Kuka on koskaan kuullut valistusta vauva-ajan jälkeisestä elämästä?

että ottaa tulevan vastaan avoimin mielin.

Nettipalstoillakin käydään jatkuvaa keskustelua aiheesta.



Tavallaan en kyllä edes ymmärrä, mitä ihmiset kaipaavat.

Pitääkö jonkun sanoa, että kun lapsi syntyy omaa aikaa on vähemmän?

Tai että parisuhteelleekaan ei ole samalla lailla aikaa kuin ennen?

Tai että vauva syö öisin? Tai että pyykkiä pitää pestä entistä enemmän?



Jokainen aikuinen ihminen osaa päätellä nämä asiat ihan itsekin.

synnytyksen jälkeinen masennus on arkipäivää. Eikö sitä juuri voida ehkäistä valistamalla tulevia äitejä ns. yllätykseen?

Ei maalaisjärkeä. Eikä paljon muutakaan, ihmisille pitää nykyään laittaa ajatuksetkin valmiiksi päähän.



Ja sori, tämä nyt oli tälläinen purkaus, kun joskus tuntuu että uusavuttomuus on valloittanut maailman.

valistustakin, että lapsi TODELLA muuttaa elämän! Ja se muuttaa kyllä uuden äidinkin. Itse ainakin luin sen verran aiheeseen liittyviä nettisivuja ja lehtiä, että huomasin jo niistä, että ei se elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista vauvan kanssa. ja neuvolassa kannattaa aina puhua omista tuntemuksistaan, he kyllä kuuntelevat ja neuvovat, ainakin meillä.

Ja kyllä sitä valistusta niin paljon on esim. miten kondomi asennetaan paikoilleen, eiköhän senkin jokainen aikuinen osaisi lukea siitä pakkauksesta, mutta silti sekin koetaan opetettavaksi asiaksi.

että elämä muuttuu vauvan tulon myötä. Mutta kyllä voin itsekin myöntää, että sitä väsymyksen, oman ajan puutteen ja parisuhdeajan puutteen tuomaa olotilaa ja kertakaikkista uupumusta (hetkittäin ;)) ei kertakaikkiaan voi tietää eikä ymmärtää etukäteen. Muutoshan on aivan valtava entiseen - ennen vauvaa voi tehdä mitä haluaa koska haluaa (siis esim oman vapaa-aikansa puitteissa) kun taas vauvan synnyttyä ainakaan äidillä ei käytännössä katsoen ole vapaa-aikaa ollenkaan viikkoihin tai kuukausiin, eikä edes öitään saa nukkua rauhassa pahimmillaan vuosikausiin.



Ei sitä vaan tajua ennen kun sen on kokenut.

Annapa ihan konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä valistusta kaipaisit.

Ok, ehkä jos on innokas nettipalstojen selailija, niin sieltä varmaan tietoa löytyy, mutta läheskään kaikki eivät sitä ole. Mun mielestä tosiaan mitään oikeaa, rehellistä tietoa vauvan saamisen jälkeisestä elämästä ole saatavilla ainakaan mistään neuvolan taholta.



Mutta nämä ovat varmaan aika yksilökohtaisia juttuja. Riippuu niin äidistä - ja etenkin vauvasta - millaiseksi vauva-aika muodostuu. On olemassa suht helppoja, hyvin nukkuvia vauvoja, jotka syövät hyvin ja äidin maito riittää, ja kaikki on oikeastaan tosi kivaa ja suht helppoa silloin. On olemassa myös vaativia koliikkivauvoja, vauvoja, jotka eivät nuku, on imetysongelmia, allergioita, takaisinvirtausongelmia ja pulauttelua, kuukausi toisensa jälkeen jatkuvaa univajetta, joka tekee zombieksi.



Toisaalta, elämä muuttuu niin totaalisesti vauvan jälkeen, että ehkä siihen ei pysty valmistamaan ketään yhtään mitenkään...

Olen siis itse selvinnyt ajat sitten vauvojen tuomasta elämän muutoksesta, enkä ole kokenut sitä kauheana. Mutta luin juuri sen ketjun jossa joku valitti miten vauva oli pilannut äidin ja isän oman elämän, ja mielestäni se oli niin surullinen ja ajatuksia herättävä ajatus että mietin miten voisi ennaltaehkäistä sen kaltaista tunnetilaa, joka tulee yhä useimmille mm. synnytyksen jälkeisen masennuksen muodossa. Jäin tosiaan pohtimaan että kaikesta nykypäivänä valistetaan, mutta ei elämästä vauvan/lasten kanssa. Mutta surullisesti huomasin että tässä maailmassa missä yleensä opetetaan kaikki mahdollinen ja mahdoton (=tapetaan se maalaisjärki), tätä asiaa ei saa neuvoa kenellekään etukäteen, se pitää sitten itse kokea ja jos huonosti käy, saa pettyä. Kiitos teille jotka ymmärsitte aloitukseni, kirjoituksenne olivat juuri sellaisia mitä niiltä valistustunneilta/neuvolasta puuttuu.

Vierailija:

Mutta ei se maalaisjärki ilmeisesti kaikilla pelaa,

synnytyksen jälkeinen masennus on arkipäivää. Eikö sitä juuri voida ehkäistä valistamalla tulevia äitejä ns. yllätykseen??

Valistus ei auta ehkäisyssä, mutta valistuksella voidaan auttaa sitä, että kyseinen sairaus huomataan aikaisemmin.

ihan järkevää puhetta pikkulapsiperheen arjesta jälkeen vastasyntyneen ajan, johon on ohjeistettu tosi tarkkaan. Jo yksi sivukin riittäisi.



..ja rehellistä infoa esim. lasten nukkumisasioista: minulle se tuli shokkina (meillä huono-uninen leikki-ikäinen)

asioita, joista olisi syytä olla enemmän puhetta. Ensinnäkin itse olen tapaus, jolla ei ollut ystävissä, eikä sukulaisissa lapsiperheitä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei ollut elävässä elämässä vertailukohteita siitä, miten erilaista lapsiperheen elämä on.

- sitä ei tajunnut, miten TOTAALISEN riippuvainen lapsi on äidistä. Tämähän tarkoittaa mm sitä, että jos on yksin kotona pienen vauvan kanssa, on lapsi otettava jopa suihkuhuoneeseen mukaan, kun menee käymään suihkussa. (tämä vaihe ei tosin kestä kauaa, mutta olisinko voinut kuvitella moista)

- sitä ei tajunnut, miten kärsivällisenkin ihmisen kärsivällisyyttä voidaan vielä vaatia venymään entisestään. Kärsivällisyydelle ei ole olemassa vanhemmalle mitään äärirajaa. Lapsi ei ole tasaveroinen aikuisen maailmassa, joten hän ei " pelaa" samoilla pelisäännöillä. Kaikkea on vaan pakko jaksaa, vaikkei enää mitään jaksaisikaan.

- puoliso, jonka kanssa menit naimisiin, ei ole sama puoliso, jonka kanssa asut nyt lapsen kanssa. Parisuhteen muutoksesta puhutaan, mutta ei tarpeeksi. Siinä, missä äiti muuttuu, muuttuu myös isä. Etukäteen voi elätellä romanttisia perheidylli-kuvia mielessään, mutta kun tajuaa, ettei isä osallistu haluamallasi tavalla idylliin, on kriisi käsissä. Pitäisi painottaa sitä, ettei uuden isän muuttumista voi ennustaa, saati häntä muuttaa. Puhe uudesta perheenjäsenestä on kukkua, pitäisi puhua ennemminkin 3:sta uudesta ihmisestä perheessä.



Itselleni kävi hyvin. Olemme selvinneet nyt jo 5-vuotiaan lapsemme, että omien muutostemme kanssa eteenpäin yhtenä perheenä. Mutta harmissani olen siitä, miten " negatiivisten" asioiden esilletuomista pidetään jotenkin tabuna. Ja jos joku erehtyy sanomaan, että olipa pettymys tämä lapsen saaminen, niin hänet kyllä kivitetään viimeiseen naiseen, jostain syystä, ja myös tämän palstan sivuilla.



Joten sanonpa nyt teille naiset; ottakaahan kivet käteen: Olen pettynyt siitä, että saimme lapsen. Jos voisin päättää uudelleen, päättäisin toisin.

Millään maalaisjärjellä ei voinut etukäteen kuvitella, miten sellaisesta selviää. Ja tuttavat näkivät, miten me väsyttiin aina vain syvemmin, eikä kukaan osannut auttaa, koska hekään eivät olleet koskaan kokeneet moista.



Mun mielestä maalaisjärjeltä vaaditaan jo aika lailla, jos jokaisen pitäisi osata etukäteen varautua vaikkapa tuollaiseen.



Me ollaan miehen kanssa tultu siihen tulokseen, että kaikkein vaativimmista muutoksista ei mielellään puhuta, koska jos kaikki pelottelisivat nuoria esim. tällä, että vauvan kanssa ekan vuoden unimäärä on pahimmassa tapauksessa keskimäärin neljä tuntia yössä, niin eihän kukaan enää uskaltais niitä vauvoja tehdä. Todellisuutta kaunistellaan, jotta ihmiskunnan jatkuvuus pysyy turvattuna.



Että mä on kanssa sitä mieltä, että tää aihe on vähän tabu ihan kaikenlaisissa tuttujen välisissä keskusteluissa, eikä vain viranomaisten taholta.

että aika kultaa muistot. Kyllä minä esim olin vielä muutama kuukausi sitten ihan loppu 6 kk lapsen kanssa, joka heräsi kolme-neljä kerta syömään yössä. Nyt, kun lapsi nukkuu yönsä (melkein) läpi, niin olen jo onnellisesti unohtanut millainen zombie olin pari kk sitten. Oli oikeasti välillä järki lähteä sen väsymyksen kanssa, koska en enää osannut nukahtaa uudestaa heräämisen jälkeen.



Kyllä olen ystävilleni kertonut, että rankkaa on välillä, mutta eivät he taida sitä tajuta. Naispuoliset ystävänikin tuntuvat ajattelevan hieman sen suuntaisesti, että ' sinähän olet vaan kotona kaikki päivät' : eräskin ystäväni juuri vuodatti minulle, kuinka 2 vkon Thaimaan-loma on todellinen hekireikä, jota ilman hän ei selviäisi. Sano siihen sitten, että sinä sentään nukut arkenakin ehjiä öitä, syöt aamupalan rauhassa ja viikonloppuisin nukut vielä pitkään.



Samoin olen pitänyt suuni kiinni, kun monet vielä lapsettomat ystäväni kertovat ruusunpunaisia unelmiaan vauvaperheen elämästä. ' Miehestäni tulee ihana isä, tiedän sen' on yleinen kommentti. Kyllähän minunkin miehestäni tuli ihana isä, mutta totuus on se, että välillä olen ollut kriisissä ja ahdistunut siitä, kuinka paljon enemmän lasten hoito kuitenkin on naisen kontolla. Meillä mies osallistuu kiitettävästi lapsen hoitoon, mutta minä olen sitli aina viime kädessä vastuussa esim ruoka-ajoista ym. Ja minä olin se joka valvoi sen puoli vuotta, koska imetin.



Paljon on asioita joista ei puhuta, mutta vaikka puhuttaisiin, tuskinpa kukaan sanoisi ettö ' ai se on niin rankkaa, no enpä hankikkaan lapsia' . sen uskaa ja tajuaa vasta kun itse kokee.

Vauvantahtisesti etenimme kun vauva oli pieni. Nyt lapset 1 ja 3 ja lasten tahtiin mennään edelleen.

Toki olin joskus väsynyt, mutta muuten kaikki on ollut hyvin ja oikeastaan paljon helpompaa mitä kuvittelin. Itseäni oli peloteltu kaikilla kauhukuvilla, vauva ei nuku lainkaan ja olet aivan zombie, parisuhde menee päin p:tä, ei ole aikaa tai halua huolehtia itsestään, elämä loppuu lapsen syntymään jne.



Jos kaikki äidit ja ISÄT osaisivat elää lapsentahtisesti ja mukautua uuteen elämäntilanteeseen, ei olisi ongelmaa. Korostin sanaa isät, sillä usein isillä varsinkin tuntuu olevan vaikeuksia sopeutua siihen, että vauva vaatii, vaimo vaatii, pitäisi ottaa osaa kotitöihin yms. Ja jos isä luistaa velvollisuuksistaan, kaatuu kaikki äidin päälle.

imin tietoa ja sain sellaisen käsityksen, että vauvan kanssa eläminen on rankkaa, kun vauva valvottaa jne. Kuvittelin elämän niin rankaksi, että todellisuus yllätti iloisesti!



Toisaalta muistan vielä monta asiaa, joihin ei mikään tietoa olisi minua osannut valmistaa, esim. nämä

- ei vain vauva ole kiinni äidissä, vaan äitikin on kiinni on vauvassa lujin henkisin sitein ja tämä rajoittaa omaa vapautta ehkä enemmän kuin mikään muu...

- mies on erilainen kuin nainen ja ottaa eri tavalla ja eri asioista vastuuta. Nainen kantaa vastuun kaikesta pienestä vauvan sujuvasta kakasta lähtien...Päävastuu vauvasta on väistämättä äidillä.

Miehet siinä naureskeli yhdelle, että puolen vuoden päästä se et sinäkään enää nuku öitäsi, vaan heijaat vauvaa yökahdelta ja lasket montako sataa heijausta menee, ennen kuin se nukahtaa. No tää tuleva isähän vaan naureskeli, että joo joo, älkää nyt pelotelko. Keskustelu jäi siihen, mutta mieheni kanssa mietittiin kotimatkalla, että sille isälle vauvan syntymä voi tuoda suuria yllätyksiä mukanaan.



Mutta ehkä me kaikki ollaan ennen lasten syntymää kuultu ihan asiallisiakin varoituksia, mutta ei olla otettu niitä kuuleviin korviinkaan, kun ollaan pidetty sitä vain ilkikurisena pikkukiusana ja älyttömänä liioitteluna. Että jotenkin ne vanhemmiksi tulevien korvatkaan eivät ole vastaanottavaisia.

Vierailija:

Mutta ei se maalaisjärki ilmeisesti kaikilla pelaa,

synnytyksen jälkeinen masennus on arkipäivää. Eikö sitä juuri voida ehkäistä valistamalla tulevia äitejä ns. yllätykseen?

Mutta hänen vauvansa herääkin kuusi kertaa yössä.



Joku toinen on kuullut, että vauvat voivat herätä kuusikin kertaa yössä syömään, joten hän on varautunut pahimpaan. Mutta hänen vauvansa ei vain herää kuusi kertaa syömään, vaan valvoo syömisten välit ja nukahtaa vasta aamuneljältä.



Jos näitä odottamattomia haasteita tulee pari kertaa, niin ne voi vielä kuitata vauvan omituiseksi oikuksi. Mutta kun sitä haastetta on jatkunut kuusi kuukautta, niin sitä alkaa kummasti miettimään, että miten kukaan ei yhtään etukäteen varoittanut.



Mikä on yhdelle haasteellista, on toiselle helppoa. Ja eiköhän siihen, minkä kukakin kokee haasteelliseksi, osaltaan vaikuta myös se, millaiset ennakko-odotukset ovat olleet.