Hävettääkö vanhempia, jos oma lapsi on kehitysvammainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni on kehitysvammainen, adhd ja autismin kirjolla. En ryypännyt tai käyttänyt lääkkeitä raskausaikana. Olin myös nuori, 21v kun sain hänet. Hän on elämäni valo ja ihan parasta tässä maailmassa. En häpeä häntä, olen ylpeä kaikesta mitä hän oppii ja sen rakkauden mitä hän ympärilleen levittää.

Mahtaa olla hienoa, kun ei ole saanut elämässään mitään muuta aikaan kuin viallisen lapsen. Noloa. 

Se lapsi on kuitenkin todennäköisesti sua paljon  fiksumpi t:eri 

Hävettäisi. Olisin myös katkera, jos saisin vammaisen lapsen. Jos mahdollinen vammaisuus tulisi esiin seulassa, abortoisin asap. Ei kukaan halua sellaista taakkaa. Jotka väittävät muuta, valehtelevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hävetä, jos vanhemmat ovat yhdessä hyväksyneet asian ja toimivat järkevästi kehitysvammaisuuden suhteen.

Miten sitä voi edes hyväksyä? Itse antaisin kehitysvammaisen adoptioon. 

Onneksi saisi rakastavat vanhemmat. Sinulta piuhat poikki.

Kannatat siis pakkosterilointeja? 

Kyllä, mikäli vammaista lastaan niin häpeää, että adoptioon antaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hävetä, jos vanhemmat ovat yhdessä hyväksyneet asian ja toimivat järkevästi kehitysvammaisuuden suhteen.

Miten sitä voi edes hyväksyä? Itse antaisin kehitysvammaisen adoptioon. 

Onneksi saisi rakastavat vanhemmat. Sinulta piuhat poikki.

Kannatat siis pakkosterilointeja? 

Kyllä, mikäli vammaista lastaan niin häpeää, että adoptioon antaisi.

Olisiko abortti parempi vaihtoehto?

Vierailija kirjoitti:

Usein näillä, jotka pilkkaavat esim. vammaisia, on ollut itsellään kokemus siitä, ettei heitä arvosteta ja sitten koetaan jopa kateutta toista ihmisryhmää kohtaan. Tyyliin "miksi tuota vammaista rakastetaan ja pidetään hyvänä, mutta minua ei". 

Tietenkään nämä pilkkaajat eivät osaa näin reflektoida, vaan keskittyvät pilkkaamaan. 

Keittiöpsykologiaa. Tuolle väittämälle ei ole mitään perusteita, eikä ilmiöiden välille ole osoitettavissa kausaliteettia.

t. Vanhemmiltaan, ystäviltään, kollegoiltaan ym. arvostusta aina saanut henkilö, joka häpeäisi vammaista lasta.

Onko ihmisen ideaali tila olla vammainen? Siitä ei saa näköjään tuntea pienintäkään harmitusta jos lapsi syntyy vammaisena. Jos toivoo, että olisi saanut terveen lapsen niin silloin on alimpaan kastiin kuuluva hirviö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hävetä, jos vanhemmat ovat yhdessä hyväksyneet asian ja toimivat järkevästi kehitysvammaisuuden suhteen.

Miten sitä voi edes hyväksyä? Itse antaisin kehitysvammaisen adoptioon. 

Onneksi saisi rakastavat vanhemmat. Sinulta piuhat poikki.

Kannatat siis pakkosterilointeja? 

Kyllä, mikäli vammaista lastaan niin häpeää, että adoptioon antaisi.

Olisiko abortti parempi vaihtoehto?

Olisi tietysti, jos vammaisuus tulisi ajoissa esiin.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin pitäisi. Siinä on mahdollisesti ryypätty raskausaikana, tai alettu tekemään vanhana vauvoja. Ja vielä skipattu seulat raskausaikana, tuloksena ikuinen taakka yhteiskunnalle. 

Vammautuminen on mahdollista myös onnettomuuden myötä, vaikka terveenä syntyisikin.

 

Elämä voi yllättää.

0/5 provo.

Aikuiset ihmiset kyllä tiedostavat tilan johon lapsi itse ei voi mitenkään vaikuttaa eli miksi häpeäisivät?

Se murto-osa joka näitä saattaa arvostella johtuu siitä että he pelkäävät näitä eivätkä osaa suhtautua omaan pelkoonsa terveellä tavalla vaan peittävät sen sillä minkä ovat lapsesta saakka oppineet, eli kääntämällä huomion pois itsestä hyökkäämällä vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko ihmisen ideaali tila olla vammainen? Siitä ei saa näköjään tuntea pienintäkään harmitusta jos lapsi syntyy vammaisena. Jos toivoo, että olisi saanut terveen lapsen niin silloin on alimpaan kastiin kuuluva hirviö.

Häpeä on eri asia kuin harmitus.

Varmaan jokainen vammaisen lapsen vanhempi aluksi on pettynyt, surullinen, kauhuissaan jne. Mutta se ei tarkoita, että lasta häpeäisi. Ja loppujen lopuksi useimmat vanhemmat sopeutuvat asiaan ja vammaisuus ei vähennä sitä rakkautta, jota lasta kohtaan tuntee.

Ja mitä tulee seuloihin ja abortointiin, niin iso osa kehitysvammoista ei näy  mitenkään raskauden aikaisissa tutkimuksissa. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se vähän hävettää, kun yhteiskunnan rahoja käytetään niin paljon yhden hyväksi.

Mitä varten yhteiskunta sitten on olemassa, jos ei mahdollistaakseen ihmisarvoisen elämän  jäsenilleen?

Minua hävettäisi jos yhteiskunta ei panostaisi tähän. 

Vierailija kirjoitti:

Onko ihmisen ideaali tila olla vammainen? Siitä ei saa näköjään tuntea pienintäkään harmitusta jos lapsi syntyy vammaisena. Jos toivoo, että olisi saanut terveen lapsen niin silloin on alimpaan kastiin kuuluva hirviö.

Itse olen jättänyt lapset tekemättä, koska en ikinä, missään olosuhteissa haluaisi joutua kehitysvammaisen lapsen huoltajaksi. Tietenkään en tätä missään ääneen sano. 

Vierailija kirjoitti:

Hävettäisi. Olisin myös katkera, jos saisin vammaisen lapsen. Jos mahdollinen vammaisuus tulisi esiin seulassa, abortoisin asap. Ei kukaan halua sellaista taakkaa. Jotka väittävät muuta, valehtelevat.

Kaikkihan eivät abortoi. Elämään mahtuu monenlaista ihmisiä. Vanhuudessa kaikki taannumme, kuka aiemmin ja kuka myöhemmin. Osalla on vain erilaiset arvot kuin sinulla. Olet silti varmasti enemmistöä mielipiteneisi.

Minä en olisi abortoinut, jos olisi lapseni autismi näkynyt ja hyvä niin. Ennen kuin huudatte, että se on eri asia niin ei ole. Riittävän autistinen on vähintään yhtä paljon tukea tarvitseva kuin kehitysvammainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hävetä, jos vanhemmat ovat yhdessä hyväksyneet asian ja toimivat järkevästi kehitysvammaisuuden suhteen.

Miten sitä voi edes hyväksyä? Itse antaisin kehitysvammaisen adoptioon. 

Kuule kun lapsia tehdään vain siinä tapauksessa, että ollaan valmiita siihen. Ei sellaisia lapsia anneta pois, mistä ei tykätä.

Vierailija kirjoitti:

Hävettäisi. Olisin myös katkera, jos saisin vammaisen lapsen. Jos mahdollinen vammaisuus tulisi esiin seulassa, abortoisin asap. Ei kukaan halua sellaista taakkaa. Jotka väittävät muuta, valehtelevat.

Asennevammaisuutesi se vasta hävettävää onkin.

No ei tietenkään hävetä!

Vierailija kirjoitti:

Lasten harrastuksissa on näkynyt muutama selvästi kehitysvammainen lapsi niin kyllä sen näkee vanhemmista miten heitä harmittaa, ettei oma lapsi pysy muiden mukana, ei opi, eikä jaksa keskittyä.

Tosi moni vanhempi ei pysty pienten lasten kohdalla ymmärtämään, että ei se vammainen opi yhtä nopeasti. Yksi vanhempi ei pystynyt katsomaan lapsen outoa käytöstä harrastuksessa, yhtä isää otti selvästi rankasti päähän, ettei lapsen kunto riittänyt samaan kuin muiden. Varmaan vasta isomman lapsen kohdalla asian voi jotenkin hyväksyä.

Ihmettelen tällaisia ihmisiä, jotka saavat päivän piristysannoksensa siitä, että ainakin se oma lapsi on parempi kuin se vammainen lapsi. Ja sen sijaan että olisi oman lapsensa kanssa, kauhistelee toisten lasten vammaisuutta ja seuraa heidän vanhempien eleitä. Kuinka pientä voi olla ihmisen elämä tuolla tavalla eläen? Oletko koskaan elämässä mitään vähänkään isompaa saavutellut? Vai pyöriikö elämä vain sen ympärillä, että olisipa oma lapsi harrastusporukan paras?

Onko koskaan käynyt mielessä, että se vammaisen lapsen harmi ja suru johtuu enemmän sinun tuijotuksesta kuin lapsen käytöksestä? Tuollaista määrää informaatiota ei nimittäin törpösti ja nolosti tuijottamatta kerätä.

Toivottavasti lapsellasi on elämässään myös isommin ajattelevia aikuisia. Ettei hänestäkin tule sellaista, jonka päivän piristys on naapurin tätien juorukahvit.

Aikamoista bullshittiä osalta, että vammaisen lapsen vanhemmuus olisi vain ylpeyttä ja rakkautta. Kai nyt jokainen tajuaa, miten raskasta se voi olla ja onkin. Mun työkaveri on 60-vuotias, yksi hänen lapsistaan on ei nyt kehitysvammainen mutta jotain vakavampaa kehitysviivettä ja probleemaa on, ei esim. osaa oikein lukea mutta tietokoneita käyttää sujuvasti. Ja kyllä työkaverin puheista välillä paistaa huoli lapsen, joka on siis jo varmaan 30v, pärjäämisestä. Eikä tämä kyseinen lapsi ole edes hoidettava, vaan hän syö ja pukeutuu jne itse.

Oma teinini on autistinen, ei kehitysviiveitä eikä oppimishäiriöitä. Sen sijaan on probleemaa kaverisuhteissa, vaikeaa olla koulussa aistikuorman takia, on joustamattomuutta ja kaikenlaista arkielämää haittaavaa. Tämäkin on toisinaan raskasta.

En uskalla edes kuvitella, millaista on jos lapsi on täysin hoidettava, ei osaa ehkä puhua tai syödä itse jne.

Vierailija kirjoitti:

Hävettäisi. Olisin myös katkera, jos saisin vammaisen lapsen. Jos mahdollinen vammaisuus tulisi esiin seulassa, abortoisin asap. Ei kukaan halua sellaista taakkaa. Jotka väittävät muuta, valehtelevat.

En valehtele kun sanon että ei hävetä. En oikein osaa ymmärtää tuota että miksi pitäisi hävetä sitä että lapsella on vamma, häpeäisitkö sinä myös fyysisesti sairaana syntynyttä lastasi vai onko se vain se kehitysvamma jota jostain syystä mielestäsi ei voi vanhempi olla häpeämättä? Jos osaat vastata, niin haluaisin oikeasti kuulla, että miksi? Katkera, surullinen, vihainen, toivotonkin olen ollut. Minusta ei edes kehitysvammaisen äitinä tullut sellaista "tämä lapsi on kauneinta ikinä, en olisi koskaan voinut harkita aborttia, elämä vammaisen lapsen kanssa on antoisaa ja opettavaista, lapseni on pelkkää elämäniloa ja hymyä joka opettaa meitä kaikkia" -lässyttäjää, koska olen realisti mieleltäni. Rakastan lastani ja hän tuo elämääni paljon iloa. Hän on myös "taakka" enemmän kuin tavallinen lapsi ja tuottaa enemmän huolta, kun esim. ensimmäisten vuosien aikana ei voinut vielä edes arvailla millaista elämä tulee olemaan myöhemmin kun lapsi kasvaa fyysisesti mutta muu kehitys jää jossain vaiheessa yhä selkeämmin muita lapsia jälkeen. Lisäksi huoli lukuisista mahdollisista fyysisistä ja psyykkisistä sairauksista, jotka ovat hyvin todennäköisiä tämän ja monien muidenkin vammojen kanssa. Kun "tavalliset" lapset kasvavat koko ajan itsenäisemmiksi, niin meidän kv-lapsi tarvitsee tukea ympäri vuorokauden koko loppuelämänsä. Jos olisin tiennyt tästä etukäteen niin olisin varmaan tehnyt abortin. Tässä hetkessä en kuitenkaan kadu että minulla tämä lapsi on. Rakastan häntä. Huolehdin hänestä 24/7 18 vuotta, nyt hän elää palvelukodissa jossa on ihana henkilökunta ja kodinomainen tunnelma. Hän käy viikonloppuisin kotona ja joskus käyn viikolla vierailemassa hänen luonaan. Hänen muuttonsa pois toi ristiriitaisia tunnelmia, tunsin helpotusta ja sitten syyllisyyttä siitä että olin helpottunut kun lapseni on nyt pääosin muiden hoidettavana. Nyt nämä tunteet ovat tasaantuneet ja tiedän että olen tehnyt oikeita valintoja.

Itselläni on down lapsi ja en häpeä häntä pätkääkään. Jos joku ei kestä ja vammaisuus ahdistaa menköön muualle. Normilapsia on välillä joutunut häpeämään kun ovat tehneet jotain tosi tyhmiä juttuja.