Lukiossa viimeistä vuotta opiskeleva tyttäreni tuli aikaisin aamulla juhlimasta kotiin. Kännissä kuin käki!
Siis voi luoja! Tyttäreni lähti eilen illalla myöhään kaupungille juhlimaan. Halusi bilettää, kun yo-kirjoitusurakka oli takana. Mutta pitääkö sitä herranjestas melkein koko yö bilettää ja juoda itsensä humalaan? Kyllä sitä on juotu, näkihän sen tyttären olemuksesta ja haistoi myös. Nyt on omassa huoneessaan nukkumassa. Voi olla, ettei ennen puoltapäivää nouse ylös. Ei näköjään jaksanut ottaa edes bilemekkoa päältänsä pois, vaan nukahti se päällä sänkyynsä.
Kommentit (47)
Näin minäkin tein kavereiden kanssa yli 30 vuotta sitten. Sain 18-20 vuotiaana juhlia riittävästi ja vähän kokeilla rajoja. YO-kevät oli ihana.
Kun lähdin yliopistoon opiskelemaan, eipä tarvinnut siellä enää vetää överiksi. Puhumattakaan nyt keski-ikäisenä.
Normaali nuoren ihmisen elämänkokemus. Älä suotta huolestu, nuoruuteen kuuluu kokeilla asioita ja suurin osa tuon kokenut. Tuli kotiin turvassa ja nukkuu omassa sängyssä, se on tärkeintä.
Oliko irstaillut jännämiesten kanssa?
Olet ap ollut 90-luvulla nuori ja meno ollut kosteaa 15 ikävuodesta eteenpäin? Nyt ihmettelet ja moralisoit, kun lapsesi yhden kerran bilettää?
No mites, kun yh äiti vie lapset viikonloppuisin sukulaisille hoitoon ja lähtee itse kännäämään. Kunnon munahaukka. Ilmankos lapsilla ei ole sama isä.
Vierailija kirjoitti:
Oliko irstaillut jännämiesten kanssa?
Sitten ei olisi vielä kotona. Jännämiesten kanssa jyystetään yöllä ja unien jälkeen taas ennen puoltapäivää, sitten vasta lähdetään kotiin.
Ihan normaalia toimintaa. Oli kuitenkin löytänyt tiensä kotiin ja ilmeisesti humalatilaa lukuunottamatta hyvässä kunnossa. Huolissani olisin jos olisi jäänyt reissulleen. Kyllä nuorella tulee överivetoja.. naisesta kun on kyse niin yleensä oppii hyvinkin nopeasti omat rajansa ja osaa juoda maltillisemmin... Miehillä en ole samaa kypsymistä valitettavasti havainnut.
Vierailija kirjoitti:
No mites, kun yh äiti vie lapset viikonloppuisin sukulaisille hoitoon ja lähtee itse kännäämään. Kunnon munahaukka. Ilmankos lapsilla ei ole sama isä.
Nyt on melkoiset harhat sinulla. Kunnon munahaukka jättää lapset lasten isien lähihuollettaviksi, koska lapset haittaavat haukkailua huomattavasti 20 vuotta. Jopa estävät sellaisen toiminnan.
Vierailija kirjoitti:
Lasu, huonot vanhemmat.
Vanhanpiian valitusvirsi.
Vierailija kirjoitti:
Oikein👍nuorena pitää juhlia!
Kenenkään ei pidä tehdä mitään. Mutta jos haluaa juhlia, niin kannattaa juhlia.
Ap on lapseton ja naiseton keski-ikäinen mies.
Vierailija kirjoitti:
Lasu, huonot vanhemmat.
Lasu täysi-ikäisestä ihmisestä?
Lukion viimeistä vuotta opiskeleva? Mitä ihmettä kirjoitat?! Eihän opiskele enää. Opiskelut loppui lukiossa loppui jo helmikuussa, jos on tämän kevään abi.
Hienoa, että tuli kotiin, eikä jäänyt minnekään epämääräiseen paikkaan nukkumaan päätään selväksi.
Mun 18v abityttö oli syömässä ja juhlimassa jo keskiviikkona kun oli viimeinen reaali ohi. Tuli jo aikaisin kotiin kun oli niin umpiväsynyt. Stressin takia ei ollut juuri nukkunut 3 viikkoon, joten yksi kuoharilasi oli riittänyt.
Kävin tytön kanssa keskustelun jo ennen kuin täytti 18v, että ei ole viisautta juoda itseään kaupungilla humalaan. Jos haluaa sitä kokeilla niin sitten vaikka tyttöjen kotibileissä. Humalaiselta on helppo varastaa käsilaukku ja muutoinkin valikoitua uhriksi. Tähän asti on kuunnellut mua.
Ei kannata nyt syytellä kun kävi näin, mutta ehkä keskustella ennen seuraavia bileitä?
Oliko eka kerta muka? No, hyvä, että otti ilon irti. Meillä on kyllä kaikki lukiolaiset jo ekaluokkalaisesta lähtien ottaneet lonkeron tai kaksi bileissä. Mutta onhan tuo erittäin sivistynyttä touhua verrattuna omaan lukioaikaan 90-luvulla, kun jokainen veti joka kerta ns. räkäposkelle. Ei nykynuoriso ole enää lähellekään samalla tavalla humalahakuista ja todella paljon pitävät juhlia, ilman juomista. Meidän aikaan ei yhtä ainutta sellaista juhlaa ollut ja yli puolet luokan pojista saattoi juoda sammumiseen asti.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että tuli kotiin, eikä jäänyt minnekään epämääräiseen paikkaan nukkumaan päätään selväksi.
Niin ja jos vanhempi vetää ihan hirveät kilarit voi olla, että vastaavassa tilanteessa etsii yöpaikan muualta ja välttelee kotiintuloa... Kuitenkin ilmeisesti täysi-ikäisestä kyse, joten pipoa voi höllentää hieman.
Oikein👍nuorena pitää juhlia!