Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Selitän teille nopeasti, mistä Trumpin tulleissa on oikeasti kyse!

Vierailija
04.04.2025 |

Kelaamme ajassa taaksepäin aikaan ennen toista maailmansotaa, sieltä kelaamme vielä enemmän taaksepäin, kun Yhdysvallat oli nuori, teollistuva valmistuksen supermaa. Tulleilla suojeltiin maan omaa kotimaista tuotantoa ja vaurastutettiin valtio. "Made in USA" oli laadun tae ja tehtaat, kaivokset ja vienti takasivat työpaikat kansalle. Valtio vaurastui ja siitä tuli globaali mahtivalta.

Sitten yritysten omistajat ja johtajat hoksasivat, että vaurastuminen nosti maan palkkatasoa ja samat työt voitaisiin teettää toisella puolella maailmaa murto-osalla niistä kustannuksista, joilla valmistusta ja teollisuutta pyöritetään Amerikan maaperällä. Joten tehtaat siirtyivät Kiinaan ja Aasian halpatyömaihin. "Made in USA":n korvasi "Made in China". Tämä tarkoitti kuluttajille halvempia tuotteita ja osakkeenomistajille kovempia katteita ja suurempia voittoja. Win, win - eikös vaan? Taakse jäi autioituvia, köyhtyviä ja pystyyn kuolevia kaupunkeja ja osavaltioita esimerkiksi ns. Rust belt.

Nyt Trump haluaa tuoda ja kuvittelee voivansa tuoda nämä menetetyt työpaikat ja tehtaat takaisin USA:aan, eli kyse on ajan taaksepäin kelaamisesta. Tullitaulukko oli lähestulkoon fiktiivinen, retorinen ase, jolla Trump perustelee strategiaansa. Käytettyä kaavaa eivät taloustieteilijät oikeasti käytä tullien laskemiseen, eli prosenttien osalta se ei pidä paikkansa ja tulleja oli määrätty myös saarille, joita asuttavat vain pingviinit.

Tavallaan Trumpilla on pointti. Kuvittelimme, että 1980-1990 -lukujen ideologisessa vapaassa globaalissa kaupassa on vain voittajia. Kuvittelimme sen vievän demokratian ja korkean elintason jokaiseen maailman kolkkaan ja takaavan maailmanrauhan. Kaikkien piti voittaa, mutta sama tapahtui jokaisessa vaurastuvassa länsimaassa, myös Suomessa, kun valmistusta ajettiin alas ja siirrettiin Kiinaan. Suomalaiset menettivät työpaikkansa, kun Abloyt, Iittalat ja Marimekot siirsivät valmistuksensa halpatyömaihin. Demokratiaa ei saatu moniin valtioihin edes sotimalla ja globaali kapitalismi kiihdytti eriarvoisuutta ja vaurauden keskittymistä harvojen käsiin. Yhdysvalloissa 96% aikuisväestöstä tekee työtä, kun taas lähestulkoon kaikki varallisuus on 1-10% hallussa. Globaalilla tasolla noin puolet maapallon väestöstä ei omista mitään.

Trumpin tullien väistämätön seuraus on kaiken kallistuminen, tarkasteli niitä mistä näkökulmasta tahansa. Ne haastavat vuosikymmenten kehitystä globaalissa taloudessa ja sen vallitsevaa halpuutuksen teesiä, eli valmistetaan, hankitaan ja tehdään aina sieltä, missä on edullisinta. Ideologinen omavaraisuuden tavoittelu ei myöskään aina ole mahdollista, saati kannattavaa, koska monia tuontituotteita ei ole mahdollista kasvattaa eikä valmistaa USA:ssa. Valmistuksen käynnistäminen voi myös vaatia miljardien investointeja ja vuosien rakennusprojekteja. Jos Trump onnistuu tavoitteissaan, se ei tule tapahtumaan parin seuraavan vuoden aikana, vaan vaatii pidemmän ajanjakson, ja varmaan juuri sen takia hän on jo useasti esittänyt pysyvänsä vallassa tämänkin kauden jälkeen. Trumpin ideologiset tavoitteet selittävät myös pyrkimystä hankkia Grönlanti raaka-aineiden lähteeksi ja Panaman kanava USA:n hallinnoimaksi kauppaväyläksi.

Kommentit (210)

Vierailija
81/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Tämäkin on täysin mahdollista. Mutta Trump ei ole yksin näitä asioita keksinyt. Miehellä on neuvonantajia ja tiimi ihmisiä ympärillään, joiden varassa hän toimii. Se tiimi koostuu osittain salaliittoteoreetikoista ja taloustieteilijöistä, joiden laskelmat on hyvin, hyvin, äärimmäisen kyseenalaisia."

Se sakki Trumpin ympärillä ei ole asiantuntijaa nähnytkään. Trump on koostanut lähipiirinsä siten, että se on täysin hänen johdateltavissaan: Youtubettajia ynnä muita, joilla ei ole koulutusta eikä muuta tarvittavaa asiantuntemusta. Varmaan koskaan minkään valtion johdossa ei ole  ollut tällaista kokematonta ja täysin ideologiapohjalta valittua, totaalisen asiantuntematonta sakkia. Katsokaapa videoita, joissa puolustusministeri  Pete Hegseth, 44 vee, rypistelee kulmiaan kuin neanderthilainen ja takeltelee kuin ysiluokkalainen.

Tilanne on se, että tuo susilauma Trumpin ympärillä ei voi uskoa käsittämätöntä tuuriaan, et

Nimenomaan. Trump on vain Välimeren, jota käyttää porukka, joka kannattaa arvoja, joita Trump myy. 

Vierailija
82/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trump tekee jotain poliitikolle ääriharvinaista. Hän toteuttaa vaalilupausta. Trumpin äänestäjät ovat pitkälti näistä köyhdytetyistä globaalin kaupan häviäjä-osavaltioista, kuten West Virginiasta. Hän yrittää tuoda tehtaat ja kaivokset takaisin.

Tehtaat voivat tulla takaisin, mutta työpaikkoja ne eivät luo. Automaatio lisääntyy jatkuvasti ja seurauksena on täysautomatisoidut tehtaat, joita pyörittää tekoäly ja robotiikka. Ihmistyön tarve näissä tehtaissa on aivan minimaalinen. Sama kaivoksissa: kaivosteollisuus on panostanut automatiikkaan, joka on paitsi kannattavampaa myös turvallisempaa. Kaivokseen tarvitaan tyyliin yksi työntekijä valvomaan koneiden toimintaa valvomosta käsin.   

Automaatiota pitäisi verottaa, jos se vie työpaikkoja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lyhyesti siinä on kyse vaan siitä, että hällä tulee joku ajatus mieleen ja se tuntuu, että pitää toteuttaa. Koska mä voin!

Vierailija
84/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokainen Trumpin toimi kiihdyttää inflaatiota ja nostaa kuluja. Trump on kertonut tavoitteekseen poistaa Yhdysvalloista 20 miljoonaa ihmistä. Nämä tulijat tekevät siellä kaikki ns. caccaduunit siivoamisesta raksaan ja maataloustöihin ja elintarvikesektoriin. Jopa 70% maatiloilla työskentelevistä voi joidenkin arvioiden mukaan olla tulijoita. Jos heidät poistetaan ja korvataan amerikkalaisilla, joille pitää maksaa kunnon palkkoja ruuanhinta NOUSEE, ei laske. Samoin, jos RFK toteuttaa lannoitteiden ja torjunta-aineiden kieltoja, tullaan menettämään satoja ja ruuanhinta MONINKERTAISTUU.

Vierailija
85/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trump tekee jotain poliitikolle ääriharvinaista. Hän toteuttaa vaalilupausta. Trumpin äänestäjät ovat pitkälti näistä köyhdytetyistä globaalin kaupan häviäjä-osavaltioista, kuten West Virginiasta. Hän yrittää tuoda tehtaat ja kaivokset takaisin.

Tehtaat voivat tulla takaisin, mutta työpaikkoja ne eivät luo. Automaatio lisääntyy jatkuvasti ja seurauksena on täysautomatisoidut tehtaat, joita pyörittää tekoäly ja robotiikka. Ihmistyön tarve näissä tehtaissa on aivan minimaalinen. Sama kaivoksissa: kaivosteollisuus on panostanut automatiikkaan, joka on paitsi kannattavampaa myös turvallisempaa. Kaivokseen tarvitaan tyyliin yksi työntekijä valvomaan koneiden toimintaa valvomosta käsin.   

Aikaan ennen automatisaatiota ja globaalia kaupankäyntiä ei vaan ole mahdollista palata, koska aika ei kulje taaksepäin. Ainoa keino olisi globaalien tuotantoketjujen tulleilla sabotoinnin lisäksi kieltää teknologian käyttö tehtaissa ja vaatia, että ihmiskädet tekee työn.

Vierailija
86/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos sais saman lyhyesti? Kiitos.

Se oli nopeasti, hyvin sekä lyhyesti selitetty. Aloittajalle kiitokset siitä.

Jos sekin kuitenkin ylitti keskittymis- ja käsityskyvyn rajat, kannattaa jatkossa lueskella vaan esim. seiskaa, ja mm. pliis, pidättäydy äänestämästä missään vaaleissa, missä valitaan yhteiskunnallisia päättäjiä, kiitos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resepti ei taida enää toimia, jos koko muu maailma hankkii tarvitsemansa sieltä, mistä sen halvimmalla saa. Yhdysvallat pitäisi sulkea kuin ex-Neuvostoliitto, jotta aivopieru toimisi.

Project 2025 tavoitteena on perua globalisaatio ja palauttaa kansalaisvaltiot lähes suljettuine rajoineen, voidaan kaikki sitten leikkiä elämää 1800-luvulla.

Kun joku vaan kertoisi noille valopäille ettei tosielämässä ole reverse-nappulaa, löytyy vain stop tai forward.

Esität "valopäisyytesi" ihan itse. Ei tietenkään ole mitään "palautus-nappulaa". Jos jonkin aiemman asiantilan haluaa takaisin, niin se vaatii tekoja nappuloiden sijaan. Onpahan sinulla älytön ajatus taustalla. Että mitään ei voi "palauttaa" entiseen tilaan huolimatta siitä, vaikka uudempi olisi huono, vahingollinen tai vaarallinen, ja entinen jo pitkältä ajalta hyväksi ja toimivaksi havaittu. Ei se, että haluaa jonkin asian palautuvan vanhempaan malliin, tarkoita mitään halua palata kaikkineen siihen menneeseen aikaan. Pari käytännön esimerkkiä;

Ennen lapset oppi koulussa lukemaan ja laskemaan. Isoista opetusryhmistä huolimatta. Sitten tuli tasoryhmät joihinkin aineisiin, tarkkailuluokat ja ryhmät oli edelleen suuria viimeistä lukuunottamatta. Pisa-tulokset kasvoi vain, ja kumuloitui maailman huippua edustavien tasolle. Tilanne tänään opetusuudistusten jäljiltä on se, että pienemmissä ryhmissä opiskelleista ei osa osaa lukea kuin auttavasti (ei yhteiskunnassa riittävän pärjäämisen tasoisesti), ja suurempi osa ei osaa edes peruslaskutoimituksia laskea itsenäisesti. Edes helppojakaan päässään. Peruskoulun käytyään. Metsään on pisa-tulostenkin perusteella menty. Ja sinusta ei ennen toimivia asioita voida käyttää tilanteen korjaamiseksi ja oikaisemiseksi?

Toinen esimerkki on hehkulamppukielto tavallisia kansalaisiakin koskien. Syynä alempien energiakulujen (käytön) tavoittelu. Ei annettu valinnanvapautta, vaan siirtymä oli pakotettu. Täällä lämmityskausi kestää eritasoisena 8-9kk/vuosi. Se minkä hehkulamppu aiheutti kotitaloudessa "energiahävikkiä", ei ollut hävikkiä. Se energia siirtyi lämpösäteilynä "toiselle momentille". Lämmitykseen. Jokaisesta pöytä-, senä-, jalka-, ja kattovalaisimesta. Hehkulamppu vastaa luonnonvaloa siinä mielessä, että siihen sisältyy kaikki valon aallonpituudet. Se valo on silmille luonnollista. Ledit, niin kuin laseritkin, on monokromaattista valoa. Sisältäen käytännössä hyvin kapean spektrin osan. Silmä ei ole kehittynyt käsittelemään sellaista. Kohta jokaisella lapsellakin on silmälasit. Ja ledit ei ole kestävämpiä (ajallisesti) kuin mitä on laadukkaasti tehty hehkulamppu. Ledien energian"säästö" on legendaa täällä, jossa sen lämpösäteilemätön valo, on yhtä suuri lisäkulu lämmityskuluissa.

Vierailija
88/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdysvalloista tuli menestys vasta sen myötä, kun siellä työläinenkin voi rikastua omalla työllään. Esim. Fordin tehtaalla työskentelevillä piti olla mahdollisuus ostaa oma auto.

Euroopassa tällaista asiaa ei siinä vaiheessa mitenkään kannatettu, asia oli pikemminkin päinvastoin 1900-luvun alussa, jolloin Britannia edusti kehityksen huippua tiukkine luokkajakoineen ja porvarimoraaleineen; sallittua siellä olivat mm. laajamittainen eläinrääkkäys, lapsiprostituutio ja naiskauppa. Kielletyt asiat koskivat lähinnä naisia eli abortti, avioero ja nilkkojen näyttely hameen alta voivat johtaa naisen kuolemaan oikeuden hyväksynnällä siten, ettei teon tehnyttä rangaistu paitsi siinä tapauksessa, että teon tekijä oli nainen ja sen kohteena lapsi. 

Työläinenkin voi rikastua omalla työllään. Milloin viimeksi on Amerikas

Kokoomuksen korpivaelluksen aikana monilla suomalaisduunareillakin oli oma auto ja omakotitalo tai edes sen puolikas. Sen muistan lapsuudestani. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resepti ei taida enää toimia, jos koko muu maailma hankkii tarvitsemansa sieltä, mistä sen halvimmalla saa. Yhdysvallat pitäisi sulkea kuin ex-Neuvostoliitto, jotta aivopieru toimisi.

Project 2025 tavoitteena on perua globalisaatio ja palauttaa kansalaisvaltiot lähes suljettuine rajoineen, voidaan kaikki sitten leikkiä elämää 1800-luvulla.

Kun joku vaan kertoisi noille valopäille ettei tosielämässä ole reverse-nappulaa, löytyy vain stop tai forward.

Esität "valopäisyytesi" ihan itse. Ei tietenkään ole mitään "palautus-nappulaa". Jos jonkin aiemman asiantilan haluaa takaisin, niin se vaatii tekoja nappuloiden sijaan. Onpahan sinulla älytön ajatus taustalla. Että mitään ei voi "palauttaa" entiseen tilaan huolimatta siitä, vaikka uudempi olisi huono, vahingollinen tai vaarallinen,

Kaikessa on puolensa ja juuri sen takia näitä siirtymiä tulisi harkita aina kunnolla ja pitkään monelta kannalta ja laittaa pitkä siirtymäkausi, jonka aikana tuloksia on mahdollista seurata ja tarkastella kriittisesti. Pysähtyä ja ottaa askelia taaksepäin, jos huomataan, että nyt menee pieleen.

Mutta ei Trump toimi näin. Parissa kuukaudessa luonut totaalisen kaaoksen ympärilleen ja rytinällä tekee kaiken seurauksista piittaamatta.

Vierailija
90/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Trump sanoi, että nyt tuotteiden valmistajat tulevat sankoin joukoin takaisin kotimaahan valmistamaan tuotteensa, mutta tämä ei tule onnistumaan, koska todellakin vaatii valtavat investoinnit. Ei USAssa ole sellaisia resursseja massatuotannolle kuten Kiinassa on. Maksaako amerikkalainen 80 dollaria USAssa valmistetusta t-paidasta ja 150 dollaria collegehousuista? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/210 |

Jossain muistaakseni hesarin jutussa sanottiin, että amerikkalaiset suuttuvat tulleista Trumpille vielä, koska ovat tottuneet muutamilla kympeillä ostamaan t-paitoja, collareita ja lenkkitossuja Amazonista. Ja nehän kaikki tulee Kiinasta.

Levis farkut tulee Lesothosta, jota Trump dissasi jo aiemmin ja nyt tuhoaa koko valtion tekstiilituotannon näillä tulleillaan.

Vierailija
92/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Trumpin sekoilu ei ole kenenkään etu. Malliesimerkki siitä, miten yksi mies aiheuttaa maailmanlaajuisen laskusuhdanteen. Voittajia ei tästä kauppasodasta löydy. Ihmeellistä, että tämä törppö saa puuhastella ilman mitään rajoituksia. Trumpilla pitäisi olla itsellään edunvalvoja huolehtimassa asioista. Kaverin äly ei riitä edes yksinkertaiseen matematiikkaa.

Tehtaan lattiatasolla kritisoidaan usein johdon toimintaa. Miksi tehdään näin, miksi tehdään noin. Oikeasti sieltä lattiatasolta nähdään vaan osatotuus ja ajatukset tämän mukaisia.

Ja sinä olet se lattiatason hemmo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Liian pitkä juttu.

Lyhyesti Trump haluaa vallata Grönlannin viedä sen rikkaudet. Rakentaa sinne sotilastukikohdan ja palata muuten siirtomaa aikoihin. Paitsi. Että orjia ei ole koska nehän olisivat laittomasti maassa. Niinpä jenkkien pitää vain joko maksaa kotimaassa tehdystä työstä kovaa hintaa. Tai pakottaa jenkit tekemään itse yhtä pienellä palkalla. Kuin laittomasti maahan tuleet.

"Kylmän sodan ydinaseille rakennettu salainen tukikohta sulaa Grönlannissa Jääpeitteen alle hautautunut ydinjäte vaarassa vuotaa

Radioaktiivista jätettä hautautui jääpeitteen alle, kun Yhdysvaltojen armeijan tukikohta tuotti tarvitsemansa sähkön ja lämmön osittain liikuteltavalla ydinreaktorilla."

"Camp Century.

 Virallisesti Camp Century tunnettiin tutkimusasemana, jossa oli tarkoitus testata, miten sotilaat pärjäisivät arktisissa olosuhteissa. Tutkimusasemaan liittyi todellisuudessa armeijan salainen operaatio, Project Iceworm"

-Tekniikka&Talous-

Onko Tanska tehnyt artikkelin asiakokonaisuudelle mitään? Jos, niin mitä?

Vierailija
94/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

USA:n ja koko maailman tragediaksi nousee nyt se, että USA:ssa presidentillä on vähän liikaakin valtaa. Suomen tilanne on vastakkainen. Aikoinaan Koivisto supisti presidentin valtaa liikaakin ja teki hänestä lähinnä kuninkaallisia vastaavan koristeen, jolla ei ole todellista sisäpoliittista eikä juuri muutakaan valtaa. Toisin on USA:ssa. Trumpin kaltaisen presidentin päästessä valtaan tällä on karmeat seuraukset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trumpin sekoilu ei ole kenenkään etu. Malliesimerkki siitä, miten yksi mies aiheuttaa maailmanlaajuisen laskusuhdanteen. Voittajia ei tästä kauppasodasta löydy. Ihmeellistä, että tämä törppö saa puuhastella ilman mitään rajoituksia. Trumpilla pitäisi olla itsellään edunvalvoja huolehtimassa asioista. Kaverin äly ei riitä edes yksinkertaiseen matematiikkaa.

Tehtaan lattiatasolla kritisoidaan usein johdon toimintaa. Miksi tehdään näin, miksi tehdään noin. Oikeasti sieltä lattiatasolta nähdään vaan osatotuus ja ajatukset tämän mukaisia.

Ja sinä olet se lattiatason hemmo.

Törkeää puhetta. jos itse et olisi lattialla mahallasi makaamassa, näkisit ja lukisit, että kansainväliset ja usa:n itsensäkin asiaa tuntevat tahot kaikkialla talouselämästä akateemisiin piireihin ovat kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Trumpilla pitäisi olla edunvalvoja. Hän tuhoaa USA:n talouden ja samalla koko maailmantalouden.

Vierailija
96/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

USA:n ja koko maailman tragediaksi nousee nyt se, että USA:ssa presidentillä on vähän liikaakin valtaa. Suomen tilanne on vastakkainen. Aikoinaan Koivisto supisti presidentin valtaa liikaakin ja teki hänestä lähinnä kuninkaallisia vastaavan koristeen, jolla ei ole todellista sisäpoliittista eikä juuri muutakaan valtaa. Toisin on USA:ssa. Trumpin kaltaisen presidentin päästessä valtaan tällä on karmeat seuraukset.

Amerikkalaiset halusivat autoritäärisen johtajan ja saivat sen. Edes tammikuun 6. vallankaappauksen yritys ja Trumpin lukuisat rikostuomiot ja kohut eivät pysäyttäneet äänestäjiä. Nythän Trump armahti kaikki siihen osallistuneet ja lisäksi on toistuvasti väittänyt viime aikoina, että tosiasiassa hän voitti ne vaalit. Nyt aikoo myös jatkaa tämän kautensa jälkeen ja on sanonut, ettei kansan tarvitse äänestää enää. On myös viitannut itseensä kuninkaana.

Vierailija
97/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lyhyesti siinä on kyse vaan siitä, että hällä tulee joku ajatus mieleen ja se tuntuu, että pitää toteuttaa. Koska mä voin!

Trump on sellainen perinteinen vanha ukko, ns. Ajatusten Donau, joka luulee tietävänsä kaikesta kaiken. Hänen tilanteessaan on valitettavaa, että hänellä on liikaa valtaa, joten hänen suuraatoksensa pääsevät myös toteutusvaiheeseen.

Kun seuraavan kerran Capitolille hyökätään, se tapahtuu Trumpia vastaan, ei hänen puolestaan.

Vierailija
98/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nimenomaan sen takia ja siltä varalta, että presidentiksi, tai pääministeriksi sattuu sekopää tai hallitsija sekoaa, on valtaa hajautettu. Nythän Trump on myös murtanut tämän vallan monijaon, haalinut vallan itselleen ja Musk on irtisanonut ns. vallan vahtikoiria eri instansseista. Siihen on syynsä, miksi yhdellä ihmisellä ei tulisi olla kaikki valta.

Vierailija
99/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aikaan ennen automatisaatiota ja globaalia kaupankäyntiä ei vaan ole mahdollista palata, koska aika ei kulje taaksepäin. Ainoa keino olisi globaalien tuotantoketjujen tulleilla sabotoinnin lisäksi kieltää teknologian käyttö tehtaissa ja vaatia, että ihmiskädet tekee työn.

Ei tähänkään enää voi palata. Nyt pitäisi itse asiassa miettiä jo kovaa vauhtia maailmanlaajuista kansalaispalkkaa, seikka, josta Elon Musk jopa on puhunut ja joka on ainoita fiksuja asioita, joita hänen suustaan on tullut. AI tekee yhtä mahdottomaksi ihmiskäsi-vision kuin mitä koneet tekivät tekivät teollistumisen alussa vaatimuksen käsityön säilyttämisestä. Luddiitit hajottivat Kehruu-Jennyjä, mutta se ei muuttanut kehityksen suuntaa. Siksi ainoa tie on taata ihmisille edes minimisosiaaliturva ilman työpanosta. Työtä ei vaan tule riittämään kaikille eivätkä kaikki voi ryhtyä youtubettajiksi ja prostit... jne.

Vierailija
100/210 |
04.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jokainen Trumpin toimi kiihdyttää inflaatiota ja nostaa kuluja. Trump on kertonut tavoitteekseen poistaa Yhdysvalloista 20 miljoonaa ihmistä. Nämä tulijat tekevät siellä kaikki ns. caccaduunit siivoamisesta raksaan ja maataloustöihin ja elintarvikesektoriin. Jopa 70% maatiloilla työskentelevistä voi joidenkin arvioiden mukaan olla tulijoita. Jos heidät poistetaan ja korvataan amerikkalaisilla, joille pitää maksaa kunnon palkkoja ruuanhinta NOUSEE, ei laske. Samoin, jos RFK toteuttaa lannoitteiden ja torjunta-aineiden kieltoja, tullaan menettämään satoja ja ruuanhinta MONINKERTAISTUU.

Mutta tuotantokulut myös laskee. Ja terveydenhoitokulut, jotka on välillisiä seurauksia. Mehiläisten joukkotuhot vähenee, joka lisää tuottavuutta. Nyt siellä viljelijät vuokraa teollisessa mittakaavassa mehiläisiä. Sinä näet vain huonoja puolia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi yhdeksän