Mitä ruokaa teillä tänään?
Tarvitsen inspiraatiota! EI jaksa ainaista makaroonilooraa :(
Kommentit (39)
Savusilakoita, perunaa ja porkkanaa. Savusilakat oli Prismassa -30% niin siksi. On ne ihan hyviä, mutta aika vähän syötävää.
Otin aamulla pakkasesta jääkaappiin sulamaan annokset kukkakaaliparsakaalipinaattikeittoa ja broilerikasvisohrattoa. Syön keiton lounaaksi jossain kohtaa (aamupuuron söin vasta 11 aikaan) ja illalliseksi seitsemään mennessä ohraton.
Nuudeleita tonnikalalla söin äsken.
Söin lopun tekemästäni suppilovahvero keitosta.
Ostin jauheliharoiskeläpän. Ei ole aikoihin sitä tullut syötyä.
Otan kohta jauheliha-perunakiusauksen uunista. Laitoin siihen lisäksi paprikaa ja pinaatinlehtiä. Huutava nälkä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sitä mitä ollut tarjouksessa eli valkosipuliperunat ja Marrakesh nyhtökaurasta kastike.
Tomaattinen kanapata: uunipataan broileria, perunaa, porkkanaa, paprikaa, sipulia, tomaattimurskaa ja mieleisiä mausteita. Uunissa pari tuntia.
Marttojen sivuilta Siivouspäivän vuokaleipää.
Puolukkapiirakkaa.
Punajuurifalleroita, keitettyjä perunoita, porkkanamuhennosta ja tomaatti-sipulisalaattia. Tänään siis ihan kasvisruoka.
Maksapihvit + kastike + keitetyt perunat + salaatti.
Siskonmakkarakeittoa
4 perunaa, 4 porkkanaa, 2 sipulia, 1 l lihalientå keitä 5 min ja lisää
400 g siskonmakkaroita keitä toiset 6 min ja lisää
375 g kukkakaalia (puolet pakastepussista) keitä 3. 5 min ja lisää
1 dl kuohukermaa kiehauta ja jätä levylle hautumaan
No juu, minäpä kerron mitä oli lounaaksi tänään.
Ensin otin esille kaksi ruskeaa kananmunaa, kaksi nakkia, yksi pyöreä kauraleivän siivu.
No niin, rikoin kuppiin munat, sekoitin, siivutin nakit.
Öljy pannuun ja mausteena mustapippuri ja kurkuma.
laiton pannun keskelle leivänsiivun, kaadoin munasekoituksen päälle ja ripottelin siihen nakkisiivut,
annoin hyytyä ja mukavasti rusehtua, kumosin toiseen pannuun jossa oli jo öljy
ja annoin hetken paistua jotta kosteus hyytyi.
Tulipa hauska ruoka, kumosin lautaselle ja nautin salaatin ja kauramaidon kera.
Näytti yhtä hyvältä kuin maistui, oli kuin aurinkoa olisin natustellut.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tänään paistettua rottaa ja paleltuneita perunoita. Kiitos hallitus, muuhun ei ole enää varaai
Onko pakko aina valittaa? Et keksisi jotain mehevämpää sanottavaa;)
Kanakastiketta ja riisiä. Jälkkäriksi pari mandariiniä.
Jauhelihapihvi ja kesäkurpitsapyttistä
Mulla tänään paistettua rottaa ja paleltuneita perunoita. Kiitos hallitus, muuhun ei ole enää varaai