Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, ettei lahjoista kiitetä?
26.03.2025 |
En tajua enää tätä yleistä touhua. Kukaan ei yleensä kiitä lahjoista: ei kummilapset, ei omat sisarukset. Annan yleensä lahjakortteja tai ihan suoraan rahaa ( sekä joskus mieleisiä viinejä tai viskejä) eli luulisi kelpaavan. Nyt annoin siskolle synttärinä lahjakortin, josta ajattelin hänen ilahtuvan, maalasin kortin ja näin aika paljon vaivaa, jotta sain vielä erään hänelle henkkoht jutun mukaan. Hän ei kiittänyt antaessani lahjaa, eikä jälkikäteen. Ei hiiskahdustakaan lahjasta. Itse kiitän aina ja pienten lastenikin puolesta, jotka osaavat itsekin kiittää mutta joiden saamista lahjoista vielä laitan kiitosviestin lahjan antajalle perään.
Onko tää nyt ihan tavanomaista, ettei kiitetä enää mistään? Varsinkin saman perheen sisällä tuntuu käsittämättömän huonolta käytökseltä olla kiittämättä. Silti aina tulee kutsu synttäreille ja lahjaa pitää olla.
Kommentit (78)
Ei ole tavanomaista, vaan huonoa käytöstä.
Tulipa mieleen, että omat kummilapset eivät ole kertaakaan itse kiittäneet sellaisista lahjoista, joita eivät ole saaneet kasvotusten (vaan postissa tms.). Vanhempansa ovat saattaneet kiittää, eivät aina hekään.
Olisi todella helppoa näinä päivinä vaikka lähettää viesti puhelimesta, jollainen lapsillakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tavanomaista, vaan huonoa käytöstä.
Tulipa mieleen, että omat kummilapset eivät ole kertaakaan itse kiittäneet sellaisista lahjoista, joita eivät ole saaneet kasvotusten (vaan postissa tms.). Vanhempansa ovat saattaneet kiittää, eivät aina hekään.
Olisi todella helppoa näinä päivinä vaikka lähettää viesti puhelimesta, jollainen lapsillakin on.
Curling-vanhemmuutta. Ja äiti on ammatiltaan opettaja.
Se on parempi jättää lahjat antamatta, jollei saaja sen vertaa viitsi, että kiittää.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo ole vähän kuin bussikuskin kiittämistä matkasta tai taputtamista lentokoneen laskeutuessa. "Kiitos kun ajoit, kuten kuuluukin", "Kiitos, kun pudottanut konetta", "Kiitos kun annoit lahjan sankarille". Voihan niin tehdä, mutta joistakin itsestäänselvyyksistä kiitteleminen tuntuu omituiselta. Jos kaipaat kiitoksia tekemisistäsi, pyydä niitä sitten suoraan.
Siinäpä sen sanoit, itsestäänselvyys. Mistä lähtien lahjat ovat olleet itsestäänselvyyksiä? Ei ainakaan minulle. Tuntuu ihanalta, jos joku haluaa minulle jonkin lahjan antaa: hän on ajatellut minua ja haluaa ilahduttaa ja lahjan antaminen ei koskaan ole pakollista. Mielestäni siinä on iso kiitoksen aihe. Näin ainakin minä ajattelen ja kasvatan lapseni myös kiitollisuuteen eikä olettamaan, että he ovat automaattisesti, itsestään selvästi oikeutettuja johonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lahjasta tulee aina kiittää hymyssä suin. Aivan sama mitä paskaa kannetaan. Jos ei tarvitse, niin roskiin vaan sitten kun vieraat ovat lähteneet. Anopille antamani konvehtirasiat merkitsen. Katson, että tuleeko se seuraavana Jouluna takaisin.
Kato kun nykyään ei mitään tarvitse tehdä vain siksi, että niin "kuuluu" tehdä, se on modernia nääs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lahjasta tulee aina kiittää hymyssä suin. Aivan sama mitä paskaa kannetaan. Jos ei tarvitse, niin roskiin vaan sitten kun vieraat ovat lähteneet. Anopille antamani konvehtirasiat merkitsen. Katson, että tuleeko se seuraavana Jouluna takaisin.
Niin kyynistä, ei kaunista.
Vierailija kirjoitti:
Kato kun nykyään ei mitään tarvitse tehdä vain siksi, että niin "kuuluu" tehdä, se on modernia nääs.
Siis kuulemma, en sitä itse tietenkään hyväksuy, moukkamaista on moinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tavanomaista, vaan huonoa käytöstä.
Tulipa mieleen, että omat kummilapset eivät ole kertaakaan itse kiittäneet sellaisista lahjoista, joita eivät ole saaneet kasvotusten (vaan postissa tms.). Vanhempansa ovat saattaneet kiittää, eivät aina hekään.
Olisi todella helppoa näinä päivinä vaikka lähettää viesti puhelimesta, jollainen lapsillakin on.
Lapset ovat usein ujoja kiittämään vieraita ihmisiä.
Kiittäminen kuuluu hyviin tapoihin. Aina. Ja jos linja-auton kuljettaja odottaa kyytiin juoksevaa pysäkillä, on aihetta kiittää. Kauniit sanat eivät maksa mitään, mutta ne voivat tuoda jollekin hyvän mielen koko päiväksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lahjasta kuuluu tietenkin kiittää ja tämä opetetaan myös lapsille. Jos lahja tulee postin kautta tai sähköisenä, niin siihenkin vastataan. Lapsille opetetaan myös se ettei lahjoja arvostella ääneen antajan kuullen.
Ihmisillä ei ole enää minkäänlaisia käytöstapoja. Mihin ne ovat kadonneet? Ei pidetä ovia auki edes raskaana oleville tai lastenvaunujen kanssa liikkuville, ei tervehditä oman kotitalon hississä, ei kiitetä, ei pahoitella jos pitää päästä ohi kaupan käytävällä leveästi olevaa kanssaostelijaa vaan tungetaan väkisin päälle.
Ihan hirveä suunta. Some varmaan tähänkin syynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo ole vähän kuin bussikuskin kiittämistä matkasta tai taputtamista lentokoneen laskeutuessa. "Kiitos kun ajoit, kuten kuuluukin", "Kiitos, kun pudottanut konetta", "Kiitos kun annoit lahjan sankarille". Voihan niin tehdä, mutta joistakin itsestäänselvyyksistä kiitteleminen tuntuu omituiselta. Jos kaipaat kiitoksia tekemisistäsi, pyydä niitä sitten suoraan.
Siinäpä sen sanoit, itsestäänselvyys. Mistä lähtien lahjat ovat olleet itsestäänselvyyksiä? Ei ainakaan minulle. Tuntuu ihanalta, jos joku haluaa minulle jonkin lahjan antaa: hän on ajatellut minua ja haluaa ilahduttaa ja lahjan antaminen ei koskaan ole pakollista. Mielestäni siinä on iso kiitoksen aihe. Näin ainakin minä ajattelen ja kasvatan lapseni myös kiitollisuuteen eikä olettamaan, että he ovat automaattisesti, itsestään selvästi oikeutettuja johonkin.
Mutta sinä olet ainakin oletettavasti aikuinen ihminen. Jos saat tai lapsesi saa kutsun LAPSEN syntymäpäiväjuhliin, etkö muka oleta, että sinne viedään mukana lahja sankarille? Itsestäänselvyys.
On yleistynyt tuollainen kiitoksen unohtaminen. Itsekin olen sen huomannut, että kummilapset tai sukulaislapset ei kiitä saamistaan lahjoista. En tiedä, ollaanko me suomalaiset niin moukkia ja huonotapaisia, että ei osta enää edes kiitosta sanoa?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tavanomaista, vaan huonoa käytöstä.
Tulipa mieleen, että omat kummilapset eivät ole kertaakaan itse kiittäneet sellaisista lahjoista, joita eivät ole saaneet kasvotusten (vaan postissa tms.). Vanhempansa ovat saattaneet kiittää, eivät aina hekään.
Olisi todella helppoa näinä päivinä vaikka lähettää viesti puhelimesta, jollainen lapsillakin on.
Sama juttu täällä. Aikoinaan lähetin aina 150km päässä asuvalle kummilapselle lahjan. En tiedä menivätkö perille, kun kiitosta en saanut kertaakaan. Minua ei myöskään kutsuttu syntymäpäiville tms. Ainoa kutsu tuli rippijuhliin, joihin menin ja kaikki meni hienosti, mutta olihan tuo kummilapsi minulle ihan vieras.
Vierailija kirjoitti:
Hesassa joo.
Väärin. Täällä on kasvatetut lapset, ihan toisin kuin teillä jossain maalla! Omaa kokemusta todella on, sillä mieheni maallla asuvat sukulaiset pitävät meidän lahjojamme sellaisina ,,no hesalaisilla on pätäkkää tietysti juu,, -juttuina, oli kyseessä mikä ikinä iso tai pienempi lahja. Kun taas täällä pääkaunkiseudulla osataan arvostaa sellaisia lahjoja (esim. kummien antamia) joissa on tunnetta ja työtä mukana, esim. vauvan viemistä ulos, ikkunanpesua, konsertti-ilta, viikonloppubrunch vauvanhoidolla jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tavanomaista, vaan huonoa käytöstä.
Tulipa mieleen, että omat kummilapset eivät ole kertaakaan itse kiittäneet sellaisista lahjoista, joita eivät ole saaneet kasvotusten (vaan postissa tms.). Vanhempansa ovat saattaneet kiittää, eivät aina hekään.
Olisi todella helppoa näinä päivinä vaikka lähettää viesti puhelimesta, jollainen lapsillakin on.
Lapset ovat usein ujoja kiittämään vieraita ihmisiä.
Roskaa. Suomessa huonon käytöksen veruke on aina "ujous".
Lapsilla on vanhemmat, jotka opastavat heitä kiittämään. Vaikka olisi kuinka ujo, tekstiviestin naputtelee tosta vaan.
Vanhempi antaa lapselle lahjan antajan puhelinnumeron ja pyytää kiittämään joko soittamalla tai viestillä. Auttaa tarvittaessa, ja kysyy, että muistitko soittaa/viestitellä? Lapsi sitten yleensä kertoo iloisena, miten ilahtunut lahjan antaja oli. Tämä jo itsessään kannustaa lasta kiittämään.
Pieniä lapsia täytyy vähän opastaa, mutta melko pian oppivat ihan itse.
Ei tämä sen kummempaa ole.
Kun lähisukulaiseni meni naimisiin parikymppisenä, laitoin hänen pankkitililleen puolet palkastani. Olin ollut työtön ja se oli ensimmäinen palkkani työn alkamisen jälkeen. En saanut minkäänlaista kommenttia lahjasta. Joku vuosi tuon jälkeen hänen vaimonsa sitten antoi minulle PILAILUESINEEN häälahjaksi, kun olin mennyt ulkomailla naimisiin. Ja niin edelleen.
Eikö tuo ole vähän kuin bussikuskin kiittämistä matkasta tai taputtamista lentokoneen laskeutuessa. "Kiitos kun ajoit, kuten kuuluukin", "Kiitos, kun pudottanut konetta", "Kiitos kun annoit lahjan sankarille". Voihan niin tehdä, mutta joistakin itsestäänselvyyksistä kiitteleminen tuntuu omituiselta. Jos kaipaat kiitoksia tekemisistäsi, pyydä niitä sitten suoraan.