Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Meitä ei koskaan kutsuta mihinkään ja kun yritän itse kutsua
19.03.2025 |
tulee ihmeellisiä kierteleviä ja epäselviä vastauksia! Koen tosi raskaana sosiaalisen elämän kannalta. Naisista ja perheistä noin 40 kyse. Esimerkkejä:
- Vastataan kyläilykutsuun että palataan pian, ja sitten ei kuulu ikinä mitään.
- Vastataan kutsuun yhteiseen tekemiseen, esim kahvittelu, etten tiedä vielä ja sitten ei sovita mitään vaihtoehtoistakaan.
- Käydään meidän kutsuissa esim meillä syömässä, mutta meitä ei kutsuta minnekään.
- Luvataan pari viikkoa ennen että sitten XX järjestän kyllä meillä jotain, ja kun mennään paikalle omien skumppien kanssa, ollaan siellä hiukset rasvaisina eikä selvästi olla panostettu lainkaan.
Mistä ja miten löytää jatkossa kivoja kavereita, jotka olisivat vähän innostuneempia? Ehdottaisivat edes joskus jotain?
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Samansuuntaisia huomioita. Vaikka itse näkisi vaivaa näkemisten eteen tai vaihtoehtoisesti ehdottelee toisinaan spontaaneja näkemisiä niin vastavuoroisuutta on ollut usein turha odotella ja on tullut selväksi että omista aikatauluista ei jousteta. Sitten tulee velvollisuudelta tuntuvia viestejä että olisi ihanaa nähdä taas joskus, mutta ei tehdä elettäkään asian eteen. Ja siis samoista ihmisistä olen aiemmin ajatellut että ollaan ystäviä ja tärkeitä toisillemme. Olen ottanut sitten vinkistä vaarin ja keskittynyt itsekin oman perheen kanssa tehtäviin asioihin sekä muutamiin aidosti välittömiin ja pyyteettömiin ihmissuhteisiin.
Meillä on juuri näin. En uskalla kysyä mitään yhteistä tekemistä, kun heillä voi olla vain 1-2 sovittua juttua viikonlopulle jo, mutta se on aina kauhea ongelma mahduttaa meitä siihen. Meillä on myös sovittuna jo jotain, täysin vastaavaa, mutta minä en listaa asioita ja minulle/meille ei ole ongelma pyytää tätä toista kaveria lisäksi mukaan tai järjestää hänelle tilaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käykö ihmiset enää ylipäätään kyläilemässä? Tuntuu että ympärillä kyläilykulttuuri on näivettynyt ja ystävyydet kuihtuu. 20 vuotta sitten hypittiin myös naapureiden kanssa toistemme luona jatkuvasti mutta nyt kaikki kykkii omissa poteroissa.
Tämä just, ei oikein enää kyläillä tai seurustella. Varsinkaan toisten ihmisten kotona. Parhaiten nykyään tapaan kavereita kun sovitaan treffit jonkun tekemisen ympärille (leffa, tapahtuma, keikka) ja/tai syömään/drinkille kaupungille. Toistemme kotona vieraillaan harvoin.
Kokeile ap jotain muuta. Esim. lasten kanssa leikkitreffit puistoon tms.
Meiltä on kysytty kolme kertaa viimeisen vuoden aikana "jos pyytäisimme teidät meille niin tulisitteko?" Olen vastannut ystävällisesti "kiitos, olisi kivaa, ehdota päivämäärää niin laitetaan sopimaan", tai " hei, kiitos kutsusta (päivälliselle), voimmeko tuoda jotakin?". Kolmas oli sushi-aterialle kutsu. Kiitin kutsusta ja ilmaisin kiinnostuksemme mutta samassa kerroin että muut perheessä pitävät sushista kovasti mutta itse kala-allergikkona voisin tuoda tarvittaessa omat eväät. Aloite on siis kolmesti tullut muilta mutta yksikään ei ole edennyt tapaamiseksi. Olen hämmentynyt. Ajatuksia?
Sulla on sama ongelma joka viikko!
Kerjäät huomiota, et saa sitä ja sitten itket, kun kukaan ei halua leikkiä meidän kanssa.
En kuulu mainittuun kohderyhmään, mutta kyllä mä muistan vielä ihan hyvin, että nuorena oli aikaa vaikka miten ystäville ja kavereille. Omille vanhemmille ja sisaruksille taas ei ollut, koska ne ystävät ja kaverit olivat silloin tärkeämpiä. Kun pariutui ja hankki lapsia, tilanne muuttui. Lasten tietysti halusi saavan läheiset suhteet isovanhempiin, täteihin, setiin ja serkkuihin ja kun niitä sitten oli lapsilla sekä äidin suvusta että isän suvusta, niin kyläilyt puolin ja toisin muututivat ystävien ja kavereiden tapaamisesta sukulaisten tapaamiseen. Muutenkin ystävien kanssa jonnekin lähteminen edellytti joko sitä, että otti lapset mukaan, sopi puolison kanssa, että hän jää lasten kanssa kotiin, tai sai jostain lapsenvahdin. Vaikka työelämä ei siihen aikaan ollutkaan vielä niin kuluttavaa kuin nykyisin, nin ei sitä jaksanut silloinkaan jokaista lauantaita ja sunnuntaita käyttää kyläilemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samansuuntaisia huomioita. Vaikka itse näkisi vaivaa näkemisten eteen tai vaihtoehtoisesti ehdottelee toisinaan spontaaneja näkemisiä niin vastavuoroisuutta on ollut usein turha odotella ja on tullut selväksi että omista aikatauluista ei jousteta. Sitten tulee velvollisuudelta tuntuvia viestejä että olisi ihanaa nähdä taas joskus, mutta ei tehdä elettäkään asian eteen. Ja siis samoista ihmisistä olen aiemmin ajatellut että ollaan ystäviä ja tärkeitä toisillemme. Olen ottanut sitten vinkistä vaarin ja keskittynyt itsekin oman perheen kanssa tehtäviin asioihin sekä muutamiin aidosti välittömiin ja pyyteettömiin ihmissuhteisiin.
Meillä on juuri näin. En uskalla kysyä mitään yhteistä tekemistä, kun heillä voi olla vain 1-2 sovittua juttua viikonlopulle jo, mutta se on aina kauhea ongelma mahduttaa meitä siihen. Meillä on myös sovittuna jo jotain, täysin vastaavaa
Sun tutuilla on outoja ongelmia. Kyllä minä aina mahdutan ystäväperheen meidän viikonloppuihin, jos he niin haluavat. Nytkin on yksi tuttavaperhe kutsuttu meille lauantaina aamulla klo 5, koska mies ja pojat lähtevät klo 8 jääkiekkopeliin ja palaavat sieltä vasta illalla. Minä lähden viemään tyttöä samaan aikaan taideleirille. Totta kai sitä haluaa pitää yhteyttä kavereihin ja joustaa! Ihmettelen ihmisiä, jotka pyhittävät viikonlopun omalle perheelle eikä ole mitään ajatusta siitä, että kaveruus on vuorovaikutusta.
Harvoin enää itse innostun kaveriperheen kanssa illanvietoista viikonloppuisin. Aika on kortilla, arki on kiireistä ja viikonloppuna haluan olla, ulkoilla, liikkua, harrastaa omia mielenkiinnon kohteitani arjen vastapainoksi. En halua mennä illaksi vain istumaan jonkun kotiin ja seurustelemaan. Mulle pitää olla jotain tekemistä. Usein illanviettoihin liittyy myös alkoholi, joka ei taas ole mun juttu.
Harrastusporukan kanssa voin taas lähteä vaikka koko viikonlopuksi harrastamaan lempilajiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo lasten parhaat ystävät- jutut ovat kyllä haastavia. Eräs tyttö on omasta mielestään meidän tytön paras kaveri, kun taas meidän tyttö on kärsinyt hänen vaativasta käytöksestään kolme vuotta. Yläasteelle pyydettiin kaverivalinassa ettei tuo toinen tyttö tulisi samalle luokalle, koska hän vaati m.m. yksinoikeutta tyttäreemme, että hän ei saisi olla muiden kanssa lainkaan. Toisen tytön vanhemmat ovat uhitelleet koulua kun `bestikset`eivät päässeet samalle luokalle. Vaativat asiaan muutosta. Onneksi oli tukenamme eikä luokkajakoja muutettu. Oli ikävää kun toisen tytön vanhemmat painostivat meitä ajamaan asiaa koulussa, ymmärtämättä että me emme sitä halunneet. Yritimme parhaamme mukaan välttää konfliktia, lapsemme takia. Muuten olisin kyllä mielelläni päästänyt totuuden jos toisenkin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs vaihtoehto on että teistä puhutaan ensin yhdessä ja pian toisessa piirissä selän takana pahaa. Onko paikkakunta alle 20 000 ihmisen?
Iso paikkakunta
Olen eri, mutta ei ole muuten mitään merkitystä paikkakunnan koolla. Ne pienet piirit juoruiluineen löytyy vaikka New Yorkista.
Hyvin paljon on tekemistä paikkakunnan koolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuo lasten parhaat ystävät- jutut ovat kyllä haastavia. Eräs tyttö on omasta mielestään meidän tytön paras kaveri, kun taas meidän tyttö on kärsinyt hänen vaativasta käytöksestään kolme vuotta. Yläasteelle pyydettiin kaverivalinassa ettei tuo toinen tyttö tulisi samalle luokalle, koska hän vaati m.m. yksinoikeutta tyttäreemme, että hän ei saisi olla muiden kanssa lainkaan. Toisen tytön vanhemmat ovat uhitelleet koulua kun `bestikset`eivät päässeet samalle luokalle. Vaativat asiaan muutosta. Onneksi oli tukenamme eikä luokkajakoja muutettu. Oli ikävää kun toisen tytön vanhemmat painostivat meitä ajamaan asiaa koulussa, ymmärtämättä että me emme sitä halunneet. Yritimme parhaamme mukaan välttää konfliktia, lapsemme takia. Muuten olisin kyllä mielelläni päästänyt totuuden jos toisenkin...
Kuulostat kiusaajalta
Lasten kavereista sen verran, että en mä koskaan kokenut tarvetta ystävystyä lasteni ystävien vanhempien kanssa. Ei mun vanhempanikaan ystävystyneet jonkun kanssa sen takia, että mä satuin olemaan ystävä heidän lastensa kanssa. Lapsilla oli omat ystävät ja aikuisilla omansa. Ja sama toisinpäin eli en mä ystävystynyt vanhempieni ystävien lasten kanssa. Yhdessä tietty oltiin - olosuhteiden pakosta - kun aikuiset kyläilivät, mutta ei näiden lasten kanssa ollut muuten mitään yhteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vissiin ette sitten ole hauskaa seuraa. Ei kai siinä sen kummempaa, turha loukkaantua asiasta.
Ollaan ihan normaaleja😏
Niinhän sinä luulet.
Vaikuttaa siltä että olette varakavereita tai harvinaisen passiivinen tuo toinen porukka vaan. Niillä on liikaa kavereita, masennusta, huonot käytöstavat, ei ole kotona opetettu miten vieraita kohdellaan jne ?
Älä kovin pitkään turhaan yritä väkisin. Älä kutsu enää heitä teille, anna olla. Ei väkisin voi kenenkään ystäväksi alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisten elämät on täyteen pakatut internetillä ja tvllä. Tiedon, toskatiedon ja turhuuden tulva ryöstää kaiken kunnollisen ja kunnioitettavan
Vierailija kirjoitti:
Naapurit voivat kokea toisen naapurin liian tunkeilevaksi. Monet suomalaiset eivät halua naapureihin liian tiiviitä välejä, koska menee oma rauha. Ei ole kivaa, jos naapurin lapset ovat usein riesana juuri kuin ei itse haluaisi. Perheen aikuinen saattaa viihtyä myös paremmin muiden aikuisten kuin sen naapurin seurassa. Ketään ei voi pakottaa eikä määrätä.
Tämä. Naapurin lapset tunkevat vaikka viikonloppuaamuna seitsemältä oven taakse pimpottelemaan ja viipyvät iltamyöhään. Kukaan ei kysele näiden perään, eikä vanhemmille näytä tulevan mieleenkään ohjata jälkikasvunsa käyttäytymistä mitenkään.
Pakkohan siinä on rajoja sitten itse pitää, kun naapurissa asuu urpoja ja huonokäytöksisiä vanhempia. Parasta olisi, kun ei olisi naapureita ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vissiin ette sitten ole hauskaa seuraa. Ei kai siinä sen kummempaa, turha loukkaantua asiasta.
En tiedä onko siitäkään kiinni. Ihmiset ovat kauhean huonoja lähtemään minnekään. Kaikilla on omat kiireet ja harrastukset. Kun vapaa hetki koittaa, halutaan vaan olla oman perheen kanssa.
Työ ja arki vie voimat niin ettei vaan enää jaksa illalla ja viikonoppuna muuta kuin hoitaa pakolliset kotihommat ja levätä. Liikkuakin pitäs mutta on kova kynnys lähteä.
Jätä internet ja tv pois ja PUH! Kuin taian iskusta sinulla on aikaa ja jaksamista
Vierailija kirjoitti:
Nuo lasten parhaat ystävät- jutut ovat kyllä haastavia. Eräs tyttö on omasta mielestään meidän tytön paras kaveri, kun taas meidän tyttö on kärsinyt hänen vaativasta käytöksestään kolme vuotta. Yläasteelle pyydettiin kaverivalinassa ettei tuo toinen tyttö tulisi samalle luokalle, koska hän vaati m.m. yksinoikeutta tyttäreemme, että hän ei saisi olla muiden kanssa lainkaan. Toisen tytön vanhemmat ovat uhitelleet koulua kun `bestikset`eivät päässeet samalle luokalle. Vaativat asiaan muutosta. Onneksi oli tukenamme eikä luokkajakoja muutettu. Oli ikävää kun toisen tytön vanhemmat painostivat meitä ajamaan asiaa koulussa, ymmärtämättä että me emme sitä halunneet. Yritimme parhaamme mukaan välttää konfliktia, lapsemme takia. Muuten olisin kyllä mielelläni päästänyt totuuden jos toisenkin...
Meillä vähän samantapaista. Siksi opin, että kun joku äiti vetoaa lasten parhaaseen kaveruuteen, on aika ottaa etäisyyttä ja etsiä omalle lapselle harrastus, jossa tapaa muita ja hätätilanteessa täyttää viikonloput vaikka mummoloilla ja serkkuvierailuilla sen sijaan, että hypeltäisiin sen "parhaan kaverin" perheen vaatimusten mukaan.
Oli loputtoman uuvuttavaa pyrkiä olemaan kohtelias ihmiselle, joka ei ymmärrä yksinkertaista kieltoa EI. Lasten ystävyyteen vedoten olisi pitänyt lomailla yhdessä, vuokrata yhteinen mökki, viettää sunnuntaibrunsseja jne. ja kun kieltäytyi jo ensimmäisestä pyynnöstä, alkoi valtava kysymystulva ja ihmettely, että kun tytöt on parhaita kavereita, niin miksi ei ystävyyttä tueta! Miksi ollaan epäkohteliaita eikä ymmärretä, että ystävyys on vastavuoroista. Me emme kokeneet olevamme heidän ystäviään eikä meidän tyttö itsekään pitänyt tuota tyttöä ystävänä, vain kaverina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vissiin ette sitten ole hauskaa seuraa. Ei kai siinä sen kummempaa, turha loukkaantua asiasta.
En tiedä onko siitäkään kiinni. Ihmiset ovat kauhean huonoja lähtemään minnekään. Kaikilla on omat kiireet ja harrastukset. Kun vapaa hetki koittaa, halutaan vaan olla oman perheen kanssa.
Työ ja arki vie voimat niin ettei vaan enää jaksa illalla ja viikonoppuna muuta kuin hoitaa pakolliset kotihommat ja levätä. Liikkuakin pitäs mutta on kova kynnys lähteä.
Kannattaa kokeilla rautakuuria tms. kun on noin vaikeaa ja väsynyt.
Olisi varmaan helpompaa hakeutua samanmielisten ihmisten seuraan, eikä tupata väkisin kylään ihmisille, jotka eivät seuraa kaipaa. Kotona täytyy saada olla kuten haluaa. Ei ole velvollisuutta viihdyttää vieraita, jos se ei itselle sovi.
Alue: Aihe vapaa
Työ ja arki vie voimat niin ettei vaan enää jaksa illalla ja viikonoppuna muuta kuin hoitaa pakolliset kotihommat ja levätä. Liikkuakin pitäs mutta on kova kynnys lähteä.