voittaja onkin elämässä se, jolla on henkisesti paras olla elämänsä aikana. Kehomme ja mielemme on ainoita asioita jotka oikeasti meille merkkaavat, nuo tietyt ulkoiset menestyksen tekijät ovat vain heijasteita siitä, kuvitelmia asioista jotka muka tekevät meidät onnelliseksi. Se on vain harhaa, onnellisuus ei ole pysyvää. Rauha sen sijaan on, rauha siitä ette
Kauniisti kirjoitettu ja viisas viesti. Toivottavasti mahdollisimman moni sisäistäisi sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään Spede otettaisiin kiinni ja vietäisiin hoitoon: Tyypillä oli tarve tunkeaan naamaansa esiin vaikka väkisin. Jos joku ei nauranut, niin tuli nyrkistä naamaan.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään Spede otettaisiin kiinni ja vietäisiin hoitoon: Tyypillä oli tarve tunkeaan naamaansa esiin vaikka väkisin. Jos joku ei nauranut, niin tuli nyrkistä naamaan.
No hänhän oli vaikean narsistin prototyyppi. Siviilistä valuneet infot alleviivasivat tätä. Hyi.
Vierailija kirjoitti:
Minua on pahoinpidelty huonoissa oloissa lapsena, opin valehtelemaan, hakemaan huomiota älyttömillä jutuilla jotta minusta pidettäisiin jne jne. Sieltä tämä kumpuaa.
Se johtuukin äitisuhteesta. Kuten epävakaa ja riippuvainen persoonallisuuskin, jotka on narsismin kehitysvaiheita.
Mistä voi lukea enemmän tästä? Tunnistan kehitysvaiheen omasta elämästäni, mutta kiinnostaa jatko, eli miten voi tukea kehittymistään ei niin narsistiseen suuntaan.
Itselläni on ollut todella narsistinen äiti, mutta noin yleisellä tasolla en kyllä tykkää siitä, että aikuinen ihminen syyttää äitiään siitä, millainen on. Olen katkaissut välit äitiini, koska suhde ei ollut ollenkaan terve eikä hyväksi minulle tai läheisilleni. Omasta mielestäni olen etenkin tämän jälkeen muuttunut hyvään suuntaan, mutta kaikki tieto, mikä auttaa välttämään narsistiksi lukittumisen, on varmasti hyväksi. Pelkään hirveästi olevani itse narsisti, koska siihenhän kuuluu valtava itsepetos, jonka takia ihminen ei huomaa olevansa sitä mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on pahoinpidelty huonoissa oloissa lapsena, opin valehtelemaan, hakemaan huomiota älyttömillä jutuilla jotta minusta pidettäisiin jne jne. Sieltä tämä kumpuaa.
Se johtuukin äitisuhteesta. Kuten epävakaa ja riippuvainen persoonallisuuskin, jotka on narsismin kehitysvaiheita.
Mistä voi lukea enemmän tästä? Tunnistan kehitysvaiheen omasta elämästäni, mutta kiinnostaa jatko, eli miten voi tukea kehittymistään ei niin narsistiseen suuntaan.
Itselläni on ollut todella narsistinen äiti, mutta noin yleisellä tasolla en kyllä tykkää siitä, että aikuinen ihminen syyttää äitiään siitä, millainen on. Olen katkaissut välit äitiini, koska suhde ei ollut ollenkaan terve eikä hyväksi minulle tai läheisilleni. Omasta mielestäni olen etenkin tämän jälkeen muuttunut hyvään suuntaan, mutta kaikki tieto, mikä auttaa välttämään narsistiksi lukittumisen, on
Et ole narsisti jos pelkäät olevas, narsistille ei tulisi mieleen tutkia näitä asioita ja ei ainakaan pelkäisi olevansa sellainen, pikemminkin olisi ylpeä. Näin myös on sanoneet ammattilaiset, joiden kanssa juttelin, kun itsekin pelkäsin. Itselläni narsistinen isä ja ex, joka sai mut epäilee itseäni.
Koska olet terapiassa, et ole narsisti, vaan sinulla on joku muu mielen sairaus. Narsisti ei terapiaan lähde.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuo hierarkiajuttu on niin älyttömän tärkeä - se ihmetyttää ja vaivaa minua? Osaako joku selittää?
Olematon itsetunto vaatii jatkuvaa vahvistusta ulkoisista asioista, sitä että se syvä, lapsuudessa juurtunut huonommuuden tunne ja kokemus pysyy piilossa itseltä ja muilta. Siksi pitää kilpailla, olla paras ja siksi narsisti sekoaa jos tulee häväistyksi tai kritisoiduksi niin että vaikuttaa huonommalta kuin muut, lapsuuden narsistinen haava tulee esiin ja imee kaiken sisäänsä, kunnes muille ja itselle saadaan taas kulissi pystyyn.
Minua on pahoinpidelty huonoissa oloissa lapsena, opin valehtelemaan, hakemaan huomiota älyttömillä jutuilla jotta minusta pidettäisiin jne jne. Sieltä tämä kumpuaa.
Se johtuukin äitisuhteesta. Kuten epävakaa ja riippuvainen persoonallisuuskin, jotka on narsismin kehitysvaiheita.