Selitän teille nopeasti, mistä Trumpin tulleissa on oikeasti kyse!
Kelaamme ajassa taaksepäin aikaan ennen toista maailmansotaa, sieltä kelaamme vielä enemmän taaksepäin, kun Yhdysvallat oli nuori, teollistuva valmistuksen supermaa. Tulleilla suojeltiin maan omaa kotimaista tuotantoa ja vaurastutettiin valtio. "Made in USA" oli laadun tae ja tehtaat, kaivokset ja vienti takasivat työpaikat kansalle. Valtio vaurastui ja siitä tuli globaali mahtivalta.
Sitten yritysten omistajat ja johtajat hoksasivat, että vaurastuminen nosti maan palkkatasoa ja samat työt voitaisiin teettää toisella puolella maailmaa murto-osalla niistä kustannuksista, joilla valmistusta ja teollisuutta pyöritetään Amerikan maaperällä. Joten tehtaat siirtyivät Kiinaan ja Aasian halpatyömaihin. "Made in USA":n korvasi "Made in China". Tämä tarkoitti kuluttajille halvempia tuotteita ja osakkeenomistajille kovempia katteita ja suurempia voittoja. Win, win - eikös vaan? Taakse jäi autioituvia, köyhtyviä ja pystyyn kuolevia kaupunkeja ja osavaltioita esimerkiksi ns. Rust belt.
Nyt Trump haluaa tuoda ja kuvittelee voivansa tuoda nämä menetetyt työpaikat ja tehtaat takaisin USA:aan, eli kyse on ajan taaksepäin kelaamisesta. Tullitaulukko oli lähestulkoon fiktiivinen, retorinen ase, jolla Trump perustelee strategiaansa. Käytettyä kaavaa eivät taloustieteilijät oikeasti käytä tullien laskemiseen, eli prosenttien osalta se ei pidä paikkansa ja tulleja oli määrätty myös saarille, joita asuttavat vain pingviinit.
Tavallaan Trumpilla on pointti. Kuvittelimme, että 1980-1990 -lukujen ideologisessa vapaassa globaalissa kaupassa on vain voittajia. Kuvittelimme sen vievän demokratian ja korkean elintason jokaiseen maailman kolkkaan ja takaavan maailmanrauhan. Kaikkien piti voittaa, mutta sama tapahtui jokaisessa vaurastuvassa länsimaassa, myös Suomessa, kun valmistusta ajettiin alas ja siirrettiin Kiinaan. Suomalaiset menettivät työpaikkansa, kun Abloyt, Iittalat ja Marimekot siirsivät valmistuksensa halpatyömaihin. Demokratiaa ei saatu moniin valtioihin edes sotimalla ja globaali kapitalismi kiihdytti eriarvoisuutta ja vaurauden keskittymistä harvojen käsiin. Yhdysvalloissa 96% aikuisväestöstä tekee työtä, kun taas lähestulkoon kaikki varallisuus on 1-10% hallussa. Globaalilla tasolla noin puolet maapallon väestöstä ei omista mitään.
Trumpin tullien väistämätön seuraus on kaiken kallistuminen, tarkasteli niitä mistä näkökulmasta tahansa. Ne haastavat vuosikymmenten kehitystä globaalissa taloudessa ja sen vallitsevaa halpuutuksen teesiä, eli valmistetaan, hankitaan ja tehdään aina sieltä, missä on edullisinta. Ideologinen omavaraisuuden tavoittelu ei myöskään aina ole mahdollista, saati kannattavaa, koska monia tuontituotteita ei ole mahdollista kasvattaa eikä valmistaa USA:ssa. Valmistuksen käynnistäminen voi myös vaatia miljardien investointeja ja vuosien rakennusprojekteja. Jos Trump onnistuu tavoitteissaan, se ei tule tapahtumaan parin seuraavan vuoden aikana, vaan vaatii pidemmän ajanjakson, ja varmaan juuri sen takia hän on jo useasti esittänyt pysyvänsä vallassa tämänkin kauden jälkeen. Trumpin ideologiset tavoitteet selittävät myös pyrkimystä hankkia Grönlanti raaka-aineiden lähteeksi ja Panaman kanava USA:n hallinnoimaksi kauppaväyläksi.
Kommentit (210)
Trumpin tullit on vihreää ja ilmastoystävällistä ajattelua, koska hän haluaa, että valmistetaan enemmän kotimaassa. Kaikkien maiden pitäisi valmistaa mahdollisimman paljon kotimaissa, koska silloin tulee vähemmän päästöjä, kun ei tarvi roudata kaikkia tavaroita turhaan ympäri maailmaa, koska se on "halvempaa" (ei se ole halvempaa luonnon näkökulmasta, koska se saastuttaa ja kiihdyttää ilmastonmuutosta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muut maat eivät ole samanlaisia kuin amerikka on. Hallitukset vetää henkeä ulkomaankauppa ei lopulta kaipaa amerikkaa.
Eurooppa ja aasia kiinnostuvat afrikan maista ja etelä amerikasta kauppa kumppanina. Solmitaan uusia kauppasuhteita näihin alueen valtioihin.
Amerkkka huomaa että se jää kuihtumaan omatekoiseen lamaansa. 3 vuoden kuluttua maailmankaupan johtomaat ovat muuttuneet.
Ei niin vain onnistu Nvidian ja Microsoftin kaltaisten teknojättien osalta. USA:ssa on sellaista tietotaitoa, jota ei pysty korvaamaan. Tällaisten firmojen etumatka on liian suuri. Eri asia on, mikäli nämä yritykset lähtevät vaivihkaa itse. Jos diktatuuri pahenee, se saattaa olla edessä.
Ne korporaatiot on se diktatuuri, ne sanelee ehdot trumpeille ja kavereille.
Trumpetti ei ole mikään järjen jättiläinen. Maapallon asukkaista noin 4 % asuu USAssa. Jos me muut 96% aletaan käymään kauppaa keskenämme ja jätetään USA käymään kauppaa ihan vaan maan sisällä, maa tulee taantumaan todella syvälle. Siinä vaiheessa turha tulla ruikuttamaan, että jos poistetaisiin tullit.
Ei kun popparit pöytään, tästä tulee mielenkiintoista
Vierailija kirjoitti:
Trumpin tullit on vihreää ja ilmastoystävällistä ajattelua, koska hän haluaa, että valmistetaan enemmän kotimaassa. Kaikkien maiden pitäisi valmistaa mahdollisimman paljon kotimaissa, koska silloin tulee vähemmän päästöjä, kun ei tarvi roudata kaikkia tavaroita turhaan ympäri maailmaa, koska se on "halvempaa" (ei se ole halvempaa luonnon näkökulmasta, koska se saastuttaa ja kiihdyttää ilmastonmuutosta).
Tai sitten on kyse samanlaisesta sumutuksesta kuin Venäjä-pakotteiden kanssa, kun on jälkikäteen huomattu, että jotkut maat on kuitenkin tilannut Venäjältä maakaasua. Voisiko tässäkin olla kyse sellaisesta tempauksesta, että vaikkka Trump väittää, että jollekin maalle x on mätkäisty tietty prosenttimaksu, sitä ei oikeasti tulla toteuttamaan. Eli vetää sanansa takaisin jonkun maan kohdalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trump sanoi, että nyt tuotteiden valmistajat tulevat sankoin joukoin takaisin kotimaahan valmistamaan tuotteensa, mutta tämä ei tule onnistumaan, koska todellakin vaatii valtavat investoinnit. Ei USAssa ole sellaisia resursseja massatuotannolle kuten Kiinassa on. Maksaako amerikkalainen 80 dollaria USAssa valmistetusta t-paidasta ja 150 dollaria collegehousuista?
Jossain muistaakseni hesarin jutussa sanottiin, että amerikkalaiset suuttuvat tulleista Trumpille vielä, koska ovat tottuneet muutamilla kympeillä ostamaan t-paitoja, collareita ja lenkkitossuja Amazonista. Ja nehän kaikki tulee Kiinasta.
Levis farkut tulee Lesothosta, jota Trump dissasi jo aiemmin ja nyt tuhoaa koko valtion tekstiilituotannon näillä tulleillaan.
Vakuuttava argumentti "hesarin jutussa sanottiin":) Tottakai joku aina suuttuu,ihan riippumatta siitä sanooko joku hesarin jutussa niin vai ei:)
Vierailija kirjoitti:
"Levis farkut tulee Lesothosta, jota Trump dissasi jo aiemmin ja nyt tuhoaa koko valtion tekstiilituotannon näillä tulleillaan."
Minusta on hienoa että joku pyrkii siirtämään tekstiiliteollisuutta takaisin länsimaihin. Afrikka on lähempänä eurooppalaisten päättäjien sydäntä.
Lesothossa voidaan tehdä tulevaisuudessa farkkuja muualle afrikkaan.
Greta Thunberg on kiitollinen Trumpin tulleista. Ajaa Gretan ilmasto/ympäristöasiaa.
Jotkut puhuvat, miten Trump yrittää siirtää USAn 1950-luvulle, milloin oli työpaikkoja, halpaa bensaa, ei wokea ja ei sii rtolaisia.
Itse asiassa 1950-luvulla Yhdysvalloissa oli trans-ihmisiä, naisetkin käyttivät tatuointeja ja olihan siellä siirt olaisia ja niiden jälkeläisiä silloinkin. Ne oli vain tuotu sinne väkisin.
Oikeastaan Trump yrittää vapaakaupunkeineen siirtää Yhdysvaltoja 1800-luvulle, missä oli villi länsi, laki ei ollut niin viimeisen päälle, taudit levisivät ihan vapaasti, naisilla ei ollut oikeuksia ja oli vahvimman laki.
Yllättävän monelle se on siellä ok, sillä viha valtiota kohtaan on kova. Monelle ei ole ongelma samaan aikaan rakastaa Yhdysvaltoja ja vihata sen edustajia, kun verotus katsotaan sosialismiksi, ja uskonto on se tärkein asia. Samaan aikaan lahjoittavat rahaa poliitikoille ja uskonnollisille johtajille. On se outo paikka.
"Oikeastaan Trump yrittää vapaakaupunkeineen siirtää Yhdysvaltoja 1800-luvulle, missä oli villi länsi, laki ei ollut niin viimeisen päälle, taudit levisivät ihan vapaasti, naisilla ei ollut oikeuksia ja oli vahvimman laki."
Kuvitteletko noin ihan oikeasti? Rehellisesti. Vai kirjoitatko lennokkaita juttuja nettiin koska näin sinun mielestäsi Trumpin toiminta vaikuttaa typerämmälle. Et kuitenkaan ota huomioon millaisen mielikuvan luot itsestäsi.

Et siis ole lukenut Trumpin vapaakaupunkisuunnitelmista? Etkö ottanut huomioon, minkä mielikuvan loit itsestäsi vastaamalla, kun et ensin ollut googlannut asiaa?
Kyse on tosiasiasta, mikä kuulostaa humalaisen harhoilta. Mutta kyse onkin Trumpista.

Pistätkö linkin lähteeseen liittyen vapaakaupunkisuunnitelmaan. Google ei löydä.
Nyt kun Kiina lätkäisi 34 prossan tullit edellisten 20 prossan päälle, niin mitähän tuumaa usalaiset kun aiemmin sieltä hankittu iPhone maksoi esim. 1 000 ekee, nyt 1 540.
Ja sama toistuu muissa tuotteissa. Myös ne halvemmat tuotteet kallistuu.
Kiina myös kielsi kahden suuren usalaisen yhtiön kananlihan tuonnin, riittääköhän noista kanoista nyt niitä halpoja munia myyntiin?
Vastatullit ovat oikeasti EU:n märkä päiväuni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Oikeastaan Trump yrittää vapaakaupunkeineen siirtää Yhdysvaltoja 1800-luvulle, missä oli villi länsi, laki ei ollut niin viimeisen päälle, taudit levisivät ihan vapaasti, naisilla ei ollut oikeuksia ja oli vahvimman laki."
Kuvitteletko noin ihan oikeasti? Rehellisesti. Vai kirjoitatko lennokkaita juttuja nettiin koska näin sinun mielestäsi Trumpin toiminta vaikuttaa typerämmälle. Et kuitenkaan ota huomioon millaisen mielikuvan luot itsestäsi.
Et siis ole lukenut Trumpin vapaakaupunkisuunnitelmista? Etkö ottanut huomioon, minkä mielikuvan loit itsestäsi vastaamalla, kun et ensin ollut googlannut asiaa?
Kyse on tosiasiasta, mikä kuulostaa humalaisen harhoilta. Mutta kyse onkin Trumpista.
Pistätkö linkin lähteeseen liittyen vapaakaupunkisuunnitelmaan. Google ei löydä.
https://www.wired.com/story/startup-cities-donald-trump-legislation/
Eli kaupungit, jotka on erotettu valtiosta.
En tiedä mikä tilanne Usassa on, mutta ainakin Suomessa tilanne on se, että työpaikkoja ei ole. Olisi ihan tervettä saada teollisuutta tännekin. Mitä merkitystä hintaerolla on, jos ostaminen ei nykytilanteessa ole mahdollista lainkaan?
Vierailija kirjoitti:
Jos sais saman lyhyesti? Kiitos.
Jos luulit, että tämä APn kirjoitus oli pitkä versio, niin olet idiootti.
"https://www.wired.com/story/startup-cities-donald-trump-legislation/
Eli kaupungit, jotka on erotettu valtiosta."
Olihan uskottava lähde. Pakko uskoa kun internettiin on kirjoitettu.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä tilanne Usassa on, mutta ainakin Suomessa tilanne on se, että työpaikkoja ei ole. Olisi ihan tervettä saada teollisuutta tännekin. Mitä merkitystä hintaerolla on, jos ostaminen ei nykytilanteessa ole mahdollista lainkaan?
Juuri näin. Toinen liittyy turvallisuuteen. Mikäli on sodan uhka olemassa, olisi kovin kivaa että maassa olisi reilusti valmistavaa teollisuutta, eikä kaikki nojaisi vihollisen tuotantolaitoksiin.
Vierailija kirjoitti:
"https://www.wired.com/story/startup-cities-donald-trump-legislation/
Eli kaupungit, jotka on erotettu valtiosta."
Olihan uskottava lähde. Pakko uskoa kun internettiin on kirjoitettu.
Jos viitsisit tai osaisit googlata englannin kielellä, niin Trump on puhunut niistä vuosia.
Ja siis puhui niistä myös virkaanastujaisten jälkeen, mutta eihän sinun ole pakko uskoa.
Suomen medioissa ei niistä juuri puhuta, joten sinun pitänee opetella englantia.
Ei asia nyt sentään ihan noin synkkä ole. Itseasiassa matka Marsiin on vaarallisempi säteilyn kannalta kuin Mars itsessään. Uudet säteilyltä paremmin suojaavat materiaalit sekä haittoja minimoivat lääkkeet mahdollistavat paremmin ihmisen oleilun siellä. Nasa on aihetta tutkinut ja kirjoittanut asiasta vuosien varrella vaikka kuinka paljon. Asutus taas tapahtuisi Marsin maaperän alla luolissa, eikä minkään suojakuvun alla, koska niissä on paremmin suojassa säteilyltä.
Marsin valloitus itsessään eli ihmisen astuminen Marsiin on ensimmäinen askel. Siinäkin vaikeinta on paluumatka. Vuonna 2013 Mars One etsi maailmanlaajuisesti vapaaehtoisia yhdensuuntaiselle Mars-matkalle, jonka piti tapahtua 2023. He saivat yli 200 000 vapaaehtoista. Lopulta hanke kuoli kolmesta syystä: 1) rahoituksen puute, 2) teknisen osaamisen puute ja 3) eettiset kysymykset. Näistä varsinkin ensimmäinen oli kriittinen, koska kyseessä oli yksityinen hanke. Mars One arvioi matkan hinnaksi tuolloin 6 miljardia, joka piti rahoittaa mediatuloilla. Vaadittu määrä ei tullut täyteen ja hanke kuoli sen jälkeen, kun suurin rahoittaja vetäytyi siitä.
Ajatellaanpa mitä tapahtuisi, jos saman hankkeen toteuttaisikin joku toinen yksityinen taho, jolla on rahoitus kunnossa. Esimerkiksi Elon Musk, joka lähes 400 miljardin omaisuudellaan pystyisi saamaan rahoituksen kuntoon. Lisäksi hän on nyt nähnyt tarkasti ja henkilökohtaisesti koko Yhdysvaltojen valtion kassan, joten hän tietää tarkasti minkä verran ja mistä kohtaa valtion kirstusta irtoaisi rahaa hankkeeseen, suoraan tai Nasan kautta. Myös Trumpin milljardööriystäväpiiristä irtoaisi varmasti tukea.
Muskilla on Space X:n kautta myös johtavaa osaamista avaruusteknologiasta. Heidän rakettinsa ovat tällä hetkellä koko maailman parhaimpia ja edistyksellisimpiä, ja Nasan kanssa yhteistyössä syntyisi varmasti Marsiin menoon ja laskeutumiseen tarvittavaa teknologiaa.
Viimeiseksi jää eettiset kysymykset. Yhdensuuntainen matka on kieltämättä kova pala sulatettavaksi, eikä valtiollinen taho voisi sitä helposti tehdä. Yksityinen taho sen sijaan voisi ja Muskista tiedetään, ettei hän ole mitenkään ihmisrakas henkilö varsinkaan työntekijöitään kohtaan. Nyt Trumpin hallinto on lisäksi lyönyt etiikan roskakoriin omissa käytänteissään ja jopa lain osalta; esimerkiksi hiljattain peruttiin ulkomaillla tapahtuvan lahjomisen estävä laki. Lahjoa saa vapaasti mikäli se edistää kansallisia etuja. Trump auttaisi varmasti maalaamaan näistä yhdensuuntaiselle matkalle lähetettävistä ihmisistä kansallisia ja isänmaallisia supersankareita, joiden uhraus olisi hyväksyttävää.