Kuinka pitkään voi paastota?
Kommentit (66)
40pv, lihavat pidempään. onko järkevää on sitten toinen asia. Kehonrakentajat tekee tuota, että laihduttavat rasvat pois ja syö samalla. Sekään niin tervettä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen paastonnut useamman kerran viikon ja yhden kerran kaksi viikkoa ja olisin voinut hyvin jatkaa sitä. Pari ekaa päivää paastossa on hankalampia kun on nälkä ja ehkä päätä särkee kahvin puute (sen voi toki lopettaa pikku hiljaa jo ennen paastoa). Sen jälkeen ei ruokaa kaipaa. Paastoon kuuluu suolen tyhjennys, joka nopeuttaa hyvän olon saavuttamista. Siihen saa apua apteekista. Muutamassa päivässä energiatasot on huipussa, olo on hyvä ja saa tehtyä kaikki vuosien rästihommat kotona ;)
Samanlaiset kokemukset mullakin paitsi etten juo kahvia niin lienee helpompaa. Jos ei ole paastoa kokeillut, kannattaa kokeilla. Ei siihen kuole :D
Paastota voi energiankulutuksen näkökulmasta käytännössä kuukausia. Yksi rasvakilo sisältää noin 7000 kcal. Aivosi tarvitsee noin 500 kcal ja loppu kropasta noin 700 kcal vuorokaudessa. Energiankulutusta ohjaa kilpirauhanen ja mitokondriot. Ongelmaksi muodostuu lähinnä vitamiinit ja hivenaineet. Mikäli ei saa esimerkiksi kalsiumia ja sitä ei saada irrotettua luustosta (kalsiumvarastosta) jostain syystä, kalium-ionipumput sammuvat ja henki lähtee. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä.
Paastoa käytetään Keski-Euroopassa enemmän.
Riippuu läskin määrästä. Pisin vesipaasto on ollut yli vuoden mittainen.
Vierailija kirjoitti:
Paastoa käytetään Keski-Euroopassa enemmän.
Paastoa käytetään? Mihin sitä käytetään? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen paastonnut useamman kerran viikon ja yhden kerran kaksi viikkoa ja olisin voinut hyvin jatkaa sitä. Pari ekaa päivää paastossa on hankalampia kun on nälkä ja ehkä päätä särkee kahvin puute (sen voi toki lopettaa pikku hiljaa jo ennen paastoa). Sen jälkeen ei ruokaa kaipaa. Paastoon kuuluu suolen tyhjennys, joka nopeuttaa hyvän olon saavuttamista. Siihen saa apua apteekista. Muutamassa päivässä energiatasot on huipussa, olo on hyvä ja saa tehtyä kaikki vuosien rästihommat kotona ;)
Samanlaiset kokemukset mullakin paitsi etten juo kahvia niin lienee helpompaa. Jos ei ole paastoa kokeillut, kannattaa kokeilla. Ei siihen kuole :D
AV-mamma kuolee jossei saa kolmeen tuntiin ruokaa.
https://www.google.com/search?&q=what+is+the+longest+someone+has+surviv…
Lopettakaa näiden paska-aloitusten tekeminen jo ihan oikeasti. Käyttäkää vaikka Googlea, Yahoota tai vaikka vıtun Askjeevesiä. Ei vaadi tohtorintutkintoa.

Kolme tuntia ilman ruokaa niin AV-mamma on kyljellään ojassa kuin Haminan mursu - näyttääkin samalta.
Vierailija kirjoitti:
AV-mamma kuolee jossei saa kolmeen tuntiin ruokaa.
Suomalainen nainen: 163 cm ja 74 kiloa. Nuo ovat hurjat lukemat. Siinä on 20 kiloa ylipainoa. Käsittämätöntä. Se tulee kai onnellisuuden mukana tuo sairaalloinen lihavuuskin sivuoireena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen paastonnut useamman kerran viikon ja yhden kerran kaksi viikkoa ja olisin voinut hyvin jatkaa sitä. Pari ekaa päivää paastossa on hankalampia kun on nälkä ja ehkä päätä särkee kahvin puute (sen voi toki lopettaa pikku hiljaa jo ennen paastoa). Sen jälkeen ei ruokaa kaipaa. Paastoon kuuluu suolen tyhjennys, joka nopeuttaa hyvän olon saavuttamista. Siihen saa apua apteekista. Muutamassa päivässä energiatasot on huipussa, olo on hyvä ja saa tehtyä kaikki vuosien rästihommat kotona ;)
Samanlaiset kokemukset mullakin paitsi etten juo kahvia niin lienee helpompaa. Jos ei ole paastoa kokeillut, kannattaa kokeilla. Ei siihen kuole :D
AV-mamma kuolee jossei saa kolmeen tuntiin ruokaa.
Kolme tuntia ilman ruokaa niin AV-mamma on kyl
Kolme tuntia paastolla ja sinä aikana saanut syödä vain kaksi lihapiirakkaa. Mission impossible
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paastota voi niin kauan kuin on ylipainoa. Sen jälkeen lähtee vain lihakset, eli vaikuttaa myös sydämeen, eli tulee vaurioita.
Kannattaa ottaa vakavasti, myös anorektikkojen siellä.
Ei se ihan noin toimi.
Ravinnosta pitää saada paljon välttämättömiä ravintoaineita, muitakin kuin pelkää energiaa. Välttämättömien hivenaineiden ja vitamiinien puutos tekee vakavia vaurioita aivoihin, hermostoon, sydänlihakseen. Suuri osa vitamiineista on sellaisia, ettei ne varastoidu kehoon. Niitä täytyy saada jatkuvasti lisää ravinnosta.
Niin täytyy. Ei kuitenkaan päivittäin eikä edes viikottain. Muutaman päivän paasto on riskitön. Juoda täytyy paljon ja tarvittaessa kannattaa ottaa suolaa.
Lihas ja läski on ylipainoisella yhtä mössöä. Massaa lähtee pakostakin molemmista, kun läski palaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Angus Barbieri paastosi 382 päivää ja laihtui 125 kg sinä aikana. Elektrolyyttejä ja vitamiineja otti samalla (kuten pitääkin pidemmissä paastoissa) ja välillä maitoa kahvin / teen kanssa. Noin suurinpiirtein, googlatkaa tarkemmat tiedot jos kiinnostaa.
Eli ihan varmasti rasva lähtee eikä lihakset, vaikka meitä sillä pelotellaankin.
Eli ainakin vuoden voi olla syömättä mitään
Hän ei syönyt mitään tuona aikana
Elektrolyyttejä, maitoa.
Mutta ei syönyt kiinteää ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AV-mamma kuolee jossei saa kolmeen tuntiin ruokaa.
Suomalainen nainen: 163 cm ja 74 kiloa. Nuo ovat hurjat lukemat. Siinä on 20 kiloa ylipainoa. Käsittämätöntä. Se tulee kai onnellisuuden mukana tuo sairaalloinen lihavuuskin sivuoireena.
Katsopa BMI laskuri, ei ole 20 kiloa ylipainoa. Yli ihanteen on, mutta ei ylipainoa. Nykyiset suositukset on hyvin korkeat. Ihminen on näkyvästi lihava jo BMI ylärajoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Angus Barbieri paastosi 382 päivää ja laihtui 125 kg sinä aikana. Elektrolyyttejä ja vitamiineja otti samalla (kuten pitääkin pidemmissä paastoissa) ja välillä maitoa kahvin / teen kanssa. Noin suurinpiirtein, googlatkaa tarkemmat tiedot jos kiinnostaa.
Eli ihan varmasti rasva lähtee eikä lihakset, vaikka meitä sillä pelotellaankin.
Eli ainakin vuoden voi olla syömättä mitään
Hän ei syönyt mitään tuona aikana
Elektrolyyttejä, maitoa.
Mutta ei syönyt kiinteää ruokaa.
Jokainen meistä on vauvana "paastonnut" monta kuukautta juomalla pelkkää maitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Angus Barbieri paastosi 382 päivää ja laihtui 125 kg sinä aikana. Elektrolyyttejä ja vitamiineja otti samalla (kuten pitääkin pidemmissä paastoissa) ja välillä maitoa kahvin / teen kanssa. Noin suurinpiirtein, googlatkaa tarkemmat tiedot jos kiinnostaa.
Eli ihan varmasti rasva lähtee eikä lihakset, vaikka meitä sillä pelotellaankin.
Eli ainakin vuoden voi olla syömättä mitään
Hän ei syönyt mitään tuona aikana
Elektrolyyttejä, maitoa.
Mutta ei syönyt kiinteää ruokaa.
Eli ei syönyt. Mikä oli pointtisi
Paastoja on erilaisia. Ilmeisesti ap tarkoittaa paastoa, jossa ei syödä kiinteää ruokaa ja juodaan vain vettä?
Vierailija kirjoitti:
https://www.google.com/search?&q=what+is+the+longest+someone+has+surviv…
Lopettakaa näiden paska-aloitusten tekeminen jo ihan oikeasti. Käyttäkää vaikka Googlea, Yahoota tai vaikka vıtun Askjeevesiä. Ei vaadi tohtorintutkintoa.
Vaatii yleissivistystä, joka puuttuu perussuomalaiselta kansanosalta. Ne ei osaa mennä tuonne kuvaruudun yläosaan selaimen osoitekenttään eli hakuriville ja kirjoittaa sinne hakusanoja ja painaa enter.