Keinot lopussa erittäin vilkkaan 1,5v kanssa!!!!! AUTTAKAA viisaammat!!!

mulla ainakin oli, kun lapsi oli tuossa iässä, sillä takana oli vauvavuosi, jolloin ihanuus ei ollut mitenkään ihana, vaan parkui yötä päivää. Olin jo ihan uupunut, ja lapsi vain koetteli taukoamatta.



Siitä lapsen koettelemisesta tulee varmasti kierre. Lapsi kokeilee, äiti on jo vähän väsynyt, lapsi huomaa sen ja koettelee vielä kovemmin, mistä äiti väsyy entistä enemmän. Tätä kierrettä katkaisemaan ovat nuo edellä annetut neuvot siitä, että lapsi pitäisi saada välillä hoitoon. Ja sen ajan äiti käyttää itseensä, ei kotitöihin. Kannattaa palkata siivooja.



Ja sitten kurinpidosta: Se kurin opettaminen ei käy hetkessä. Jos yrität kerralla kieltää kaiken, mitä ei saa tehdä, niin silloin joudut todellakin olemaan koko ajan kieltämässä. Eli aivan kuin teillä on tehtykin, niin laatikoihin ja kaappeihin lukot. Kukkaruukkujen päälle jokin peittosysteemi, ettei multiin pääse käsiksi, tai sitten kukat anopille hoitoon puoleksi vuodeksi. Meillä alettiin säilyttää jakkaroita kaapin päällä, ettei lapsi saanut kanniskeltua niitä kiipeilytelineekseen. Ja niin edelleen kaikki vaarat, mitkä vain mahdollista, eliminoidaan.



Sitten jäljelle jää vielä liuta kiellettäviä asioita, joista valitaan tärkein. Ensin keskityt siihen tärkeimpään kiellettävään ja koulutat lasta siihen niin kauan, että alkaa mennä perille. Kovakalloisilla siihen voi mennä monta kuukautta, joten sinnikkyyttä tarvitaan. Mutta siksi vain on valittava yksi tärkein kieltokohde, koska sen yhden kanssa pystyy olemaan johdonmukainen. Mutta jos kiellettävää on paljon, niin äiti jonain päivänä väsyneenä jättääkin kieltämisen väliin jossain asiassa, koska ei ehdi valvoa kaikkia asioita samaan aikaan.



Sitten joskus, kun se ensimmäinen asia lapselta jo sujuu asiallisesti, niin silloin elämää on siltä osin jo helpompaa. Samaan aikaan voidaan ottaa jo toinen kiellettävä kohde, ja tunnelin päässä alkaa näkyä valoa. Viiden vuoden päästä lapsi on ehditty kouluttaa jo siihen valmiuteen, että koulussa ei enää ole aivan ylipoikkeava luonteeltaan.

Meillä on kaappien ovissa lapsilukot, paitsi yhdessä minkä saa tyhjätä - yhdessä sitten siivotaan ja sit muksut taas tyhjää...



Sohvalle saa kiivetä, muita kiipeilypaikkoja ei ole. Ruokapöydän tuolit on kodinhoitohuoneessa kun ei syödä.



Sottaavat ruualla - syötän vielä aika usein jos ei muuten syöminen huvita.



Lunta ja kuraa saa syödä, kivet käsken ottaa suusta pois ja yleensä uskovat. No, siis lunta syövät. Kuraa on kokeiltu ja se ei enää kiinnosta, taisi olla pahaa. En päästä omenapuiden alle kun siellä on jäniksen kakkaa läjäpäin...



Karkailu ei meillä onneksi oo kauheen paha ongelma. Ulkoillaan omalla pihalla ja lapset on onneks niin hyvät kaverukset että eivät juurikaan juokse eri suuntiin yhtaikaa. Välillä kyllä saan kömpiä pihalla lapsi kummassakin kainalossa, mutta ainakin toistaiseksi ulkoilu on sujunut iha ok.



Liekö näistä nyt apua... mutta näin meillä pärjäillään : )

Kaikki viherkasvit on amppeleissa ja hyllyjen päällä. Niiden kanssa ei kiellot riittäneet - ongelma ratkes näin : )

Ni ymmärtäisitte et ton eikäinen ei ole valmiiksi ohjelmoitu. Sen pitää tutkia kaikki, sata kertaa et se ymmärtää mikä on mitäkin. Mitä se ei edes tarkoittaa?? Mitä sen lapsiraukan tarttee tehdä kun te sitä kiellätte, halvaantua paikoille, ja sit vielä se poskien pusertaja äiti tällä palstalla, on kun pimeimmältä keskiajalta tää lasten kanssa olo teillä. Ei mikään ihme et tulee stressiä!

vaikka se äidille ihan mahdottoman rankkaa aina välillä onkin... Pari vinkkiä:

- jos lapsi " sikailee" ruokapöydässä, otat lusikan pois, ilmoitat lapselle että tämä loppuu nyt tämä sottaaminen. Käsket syödä kauniisti tai syöminen loppuu siihen. No, eihän se tietenkään lopu, joten tyynesti poistat lapsen ruokapöydästä ja viet vaikka eteisen lattialle tms. istumaan. Tämä toistetaan joka ikinen ruokailukerta kunnes on opittu että pöydässä ei sikailla.



- Jos lapsi alkaa kiskoa tavaroita alas, tms. Keskeytä puuha tarttumalla lasta kädestä tiukasti ja sanot määrätietoisella äänellä " ei"

Tämän jälkeen otat lapsen kasvot käsiesi väliin ja katsot silmiin ja sanot että " näin ei tehdä" . Sen jälkeen kädestä pitäen ohjaat lasta keräämään alaskiskomansa tavaran (joka ikisen) takaisin paikalleen.



- Jos lapsi ulkona syö lunta, kuraa tms. toistetaan taas nämä kiellot poskista kiinni pitäen ja silmiin katsoen. Sen jälkeen viedään lapsi rattaisiin ja laitetaan valjailla kiinni, ja annetaan istua siinä ainakin 5 minuuttia.



Kun on oikein temperamenttinen ja itsepäinen lapsi, niin äidin on näytettävä että hän on pomo ja tässä pätee sama sääntö kuin koirankasvatuksessa että " älä ikinä anna periksi" . Vaikka se kysyy hermoja, niin nämä samat manööverit joutuu tekemään kymmeniä kertoja joka päivä, mutta usko mua, se helpottaa kyllä ajan kanssa... Mutta kun aloitat jo nyt, sun ei tarvitse niin kovin vääntää 3-vuotiaan kanssa...



Ja totta kai lapselle pitää muistaa antaa positiivista huomiota, tuonkin ikäisen voi jo " vangita" syliin leikkimään laululeikkiä tai katselemaan kirjaa. Siinä paikalla ollessa lapsellakin laskee kierrokset, ja vauhti hiljenee hiukan. Noin pieni kuin sunkin tyttö on, ei oikein osaakaan keskittyä vielä leikkimään mitään ilman ohjausta. Ei tarvitse olla kädestä pitäen leikkimässä, mutta puheilla voi vaikka johdatella jos lapsi ei itse rauhoitu jatkamaan leikkiä omin toimin (osaatkos laittaa palikoita jonoon? Minnekäs se juna ajaa, ajaakos se pöydän alle? Vilkuttaako nalle äidille? jne...



Ja vielä, meillä meidän molemmat supervilkkaat lapset sekoaa ihan täysin aina kun saavat karkkia (erityisesti suklaata) sekä sokeroituja limuja (coca-cola on kaikkein pahin...) Säännöllisistä unista ja ruokailurytmistä kannaattaa kanssa pitää kiinni. Ja äidille aina välillä vähän taukoa lapsista kanssa...



T: kahden villikon äiti ja universumin pässinpäisimmän saksanpaimenkoiran emäntä

mullat ja hiekat. kyllä sen pitäs melko nopsaa huomata et pahalta maistuu..

siitä on tainnut tulla lapselle oikeen ohjelmanumero ulkona.

huolestuisin vasta jos vielä parinkin viikon jälkeen popsis multaa, vaikken olisi reagoinut siihen millään lailla

sen minkä istui! Otin ruuan pois kun alkoi sotkea. Annoin huoletta kaikki kattilat ja kulhot leikkiin. En kieltänyt, otin vaan pois ja annon kirkkua ja raivota kun ei saanut. Kaikki särkyvä vaan turvaan ja talteen.



Kylpy on vieläkin usein se, missä hän viihtyy hyvin ja hartaasti vettä kaadellen astiasta toiseen.



Kyllä ajan kans helpottaa, voi vaan innostua liiasta komennosta.

Meillä on myös esikoinen aikamoinen menijä. Onneksi on rauhoittunut iän myötä HUOMATTAVASTI.



Ole vaan tiukkana ja puutu epäsuotavaan käytökseen lujasti mutta rauhallisesti. Mieti mitkä asiat ovat tärkeitä ja pidä niistä kiinni, älä kiellä epäolennaisia asioita, koska kiellettävää tulee muutenkin niin paljon. Muista positiivinen palaute. Ja muista ITSE levätä ja ladata akkuja. Jos koko elämä pyörii lapsen tempausten ympärillä, niin ei sitä kauaa jaksa. Been there, done that...

vinkkien jatkoksi sen, että elämää tällaisen lapsen kanssa helpottaa huomattavasti kun jokaikinen mahdollinen tavara on lapsen ulottumattomissa ja kaapit/laatikot lukittu. Tietysti jossain laatikossa voi pitää niitä mitä saa levitellä.

ainakin täällä, huoh..onneksi. :)

ja välillä tuntuu, että lähes kaikki se energia, joka hänellä on, on minusta pois... Kultainen ja suloinen on kyllä, mutta niin uskomattoman kova menijä, että ei tahdo perässä pysyä. Koko ajan on pakko nähdä mitä se tekee, ettei ole joku vaarallinen homma meneillään, vaikka on koitettu laittaa koti mahdollisimman turvalliseksi. Kaikkea ei voi poistaa / muuttaa kuitenkaan. Meidän osa-aikapelastus on ollut leikkikehä. Ei lapsi siinä viihdy kovin kauaa, mutta joskus menee jonkin aikaa hyvin. Siellä malttaa rauhoittua joskus tutkiskelemaan leluja ja muita esineitä jonkin aikaa kerrallaan. Muualla se ei onnistu, koska jos pääsee liikkumaan, pitää mennä ja kovaa kielletyltä asialta toiselle.

Valjaat on pakko meilläkin olla syöttötuolissa ja pulkassa. Mieluummin valjaissa, mitä pää halki. Siitä huolimatta on aina vähintään yksi mustelma otsassa. Saas nähdä, millaiseksi muuttuu, kun oppii kävelemään ja juoksemaan. Nyt mennään kovaa vain konttaamalla ja huonekaluja pitkin kävelemällä. Ja kiipeillään kyllä vaikka mihin sekunnissa. Ihmiset kyllä huomauttelevat, että kylläpä energiaa riittää.



Mietin noita kieltokeinoja tuonikäisellä. Ei tuo kyllä jäähyistä mitään ymmärrä vielä, ja tuntuu muutenkin olevan vielä vaikeaa saada sille mitään perille. Kielletään kyllä tietyt asiat joka kerta kun se ne tekee, mutta ei se ole mitenkään näyttänyt uskovan, mitä tarkoitetaan. Ja ei kai tuonikäistä nyt voi vielä pöydästä poistaa, jos syönti menee pelleilyksi? Tähän asti olen lähinnä ottanut sitten lusikan pois ja syöttänyt itse, jos on vain sotattu. Joskus on lopetettu ruokailu kesken, jos siitä ei vain tule mitään.



Minustakin välilä tuntuu, että keinot ja energia on aivan lopussa, mutta sitten sitä jostain taas tulee. Niistä hyvistä hetkistä sitä tulee paljon, niitäkin kun on paljon tuon huumorintajuisen ja suloisen ja toisinaan hyvin iloisen olennon kanssa. Kai se joskus rauhoittuu... Ehkä... Pakko kai se on lähteä nukkumaan. Kun päivässä tulee hetki, että saa hetken olla hiljaisuudessa ja itsekseen, ei millään malttaisi mennä nukkumaan...

Mutta tuli mieleen kun luin 10. kirjoitusta myös yksi tuttava.

Hänellä ei tosin ihan näin pientä lasta kuin ap. lapsi.

Mutta neljä pientä kuitenkin. Lapset ihan mahdottomia riiviöitä.

Juoksevat ja riehuvat koko ajan, tekevät pahaa minkä ehtivät.

Äiti juoksee perässä " valvomassa" ja huutaa ja riehuu lapsille.

Äiti ei lepää hetkeäkään paikallaan, vaan juoksee koko ajan lasten perässä. Komentaa ja käskee heitä sen minkä ehtii lasten jälkien siivoamiselta. Lapset eivät yhtään kunnioita äitiään, vaan nauravat äitin komentamiselle ja yrittävät antaa äidille takaisin.

Kerrassaan kamalaa katseltavaa.



Ja äiti valittaa aina väsymystään ja sitä kuinka on väsynyt lastensa riehumiseen ja tappeluun. Mutta kenenkään ei anna hoitaa lapsiaan.

Olen monta kertaa ehdottanut, että voisin ottaa hoitoon, mutta ei halua. Eikä suostu viemään edes puolipäiväläiseksi tarhaan saati edes seurakunnan kerhoon.



En ole kehdannut, mutta mieli tehnyt sanoa äitille ensinnäkin, että on ihan varmaa, että homma toimii näiden lasten kanssa, kun lopettaa huutamisen vaikka lapsi ei pysähtyisikään kuuntelemaan kuin vasta, kun korottaa ääntään niin silti uskon, että kaikkein paras keino on mennä nostamaan lapsi syliin ja puhua hänelle hiljaa, rauhallisesti ja napakasti että näin ei saa tehdä ja syy siihen, että miksi näin ei saa tehdä.

Sen muistan itsekkin siitä, kun lapseni oli pienempiä, että se tehosi aina paremmin, kun lapselle kertoo syyn, että miksi ei saa tehdä näin ja miksi ei näin...



Ja toiseksi, kun äiti juoksee perässä huutamassa lapsille niin se on niiden pikku ilkiöiden mielestä vaan kiva leikki ja nehän taatusti jaksavat leikkiä sitä pidempään kuin aikuiset.



Ja yksi tärkeä seikka vielä on, että kun lasta komentaa niin pitää katsoa silmiin samalla kun kieltää.



Ja jottei nyt tule siis epäselvyyksiä niin puhuin tuttavastani, en ap:n käyttäytymisestä :)

sillä aivan kuin olisit kertonut meidän pojasta! Kaikki sopi häneen, varsinkin tuo kuran syöminen ja lätäköstä juominen. Kaikista rassaavinta on kuitenkin ollut isosiskon rääkkääminen (hiuksista repiminen ja pureminen). Monta kertaa on hampaita kiristelty ja huudettukin, mutta nyt lähes 2-vuotiaana meno on alkanut rauhoittua. (Sen vuoksi voi jo hiukan hymyilläkin...)



Meillä asiaa on helpottanut se, että olemme juuri muuttaneet eikä huonekaluja vielä juurikaan ole eikä myöskään särkyviä tavaroita. Keittiön alakaappeihinkaan en ole laittanut vielä mitään vaarallista. Muovikulhoilla ja puukauhoilla saa ihan vapaasti vaikka leikkiäkin.



Olisi hyvä, jos talossa olisi edes yksi huone missä voisi vapaasti olla pelkäämättä että lapsi rikkoo jotakin, tai itsensä. Siellä lapsen voi rauhassa antaa leikkiä/riehua ja itsekin voi mennä mukaan ilman että tarvitsee koko ajan kieltää. Positiivisia hetkiä yhdessä lapsen kanssa täytyisi voida viettää, mm. säännöllinen lukuhetki, jolloin lapsi tietää rauhoittua.



Ulkona voi lapsen kanssa harrastaa rajujakin takaa-ajo -leikkejä, joihin tämä saisi purkaa hurjaa energiaansa. Meidän pojan suosikki on ollut metsässä rymyäminen ja kiipeily. Ei tarvitse kuin mennä metsän reunaan, ja poika lähtee etenemään vaikeassa maastossa. Huutaa sitten jostain kaukaa äidillensä ylpeänä, kuinka pitkälle on päässyt.



Syöminen on alkanut jo sujua. Jos menee leikkimiseksi, otan pojan pöydästä pois ja kun pääsee takaisin, osaa yleensä käyttäytyä.



Isosiskolta poika on oppinut yhden asian. Kun poika on taas tehnyt tyhmyyksiä ja raivoan hänelle, niin hän sanoo " anteeks" . Silloin ylikierroksilla käyvä äiti rauhoittuu välittömästi, liikuttuu lähes kyyneliin ja halaa pikkuista hirviötään!



Tsemppiä taistelussa!

minusta tuntuu että vaik kuin kieltää meidän vastaavaa vilperttiä niin eipä ple puolessa vuodessa oopi päähän mennyt. Siksi annan monet asiat mennä kuin en huomaiskaan. Kaikki mikä ei heti tapa, vahvistaa..



Huomionhakuisuutta suuri osa on. Ja väsymystä, nälkäisyyttä. Loput uteliaisuutta, ja sitten on toki osa ihan uhmaakin.



Avainsanat, rytmit, riehutus, ja rakkaus.

Ja omaa aikaa äidille.

itse tuollasen lapsen omistajan tiedän et johtuu huomion hausta

Täällä yksi kohtalotoveri, neuvoja ei tosin ole antaa. Kaikki mitä kirjoitin, kuullosti tutulta ja tuohon vielä lisäisin yhden asian: haaverit. Pojan otsa on aina mustelmilla, pää veressä ja kuhmuilla.



Syöttötilanteet on ihan tuskaa. Syö 2-3 lusikallista kunnolla, sitten riehuu tuolissa, ei pysy sylissäkään. Pakko nostaa lattialle, syökööt siellä sitten. Pääasia, ettei telo itseään.



Meillä lapsi 1v3kk. Tuttavat päivittelee, ihmiset tuijottaa kaupassa. Ainoa, jonka mielestä kaikki on ihan normaalista on neuvolantäti.



Alkaa vähän syödä itsetuntoakin, kun niin usein saa tuntea itsensä voimattomaksi.

laittaa joka kerta siihen tuoliin istumaan kun on tehnyt tuhmasti. kannatan sitä jäähypenkkiä, meilläkin on se käytössä aina sillointällöin. Onneksi meillä alkaa tuo nuorempi rauhoittua, ikää tulee ja järkeäkin siinä samalla. Kyllähän tyttö vielä syleksii suuttuessaan, heittää tavaroita, lyö siskoa, sotkee ruoan kanssa, juoksee mihin sattuu eikä tottele kun käsken pysähtymään, Tänää joi kuravettä mutta selvästi vähemmän riehuu nykyään. ALkaa kuunnella jo mitä sanotaan. Neitillä ikää 3v jo. komento on meillä aika kova välillä mutta pakko pitää kunnon komento tai tuo neiti pitää muuten. Tsemppiä!

Eli kun joutuu pakosta kieltämään sata kertaa päivässä samoja asioita, päivästä toiseen... eikä kellekään kehtaa valittaa kuinka uupunut itse välillä on :(

ap

Siis tietty jos teidän lähellä sattuu sellainen olemaan. Meillä poika käy puistotädille ja olen ollut tosi tyytyväinen. Siellä on samat säännöt kaikille ja puistotäti on hyvin " tomera" että komentaa kyllä kunnolla jos joku rikkoo sääntöjä. Lisäksi poika saa siellä hyvin purettua energiaa ja tykkää kun on leikkikavereita. Meillä aina puistopäivät menee mielestäni rauhallisemmin kuin muut. Poika nukkuu hyvin puiston jälkeen ja iltapäivällä on ihan tyytyväinen kotosalla toisin kuin niinä päivinä kun ei ole ollut puistoa.



Ulkoilemme toki niinäkin päivinä kun poika ei ole puistossa, mutta jotenkin se, että käy siellä ilman äitiä välillä on rauhoittanut kyllä poikaa.

Mulla aika samanlainen esikoinen, nyt vajaa 2 v.