Lue keskustelun säännöt.
Äitini arvostelee jatkuvasti :(
26.03.2025 |
Juuri lopettelin puhelun äitini kanssa. Kerroin, että olen nyt käynyt jo jonkin aikaa neljä kertaa viikossa kuntosalilla ja on kiva nähdä tuloksia. Hän kommentoi mm: Ei oo kivaa, toivottavasti susta ei tule sellaista bimboa jonka lihakset näyttää ihan broilerilta,En tiedä mitään itsekkäämpää kuin itsestään ja pyllystään kuvien ottamista jonkun peilin edestä, Jos menee ihan överiksi tuollainen treenaus niin siinä kapenee maailmankuva ja ihmisestä tulee tyhmä
Mitä kannattaisi tehdä tällaisen ihmisen kanssa? Yritän suhtautua kommentteihin huumorilla ja vähän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos-asenteella. Kuitenkin harmittaa, että kannustus kaikkeen puuttuu ja kaikesta pitää vääntää jotain negatiivista. Jos hän ei olisi äitini, en olisi tällaisen ihmistyypin kanssa missään tekemisissä.
Kommentit (93)
Kunhan ei arvostele seksitaitojasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei äitti mulle mitään seksistä puhu. Eikä puhu siskollekaan. Se on vanhan kansan ihminen.
Äitti mussuttaa siitä, onko meidän kotona tarpeeks siistiä ja onko meillä kunnolliset vaatteet ja että onko mulla talvella pitkät kalsarit ja miksi mä ajan romuautolla ja miksi me vaan roikutaan töissämme eikä pyritä eteenpäin ja olisko pitäny käydä enemmän kouluja ja muuta semmoista. Siskolle se mussuttaa enemmän kuin mulle.
Äitti on semmoinen huolehtivainen. Äitti on aina äitti.
Onko se äiti ryyppäämisestä motkottanut?
Vierailija kirjoitti:
Etkö voi sanoa äidillesi, että hänen vastauksensa ovat loukkaavia? Miksi et?
Juuri näin. On ihmisiä, jotka eivät ymmärrä loukkaavansa. Piikikäs puhetapa on heille luontaista. Heitä kannattaa huomattaa asiasta. Joku saattaa herätä. Ap voi kertoa tuntemuksistaa, siitä kuinka kurja mieli puheluista aiheutuu. Ehkä äiti herää. Kuulostaa karskilta naiselta.
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti on ihan samanlainen. Menetetty tapaus, häneltä en normaalia rakkautta koskaan tule saamaan. Siispä en suhtaudu huumorilla tai mitenkään, en ole juuri tekemisissä enää. Jäi itse normaalia lapsuutta vaille joten ei osaa sitä antaa omillekaan lapsille.
Sama täällä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko se äiti ryyppäämisestä motkottanut?
Ei äitti ryyppäämisestä ole mulle mitään sanonut ja se johtuu vaan siitä, että äitti tuntee mut ja tietää, että mulle ei viina oikein maistu. Kylillä otan joskus pari olutta, mutta aika harvoin kumminkin. Kirkasta viinaa mulla on aina kotona, mutta ei sitä kulu kuin pari pulloa vuodessa. Viinit on hapanta sotkua ja ne limuviinit vasta hirveitä onkin.
Mutta voita mä en sais äittin mielestä syödä, vaan pitäis syödä margariinia. Ja makkarasta se haukkuu. Eikä pullaakaan oikein sais ostaa ei ainakaan niin paljon kuin mä teen. Näistä se sanoo joka kerta
Äitisi varmasti tarkoittaa hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa moni on kovin herkkä arvostelulle. Minä olen 1960-luvun lapsi ja kyllä täytyy sanoa,että kyllä se oli paljon kovempaa aikaa kuin nykyinen.
Minua äiti löi joka päivä kartulla. Se oli mummun pyykkikarttu, jota hän oli itse aikanaan käyttänyt samaan tarkoitukseen. Perustelu oli se, että jos en ole sinä päivänä jäänyt kiinni mistään pahanteosta, niin jotain pahaa olen tehnyt kumminkin ja sillä ansainnut kurituksen.
Yksi poikkeus oli sentään: syntymäpäivinä äiti löi kuivatulla pullapitkolla. Siitä pitkosta oli iloa vielä seuraavana sunnuntainakin, kun siitä tehtiin pullamaitoa päivällisen jälkiruuaksi.
Kun menin naimisiin vuonna 1992, sain äidiltä sen kartun häälahjaksi. Antaessaan sitä hän sanoi: Pian sinulla on omia lapsia ja silloin on tullut sinun vuorosi käyttää karttua. Lapsia minulle siunaantuikin, mutta karttua en ole ikinä heihin käyttänyt.
Ei tuosta kurinpidosta minulle kuitenkaan mitään traumoja jäänyt. Äiti elää edelleen, mutta asuu jo vanhusten palvelutalossa. Käyn häntä katsomassa pari kertaa viikossa ja aina joskus syömme yhdessä pullamaitoa.
Miten tää yks jaksaa sarjailla näitä ketjuja joissa vastailee ja kinastelee yksikseen?
Oisko aika hankkia oikea elämä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini arvostelee, määrää ja rähisee joka asiasta. En jaksa enää. Isä joi ittensä kuoliaaksi, nyt veljeni joka asuu äitini naapurissa tekee samaa ja sit on kai mun vuoro? Kerran viikossa soitellaan ja joka puhelun jälkeen tulee itku. Muutaman kerran vuodessa käyn kylässä hammasta purren. Pitäiskö vaan katkasta välit vaikka aika julmaa sekin olisi?
Miksi et puhu?
Ei asiat muutu, jos kukaan ei muutu eikä puutu.
Ihan sama aapeellä.
Ei kannata uhriutua.
Äiti on ihan vaan ihminen.
Minulla oli sama isäni kanssa.
Se vaatii rohkeutta sanoa.
Jos haluat maailman muuttuvan, niin muuta sitä. Tuo lähimpien ihmisten kohtelu on törkeä asia.
Näet ja koet, että tekee väärin
Kerro.
Ketto, että tuntuu tosi pahalta ja, että kohtaamisen jäljiltä itket.
Vierailija kirjoitti:
Äitisi varmasti tarkoittaa hyvää.
Veikkaan, että ei osaa. Veikkaan, että äidistäkin tuntuu pahalta, mutta ei osaa tehdä toisella lailla.
Millainen oli hänen lapsuutensa?
Kuka siellä oli se jyrä?
Uskaltaa puuttuu ja kertoa tuntemukset voi muuttaa asioita. Voi kertoa, että äiti on rakas, mutta, että tuo käytös rikkoo.
Voi kertoa, että haluaisi toimia toisin. Opetella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti on ihan samanlainen. Menetetty tapaus, häneltä en normaalia rakkautta koskaan tule saamaan. Siispä en suhtaudu huumorilla tai mitenkään, en ole juuri tekemisissä enää. Jäi itse normaalia lapsuutta vaille joten ei osaa sitä antaa omillekaan lapsille.
Sama täällä.
No nyt se myrkyn lykkäs. Äitti soitti vielä illalla ja sano, että tuleekin ens lauantaina sen hellunsa kanssa. Ja vannotti, että pitää olla samaa hyvää kissakeittoa, kun tänäänkin oli.
Kohta mulla on täällä kaks päsmäröimässä ja neuvomassa siinä, missä ennen oli yksi. Olis varmaan kannattanu jättää koko jäynä tekemättä.