En pidä yliopisto ihmisistä
Voivat syyllistyä itsesi kannalta ikäviin asioihin, koska ovat oman ideologian sokaisema. Ja lista täynnä pää ja saavat tittelien tuoman oikeuden johdosta käyttää tai toimia asioiden parissa mihin tavikset ei saa. Tarkoitan nyt edistyksellistä tutkimustiedettä.
Siinä väistyy moraalit ja lait aika lailla kun omaan älykkyytensä kompastuvat innostuvat tieteellisestä vallastaan ja saavat sitä liikaa.
Monet eivät edes itse keksineet mitään. Ovat vain mukana. Samat asist voisi taviskin toteuttaa 2 kk koulutuksella.
Kommentit (222)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaisia tyhmiä. Niitä, jotka tietävät etteivät tiedä ja ovat siksi hiljaa ko. aiheesta. He eivät oikeastaan ole edes tyhmiä. Ja sitten on niitä, jotka eivät tiedä ja toitottavat tietämättömyyttään kaikille. Kumpaankohan ryhmään sinä mahdat kuulua?
Sitten on taas sellaisia ihmisiä, jotka kysymättä lajittelevat ihmisiä itse keksimillään säännöillä eri kategorioihin ja esittelevät ajatustyönsä hedelmiä ilmeisen ylpeinä.
No minä en esimerkiksi ymmärrä, miten sähkö toimii. Olen sen suhteen siis tyhmä. Mutta jos esittäisin mielipiteitäni asiasta, enkö olisi silloin vähän niinkuin tuplatyhmä? Ei kaikkien tarvitse tietää kaikkea, mutta olisi ihan fiksua ymmärtää oman ymmärryksensä rajat ja olla silloin hiljaa, kun ei asiasta mitään tiedä.
Tätä kutsutaan episteemiseksi eli tiedolliseksi työnjaoksi. Se on se tapa, jolla ihmiskunnan kollektiivin tiedon määrä pystyy kasvamaan, sen sijasta että se nollaantuisi jokaisessa sukupolvenvaihdoksessa. Sillei me on päästy savimajoista pilvenpiirtäjiin ja kuuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopistoihmisillä on erikoiset aatteet. Puhutaan miljoonista sukupuolista ja samalla uskotaan kaikki mitä Hamasin terveysministeriö kertoo.
Ööö. Eikö DI valmistu yliopistosta? Tämä olikin uutta vai opetetaanko matikan sijasta biologiaa?
tekninen korkeakoulu ei taida kirjaimellisesti olla yliopisto ja sieltä valmistutaan tosiaan diplomi-insinööriks, ei maisteriks. samanasteisesta koulutuksesta kuitenkin on kyse
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuossa paljon tottakin, tuollaisesta akateemisessa kuplassa elämisestä seuraava omnipotentiaalisuuden tunne on ominaista monelle akateemikolle.
Akateemikko ei ole sama kuin maisterikoulutuksen läpikäynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osaa kirjoittaa edes yliopistoihmistä.
tapa ittes
Tehty. Mitä seuraavaksi?
Kyllä monenlaista outoa persoonaa sisältyy noihin akatemisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaisia tyhmiä. Niitä, jotka tietävät etteivät tiedä ja ovat siksi hiljaa ko. aiheesta. He eivät oikeastaan ole edes tyhmiä. Ja sitten on niitä, jotka eivät tiedä ja toitottavat tietämättömyyttään kaikille. Kumpaankohan ryhmään sinä mahdat kuulua?
Sitten on taas sellaisia ihmisiä, jotka kysymättä lajittelevat ihmisiä itse keksimillään säännöillä eri kategorioihin ja esittelevät ajatustyönsä hedelmiä ilmeisen ylpeinä.
No minä en esimerkiksi ymmärrä, miten sähkö toimii. Olen sen suhteen siis tyhmä. Mutta jos esittäisin mielipiteitäni asiasta, enkö olisi silloin vähän niinkuin tuplatyhmä? Ei kaikkien tarvitse tietää kaikkea, mutta olisi ihan fiksua ymmärtää oman ymmärryksensä rajat ja olla silloin hiljaa, kun ei asiasta mit
No miltäs näyttää, siirtyykö?
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuossa paljon tottakin, tuollaisesta akateemisessa kuplassa elämisestä seuraava omnipotentiaalisuuden tunne on ominaista monelle akateemikolle.
Kuinkas monta akateemikkoa tunnet?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä monenlaista outoa persoonaa sisältyy noihin akatemisiin.
Hajoittaakohan liika ajattelu aivoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopistoihmisillä on erikoiset aatteet. Puhutaan miljoonista sukupuolista ja samalla uskotaan kaikki mitä Hamasin terveysministeriö kertoo.
Ööö. Eikö DI valmistu yliopistosta? Tämä olikin uutta vai opetetaanko matikan sijasta biologiaa?
tekninen korkeakoulu ei taida kirjaimellisesti olla yliopisto ja sieltä valmistutaan tosiaan diplomi-insinööriks, ei maisteriks. samanasteisesta koulutuksesta kuitenkin on kyse
Diplomi-insinööri on nykyään tekniikan maisteri, ja teknillinen korkeakoulu on yliopisto. Niin ne ajat muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
"Samat asist voisi taviskin toteuttaa 2 kk koulutuksella."
Ai menisit mielelläsi "lääkärille", jolla on takanaan 2 kuukauden koulutus?
No on se sentään 2 kk enemmän kuin APlla.
Tyhmin aloitus ikinä. Apn tyhmyys ei ole muiden vika.
Tahallinen yhdyssanavirhe ja ihan outo juttu. Täysi provo ja jotkut tarttuvat siihen tosissaan. Se tosiaan kertoo jotain korkeakoulutuksen tasosta. Mikä on esimerkiksi kemistin ideologia?
Parinkymmenen vuoden yliopistossa jo takana ja täytyy sanoa että kyllä porukkaan mahtuu kaikenlaista hiihtäjää. Itse olen ns. STEM alalla, enkä tunne ihmistieteellistä skeneä käytännössä ollenkaan, siitä olen kuullut vain huhuja. Mun alalla löytyy kavereita jotka ovat aidosti kiinnostuneet tieteestä ja uravaiheesta riippumatta jatkavat tieteen tekemistä. Nämä kaverit ovat yleensä aika mukavaa porukkaa koska heidän kanssaan voi puhua tieteestä. Mä oon vaan töissä täällä porukka on aika ärsyttävää, koska he tekevät hommat minimipanostuksella, tosin samaa sakkia on varmasti jokaikisellä työpaikalla, alasta riippumatta. Kolmas ryhmä on pyrkyrit, jotka tekevät mitä tahansa päästäkseen omasta mielestään parempaan asemaan. He yleensä osaavat pelata peliä millä oma tuotos näyttäytyy johdon silmissä paremmalta kuin muiden tuotos. Tämän ryhmän edustajat myös yleensä syyllistyvät epäeettiseen toimintaan, esim. papereiden kopiointi, ideoiden varastaminen jne.
Yliopisto olisi mahtava paikka tehdä duunia jos siellä olisi vain tuota ykkös -tyypin porukkaa, mutta valitettavasti näin ei ole. Pyrkyritkin kuitnekin yleensä karahtavat karille, koska heidän tietämyksensä asioista on yleensä ohutta. STEM -ala on kuitenkin sellainen missä asioiden tietäminen on keskiössä, joten jos et tiedä mitään niin se yleensä jossain vaiheessa paljastuu johdolle.
Vierailija kirjoitti:
Tahallinen yhdyssanavirhe ja ihan outo juttu. Täysi provo ja jotkut tarttuvat siihen tosissaan. Se tosiaan kertoo jotain korkeakoulutuksen tasosta. Mikä on esimerkiksi kemistin ideologia?
Kemistin ideologia on tietenkin laiskuus. Muuten hän olisi fyysikko.
Mutta siis joo, provo oli, kuten tuo minun vastauksenikin.
DI:ksi kahden kuukauden kirjekurssilla, loppututkinto.
- Onhan autossa kondensaattori?
- ...o.o.ON!
- Onneksi olkoon, olette nyt diploni insinööri!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaisia tyhmiä. Niitä, jotka tietävät etteivät tiedä ja ovat siksi hiljaa ko. aiheesta. He eivät oikeastaan ole edes tyhmiä. Ja sitten on niitä, jotka eivät tiedä ja toitottavat tietämättömyyttään kaikille. Kumpaankohan ryhmään sinä mahdat kuulua?
Sitten on taas sellaisia ihmisiä, jotka kysymättä lajittelevat ihmisiä itse keksimillään säännöillä eri kategorioihin ja esittelevät ajatustyönsä hedelmiä ilmeisen ylpeinä.
No minä en esimerkiksi ymmärrä, miten sähkö toimii. Olen sen suhteen siis tyhmä. Mutta jos esittäisin mielipiteitäni asiasta, enkö olisi silloin vähän niinkuin tuplatyhmä? Ei kaikkien tarvitse tietää kaikkea, mutta olisi ihan fiksua ymmärtää oman ymmärryksensä rajat ja olla silloin hiljaa, kun ei asiasta mitään tiedä.
Totta tuokin. Sähkö, ainakin sovellettuna tieteenä, on kuitenkin aika sellainen tieteenala, missä väitteen totuudenmukaisuus on yleensä mitattavissa. Asiat mutkistuvat ja vastaukset muuttuvat maailmankatsomuksen ja mielipiteen värittämiksi, kun siirrytään pois eksakteista tieteistä. Akateemikot mielestäni käyttävät monesti oppiarvonsa tuomaa arvovaltaa, vaikka kommentoisivat asioita, joita eivät ole varsinaisesti opiskelleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaisia tyhmiä. Niitä, jotka tietävät etteivät tiedä ja ovat siksi hiljaa ko. aiheesta. He eivät oikeastaan ole edes tyhmiä. Ja sitten on niitä, jotka eivät tiedä ja toitottavat tietämättömyyttään kaikille. Kumpaankohan ryhmään sinä mahdat kuulua?
Sitten on taas sellaisia ihmisiä, jotka kysymättä lajittelevat ihmisiä itse keksimillään säännöillä eri kategorioihin ja esittelevät ajatustyönsä hedelmiä ilmeisen ylpeinä.
No minä en esimerkiksi ymmärrä, miten sähkö toimii. Olen sen suhteen siis tyhmä. Mutta jos esittäisin mielipiteitäni asiasta, enkö olisi silloin vähän niinkuin tuplatyhmä? Ei kaikkien tarvitse tietää kaikkea, mutta olisi ihan fiksua ymmärtää oman ymmärryksensä rajat ja olla silloin hiljaa, kun ei asiasta mitään tiedä.
Ymmärrän pointtisi ja olen pitkälti samaa mieltä. Ja asia koskee akateemisiakin. Kun ei oman alan ulkopuolisesta asiasta ole sen enempää tietoa, niin silti ollaan olevinaan kaikissa asioissa niin tietäväisiä. Ja tämä näkyy ihan yleisellä tasolla. "Asiantuntijat" ottaa kantaa mediassakin jatkuvalla syötöllä asioihin, joka ei kuulu omaan osaamisalueeseensa. Ja mikä pahinta, niin antaa neuvoja, ja vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen näkyvyyden kautta. Olemattomalla ja riittämättömällä perehtyneisyydellään. Mutta kun "akateeminen on kaikessa viisas" ja "vähän koulutettu ei missään asiassa". Vaikka olisi perehtynyt omaehtoisesti aiheeseen kahden akateemisen koulutuksen kestoon verrattavissa olevan ajan, ja olisi vain "muodollisesti pätemätön". Siis ulkopuolisen ojentama sertifikaatti puuttuisi. Ja vikaa olisi siinäkin, että omaa ajattelua ja tiedon synteesiä olisi liikaa ohjelmoidun ja joukkoistetun lauma-ajattelun sijaan. Näin on ollut, näin on nyt, ja näin tulee olemaan jatkossakin. Asenteiden rakentamalle statusjalustalle pääsy kun on yksi akateemisen tutkinnon hankkimisen suurimmista motivaattoreista. Joka ylittää suvereenisti tiedonhalun motivaatiotekijänä.
"Akateemikot mielestäni käyttävät monesti oppiarvonsa tuomaa arvovaltaa, vaikka kommentoisivat asioita, joita eivät ole varsinaisesti opiskelleet."
Siis kuinka monen tieteen tai taiteen akateemikon kanssa sinä säännöllisesti keskustelet sähköstä?
https://www.aka.fi/suomen-akatemian-toiminta/tutkimuksen-tekijoita/tiet…
Ajattele hyviä puolia: hyväpalkkaiset henkilöt mahdollistavat sinun syrjäytymisesi työelämästä, päihteiden väärinkäytön sekä itsesäälissä rypemisen maksamalla veroja, joita nostat tililtäsi keskimäärin kerran kuukaudessa.
tapa ittes