En pidä yliopisto ihmisistä
Voivat syyllistyä itsesi kannalta ikäviin asioihin, koska ovat oman ideologian sokaisema. Ja lista täynnä pää ja saavat tittelien tuoman oikeuden johdosta käyttää tai toimia asioiden parissa mihin tavikset ei saa. Tarkoitan nyt edistyksellistä tutkimustiedettä.
Siinä väistyy moraalit ja lait aika lailla kun omaan älykkyytensä kompastuvat innostuvat tieteellisestä vallastaan ja saavat sitä liikaa.
Monet eivät edes itse keksineet mitään. Ovat vain mukana. Samat asist voisi taviskin toteuttaa 2 kk koulutuksella.
Kommentit (222)
Onhan tuossa paljon tottakin, tuollaisesta akateemisessa kuplassa elämisestä seuraava omnipotentiaalisuuden tunne on ominaista monelle akateemikolle.
Nyt on aikamoista tajuttomuudenvirtaa.
Kirjoituksestasi huomaa, että et ole pitänyt koulun käynnistäkään🤯
Itse akateemisena naisena en voi sietää ihmistä, jolle helpoimmatkin oikeinkirjoituskäytännöt ovat noin ylitsepääsemättömän vaikeita.
Säälin elämänkoululaisia.
Joo, ovat kyllä aivan hel.vetin raivostuttavaa porukkaa.
Peukutuksista huomaa, keillä on työttömien ohella aikaa palstailuun keskellä työpäivää.
"Samat asist voisi taviskin toteuttaa 2 kk koulutuksella."
Ai menisit mielelläsi "lääkärille", jolla on takanaan 2 kuukauden koulutus?
Voin amkin käyneenä todeta täältä sivusta, että he eivät menetä mitään, jos eivät saa sinusta seuraa.
On kahdenlaisia tyhmiä. Niitä, jotka tietävät etteivät tiedä ja ovat siksi hiljaa ko. aiheesta. He eivät oikeastaan ole edes tyhmiä. Ja sitten on niitä, jotka eivät tiedä ja toitottavat tietämättömyyttään kaikille. Kumpaankohan ryhmään sinä mahdat kuulua?
Vierailija kirjoitti:

Sitten on taas sellaisia ihmisiä, jotka kysymättä lajittelevat ihmisiä itse keksimillään säännöillä eri kategorioihin ja esittelevät ajatustyönsä hedelmiä ilmeisen ylpeinä.
Yliopistoihmisillä on erikoiset aatteet. Puhutaan miljoonista sukupuolista ja samalla uskotaan kaikki mitä Hamasin terveysministeriö kertoo.
Vierailija kirjoitti:
Yliopistoihmisillä on erikoiset aatteet. Puhutaan miljoonista sukupuolista ja samalla uskotaan kaikki mitä Hamasin terveysministeriö kertoo.
Huh huh. Olet tainnut kiertää yliopistot ja sieltä valmistuneet hyvinkin kaukaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaisia tyhmiä. Niitä, jotka tietävät etteivät tiedä ja ovat siksi hiljaa ko. aiheesta. He eivät oikeastaan ole edes tyhmiä. Ja sitten on niitä, jotka eivät tiedä ja toitottavat tietämättömyyttään kaikille. Kumpaankohan ryhmään sinä mahdat kuulua?
Sitten on taas sellaisia ihmisiä, jotka kysymättä lajittelevat ihmisiä itse keksimillään säännöillä eri kategorioihin ja esittelevät ajatustyönsä hedelmiä ilmeisen ylpeinä.
No minä en esimerkiksi ymmärrä, miten sähkö toimii. Olen sen suhteen siis tyhmä. Mutta jos esittäisin mielipiteitäni asiasta, enkö olisi silloin vähän niinkuin tuplatyhmä? Ei kaikkien tarvitse tietää kaikkea, mutta olisi ihan fiksua ymmärtää oman ymmärryksensä rajat ja olla silloin hiljaa, kun ei asiasta mitään tiedä.
Kannattaa varmistaa seuraavan kerran hammaslääkärissä tai syöpähoidossa, että lääkärillä on korkeintaan kahden kuukauden koulutus alla.
Oikeassa oleminen on yksi yksinkertaisen ihmisen ominaispiirre. Tämän huomasi jo filosofi Sokrates 2500 vuotta sitten. Sokrates oli Antiikin Kreikan viisain ihminen, koska ymmärsi, ettei tiedä totuutta. Niin, tieteessä ei ole olemassa totuutta, eikä muuallakaan. Viisas ihminen ymmärtää, ettei tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Pidät siis syrjäytyneistä joilla on päätäynnä alkoholista tai muista aineista?
Ohiksena: mä oon yhteiskuntatieteen tohtori ja oikeustieteen maisteri, ja olen syrjäytynyt ja mulla on lähes joka päivä pää täynnä alkoholia ja muitakin aineita. Ei se addiktiosairaus tutkintopapereita katso.
Vierailija kirjoitti:
Yliopistoihmisillä on erikoiset aatteet. Puhutaan miljoonista sukupuolista ja samalla uskotaan kaikki mitä Hamasin terveysministeriö kertoo.
Ööö. Eikö DI valmistu yliopistosta? Tämä olikin uutta vai opetetaanko matikan sijasta biologiaa?
Vierailija kirjoitti:
Yliopistoihmisillä on erikoiset aatteet. Puhutaan miljoonista sukupuolista ja samalla uskotaan kaikki mitä Hamasin terveysministeriö kertoo.
Ovatko nämä yliopistoihmiset tällä hetkellä huoneessa kanssasi? Pystyvätkö muut näkemään heitä?
Et osaa kirjoittaa edes yliopistoihmistä.