Selitän teille nopeasti, mistä Trumpin tulleissa on oikeasti kyse!
Kelaamme ajassa taaksepäin aikaan ennen toista maailmansotaa, sieltä kelaamme vielä enemmän taaksepäin, kun Yhdysvallat oli nuori, teollistuva valmistuksen supermaa. Tulleilla suojeltiin maan omaa kotimaista tuotantoa ja vaurastutettiin valtio. "Made in USA" oli laadun tae ja tehtaat, kaivokset ja vienti takasivat työpaikat kansalle. Valtio vaurastui ja siitä tuli globaali mahtivalta.
Sitten yritysten omistajat ja johtajat hoksasivat, että vaurastuminen nosti maan palkkatasoa ja samat työt voitaisiin teettää toisella puolella maailmaa murto-osalla niistä kustannuksista, joilla valmistusta ja teollisuutta pyöritetään Amerikan maaperällä. Joten tehtaat siirtyivät Kiinaan ja Aasian halpatyömaihin. "Made in USA":n korvasi "Made in China". Tämä tarkoitti kuluttajille halvempia tuotteita ja osakkeenomistajille kovempia katteita ja suurempia voittoja. Win, win - eikös vaan? Taakse jäi autioituvia, köyhtyviä ja pystyyn kuolevia kaupunkeja ja osavaltioita esimerkiksi ns. Rust belt.
Nyt Trump haluaa tuoda ja kuvittelee voivansa tuoda nämä menetetyt työpaikat ja tehtaat takaisin USA:aan, eli kyse on ajan taaksepäin kelaamisesta. Tullitaulukko oli lähestulkoon fiktiivinen, retorinen ase, jolla Trump perustelee strategiaansa. Käytettyä kaavaa eivät taloustieteilijät oikeasti käytä tullien laskemiseen, eli prosenttien osalta se ei pidä paikkansa ja tulleja oli määrätty myös saarille, joita asuttavat vain pingviinit.
Tavallaan Trumpilla on pointti. Kuvittelimme, että 1980-1990 -lukujen ideologisessa vapaassa globaalissa kaupassa on vain voittajia. Kuvittelimme sen vievän demokratian ja korkean elintason jokaiseen maailman kolkkaan ja takaavan maailmanrauhan. Kaikkien piti voittaa, mutta sama tapahtui jokaisessa vaurastuvassa länsimaassa, myös Suomessa, kun valmistusta ajettiin alas ja siirrettiin Kiinaan. Suomalaiset menettivät työpaikkansa, kun Abloyt, Iittalat ja Marimekot siirsivät valmistuksensa halpatyömaihin. Demokratiaa ei saatu moniin valtioihin edes sotimalla ja globaali kapitalismi kiihdytti eriarvoisuutta ja vaurauden keskittymistä harvojen käsiin. Yhdysvalloissa 96% aikuisväestöstä tekee työtä, kun taas lähestulkoon kaikki varallisuus on 1-10% hallussa. Globaalilla tasolla noin puolet maapallon väestöstä ei omista mitään.
Trumpin tullien väistämätön seuraus on kaiken kallistuminen, tarkasteli niitä mistä näkökulmasta tahansa. Ne haastavat vuosikymmenten kehitystä globaalissa taloudessa ja sen vallitsevaa halpuutuksen teesiä, eli valmistetaan, hankitaan ja tehdään aina sieltä, missä on edullisinta. Ideologinen omavaraisuuden tavoittelu ei myöskään aina ole mahdollista, saati kannattavaa, koska monia tuontituotteita ei ole mahdollista kasvattaa eikä valmistaa USA:ssa. Valmistuksen käynnistäminen voi myös vaatia miljardien investointeja ja vuosien rakennusprojekteja. Jos Trump onnistuu tavoitteissaan, se ei tule tapahtumaan parin seuraavan vuoden aikana, vaan vaatii pidemmän ajanjakson, ja varmaan juuri sen takia hän on jo useasti esittänyt pysyvänsä vallassa tämänkin kauden jälkeen. Trumpin ideologiset tavoitteet selittävät myös pyrkimystä hankkia Grönlanti raaka-aineiden lähteeksi ja Panaman kanava USA:n hallinnoimaksi kauppaväyläksi.
Kommentit (210)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trump sanoi, että nyt tuotteiden valmistajat tulevat sankoin joukoin takaisin kotimaahan valmistamaan tuotteensa, mutta tämä ei tule onnistumaan, koska todellakin vaatii valtavat investoinnit. Ei USAssa ole sellaisia resursseja massatuotannolle kuten Kiinassa on. Maksaako amerikkalainen 80 dollaria USAssa valmistetusta t-paidasta ja 150 dollaria collegehousuista?
MInulle tuli mieleen amerikkalaisten jatkuvat oikeudenkäynnit, jissa syytetään jotakin firmaa virheellisestä tai vahingollisesta tuotteesta. Ja kaikki vahingonkorvausvaatimukset. Uskaltaako joku yritys siirtyä muualta sinne, kun seurauksena voi olla isot rahanmenetykset ja vielä maineenkin menetys tämän päivän some-aikana.
No eihän sillä ole mitään väliä yrityksen vastuun kannalta, missä on valmistettu. Hyvin pitkälti kaikki on tehty Kiinassa, myös amerikkalaisten brändien lelut ja tuotteet jo 80-luvulta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sata vuotta vanhat lainalaisuudet eivät päde tänä päivänä. Esimerkiksi autotehtailla ei yksinkertaisesti ole resursseja maksaa kokoonpanolinjan työntekijöille kuin peruspalkka parituhatta dollaria ja vähän lisiä. Se riittää nykyisellä kustannustasolla jenkeissä veroihin ja vuokraan. Ruokaa ei saa pöytään, toisin kuin t-fordin aikoihin. Trumpin kaltainen miljardööri ei ymmärrä mitä inflaatio tarkoittaa tavallisille ihmisille.
Niin no, mistä se johtuu, ettei palkkoja ole varaa maksaa? Samaa itkuvirttä kuullaan Suomessakin työnantajilta, jotka haluaa teettää palkatonta työtä ja tuoda halpatyöläisiä tänne kehitysmaista.
Koska markkinatalouden lakien mukaan pitää maksaa tuottavampaa työtä tekeville enemmän. Mm. Trumpin ympärillä hääräävien oligarkkien työntekijät ovat pitkälti niitä. Et ole valmis sinäkään maksamaan Teslasta karvalakkitestasta 100 kiloeuroa. Sen vuoksi se on teetetty halpuutusosista halpatehtaissa ja myydään mm. ilman huolto-ohjelmaa.
Muut maat eivät ole samanlaisia kuin amerikka on. Hallitukset vetää henkeä ulkomaankauppa ei lopulta kaipaa amerikkaa.
Eurooppa ja aasia kiinnostuvat afrikan maista ja etelä amerikasta kauppa kumppanina. Solmitaan uusia kauppasuhteita näihin alueen valtioihin.
Amerkkka huomaa että se jää kuihtumaan omatekoiseen lamaansa. 3 vuoden kuluttua maailmankaupan johtomaat ovat muuttuneet.

Viennin kannalta Afrikassa ei ole tarpeeksi ostovoimaa. Ei se mikään ihanne vientimaa vielä. Ainakaan toistaiseksi.
Afrikan maihin, päinvastoin, viedään ilmaista tavaraa ja ilmaiste henkistä pääomaa, kuten koulutusta, ohjeita maanviljelykseen, hygieniaan, ehkäisyyn.
Samaten sinne viedään ilmaiseksi erilaisia lääkkeitä, niin tabletteina, jauheina, injektioina.
Sekä sairaanhoidon tarvikkeita. Kaikki tämä ilmaiseksi.
Pirullisinta on se, että toisinaan nuo lääkkeet ovat vanhentuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaan ennen automatisaatiota ja globaalia kaupankäyntiä ei vaan ole mahdollista palata, koska aika ei kulje taaksepäin. Ainoa keino olisi globaalien tuotantoketjujen tulleilla sabotoinnin lisäksi kieltää teknologian käyttö tehtaissa ja vaatia, että ihmiskädet tekee työn.
Ei tähänkään enää voi palata. Nyt pitäisi itse asiassa miettiä jo kovaa vauhtia maailmanlaajuista kansalaispalkkaa, seikka, josta Elon Musk jopa on puhunut ja joka on ainoita fiksuja asioita, joita hänen suustaan on tullut. AI tekee yhtä mahdottomaksi ihmiskäsi-vision kuin mitä koneet tekivät tekivät teollistumisen alussa vaatimuksen käsityön säilyttämisestä. Luddiitit hajottivat Kehruu-Jennyjä, mutta se ei muuttanut kehityksen suuntaa. Siksi ainoa tie on taata ihmisille edes minimisosiaaliturva ilman työpanosta. Työtä ei vaan tule riittämään kaikille eivätkä kaikki voi ryhtyä youtu
Tämän ajatuksen esteenä seisoo vuosisatainen ajatus ns. Luterilaisesta työmoraalista. Se koko homma siitä ettei sinun syömänkään pidä jos et työtä tekemän. Ihmisiin istutettu aivopesu jostain epämääräisestä "laiskuudesta". Tämä ohjelmointi pitäisi jotenkin purkaa ja kitkeä pois ennenkö päästään toteuttamaan kansalaispalkkaa. Muuten se tulee aina torppaamaan siihen että öyhöt huutavat kuinka perustulon kerääjät ovat laiskimuksia ja pistävät pystyyn moraalipaniikin jolla koko systeemi vain ajetaan sitten nurin.
Vierailija kirjoitti:
Millä logiikalla se, että halpatyöntekijät karkoitetaan laskee hintoja? Mikä on se kaava, jolla tuo toteuu kenenkään mielessä? Sehän tulee menemään täysin päinvastoin. Ja kun maataloustyöntekijät karkoitetaan, niin kuka tekee ne työt? Onko paikallisilla tarvittavaa osaamista, onko yrityksillä varaa maksaa kunnollisia palkkoja?
Varmaan se toteutuu sillä, että yhdysvaltalaiset pakotetaan hyväksymään alempi palkkataso, joten heistä itsestään tulee oman maansa uudet halpatyöntekijät. Siellä on jo nyt ihan keskiluokkaisiakin ihmisiä, jotka asuvat autossa, siis HENKILÖAUTOSSA ja peseutyvät huoltiskoiden vessoissa jne ja samalla käyvät töissä tai esim. kolmessa työssä yhtä aikaa repiäkseen edes onnettoman elannon itselleen. Tähän porukkaan kuuluu esim. eron jälkeisiä vaimoja. Meno on ilmiömäisen raakaa USA:ssa. Tästä porukasta osa ottaa ilomilelin minkä tahansa työn vastaan, kunhan pysyvät edes elossa. Tomaatinpoiminta alle minimipalkkatason käy hyvin. Ja näitä, joilla ei ole vara valita, on jo pilvin pimein.
Vierailija kirjoitti:
Muut maat eivät ole samanlaisia kuin amerikka on. Hallitukset vetää henkeä ulkomaankauppa ei lopulta kaipaa amerikkaa.
Eurooppa ja aasia kiinnostuvat afrikan maista ja etelä amerikasta kauppa kumppanina. Solmitaan uusia kauppasuhteita näihin alueen valtioihin.
Amerkkka huomaa että se jää kuihtumaan omatekoiseen lamaansa. 3 vuoden kuluttua maailmankaupan johtomaat ovat muuttuneet.
Ei niin vain onnistu Nvidian ja Microsoftin kaltaisten teknojättien osalta. USA:ssa on sellaista tietotaitoa, jota ei pysty korvaamaan. Tällaisten firmojen etumatka on liian suuri. Eri asia on, mikäli nämä yritykset lähtevät vaivihkaa itse. Jos diktatuuri pahenee, se saattaa olla edessä.
Tähän selitykseen ei päämedioissa riitä kapasiteetti, Yle ja Hesari on niin syvällä intersektionaalisessa paskabetonissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaan ennen automatisaatiota ja globaalia kaupankäyntiä ei vaan ole mahdollista palata, koska aika ei kulje taaksepäin. Ainoa keino olisi globaalien tuotantoketjujen tulleilla sabotoinnin lisäksi kieltää teknologian käyttö tehtaissa ja vaatia, että ihmiskädet tekee työn.
Ei tähänkään enää voi palata. Nyt pitäisi itse asiassa miettiä jo kovaa vauhtia maailmanlaajuista kansalaispalkkaa, seikka, josta Elon Musk jopa on puhunut ja joka on ainoita fiksuja asioita, joita hänen suustaan on tullut. AI tekee yhtä mahdottomaksi ihmiskäsi-vision kuin mitä koneet tekivät tekivät teollistumisen alussa vaatimuksen käsityön säilyttämisestä. Luddiitit hajottivat Kehruu-Jennyjä, mutta se ei muuttanut kehityksen suuntaa. Siksi ainoa tie on taata ihmisille edes minimisosiaaliturva ilman työpanosta. Työtä ei vaan tule riitt
Mutta suurella joukolla ihmisiä on pakko olla edes jonkin verran rahaa. Muutoin ei ole riittävää määrää kuluttajia enää olemassa, jotta ne robottien tekemät tuotteet saataisiin myytyä. Jos ei ole ostajia, tuotannossa ei ole järkeä. Jos ei ole tuotantoa, ei ole voittoja. Kuluttajuuden lopettaminen on koko markkinatalouden harakiri -> kansalaispalkka on välttämättön, myös rikkaille itselleen. Tämä varmaan Muskilla on takana siinä, että hän kannattaa maailmanlaajuista kansalaispalkkaa. En itsekään näe muuta vaihtoehtoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sata vuotta vanhat lainalaisuudet eivät päde tänä päivänä. Esimerkiksi autotehtailla ei yksinkertaisesti ole resursseja maksaa kokoonpanolinjan työntekijöille kuin peruspalkka parituhatta dollaria ja vähän lisiä. Se riittää nykyisellä kustannustasolla jenkeissä veroihin ja vuokraan. Ruokaa ei saa pöytään, toisin kuin t-fordin aikoihin. Trumpin kaltainen miljardööri ei ymmärrä mitä inflaatio tarkoittaa tavallisille ihmisille.
Niin no, mistä se johtuu, ettei palkkoja ole varaa maksaa? Samaa itkuvirttä kuullaan Suomessakin työnantajilta, jotka haluaa teettää palkatonta työtä ja tuoda halpatyöläisiä tänne kehitysmaista.
Koska markkinatalouden lakien mukaan pitää maksaa tuottavampaa työtä tekeville enemmän. Mm. Trumpin ympärillä hääräävien oligarkkien työntekijät ovat pitkälti niitä. Et
Mutta se työn tuottavuus määritetään rahalla. Jos henkilölle maksetaan tekemästään työstä vain vähän ja työskentelee matalapalkka-alalla, niin se työ katsotaan automaattisesti vähemmän tuottavaksi työksi ja alaksi. Ei sitä lasketa sen perusteella, kuinka paljon työtä tai tuotetta se ihminen tekee, tai mitä se tuottaa. Samoin kaikki nämä lännen tavaratehtaina toimivat tuotteet ovat matalan tuottavuuden maita rahallisesti arvioituna, koska palkkataso on matala ja samoin BKT.
Trump on taustaltaan liikemies, joten todella erikoista ettei hän ymmärrä miten maailma pyörii. Ei tuo idea nykymaailmassa enää toimi, kun markkinatalous on globaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaan ennen automatisaatiota ja globaalia kaupankäyntiä ei vaan ole mahdollista palata, koska aika ei kulje taaksepäin. Ainoa keino olisi globaalien tuotantoketjujen tulleilla sabotoinnin lisäksi kieltää teknologian käyttö tehtaissa ja vaatia, että ihmiskädet tekee työn.
Ei tähänkään enää voi palata. Nyt pitäisi itse asiassa miettiä jo kovaa vauhtia maailmanlaajuista kansalaispalkkaa, seikka, josta Elon Musk jopa on puhunut ja joka on ainoita fiksuja asioita, joita hänen suustaan on tullut. AI tekee yhtä mahdottomaksi ihmiskäsi-vision kuin mitä koneet tekivät tekivät teollistumisen alussa vaatimuksen käsityön säilyttämisestä. Luddiitit hajottivat Kehruu-Jennyjä, mutta se ei muuttanut kehityksen suuntaa. Siksi ainoa tie on taata ihmisille edes minimisosiaal
Niin, mikä se päätepysäkki on, kun ihminen ulkoistaa itsensä kaikesta tuotannosta ja työstä automatisaatiolla ja tekoälyllä? Jos ei ole töitä, ei ole rahaa, ja kuka sitten ostaa ja kuluttaa niitä tuotteita ja palveluita? Se about 10-100 oligarkin rinki, joka omistaa sitten kaiken koko yhteiskunnassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resepti ei taida enää toimia, jos koko muu maailma hankkii tarvitsemansa sieltä, mistä sen halvimmalla saa. Yhdysvallat pitäisi sulkea kuin ex-Neuvostoliitto, jotta aivopieru toimisi.
Project 2025 tavoitteena on perua globalisaatio ja palauttaa kansalaisvaltiot lähes suljettuine rajoineen, voidaan kaikki sitten leikkiä elämää 1800-luvulla.
Kun joku vaan kertoisi noille valopäille ettei tosielämässä ole reverse-nappulaa, löytyy vain stop tai forward.
Voisiko joku taloustieteeseen perehtynyt kertoa, miten tällaisessa tilanteessa oikeasti kävisi? Persujen omaa idealismia turvottavia aivopieruja turha toistaa, hieman realismia kehiin nyt, ja siitä kiitos.
Miten meille käy, jos suurlama iskee? Jos talous vedetään säppiin samalla tavalla kuin kotitaloudet S
Oikeisto aina haaveilee mahdollisimman halvasta työvoimasta, sellaisesta, jota voi kusettaa menne tullen kaikkien etujen suhteen, ja jota tuodaan tänne halpamaista. Ja sitten sillä on unelma sellaisesta, joka tekee kaikki epämieluisat työt minimitukia vastaan, esim. siivoaa 12/vrk saadakseen puuron tai kalanpään lautaselleen ja tyytyy nukkumaan joka yö 12 muun kanssa siten, että joutuu tästä mahdollisuudesta maksamaan vielä työnantajalleen kuluja elämisestään.
Only in Finland...
Vierailija kirjoitti:
Trump on taustaltaan liikemies, joten todella erikoista ettei hän ymmärrä miten maailma pyörii. Ei tuo idea nykymaailmassa enää toimi, kun markkinatalous on globaalia.
Lehtitietojen mukaan jo 1980-luvulla (hullua, että se ukko oli vaikutusvaltainen jo silloin) fantisoi tästä tulliasiasta. se on siis harvinaisen sitkeä pakkomielle hänelle. Tässä näkee myös se, että Trump on jo vanha ja dementoitunut: tyypilliseen tapaan hän muistaa paremmin vanhoja juttuja kuin elää tätä päivää. Tuo ikivanha haave on hänen päässään tuoreempana muistissa kuin se, mitä hän edellisenä päivänä teki. Nyt hän hyppäsi toteuttamaan 1980-lukuisen amatööriaatoksensa, vaikka se ei toiminut edes silloin.
Vierailija kirjoitti:
Edellisen kerran tällainen temppu ajoi maailman perkeleelliseen lamaan. Vain typerys toistaa menneisyyden virheet ja odottaa täysin uutta lopputulosta.
Kuten omakin hallituksemme.
Piti olla selvää, ettei taantumassa leikata. No, leikattiin ja maa on sekaisin kuin seinäkello ja velkakaksikko OrpoPurra selittelevät niin että korvat heiluvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resepti ei taida enää toimia, jos koko muu maailma hankkii tarvitsemansa sieltä, mistä sen halvimmalla saa. Yhdysvallat pitäisi sulkea kuin ex-Neuvostoliitto, jotta aivopieru toimisi.
Project 2025 tavoitteena on perua globalisaatio ja palauttaa kansalaisvaltiot lähes suljettuine rajoineen, voidaan kaikki sitten leikkiä elämää 1800-luvulla.
Kun joku vaan kertoisi noille valopäille ettei tosielämässä ole reverse-nappulaa, löytyy vain stop tai forward.
Voisiko joku taloustieteeseen perehtynyt kertoa, miten tällaisessa tilanteessa oikeasti kävisi? Persujen omaa idealismia turvottavia aivopieruja turha toistaa, hieman realismia kehiin nyt, ja siitä kiitos.
Miten meille käy, jos suurlama iskee? Jos talous ved
Erikoista on vain se, että nyt Yhdysvalloissa on oikeisto vallassa ja he potkii pihalle kaikki ne kyykytettävät halpatyöläiset. Kaiken sen aineksen, joka on helposti kiristettävissä, uhkailtavissa, jolla ei ole mitään oikeuksia ja joka tekee työtä vailla mitään oikeuksia ja polkupalkalla. Miksi oikeisto haluaa eroon niistä, joiden työpanoksella on heidän elintaso rakennettu? Eiköhän siellä Selänteidenkin hulppeilla taloilla ole ollut meksikolaisia rakentamassa ja siivoamassa, mikäli eivät Suomesta ole sinne rakentajia vieneet?
Vierailija kirjoitti:
Aika poika tää Donald. Saa maailman muuttumaan. Kukaan muu ei olis uskaltanutkaan samaa aloittaa.
Ja hyvästä syystä. Trumpin kohdalla on kyse typeryydestä, ei rohkeudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä logiikalla se, että halpatyöntekijät karkoitetaan laskee hintoja? Mikä on se kaava, jolla tuo toteuu kenenkään mielessä? Sehän tulee menemään täysin päinvastoin. Ja kun maataloustyöntekijät karkoitetaan, niin kuka tekee ne työt? Onko paikallisilla tarvittavaa osaamista, onko yrityksillä varaa maksaa kunnollisia palkkoja?
Varmaan se toteutuu sillä, että yhdysvaltalaiset pakotetaan hyväksymään alempi palkkataso, joten heistä itsestään tulee oman maansa uudet halpatyöntekijät. Siellä on jo nyt ihan keskiluokkaisiakin ihmisiä, jotka asuvat autossa, siis HENKILÖAUTOSSA ja peseutyvät huoltiskoiden vessoissa jne ja samalla käyvät töissä tai esim. kolmessa työssä yhtä aikaa repiäkseen edes onnettoman elannon itselleen. Tähän porukkaan kuuluu esim. eron jälkeisiä vaimoja. Meno on ilmiömäisen raakaa USA:ssa. Tästä porukasta
Tällaiselle Suomelle meikäläisten eli kokoomuksen poikien pöksyt ovat 24/7 märät, vielä jos saisi alistaa näitä halveksuttavia, kiusattuja, märkiä, tyhmiä, kouluttamattomia ja verkostoitumattomia ihmis_röskia sillä tavoin, että hyötyä heistä irtoaisi joko puheiden kautta tai kaverilta kaverille kierrättetynä ilmaistyövoimana, niin tulis kyll tosi voittajan olo. Ihan egotrippi. Lähtisin siis ihan kierroksille siitä, että joku joutuu poseen mun vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Trump on taustaltaan liikemies, joten todella erikoista ettei hän ymmärrä miten maailma pyörii. Ei tuo idea nykymaailmassa enää toimi, kun markkinatalous on globaalia.
Trump ei ole mikään liikemies, vaan isänsä lellikakara joka isin rahoilla leikki ja roolipelasi bisnesmiestä. Kaikki Trumpin hankkeet ovat tehneet konkurssin. Jopa kasino jota hän pyöritti ja se on jo saavutus, koska yleensähän talo voittaa aina. Ne jenkit joiden järki riittää suhtautua Trumpiin kriittisesti kutsuvat häntä termillä fuck up.