Selitän teille nopeasti, mistä Trumpin tulleissa on oikeasti kyse!
Kelaamme ajassa taaksepäin aikaan ennen toista maailmansotaa, sieltä kelaamme vielä enemmän taaksepäin, kun Yhdysvallat oli nuori, teollistuva valmistuksen supermaa. Tulleilla suojeltiin maan omaa kotimaista tuotantoa ja vaurastutettiin valtio. "Made in USA" oli laadun tae ja tehtaat, kaivokset ja vienti takasivat työpaikat kansalle. Valtio vaurastui ja siitä tuli globaali mahtivalta.
Sitten yritysten omistajat ja johtajat hoksasivat, että vaurastuminen nosti maan palkkatasoa ja samat työt voitaisiin teettää toisella puolella maailmaa murto-osalla niistä kustannuksista, joilla valmistusta ja teollisuutta pyöritetään Amerikan maaperällä. Joten tehtaat siirtyivät Kiinaan ja Aasian halpatyömaihin. "Made in USA":n korvasi "Made in China". Tämä tarkoitti kuluttajille halvempia tuotteita ja osakkeenomistajille kovempia katteita ja suurempia voittoja. Win, win - eikös vaan? Taakse jäi autioituvia, köyhtyviä ja pystyyn kuolevia kaupunkeja ja osavaltioita esimerkiksi ns. Rust belt.
Nyt Trump haluaa tuoda ja kuvittelee voivansa tuoda nämä menetetyt työpaikat ja tehtaat takaisin USA:aan, eli kyse on ajan taaksepäin kelaamisesta. Tullitaulukko oli lähestulkoon fiktiivinen, retorinen ase, jolla Trump perustelee strategiaansa. Käytettyä kaavaa eivät taloustieteilijät oikeasti käytä tullien laskemiseen, eli prosenttien osalta se ei pidä paikkansa ja tulleja oli määrätty myös saarille, joita asuttavat vain pingviinit.
Tavallaan Trumpilla on pointti. Kuvittelimme, että 1980-1990 -lukujen ideologisessa vapaassa globaalissa kaupassa on vain voittajia. Kuvittelimme sen vievän demokratian ja korkean elintason jokaiseen maailman kolkkaan ja takaavan maailmanrauhan. Kaikkien piti voittaa, mutta sama tapahtui jokaisessa vaurastuvassa länsimaassa, myös Suomessa, kun valmistusta ajettiin alas ja siirrettiin Kiinaan. Suomalaiset menettivät työpaikkansa, kun Abloyt, Iittalat ja Marimekot siirsivät valmistuksensa halpatyömaihin. Demokratiaa ei saatu moniin valtioihin edes sotimalla ja globaali kapitalismi kiihdytti eriarvoisuutta ja vaurauden keskittymistä harvojen käsiin. Yhdysvalloissa 96% aikuisväestöstä tekee työtä, kun taas lähestulkoon kaikki varallisuus on 1-10% hallussa. Globaalilla tasolla noin puolet maapallon väestöstä ei omista mitään.
Trumpin tullien väistämätön seuraus on kaiken kallistuminen, tarkasteli niitä mistä näkökulmasta tahansa. Ne haastavat vuosikymmenten kehitystä globaalissa taloudessa ja sen vallitsevaa halpuutuksen teesiä, eli valmistetaan, hankitaan ja tehdään aina sieltä, missä on edullisinta. Ideologinen omavaraisuuden tavoittelu ei myöskään aina ole mahdollista, saati kannattavaa, koska monia tuontituotteita ei ole mahdollista kasvattaa eikä valmistaa USA:ssa. Valmistuksen käynnistäminen voi myös vaatia miljardien investointeja ja vuosien rakennusprojekteja. Jos Trump onnistuu tavoitteissaan, se ei tule tapahtumaan parin seuraavan vuoden aikana, vaan vaatii pidemmän ajanjakson, ja varmaan juuri sen takia hän on jo useasti esittänyt pysyvänsä vallassa tämänkin kauden jälkeen. Trumpin ideologiset tavoitteet selittävät myös pyrkimystä hankkia Grönlanti raaka-aineiden lähteeksi ja Panaman kanava USA:n hallinnoimaksi kauppaväyläksi.
Kommentit (210)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä logiikalla se, että halpatyöntekijät karkoitetaan laskee hintoja? Mikä on se kaava, jolla tuo toteuu kenenkään mielessä? Sehän tulee menemään täysin päinvastoin. Ja kun maataloustyöntekijät karkoitetaan, niin kuka tekee ne työt? Onko paikallisilla tarvittavaa osaamista, onko yrityksillä varaa maksaa kunnollisia palkkoja?
Varmaan se toteutuu sillä, että yhdysvaltalaiset pakotetaan hyväksymään alempi palkkataso, joten heistä itsestään tulee oman maansa uudet halpatyöntekijät. Siellä on jo nyt ihan keskiluokkaisiakin ihmisiä, jotka asuvat autossa, siis HENKILÖAUTOSSA ja peseutyvät huoltiskoiden vessoissa jne ja samalla käyvät töissä tai esim. kolmessa työssä yhtä aikaa repiäkseen edes onnettoman elannon itselleen. Tähän porukkaan kuuluu esim. eron jälkeisiä vaimoja. Meno
Yök.
Ne jotka uskovat että tullitaulukko olisi jotenkin aito, ovat samoja ihmisiä jotka uskoivat korona-ajan lukemattomiin valheisiin myös. On kyllä huolestuttavaa kuinka jotkut oikeasti jopa uskovat siihen. Miksi 5 vuoden jälkeen ei vieläkään opita tunnistamaan manipulaatiota?
Ronald Reagan varoitti Trumpin politiikasta:
"Meidän pitää varoa kansankiihottajia, jotka ovat valmiita julistamaan kauppasodan ystäviämme vastaan, heikentämään talouttamme, kansallista turvallisuuttamme ja koko vapaata maailmaa samalla, kun he kyynisesti heiluttava Amerikan lippua.
Tullien asettaminen saattaa näyttää patrioottisuudelta, kun pyrkimyksenä on suojella amerikkalaisia yrityksiä ja tuotteita. Ja joskus se toimiikin hetken. Mutta vain hetken.
Todellisuudessa yritykset alkavat luottaa liiaksi hallituksen tukeen. Ne lopettavat kehitystyön, jota tarvitaan kansainvälisillä markkinoilla pärjäämiseen.
Sitten tapahtuu jotain vielä pahempaa. Korkeat tuontitullit johtavat väistämättä ulkomaiden asettamiin vastatulleihin ja kiivaisiin kauppasotiin.
Lopulta tullien ja vastatullien paisuttamat hinnat johtavat siihen, että ihmiset lakkaavat kuluttamasta. Silloin markkinat romahtavat, yritykset kuihtuvat pois ja miljoonat ihmiset menettävät työnsä."
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka uskovat että tullitaulukko olisi jotenkin aito, ovat samoja ihmisiä jotka uskoivat korona-ajan lukemattomiin valheisiin myös. On kyllä huolestuttavaa kuinka jotkut oikeasti jopa uskovat siihen. Miksi 5 vuoden jälkeen ei vieläkään opita tunnistamaan manipulaatiota?
Ihmiset haluavat uskoa ja luottaa auktoriteetteihin. Se on pidemmän päälle todella raskasta, jos joutuu jokaista asiaa epäilemään. Ihmisestä tulee paranoidi ja epävakaa, eikä yhteistyö yhteiskunnassa enää onnistu, jos päättäjiin ei voi luottaa. Trump on kumminkin presidentti, eli se valtion ylin pääjehu. Osa kansalaisista luottaa ja haluaa luottaa kyseenalaistamatta, koska niin sen kuuluisi mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resepti ei taida enää toimia, jos koko muu maailma hankkii tarvitsemansa sieltä, mistä sen halvimmalla saa. Yhdysvallat pitäisi sulkea kuin ex-Neuvostoliitto, jotta aivopieru toimisi.
Project 2025 tavoitteena on perua globalisaatio ja palauttaa kansalaisvaltiot lähes suljettuine rajoineen, voidaan kaikki sitten leikkiä elämää 1800-luvulla.
Kun joku vaan kertoisi noille valopäille ettei tosielämässä ole reverse-nappulaa, löytyy vain stop tai forward.
Voisiko joku taloustieteeseen perehtynyt kertoa, miten tällaisessa tilanteessa oikeasti kävisi? Persujen omaa idealismia turvottavia aivopieruja turha toistaa, hieman realismia kehiin nyt, ja siitä kiitos.
M
Oikeiston toimissa ei ole koskaan ollut mitään järkeä. Aikoinaan Saksan Aatu sai myytyä ihmisille ajatuksen siitä että kun kaikki juutalaiset vain kaltataan niin pääsee nirvanaan. Oikeistopolitiikka on vihapolitiikkaa. Viha sokaisee omille toimille ja tällaisia ihmisiä on helppo hallita koska he uskovat ongelmiensa olevan muiden syytä.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se toteutuu sillä, että yhdysvaltalaiset pakotetaan hyväksymään alempi palkkataso, joten heistä itsestään tulee oman maansa uudet halpatyöntekijät. Siellä on jo nyt ihan keskiluokkaisiakin ihmisiä, jotka asuvat autossa, siis HENKILÖAUTOSSA ja peseutyvät huoltiskoiden vessoissa jne ja samalla käyvät töissä tai esim. kolmessa työssä yhtä aikaa repiäkseen edes onnettoman elannon itselleen. Tähän porukkaan kuuluu esim. eron jälkeisiä vaimoja. Meno
Itse asiassa Suomen Kokoomus (joka usalaisten silmissä näyttäisi jopa melko vasemmistolaisena puolueena) ei fantisoi tällaisia, ainakaan julkisesti. Tämän tapaiset todella oikeistokovat näkemykset on avoimesti nähty tietyissä persuissa. on kiinnostavaa, että samoin kuin Trump on vedonnut takamaiden ryysyläistöön, persut vetosivat Suome Köyhiin TM, mutta tosiasiassa monet persut halveksivat köyhiä laiskoja sos. iaali pu mmeja ja kannattavat Vancen tavoin uusliberalististia thatcherismiä, joka tuhosia aikoinaan Britannian elintason.
Sama taisi tapahtui Suomessa kuin nyt Trumppilassa: köyhät äänestivät täällä persuja, Trumpppilassa Trumpia vastustaakseen, protestoidakseen niitä hyvesignaloivia mutta heidät ongelmiensa kanssa tosiasiassa yksin jääneitä hygieenisiä samppanjasosialisteja ja punaposkisia sdp:läisiä ja muita viher vassa reita ja USA:ssa vastaavia demokraatteja vastaan. Tällä toimella molempien maiden köyhät vain ampui vat itseään jalkaan. Kieltämättä saivat kostonsa, mutta millä hinnalla!
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka uskovat että tullitaulukko olisi jotenkin aito, ovat samoja ihmisiä jotka uskoivat korona-ajan lukemattomiin valheisiin myös. On kyllä huolestuttavaa kuinka jotkut oikeasti jopa uskovat siihen. Miksi 5 vuoden jälkeen ei vieläkään opita tunnistamaan manipulaatiota?
Tällä palstalla tuli vastaan pari kommenttia joissa aidosti uskottiin siihen Trumpin fläppitauluun ja niihin höpönumeroihin. Uskomatonta.
Ihmiset vaan on tyhmiä, ei kriittistä ajattelua ja ei lueta oikeita uutisia vaan jotain hömppäklippejä somessa. Musta tuntuu että ihmisten tyhmyys on pahentunut vuosi vuodelta. Mm nuo koronahörhöt jotenkin lähti lennolle ja jäi sille tielleen.
Vierailija kirjoitti:
Trump loi itselleen imagon liikemiehenä. Diilin takia moni uskoi siihen. Jenkit ei erota televisio-ohjelmia aina todellisuudesta.
Idiocracy...
Ei tarvitse selittää kyllä uutiset ja ajankohtais ohjelmat valistaa
Vierailija kirjoitti:
Pitkästä aikaa täällä... jännä, miten Trump-keskusteluissa yritetään nähdä niin paljon merkitystä ja "strategiaa".
Tosiasiassa Trumpin hul . lut päähänpistot ovat merkkejä juuri siitä: hän on hul . lu, tarkemmin Alzheimerin alkuoireista kärsivä dementikko. Tämä ei ole höpöpuhetta.
Maailmalla näkee lukuisia alan ammattilaisten haastatteluita, joissa geriatrian ja psykiatrian ammttilaiset omalla nimellään ja kasvoillaan kertovat asian. On hämmästyttävää, ettei tämä varma tieto, mene ihmisillä perille vaan valuu kuin vesi hanhen selästä. Ilmeisesti tuntuu liian uskomattomalta, että maailman mahtavimman maan johtohahmoksi päätyy Alzheimer-potilas. Niinpä erikoiselle käytökselle yritetään löytää sitä normalisoivia syitä.
Trump on dementoituva vanhus, jonka koulusivistys on olematon. Hän ei siis ole dementikko vaan täydellinen amatööri, joka tyypillisenä jääräpäisenä alzheimer-potilaana e
USAn järjestelmä tuottaa tilanteita, joissa äänestäjillä valitsevat kahdesta vanhuksesta toisen presidentiksi. Koulujärjestelmä pitää äänestäjät tahallaan tyhminä, josta sitten seuraa tämänkaltainen äänestystulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka uskovat että tullitaulukko olisi jotenkin aito, ovat samoja ihmisiä jotka uskoivat korona-ajan lukemattomiin valheisiin myös. On kyllä huolestuttavaa kuinka jotkut oikeasti jopa uskovat siihen. Miksi 5 vuoden jälkeen ei vieläkään opita tunnistamaan manipulaatiota?
Ihmiset haluavat uskoa ja luottaa auktoriteetteihin. Se on pidemmän päälle todella raskasta, jos joutuu jokaista asiaa epäilemään. Ihmisestä tulee paranoidi ja epävakaa, eikä yhteistyö yhteiskunnassa enää onnistu, jos päättäjiin ei voi luottaa. Trump on kumminkin presidentti, eli se valtion ylin pääjehu. Osa kansalaisista luottaa ja haluaa luottaa kyseenalaistamatta, koska niin sen kuuluisi mennä.
Korona oli myös ihmiskoe, jolla testattiin kuinka tehokkaasti ihmisiä voidaan valehdella. On vaikuttanut toistaisesti toimivat erittäin tehokkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trump on taustaltaan liikemies, joten todella erikoista ettei hän ymmärrä miten maailma pyörii. Ei tuo idea nykymaailmassa enää toimi, kun markkinatalous on globaalia.
Trump ei ole mikään liikemies, vaan isänsä lellikakara joka isin rahoilla leikki ja roolipelasi bisnesmiestä. Kaikki Trumpin hankkeet ovat tehneet konkurssin. Jopa kasino jota hän pyöritti ja se on jo saavutus, koska yleensähän talo voittaa aina. Ne jenkit joiden järki riittää suhtautua Trumpiin kriittisesti kutsuvat häntä termillä fuck up.
Tämä on totta. Trump peri valtavan omaisuuden.
Hän on huonoilla diileillään tuhonnut paljon perinnöstään. Mutta siitä on toki vielä paljon jäljellä, sillä perintö oli niin valtavan suuri että siitä on ollut varaa hassata typeriin kauppoihin ja huonoon taloudenpitoon.
Nyt tämä mies on alkanut tekemään samaa USAn taloudelle. Erityisen ikävää siinä on se, että samalla hän tuhoaa myös muiden länsimaiden taloutta. Ainakin sen aikaa, että pääsemme irti USAsta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se toteutuu sillä, että yhdysvaltalaiset pakotetaan hyväksymään alempi palkkataso, joten heistä itsestään tulee oman maansa uudet halpatyöntekijät. Siellä on jo nyt ihan keskiluokkaisiakin ihmisiä, jotka asuvat autossa, siis HENKILÖAUTOSSA ja peseutyvät huoltiskoiden vessoissa jne ja samalla käyvät töissä tai esim. kolmessa työssä yhtä aikaa repiäkseen edes onnettoman elannon itselleen. Tähän porukkaan kuuluu esim. eron jälkeisiä vaimoja. Meno
Itse asiassa Suomen Kokoomus (joka usalaisten silmissä näyttäisi jopa melko vasemmistolaisena puolueena) ei fantisoi tällaisia, ainakaan julkisesti. Tämän tapaiset todella oikeistokovat näkemykset on avoimesti nähty tietyissä persuissa. on kiinnostavaa, että samoin kuin Trump on vedonnut takamaiden ryysyläistöön, persut vetosivat Suome Köyhiin TM, mutta tosiasiassa mone
Mitä tämä Orpon hallituksen ja Satosen harjoittama kokoomuspolitiikka sitten on? Halpatyöläisiä Aasiasta, irtisanotaan kotimaisia hoitajia samalla, kyykytetään duunareita, kieltäydytään neuvottelemasta liittojen kanssa, ohjataan rahaa yksityisille terveysfirmoille samalla, kun saksitaan julkista terveydenhoitoa. Vielä ennen vaaleja mediassa kerrottiin, että kokoomuksessa kannatetaan Trumpia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka uskovat että tullitaulukko olisi jotenkin aito, ovat samoja ihmisiä jotka uskoivat korona-ajan lukemattomiin valheisiin myös. On kyllä huolestuttavaa kuinka jotkut oikeasti jopa uskovat siihen. Miksi 5 vuoden jälkeen ei vieläkään opita tunnistamaan manipulaatiota?
Ihmiset haluavat uskoa ja luottaa auktoriteetteihin. Se on pidemmän päälle todella raskasta, jos joutuu jokaista asiaa epäilemään. Ihmisestä tulee paranoidi ja epävakaa, eikä yhteistyö yhteiskunnassa enää onnistu, jos päättäjiin ei voi luottaa. Trump on kumminkin presidentti, eli se valtion ylin pääjehu. Osa kansalaisista luottaa ja haluaa luottaa kyseenalaistamatta, koska niin sen kuuluisi mennä.
Koronapsykoosit jäänyt näillä ihmisillä päälle vielä. Uskovat melkein mihin tahansa.
Trump haluaa tuhota Amerikan ja läntisen maailman talouden. Uuden maailman talouskeskuksen jotkut sanovat perustettavan Kazastaniin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resepti ei taida enää toimia, jos koko muu maailma hankkii tarvitsemansa sieltä, mistä sen halvimmalla saa. Yhdysvallat pitäisi sulkea kuin ex-Neuvostoliitto, jotta aivopieru toimisi.
Project 2025 tavoitteena on perua globalisaatio ja palauttaa kansalaisvaltiot lähes suljettuine rajoineen, voidaan kaikki sitten leikkiä elämää 1800-luvulla.
Kun joku vaan kertoisi noille valopäille ettei tosielämässä ole reverse-nappulaa, löytyy vain stop tai forward.
Voisiko joku taloustieteeseen perehtynyt kertoa, miten tällaisessa tilanteessa oikeasti kävisi? Persujen omaa idealismia turvottavia aivopieruja turha toistaa, hieman reali
En nyt tiedä onko esim Stalinin vasemmistopolitiikka missä tuli herkästi lähtö Siperiaan tai Maon kansalaisten vainot sen parempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
USAn järjestelmä tuottaa tilanteita, joissa äänestäjillä valitsevat kahdesta vanhuksesta toisen presidentiksi. Koulujärjestelmä pitää äänestäjät tahallaan tyhminä, josta sitten seuraa tämänkaltainen äänestystulos.
Ja näistä kahdesta Trump oli pidempi, hänellä on kuitenkin vähän enemmän tukkaa ja suihkurusketus. Trump ei olisi IKINÄ voittanut, jos Bidee olisi ymmärtänyt ajoissa väistyä, jotta Trumpille olisi saatu nuori, miespuolinen demokraatti vastavoimaksi. Ei voi mitään, Trump olisi vaatinut tällaisen vastavoiman. Woke-nainen, etenkin sellainen, joka valittiin vain pappilan hätävara -tyyppisenä ratkaisuna, oli taktisesti ajatellen ääliömäinen, kerta kaikkiaan ääliömäinen veto. USA:n konservatiiviset voimat ovat isot, ja niitä vastaan päteävät vain saman henkiset vastavoimat, ts. mies miestä vastaan. Nuori mies olisi kuitenkin omannut jotain, mitä Trump ei voi enää koskaan saavuttaa, eli viriilin, nuoren iän. Bideniä vastaan hän kuitenkin oli se virilimpi, ja USA:ssa tämä kortti voittaa aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resepti ei taida enää toimia, jos koko muu maailma hankkii tarvitsemansa sieltä, mistä sen halvimmalla saa. Yhdysvallat pitäisi sulkea kuin ex-Neuvostoliitto, jotta aivopieru toimisi.
Project 2025 tavoitteena on perua globalisaatio ja palauttaa kansalaisvaltiot lähes suljettuine rajoineen, voidaan kaikki sitten leikkiä elämää 1800-luvulla.
Kun joku vaan kertoisi noille valopäille ettei tosielämässä ole reverse-nappulaa, löytyy vain stop tai forward.
Voisiko joku taloustieteeseen perehtynyt kertoa, miten tällaisessa tilanteessa oikeasti kävisi? Persujen omaa idealismia
En nyt tiedä onko esim Stalinin vasemmistopolitiikka missä tuli herkästi lähtö Siperiaan tai Maon kansalaisten vainot sen parempia.
Nämäkö ovat ainoat vaihtoehdot? Oikeistodiktatuuri tai vasemmistodiktatuuri? Eikö niiden väliin mahdu yhtään vaihtoehtoa?
Vierailija kirjoitti:
Mitä tämä Orpon hallituksen ja Satosen harjoittama kokoomuspolitiikka sitten on? Halpatyöläisiä Aasiasta, irtisanotaan kotimaisia hoitajia samalla, kyykytetään duunareita, kieltäydytään neuvottelemasta liittojen kanssa, ohjataan rahaa yksityisille terveysfirmoille samalla, kun saksitaan julkista terveydenhoitoa. Vielä ennen vaaleja mediassa kerrottiin, että kokoomuksessa kannatetaan Trumpia!
Kieltämättä Kokoomuksen linja on tällä hallituskaudella koventunut. Itse ajattelen heitä pidemmältä ajanjaksolta. On sellaisiakin hallituskausia, joissa he ovat olleet SDP:n hallituskumppaneita ja puolueiden asenne-eroja on saanut kammalla etsiä. Ilmeisesti Kokoomuksessa on vähän kameleontin vikaa, että se vaihtää väriä sen mukaan, mikä ympäröivä konteksti on. Persujen kanssa ovat persumpia. Tähän toki vaikkuttaa se, että taloustilanne on nyt ilmiömäisesti erilaisempi kuin mitä pitkään aikaan. Sote on ollut valtava erehdys, ja sitten on Nato uutena (paljon siihen hassattua rahaa epävarmempana) rahareikänä jne. Joka tapausessa USA:n Maga-oikeistolaisia arvoja kun vertaa koto-Kokoomukseen, ollaan vielä aika eri maailmoissa. Kokoomuksessa on myös fiksuja vanhan liiton sivistyskokoomuslaisia, jotka ovat lajinsa. Ben zysxsovitsh, jonka nimeä ei kukaan osaa kirjoitta, joten hyvä, että vaalilippuihin laitetaan numero, on erittäin arvostettava poliitikko. Mutta kieltämättä siihenkin sakkiin mahtuu nykyään vaikka ja mitä.
Trump loi itselleen imagon liikemiehenä. Diilin takia moni uskoi siihen. Jenkit ei erota televisio-ohjelmia aina todellisuudesta.