Liian kummallinen ihminen, että sopisi työelämään

Itsellä on aina ollut tuo sama ongelma, olen "erilainen". Nykyään olen jo lähes kuusikymppinen, ei ole enää niin suurta väliä mutta yhä siihen törmää. En sovi mihinkään joukkoon, ja pomot ovat jopa sanoneet tämän minulle ihan suoraan. Pomo on yleensä aina se jonka kanssa on ollut ongelma, työntekijöiden kanssa olen usein jotenkin pärjännyt. Yksi pomo sanoi minulle "sinulla on huonon vaikutus ihmisiin", vaikka juuri siinä työporukassa pärjäsin hyvin. Minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Ihan paskapuhetta tuo että normaalit käytöstavat, kuten kiitokset ja hymyily (oikeassa tilanteessa) riittäisi. Jokainen suhteellisen hyvin sosialisoitunut ja maskaava autisti tietää tämän. Tuntuu ettei ns. normot itse edes tajua millaista valtapeliä he käyvät siellä työpaikoillaKIN. Esimerkiksi monilla monilla työpaikoilla ihan aikuiset ihmiset jatkavat sitä peruskoulussa hyväksi todettua tapaa, luovat normin että juorutaan ja puhutaan pahaa, ja sillä tavalla luodaan sitä yhteisöllisyyttä ja luottamusta, ja jos et lähde siihen mukaan tai edes osaa niin olet automaattisesti ulkona työporukasta ja luultavasti kohde, pahimmillaan savustetaan ulos koska et ole ns. hyvä tyyppi. Ihan sama miten hyvin teet työsi ja miten lunnollinen olet niin sitäkin tärkeämpää on se miten työporukka kokee sinut. Omassa autistisessa maailmassani esim. se selän takana puhuminen on ikävää toimintaa ja nimenomaan epäsosiaalista käytöstä, mutta ikävä kyllä muu

Tämä on totta.

Itse olen koko ikäni ihmetellyt, että miksi ihmiset joko vihaavat tai rakastavat minua. Välimuotoja ei ole. Se vihaaminen osoitetaan niin selkeästi, että se ei jää epäselväksi. Lievimmään se on sitä, että kaikki kääntävät selkänsä eivät puhu mitään, eivät edes vastaa kysymyksiin. Jos joku muu esittää saman kysymyksen, niin siihen vastataan.

Mutta välillä aina jossain tulee kohdattua niitäkin jotka pitävät minusta hyvin paljon. Heistäkin osa sanoo, että olemukseni nähtyään ensimmäisen kerran olivat ajatelleet minun olevan hirveä kus.pää. Olivat kuitenkin muuttaneet mielipiteensä sitten kun oli päästy keskusteluetäisyydelle ja juteltu hetken aikaa.

Syy tälle kaikelle selvisi kun lapseni sai autismi-diagnoosin. Hänen kuntoutuksessaan löysin itsellenikin keinoja, joilla pääsee esim työpaikalla neutraalin henkilön asemaan. Sellaisen jonka kanssa ei lähdetä syömään eikä kahville, mutta jonka kysymyksiin vastataan ja jolle puhutaan normaalin ystävällisesti. Näissä kuntoutuksissa huomasin myös, että kaikki ystäväni ovat enemmän tai vähemmän kirjolla. He eivät näe niitä outouksiani, jotka aiheuttavat muissa hyvin negatiivisia tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole ihan rauhassa outo, jokainen on enemmän tai vähemmän omituinen omalla tavallaan. Sulaudut joukkoon ihan helposti.

Ulkoisesti outo olemus on varmaan tietoista, koska jos halua jotekin sopia joukkoon on hyvä käydä säännöllisesti parturissa tai kampaajalla, pukea puhtaat vaatteet ylle. 

Myyjät auttavat vaatteiden valitsemisessa, kuuluu hintaan. 

Mutta kun on sillä tavalla outo ja omituinen, että kukaan ei usko, että voin olla oikeasti tällä tavalla outo. Kun olen oma itseni, saan jatkuvasti kuulla syytöksiä siitä, että esitän ja vedän jotain tyhmää showta. Minun pitää ihan suoraan sanottuna näytellä, jotta tulen edes jollain tasolla hyväksytyksi. Se on todella kaskasta. Yllättävät tilanteet sosiaalisessa kanssakäymisessä ovat pahoja, koska en ole valmistautunut niihin. Pitää improta, ja se menee yleensä pieleen.

Minulla on sama.

Ihmiset pitävät minua teennäisenä kun olen oma itseni. Mutta sitten kun esitän oikein kunnolla, panen kaiken peliin, saan kommentteja kuinka on "ihanaa että sinäkin uskallat olla oma itsesi ". 

Sitä esittämistä ei vaan jaksa kovin pitkään, sillä se on raskasta.

Sen olen oppinut, että kun sanotaan että ole aito ja oma itsesi, tarkoittaa se sitä että pitää olla samanlainen kuin kaikki muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli perimmäinen ongelma on työpaikan ystävyys- ja kaverisuhteiden muodostaminen, ei työnteko?

Ne ei ole noin mustavalkoisesti eri asia. Kyllä useimmat haluaa tehdä töitä sellaisten ihmisten kanssa joista pitävät aidosti, ja siksi oudommat tyypit ei ole kovin haluttuja työkavereiksi. Kyllä sekin on omanlaisensa kuormitustekijä työssä, jos joku on ihan eri aallonpituudella. Ja toisaalta tosi mukava tyyppi töissä saattaa olla iso motivaattori.

Ja valitettavasti valtaosa ihmisistä, jotka ajattelevat samoin kuin sinä eivät ymmärrä katsoa peiliin. Tuo mitä kuvailit on SINUN ongelmasi. Se että sinä et osaa ja pysty käsittelemään omia tunteitasi, ei ole sen "oudon" ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mee siivoomaan rappuja, ei ole työkavereita eikä tarvitse kuulua joukkoon, postihommatkin sopii

ei noista saa rahaa, ei kukaa halua tehdä vähärahaisia töitä

Tässäpä tämä työhaluttomien mantra "kun Kelasta saa saman verran" Kyllä tuolla näkee silti kyseisen alan työntekijöitä. Ja ei, kaikki ei ole nuoria tai ikäloppuja. Koska osa ihmisistä haluaa elättää itsensä työllä eikä kaikkien eläminen vaadi 4000e palkkaa.

 

Ja jos meinaa ihan vain työttömänä olla möllöttää niin joutuuhan sitä kuitenkin kursseille tai työkokeiluihin, ja lopuksi kuntouttavaan työtoimintaan. Että eikö se oikea työ olisi kuitenkin mieluisampi vaihtoehto, vaikka olisikin vain esim

Mjaahas, täytyykin sanoa meidän n.40v aasialaiselle rappusiivoojalle, että hän on vajavainen.

Vierailija kirjoitti:

Aloita viimein ne nepsy-tutkimukset

Apn teksti on kuin minun kirjoittama. Mutta minulla on tällä hetkellä menossa nepsy tutkimukset,kun ilmoittauduin työkyvyttömäksi, aika paljon on saanut ravata terveyskeskuksessa, viimeisen puolen vuoden aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisia taitoja oppii olemalla muiden ihmisten kanssa. Yleensä käytöskin hioutuu samalla. 

Eivätkö aikuiset ihmiset tajua nykyään, että elämässä pärjää hyvin pitkälle kun tervehtii toista, kuuntelee häntä välillä ja älyää itse olla toisia ihmisiä? Sen lisäksi opettelee sanomaan kiitos ja ole hyvä oikeassa kohdassa.

Ei se riitä, että tervehtii, kuuntelee, ymmärtää, sanoo kiitos ja anteeksi.

Jos noiden lisäksi sattuu olemaan poikkeava katsekontakti, niin silloin saa muilta kylmää kyytiä. Sitä omaa katsekontaktia on aika mahdoton arvioida ellei kukaan kerro siitä. Eivätkä ihmiset siitä kerro. Osa voi kiusata ja alkaa sulkemaan ulkopuolelle. Mutta sitä eivät kerro miksi niin tekevät.

Moni neurokirjon henkilö välttelee katsekontaktia, sillä se tuntuu häne

Jep, ei sitä kukaan päin naamaa kerro. Jos ei sitten satu kuulemaan muiden juoruavan. Joskus kun itse näkee muita oudon katsekontaktin omaavia henkilöitä niin silloin itsekin tajuaa, että tuoltako se omakin oudolta tuntuva katsekontakti näyttää muiden silmissä. Ja eihän se siis hyvältä näytä vaan aika luotaantyöntävää, valitettavasti

Sovin tse hyvin opiskelu- ja työelämään, vaikka olen muuten weird0. Miksi en muka sopisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisia taitoja oppii olemalla muiden ihmisten kanssa. Yleensä käytöskin hioutuu samalla. 

Eivätkö aikuiset ihmiset tajua nykyään, että elämässä pärjää hyvin pitkälle kun tervehtii toista, kuuntelee häntä välillä ja älyää itse olla toisia ihmisiä? Sen lisäksi opettelee sanomaan kiitos ja ole hyvä oikeassa kohdassa.

Ei se riitä, että tervehtii, kuuntelee, ymmärtää, sanoo kiitos ja anteeksi.

Jos noiden lisäksi sattuu olemaan poikkeava katsekontakti, niin silloin saa muilta kylmää kyytiä. Sitä omaa katsekontaktia on aika mahdoton arvioida ellei kukaan kerro siitä. Eivätkä ihmiset siitä kerro. Osa voi kiusata ja alkaa sulkemaan ulkopuolelle. Mutta sitä eivät kerro miksi niin tekevät.

Moni neurokirjon henkil

Jep, ei sitä kukaan päin naamaa kerro. Jos ei sitten satu kuulemaan muiden juoruavan. Joskus kun itse näkee muita oudon katsekontaktin omaavia henkilöitä niin silloin itsekin tajuaa, että tuoltako se omakin oudolta tuntuva katsekontakti näyttää muiden silmissä. Ja eihän se siis hyvältä näytä vaan aika luotaantyöntävää, valitettavasti

Mä en kyllä käsitä, miten joku poikkeava katsekontakti voi näyttää luotaantyöntävältä? Siis jos on itsekin autisti (minä olen, siis), niin ei kai sitä nyt kaipaa muilta sitä neurotyypillisten katsekontaktia?